Arkisto 2015

2.12.2015 15.40

Kalevankankaan siunauskappelin katto parempaan kuntoon

Kalevankankaan kappelin katon peltityöt vaativat ammattitaitoa ja vuosien kokemusta. Siitä ovat pressujen alla ahkeroivat miehet yhtä mieltä.
peltimiehet
Haastava, aika paljon koukeroa, mutkaa ja kulmaa, Pekka Harmaajärvi ja Hannu Saarinen kuvaavat remonttia.

Siunauskappelin vesikaton kunnostus on tehtävä kokonaan käsityönä.

Kate oli tullut lähelle käyttöikänsä loppua. Vuodot olivat alkaneet vaurioittaa rakenteita ja julkisivurappauksia. Pahempien vaurioiden välttämiseksi kate päätettiin uusia, kertoo työpäällikkö Taisto Eronen.

Ison kappelin kuparipeltikate uusitaan entisenlaiseksi ja alustan puurakenteita korjataan tarpeen mukaan. Yläpohja lämpöeristetään selluvillalla.

Kappelit ovat käytössä perjantaina ja viikonloppuna. Krematoriota sen sijaan ei käytetä työn aikana.

Pikkukappelin ja 1960-luvulla tehtyjen laajennusten katot ovat Erosen mukaan vielä hyväkuntoisia, eikä niille ole tarvetta tehdä nyt mitään.

Kate on katon alta ja vanhoista pelleistä löytyneistä tekijöiden kirjoituksista päätellen uusittu edellisen kerran vuosina 1925–1928.

Kalevankankaan iso kappeli on valmistunut vuonna 1913. Eronen arvelee katon menneen huonoon kuntoon Kalevankankaan taisteluissa vuonna 1918, koska se oli jouduttu uusimaan noin pian valmistumisensa jälkeen.

Krematorio sekä pieniä laajennuksia ja sisätilamuutoksia on tehty 1967 ja pikkukappeli 1984. Kappeli ja sen urut kärsivät vaurioita tuhopoltossa vuonna 1990.

Ison kappelin ovat suunnitelleet Wäinö Gustaf Palmqvist ja Einar Sjöström, laajennukset Antero Sirviö.

Kappelin katon ilmastointiaukon pellissä näkyy tekijän kädenjälki. Se on käsityötä.
Kalevankankaan kappelin katon ilmastointiaukon uusi ilme.

Katon kunnostustyöhön on varattu 200 000 euroa. Lokakuun lopulla alkaneen urakan on tarkoitus valmistua helmikuun loppuun mennessä.

Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Jussi Laitinen


Wäinö Gustaf Palmqvist

Kalevankankaan kappeli 100 vuotta


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja