Arkisto 2015

6.5.2015 14.16

Kehittynyt tukijärjestelmä siivittää kotimaista elokuvaa

– Olemme pieni maa, ja erityisesti tämä silmällä pitäen elokuviemme taso on erinomainen, paljolti kiitos kehittyneen tukijärjestelmän. Ennen kaikkea on hienoa, että elokuvia on kaiken tyyppisiä, laidasta laitaan, kehuu ohjaaja Petri Kotwica.

– Elokuvateattereihin päätyvien elokuvien valmistamiseksi tarvitaan budjetti. Mitä kunnianhimoisemmat ovat tavoitteet, sitä korkeammaksi tuottajan on pyrittävä budjettia rakentamaan.

Paraikaa pyörivä Henkesi edestä on suomalais-irlantilainen yhteistuotanto, jossa rahoittajina ovat olleet muun muassa Suomen Elokuvasäätiö, Yle TV1, Kirkon mediasäätiö, Lounais-Suomen filmikomissio sekä Irish Film Board.

– Kirkon mediasäätiön tuki on olennaisesti auttanut tavoitteissamme ja olen siitä huikean kiitollinen, Kotwica antaa tunnustusta.

Uskontoa ja elämänkatsomusta

Henkesi edestä sai Kirkon mediasäätiön tuotantotukea 50 000 euroa. Tukihakemuksia saapui tuolloin ennätysmäärä, 85 kappaletta. Säätiö myönsi tukea 15 hankkeelle yhteensä 125 800 euroa.

Ohjelmatukea jaetaan kaksi kertaa vuodessa, noin 300 000 vuosittain.

– Pöydällä on 72 hakemusta, yhteissummaltaan runsaat 900 000 euroa, kertoo säätiön asiamies Juha Rajamäki.

– Tällä hakukierroksella näyttäisi olevan aika monta nuorten syrjäytymiseen liittyvää hanketta, mutta toisaalta myös vanhusten yksinäisyyteen liittyvää ohjelmaa.

Päätöksiä seuraavasta potista tehdään kesäkuun alussa. Viime vuonna tuettiin kolmeakymmentä hanketta yhteensä noin 250 000 eurolla.

Pääosa hankkeista on Rajamäen mukaan tv-dokumentteja, mutta entistä enemmän tulee hakemuksia elokuvien tukemiseksi.

Kevään aikana näkyvyyttä saaneista hankkeista hän mainitsee Laamon ja Kotwican ensi-iltojen lisäksi Klaus Härön Miekkailijan, Heikki Häkkisen Hymyjen maa -dokumentin, Iiris Härmän Hyvästi Afrikan sekä Kari Pyrhösen dokumentin Jaakko Löytystä.

Hyvästi Afrikka – tarina ystävyydestä -elokuvassa asennemuutokseen tähtäävää ja tabuja rikkovaa koulutusta naisten oikeudesta omaan kehoon, seksuaalisuuteen ja elämään annetaan naisten lisäksi myös uskonnollisille johtajille.

Koko toiminnan aikana on tuettu 223 hanketta hiukan yli 3 miljoonalla eurolla.

– Seurakuntien yhteishanke on onnistunut tavoitteessaan tukea kirkon arvopohjalta uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien esittämistä valtakunnallisilla kanavilla, Rajamäki arvioi.


Teksti: Asta Kettunen

Aloituskuva: Catherine Othieno ja Riitta Kujala, kuvaaja Visa Koiso-Kanttila


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi