Miettimisasioiden selittäjä

Jarno Parviola on valittu tänä vuonna Vuoden uskonnonopettajaksi. Tunnustuksen myöntää Suomen uskonnonopettajain liitto.

Suurin osa oppilaista on tiedonhaluisia ja fiksuja. Toukokuussa Parviola piti tuntia Linnainmaan koulun 7. F -luokan oppilaille. Kuva: Jussi Laitinen

Kollegoiden mukaan Parviola on muuntautumiskykyinen kasvattaja. ”Hän saa vastahakoisimmankin teinin kokemaan, että uskonnon opiskelu on oikeasti hauskaa ja hyödyllistä. Hän nauttii työstään yläkoulun opettajana sekä heittäytyy hersyvän huumorinsa ja luovuutensa vauhdittamana opettamiseen koko persoonallaan.”

– Tunnustus tuntuu totta kai hyvältä, se on kollegoilta saatu. Se myös laittaa nöyräksi, sanoo Parviola, joka on toiminut Etelä-Hervannan koulun ja Linnainmaan koulun lehtorina 27 vuotta. Mies tunnetaan myös kokeneena oppimateriaalien ja -kirjojen tekijänä sekä Tampereen seurakuntien luottamushenkilönä.   

Parviola on tyytyväinen, ettei hän koskaan päässyt kauppakorkeakouluun opiskelemaan. Mies valitsi uskontotieteen ja teologian.

– Minulle suositeltiin kaupallista alaa, koska olen ekstrovertti, ulospäin suuntautunut ihminen. Koulussa jo huomasin, että käsityöt ja liikunta eivät ole minun alaani. Halusin ammatin, jossa voin elättää itseni päätä käyttämällä. 

Tärkeintä on läsnäolo ja keskustelu

Parviolan opetusfilosofia on läsnäolo. Hän kättelee oppitunnin aluksi jokaisen oppilaan ja keskustelee mielellään heidän kanssaan. Parviola on pidetty opettaja oppilaiden keskuudessa ja hän saa silloin tällöin myös palautetta nuorilta.

– Eräs oppilas sanoi kerran, että Jarno, sää olet aika hyvä selittämään näitä miettimisasioita, hymyilee Parviola, joka puolestaan kiittää nykyisiä oppilaitaan tiedonhaluisiksi ja fiksuiksi.

Toista oli Parviolan uran alussa, 1980-luvulla, jolloin kaikki nuoret eivät ymmärtäneet opiskelun tärkeyttä.

– Suurimmalla osalla nykynuorista on hyvät valmiudet keskustelemiseen. He eivät arkaile ottaa haasteellisiakaan kysymyksiä esiin. Ja jos jokin asia puhututtaa oppilaita, niin silloin siitä pitää puhua.

Haasteelliset keskustelunaiheet vaativat myös opettajalta hyviä valmiuksia ja jatkuvaa opiskelua. Hän on opiskellut työn ohessa muun muassa filosofiaa ja osallistunut monille opintomatkoille, viimeksi Kiinaan ja Tiibetiin.

– Jatkuva kouluttautuminen on opettajan työssä välttämätöntä. Lisäksi se pitää ajatteluhoksottimet hyvässä kunnossa.    

Opettajan työssä tylsintä on lomakkeiden täyttäminen ja kaikki muu hallinnollinen työ, jota on siirtynyt runsaasti kouluille ja opettajille.

– Se vie voimavaroja varsinaisen opetuksen kehittämiseltä, arvostelee Parviola.

Uskonnonopetus avaa ymmärrystä

Parviolan mukaan uskonnonopetuksella on yhä tärkeämpi rooli nykymaailmassa. Se antaa eväitä hyväksi ihmiseksi kasvamiseen sekä uskontojen vuoropuheluun ja keskinäiseen ymmärtämiseen.

– Uskonto on ennen kaikkea yleissivistävä ja yhteiskunnallinen oppiaine, joka painottaa kulttuuria ja sen syvärakenteiden ymmärtämistä. Ei esimerkiksi voi ymmärtää taidetta tai kirjallisuuden viittauksia, jos ei tunne Raamatun kertomuksia.

Parviolan mukaan nuori tarvitsee tietoa, viestintätaitoja ja kriittistä lukutaitoa, jotta hän pystyy hahmottamaan ja ymmärtämään maailmaa. Uskonto on yksi harvoista sisältöaineista nykykoulussa, jossa korostetaan välineitä. Parasta esimerkiksi mediakriittisyyteen kasvattavaa opetusta on laajaan yleissivistykseen tähtäävä opetus.

– Monikulttuurisessa ja moniarvoisessa yhteiskunnassa toimiminen vaatii tietoa omasta uskonnosta ja kulttuuritaustasta sekä ympärillä vaikuttavista kulttuureista ja uskonnoista.

Uskonnonopetuksesta on käyty viime vuosina paljon keskustelua. Moni toivoo, että kouluissa siirryttäisiin oman uskonnon opettamisesta kaikille yhteisen uskontotiedon opettamiseen.

– Uskonnonopetukseen liittyy vieläkin paljon tietämättömyyttä ja vanhentuneita käsityksiä. Moni aikuinen muistelee edelleen omaa kouluaikaansa ja luulee, että uskonnonopetus on tunnustuksellista. Sitä se ei kuitenkaan ole, sanoo Parviola.

Peruskoulua varten on olemassa tällä hetkellä opetussuunnitelma 13 eri uskonnolle. Runsaat 90 prosenttia peruskouluikäisistä osallistuu evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen. Ortodoksisessa opetuksessa on noin 1,4 prosenttia oppilaista, islamin opetuksessa noin 1,5 prosenttia ja muiden uskontojen opetuksessa 0,5 prosenttia oppilaista. Elämänkatsomustiedon opetusta saa 4 prosenttia oppilaista.

Uusi opetussuunnitelma käyttöön ensi vuonna

Vuonna 2016 Suomessa otetaan käyttöön uusi uskonnonopetuksen opetussuunnitelma, jonka tekemiseen myös Jarno Parviola on osallistunut. Työtä on tehty tiiviisti kolmen vuoden ajan. Malli on toimiva.

– Se esimerkiksi huomioi hyvin vähemmistöt ja edistää siten hyvin kotoutumista.

Uusi opetussuunnitelma on käytössä noin kymmenen vuotta.

 – Sen jälkeen voisi olla uskontotiedon aika, mutta uuden opetussuunnitelman laatiminen vaatii pitkällisen kehitystyön. Moni ei käsitä, että uudistus vaatisi muutoksia jopa uskonnonvapauslakiin, arvelee Parviola.

Parviolan mukaan monet uskonnonopetukseen liittyvät ennakkoluulot voivat johtua koulujen ja evankelis-luterilaisten seurakuntien yhteistyöstä. Hän antaa kiitosta seurakuntien työntekijöille esimerkiksi leirikoulujen ja ryhmäyttämistilanteiden järjestämisestä.

 – Ne ovat olleet ensiluokkaisia!

– Arka asia taas on esimerkiksi päivänavausten järjestäminen. Monikulttuurisissa kouluissa uskonnon harjoittamista sisältävät päivänavaukset ovat ongelmallisia. Ne eivät sovi kaikille ja ongelmaksi muodostuu rinnakkaisten tilaisuuksien järjestäminen.

– Sen sijaan seurakunnan pitämissä yhteisissä päivänavauksissa saa olla eettistä pohdintaa, sillä etiikka on osa kaikkien uskontojen ja katsomusten keskeistä opetusta.

Kiistat Suvivirren laulamisesta taas voisi Parviolan mukaan välttää sillä, että koulu järjestäisi kevätkirkon, jonne kaikki halukkaat perheet voisivat tulla. Opetushallituksen ohjeistuksen mukaan Suvivirsi on kuitenkin suomalaista kulttuuriperintöä, eikä sen laulaminen yhteisessä kevätjuhlassa ole uskonnon harjoittamista.

– Muslimeille Suvivirren laulaminen ei tosin ole tabu, sillä he suhtautuvat uskontoihin useimmiten myönteisesti. Eniten virren laulaminen koulussa haittaa pientä uskonnottomien joukkoa.

 

Kirsi Airikka

 

Opiskelu peruskouluissa ja lukioissa alkaa Tampereella tiistaina 11. elokuuta. 

JARNO PARVIOLA:

• Syntynyt Tampereella vuonna 1961
• Opiskellut Turussa
• Asuu Hervannassa
• Tampereen seurakuntien luottamushenkilö viidettä kautta. Tällä hetkellä yhteisen kirkkovaltuuston jäsen ja Eteläisen seurakunnan seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja sekä yhteisen kirkkoneuvoston varajäsen
• Suomen uskonnonopettajain liiton hallituksen ja Synsygus-lehden toimituskunnan pitkäaikainen aktiivi
• Tehnyt kaikkiaan 43 uskonnon oppimateriaalia, joista noin 20 on oppikirjoja
• Harrastukset: zen, matkustelu, musiikki ja erityisesti laulu, opiskelu
• Motto: ”Käyttämätöntä elämää ei voi palauttaa eikä siitä saa rahoja takaisin.”
 

Uusi opetussuunnitelma korostaa
uskontojen vuoropuhelua ja etiikkaa

Uusi uskonnonopetuksen opetussuunnitelma otetaan käyttöön kouluissa ensi vuonna.

Miten opetussuunnitelmaa on uudistettu, Suomen uskonnonopettajien liiton puheenjohtaja Anna Saurama?

– Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa uskonnon eri oppimäärille on luotu aiempaa huomattavasti laajemmat yhteiset perusteet, mikä yhtenäistää opetusta. Uskonnon opetussuunnitelma (OPS) on aiempaa laajakatseisempi, eri uskonnot ja katsomukset paremmin huomioon ottava. Sekä uskontojen välinen vuoropuhelu eli dialogi että eettisten kysymysten tarkastelu nousevat tulevassa OPS:ssa entistä enemmän esiin.

– Vuoden 2016 opetussuunnitelmassa uskonnon oppiaine määrittyy kulttuurisena, yhteiskunnallisena, välttämättömiä tulevaisuuden taitoja tarjoavana oppiaineena. Oppiaineen tavoitteet, sisällöt ja työtavat mahdollistavat laajan, uskontoihin ja katsomuksiin liittyvän yleissivistyksen.

– Uskontojen moninaisuus on kuulunut oppiaineeseen jo kauan. Nyt uusi, tervetullut painotus on myös uskontojen sisäisen monimuotoisuuden korostaminen. Lisäksi tulevassa OPS:ssa ihmisoikeuskasvatus on nyt selkeästi osa oppiaineen tavoitteistoa ja sisältöä.

Julkisuudessa on viime vuosina käyty keskustelua, että kouluissa tulisi siirtyä kaikille oppilaille yhteiseen uskontotieto-opetukseen. Mikä on Suomen uskonnonopettajien liiton kanta uskontotietoon?

– Uskonnon opetussuunnitelmaa on juuri uudistettu perusteellisesti kolmisen vuotta kestäneessä prosessissa. Tätä työtä ei nähdäksemme kannata tehdä tyhjäksi ryhtymällä nyt oppiainetta koskeviin uudistuksiin. Muutos oppiaineen opetuksen malliin vaatisi lainsäädännöllisiä muutoksia sekä pitkän ja huolellisen opetussuunnitelmatyön.

Koska uskontotiedon opettamiseen kenties siirryttäisiin?

– Mikäli uusi oppiaine halutaan luoda, on luontevin ajankohta seuraavan tuntijako- ja opetussuunnitelmauudistuksen yhteydessä.

Mitä etua uskontotiedon opetuksessa nähdään?

– Kaikille yhteisen uskontotiedon etu olisi se, että oppilaat yhdessä tutkisivat uskontojen kulttuurisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia sekä uskontoihin ja katsomuksiin liittyviä perimmäisiä kysymyksiä ja eettisiä arvoja.

Mitä haasteita siinä on?

– Haasteena toisaalta olisi kulttuuriperintömme moninaisuuden säilyttäminen, sillä yhteisessä opetuksessa tieto vähemmistöistä jäisi vähäiseksi ja pinnalliseksi.

Halutaanko vähemmistöt sulauttaa enemmistön kulttuuriin?

– Yhteiskuntamme monikulttuurisuus merkitsee myös moniuskontoisuutta. Uskontohin sekä kulttuureihin liittyviä tietoja ja taitoja tarvitaan nykyään lähes kaikilla työelämän aloilla.

– Nykyisellään uskonto oppiaineena antaa valmiuksia oman kulttuurin ymmärtämiseen ja sen kriittiseen tarkasteluun sekä eri katsomuksia edustavien ihmisten kohtaamiseen. Huoli on, että kaikille yhteisessä oppiaineessa uskontoihin liittyvä yleissivistys jäisi kauttaaltaan ohuemmaksi.

Mikä on ajankohtaista uskonnonopettajien liitossa juuri nyt koulujen alkaessa?

– Lukion valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden luonnokset olivat keväällä lausuntokierroksella, ja odotamme nyt, että lausuntojen pohjalta viilatut suunnitelmat vahvistettaisiin ja julkaistaisiin. Alkavana lukuvuonna opettajat ympäri maan tekevät arkityönsä ohella paikallisia versioita valtakunnallisista opetussuunnitelmista.