Muusikko Ville Leinonen on läsnä lastenkin maailmassa

– Elämä lasten kanssa on opiskelua, että osaisi hellittää ja olla läsnä lasten maailmassa.

– Kun lapsi innostuu, palaute on välitön, isi iloitsee.

Isänä oleminen on ristiriitaista.

– Se menee helposti suorittamiseksi. Alussa kaikki oli ruusuista, sitten siitä tuli tavallista. Pumpulikuvista tuli tavallisia, Ville Leinonen pohtii.

Hän käsittelee isyyttä alkukeväästä julkaistulla levyllä.

– ISI on tilannekatsaus tämänhetkisiin rukouksiini elämästä. Se ei ole pelkkää hehkutusta.

Isyys teemana kiteytyy hänen mukaansa parhaiten kappaleessa Parasta aikaa.

Haitarillakin ryyditetty ralli on hyväntuulinen, mutta siinä on särö: laulu kertoo keskeneräisyydestä. Parasta aikaa on nyt, eikä myöhemmin. Se on aikaa, kun sekä vanhempi että lapsi kasvavat, tähdentää kertosäe.

– Parasta aikaa tässä mukana ja kaikessa lähellä, tekijä poimii laulun ajatusta. 

Metsä sydämessä

Ville Leinonen kasvoi nelilapsisessa perheessä muusikkoisän ja sairaanhoitajaäidin esikoisena.

– Äiti oli musikaalinen ja kotiäiti. Isä kävi joka ilta keikalla. Tiedän just, miltä tuntuu, kun isä tulee yöllä kotiin. Samalla tieto on puhdistavaa.

Leinonen muistaa hyvin tuntemukset vanhimpana lapsena.

– Tehtäväni on edelleen olla isoveli, joka puolustelee esimerkiksi äidille pikkuveljen menemisiä. Että kyllä hän voi ihan hyvin matkustaa kolmeksi kuukaudeksi ulkomaille yksin, Leinonen virnistää.

– Esikoinen joutuu kestämään vanhempiensa kasvukivut. Nyt isänä huomaan olleeni ylihuolehtiva ja olen ollut rennompi kuopuksen kanssa. Elsa on ekaluokkalainen ja oppimassa lukemaan ja nelivuotias Vuokkokin lukee kohta, hän ihmettelee.

– Vielä kun oppisi, että kummallakin olisi samat säännöt, Leinonen pohtii kasvatusta.

Oma vanhemmuus on rakentunut muun muassa isän kanssa tehdyistä kalaretkistä Savonlinnan suunnilla.

­– Rauha, kiireettömyys ja hiljaisuus oman isän kanssa luonnon keskellä ovat lapsuuden parhaita muistikuvia, jollaiset voimauttavat elämässä varmaan loppuun saakka.

Samanmoiset elementit näkyvät Tampereen arjessa.

­– Mulle on tärkeää opettaa lapsille asioita luonnosta. Ulkoilemme Pyynikinharjulla ja tutkimme metsässä raatoja ja vuodenaikojen vaihtelujen muutosta. Kerron lapsille kasveista, Leinonen kuvailee.

Kangasalan mummolassakin luonto hellii kävijää.

– Se on kiva paikka lasten olla, kun isi on keikalla. Siellä on luonto lähellä ja peltoa ympärillä.

Leinoset ovat tuttu näky kirjastossa ja kauppahallissa, joskus Pispalan kirkossa.

– Ruuan laittaminen lasten kanssa on älyttömän hauskaa, Leinonen sanoo.

– Käymme usein hallissa syömässä mustaamakkaraa. Ne hetket ovat harvoja, kun pääsemme yhdessä kirkkoon.

Pispala ja Pyynikki ovat tuntuneet kotiseudulta pitkään. Leinonen kulkee monta kertaa viikossa Pispalan kirkon takana olevan mäntymetsän poikki työhuoneelleen ja haaveilee vaimon kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti täydellisestä talosta Pispalassa. Leinonen on laulanutkin kodista harjulla.

– Teksti syntyi kauheassa koti-ikävässä berliiniläisessä katukahvilassa. Se on rakkauslaulu esikoiselle, hän kertoo.

Mielikuvia elämästä

Kun kotona Pyhäjärven äärellä lauletaan, soitetaan ja kuunnellaan musiikkia, se on muutakin kuin isin tekemää.

– Meillä soi nuorisomusiikki, One Direction ja Robin. Siskon tyttö, siis lasten serkku kuunteli niitä. Ei ne huonoja ole. Biisithän kertovat tykkäämisestä, Leinonen arvioi.

– Olen yrittänyt Björkin levyä esitellä, hän on persoonallinen ja luova. Vanhempi tyttö listasi sen jo mielimusiikiksi, ehkä siksikin, kun on huomannut, että isi tulee siitä hyvälle tuulelle, hän naurahtaa.

Leinonen kuuntelee itse musiikkia, joka peilaa mielialaa.

– Jos on huono mieli, laitan rankkaa musiikkia, 80-luvun thrash metallia, jota kuuntelin murrosikäisenä, hän kertoo.

Viitisentoista vuotta sitten Leinonen opiskeli Tampereen yliopistossa etnomusikologiaa ja syväluotasi maailman eri musiikkeja ja kulttuureja. Melko pian musiikin tekeminen imaisi kaiken ajan. Levypinon debyytti Raastinlauluja syntyi 18 vuotta sitten.

Jalanjälki on muuttunut vuosien aikana. Uraan ja tuotantoon on mahtunut laulelmaa, lainakappaleita, suomen- ja englanninkielistä poppia, rokkia ja sitä metallia.

Leinonen säveltää ja sanoittaa kappaleensa itse. Valumo-yhtyeessä hän houkutteli kuulijaa unimaailmaan. Biiseissä vilahteli unelmia, perhosia ja kultaisia niittyjä. 10 vuotta sitten lopettanut Valumo koki hyvän sukseen.

Viime vuosina kiinnostus Leinosta kohtaan on ollut maltillisempaa, mutta ISI-levyn tiimoilta on toisin. Kuluneen vuoden Leinonen & Enkelit on kiertänyt esittämässä tuoretta materiaalia kymmenien keikkojen edestä. ISI on akustisvoittoinen, samoin yhtyeen kokoonpano: kaksi kitaraa, pow wow -rumpu ja pyykkilauta.

Uutukaiselle ei päässyt pelkästään joko isyyden tuska tai ihanuus, mutta kaikkinensa levy on huumorillakin sävytetty kuva perhe-elämästä. ISI:in tallentui pahimman väsymysbuumin keskeltä valoa. Leinonen muistuttaa, etteivät hänen tekstinsä vastaa todellista elämää.

– Biisini ovat mielikuvia siitä, mitä elämä voisi olla. Laulu on tapa pohdiskella. Se on vähän kuin rukoilisi, että elämä olisi sellaista, lauluntekijä kuvailee.

Kokonaisuus kallistuu popin puoleen ja on kerännyt kriitikoilta tähtiä.

– Se levy tuli tehtyä hitaammin kuin aiemmat ihan lasten takia, kertoo Leinonen ja sanoo olevansa äkkiväärä tyyppi.

Sammallaavulla-kappaleeseen Leinonen kävi äänittämässä Savonlinnan Tuomiokirkon kellot.

Työ aina mukana

Ammatinvalinta on suonut mahdollisuuden olla kotona lasten kanssa päivällä, ja kun he ovat olleet aivan pieniä.

– Oli vapauttavaa olla yksi vuosi esikoisen kanssa. Sitä keskittyi vain vauvaan ja toinen vuosi meni siihen perään. Pari vuotta olin tiiviisti kotona.

Koti-isävuosina laulujen tekeminen muuttui.

– Löysin uudenlaiset tavat tehdä biisejä. Tein niitä yöllä, esimerkiksi Majakanvartijan uni syntyi näistä hetkistä.

Työarjesta selviytymiseen isyys on tuonut kulmiakin.

– Kun kehittelen biisiä tai järjestän konserttia, olen hirmu levoton olemaan lasten kanssa, Leinonen toteaa.

– Miehen sisällä oleva pikkupoika menee suoraan eteenpäin ja tekee mitä huvittaa, keksii kepposia. Jos lapsi kiukuttelee, vanhempi heittäytyy helpommin murrosikäuhmaan.

Veronsa vaatii liian vähäinen unikin.

– Illat ja yötä poissa kotoa, mutta aamulla herätys seitsemältä, Leinonen viiltää.

– Leikkipuistossa näkee, että isät ovat väsyneempiä, hän väittää.

– Perheessämme kummallakaan aikuisella työt eivät lopu töistä lähtemisellä. Työaika on koko ajan ja yhteydenotot päällä, hän viittaa vaimoonsa, joka niin ikään työskentelee kulttuurin parissa.

 – Meillä on perinteinen ruuhkavuosi-ilmiö menossa ja vanhemmuuden paineet ovat rajut, Leinonen tiivistää.

– Olemme kulttuuriperhe ja suurin osa ystävistä pyörii jollain tapaa kulttuurialan ympärillä.

– Kuvataiteilijaystävämme puhui siitä, että seinät kaatuvat ympärillä, jos ei pääse toteuttamaan itseään. Tunnistan saman, hän jatkaa.

Onneksi soittaa on saanut.

– Isyysvapaalla patoutui luovaa energiaa, jota purin keikoilla. Tein koko ajan musiikkia. Aloin keikalla etsiä itseäni, hän kertoo. 

Isi on tässä ajatellut, isi on vasta opetellut / mitä se oikeesti tarkoittaa / kun sinä oot aina ensimmäinen, taitavin tyttö söpöläinen / tänään on sun vuorosi valloittaa.

– Ville Leinonen, Parasta aikaa 

Murros yllätti

Jos ihmisenä, niin muusikkonakin Leinonen elää hienoisessa muutoksessa. 

– Keikkapaikalla on 10–20 vuotta itseä nuorempia. Se ruokkii pikkupoikamaisuutta. Kotona on vastassa tosi erilainen maailma.

Esiintyessään Leinonen pyrkii rikkomaan rajoja.

– Musiikin maailmassani pääsen toteuttamaan itseäni. Yritän olla mahdollisimman epäkonservatiivinen. Se on pyrkimys. Mutta kun asiat ovat hyvin, sitä on ihan suht järkevä ihminen, hän miettii.

Tänä vuonna keikkapaikat ovat hieman muuttuneet. Baarien lisäksi Leinonen on esiintynyt yksin ja Enkeleiden kanssa niin kouluissa kuin palvelutaloissakin.

Pirkanmaan Lähiartistiksi nimittämisen jälkeen keikkamäärä lisääntyi ja tälle vuodelle tulee satakunta keikkaa tavanomaisen 70–90:n sijaan.

Parhaillaan työn alla on lastenlaululevy Pekko Käpin kanssa sekä englanninkielinen levy. Suomeksikin biisejä syntyy tasaisella tahdilla. Levyttämätöntä materiaalia on jäljellä myös aiemmilta vuosilta.

Muutama viikko sitten Leinonen täytti 40 vuotta. Vanheneminen on yllättänyt.

– 30-kriisi oli raju mutta neljänkympin kriisi oli sata kertaa pahempi. En olisi uskonut. On tullut luettua aiheesta, että miten näistä selvitään, Leinonen huokaa ja hymyilee.

Teksti: Elisa af Hällström
Kuvat: Hannu Jukola

Ville Leinonen puhuu isyydestä

Video: Jussi Laitinen

VILLE LEINONEN

• Syntynyt 1975

• Muusikko, laulaja-lauluntekijä

• Pirkanmaan Lähiartisti 2015

• 17 pitkäsoittoa, mm. Raastinlauluja (1997), Suudelmitar (2004), Unilehto (2008), Majakanvartijan uni (2010) ja ISI (2015) sekä covereita Suomi-iskelmistä ja suomalaisista ja slaavilaisista kansanlauluista

• Lyriikkakokoelma Äänettömiä salamoita (2006)

• 100 keikkaa tänä vuonna

• Yhtyeet: Ville Leinonen & Enkelit (2014–) ja mm. Valumo (1998–2005)

• Soittaa rumpuja Risto-yhtyeessä ja valmistelee etnohenkistä lastenlaululevyä Pekko Käpin kanssa.

• Asuu Pyhäjärven rannalla Pyynikillä.

• Perhe: vaimo Suvi, lapset Elsa, 7 ja Vuokko, 4

• Harrastukset: kävely, samoilu metsissä

• ”No eipä oo tullunna vielä kiteytettyy mittää mottoja.”

   

  Keikat

  16.11. Sammon koulu, Tampere

  8.12. Sopimusvuori, Tampere

 

Mitä sanasta tulee mieleen?

ISÄ onneni on olla

ÄITI maan päällä paikka yksi on…

LAPSI puhdas

VASTUU kantamus

TOIVO elää 

RAKKAUS elämän tehtävä ja tarkoitus

ANTEEKSI saa kun nöyrtyy

SEURAKUNTA hyvyyden yhteisö

TULEVAISUUS ääretön ja kokoajan

PISPALA kotikylä

MUSIIKKI rakas olomuoto

ETSIMINEN jokapäiväinen työ

 

Ville Leinonen: Isi

Aamulla soitan matkalla duuniin

päivisin kuskaan tenavaa

illalla veivaan lauteilla buugii

sukkula kulkee radallaan.

 

Kun lapset puettu on täyteen avaruuspukuun

ja kun ne lopulta nukkuu

pappa-vainaan kiikareilla

zoomaan suoraan täysikuuhun.

En mä muista näin nähneeni kuun vuoristoon

saati kraatereihin

lamppu syttyy sukkulalla

kelaan, tarviin kymppitonnin.

 

Aamulla soitan matkalla duuniin…

 

Keikka-aamu

pakkaan spittari-spättäri-spaidat

firman muovipussiin

kytken painot pohkeisiin

ettei pää ala nousta tähtiin.

Kai siellä elektroni toimii

vai pitäskö ottaa bäkkäri-tsämbylät messiin?

Vippaa kymppi, nyt kenttä pätkii

me nousemme kuukapseleihin.

 

Aamulla soitan matkalla duuniin…