Normaalius, häpeä ja perheet esillä kirjoissa

Teemu Ratisen teos Synnistä Jumalan lahjaksi – Muuttuva seksuaalisuus ja usko (Kirjapaja) katsoo seksuaalisuutta tavallisten suomalaisten näkökulmasta, mutta ottaa kantaa myös siihen, miksi kirkollinen keskustelu seksuaalisuudesta on niin vaikeaa.

– Kun kirkollisessa keskustelussa normitetaan oikeaa ja väärää seksuaalisuutta tai pohditaan seksuaalisuuden ja kristillisen ihmiskäsityksen suhdetta, määritellään samalla normaalia ja epänormaalia ihmisyyttä, Ratinen kirjoittaa.

– Seksuaalisuuteen liittyvästä häpeästä ja syyllisyydestä kertovat kirjeet avaavat ainutlaatuisen näkökulman siihen, kuinka ihmiset ovat ymmärtäneet seksuaalisuuden luonteen eri aikoina.

– Jokainen aikakausi määrittää hyväksyttävää ja torjuttavaa seksuaalisuutta omalla tavallaan. Seksuaalisuudesta koettu häpeä herää silloin, kun ihminen kokee, ettei hän täytä ympäristön häneltä vaatimia ihanteita.

Seksuaalisuuden kokemista määrittävät myös näkemykset synnistä ja Jumalasta. Ikä määrittää voimakkaasti sitä, miten seksuaalisuus koetaan ja millaista sanastoa käytetään.

Teologinen keskustelu hyötyisi kirjoittajan mukaan siitä, että seksuaalisuus ymmärrettäisiin moniulotteisena ilmiönä sen sijaan, että jumiuduttaisiin puhumaan vain homoseksuaalisuuden synnystä ja syistä. Homoseksuaalisuus ymmärretään selitystä kaipaavana, normaalista poikkeavana ilmiönä.

Kirja perustuu teologian tohtori Teemu Ratisen väitöskirjaan Torjuttu Jumalan lahja (2014). Väitöskirjassaan Ratinen tarkasteli häpeän, seksuaalisuuden ja uskonnollisuuden vuorovaikutusta omaelämäkerrallisessa kirjeaineistossa.

Tutkimuksen aineistona on 146 kirjettä, joiden kirjoittajat ovat eri‑ikäisiä suomalaisia.

Tutkimus osoittaa, että yksilön jumalasuhdetta voi tarkastella historiallisesti ja kulttuurisesti rakentuneena ilmiönä.

Monipuoliset perheet

Kirja Sateenkaaren alla - kertomuksia perheistä (Atena) ilmestyi kuin tilauksesta näkökulmana juuri vauhtia saaneeseen avioliittokeskusteluun.

Maria Rintamäki, Hanna-Leena Autio, Karoliina Riihiluoma ja Liisa Suvanne metsästivät tuovat rohkeasti esiin erilaisten perheiden kokemuksia. Kirjan tekijöistä Autio on tamperelainen ja ollut mukana sateenkaarimessujen järjestämisessä.

Sateenkaaren alla antaa äänen kolmellekymmenelle perheelle. Perheistään kertovat naisparit, miesparit, apilaperheet, trans-vanhemmat, yksinhuoltajahomot ja -lesbot, tukiperheet, sukusolujen luovuttajat ja etävanhemmat. Tarinansa kertovat myös sateenkaari-isoäiti sekä sateenkaariperheessä kasvanut nuori nainen.

Kirjasta voi lukea, että sateenkaariperheet ovat tavallisia lapsiperheitä ongelmineen ja iloineen. Perheen määrittely, ihmisten välinen rakkaus ja oman lapsen toive kokoavat ajatukset perimmäisten kysymysten äärelle.

Erityisesti lapsen toive nousee teoksesta vahvasti esiin. Kirjassa tehdään havainto, että vähitellen yhteiskunnallinen ilmapiiri ja ihmisten asenteet muuttuvat suvaitsevaisemmiksi ja erilaiset perhemuodot hyväksytään.

Muuttuva kumppanuus

Antti Yli-Oppaan väitöskirja Avioliiton teologia Englannin kirkossa ja Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuosina 1963-2006 (Kirkon tutkimuskeskus, 2010) tuo esille kirkon avioliittokäsityksen perusteita ja muutoksia.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulkinnan mukaan avoliitto näyttäytyy korostetusti kahdenkeskisenä suhteena. Niinpä viimeisin avioliittoon vihkimisen kaava ei mainitse mitään lapsista. Kuitenkin muissa lähteissä avioliiton lapsiin liittyvät tarkoitukset kuvataan oleellisina ja perustavina.

Vihkikaavojen ja kirkon muualla ilmaiseman avioliittoteologian ero tulee näkyväksi myös seksuaalisuuden kohdalla. Seksuaalisuuden toteuttaminen avioliiton tarkoituksena on menettänyt luomiseen perustuvan merkityksensä vihkikaavoissa, vaikka piispat antavat sille kannanotoissaan oleellisen merkityksen.

Sukupuolten erilaisuuden korostamisesta on siirrytty miehen ja naisen roolien ja ominaisuuksien toisiaan täydentävään tulkintaan. Kehityskulku ennakoi Yli-Oppaan mukaan jatkuvaa muutosta kumppanuuden tulkinnassa.

Kirkon teologia avioliitosta on nähty luterilaisessa tulkinnassa historiallisena järjestyksenä, joka arvioidaan kussakin tilanteessa uudelleen. Avioliitto on tässä tulkinnassa miehen ja naisen välinen suhde, jonka muoto muuttuu aikakauden mukaan.

Loppupäätelmässään Yli-Opas toteaa, että on syytä erikseen tutkia, miten vihkikaavan rakennetta voidaan kehittää niin, että avioliiton teologian keskeiset sisällöt välittyvät vihkikaavasta kuulijoille.

 

Asta Kettunen