Arkisto 2015
Pelon voittaa vain rakkaus
Aleksanterin kirkosta on tullut Lampelalle viime aikoina hyvin läheinen paikka.
– Työskentelen tutkimushaastattelijana aivan Tampereen keskustassa. Töiden jälkeen on helppo kipaista tänne vaikka rukoushetkeen. Laulan myös Tuomasmessun kuorossa, ja niissäkin merkeissä täällä usein käyn.
Leena Lampelan elämässä usko on ollut aina läsnä. Yksinhuoltajaperheessä Tampereen Kalevassa kasvanut nainen sai viettää lapsuutensa ja nuoruutensa kristillisessä kodissa. Tellervo-äiti oli tullut nuorena uskoon ja toiminut Pelastusarmeijassa.
Hengellisiä voimavaroja tarvittiinkin, koska Leenan lähtökohdat elämään eivät olleet parhaat mahdolliset.
Hänen isänsä kuoli vuonna 1970 tytön ollessa vain kolmivuotias. Äitikin joutui jäämään jo varsin nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle. Elämä oli melkoisen niukkaa.
Korvaukseksi rakkaus oli tiiviisti läsnä pienessä kodissa.
– Olen siunannut monta kertaa sitä, että äitini välitti minulle kuvan rakkauden Jumalasta. Ankaruudelle siinä ei ollut sijaa.
Jeesuksen Leena taas ymmärsi olevan Jumalan poika.
– Jumala vastaavasti oli minulle vähän kuin isän korvike. Pienenä saatoin joskus leikisti soittaa Jumalalle, ja kysyä Jeesusta puhelimeen. Sitten juttelin hänelle.
Varsinaista seurakuntayhteyttä perheellä ei ollut.
– En silloin oikein oppinutkaan kaipaamaan uskovien yhteisöä. Koin turvan ja rakkauden tulevan suoraan Jumalalta.
Yhteisö mullisti elämän
Leena Lampela kävi rippikoulun 16-vuotiaana ja piti varsinkin ”kokeista”. Pyysipä rippipappi Simo Koho häntä isoseksikin.
– Kieltäydyin kuitenkin. En kokenut seurakuntaa sellaiseksi paikaksi, joka olisi ollut minua varten.
Kun oli se yksi asia. 14-vuotiaana Leena oli huomannut olevansa erilainen kuin toiset. Hän ihastuikin tyttöihin poikien sijasta.
– Eihän siitä voinut puhua kenellekään, vaan pohdin asiaa oman pääni sisällä ja päiväkirjassa. Se oli pelon, häpeän ja itseensä tutustumisen aikaa.
Viimein tie ulos henkisestä eristyksestä löytyi pienen lehti-ilmoituksen avulla. Tamperelaisen sateenkaariväen Vagabondi ry oli perustanut nuorille oman ryhmän.
Nuori nainen uskaltautui mukaan – ja hänen elämänsä muuttui.
– Oli aivan mullistavaa löytää kyseinen yhteisö. Vasta siellä pystyin olemaan aidosti oma itseni.
Nuoren naisen itsetuntokin nousi kohisten.
– Luokkakaverit kertoivat myöhemmin, että harmaasta Leena-hiirulaisesta oli yhdessä kesässä kuoriutunut värikkäästi pukeutunut punatukka. Kehosta huokui itsevarmuus.
Jäljellä oli vielä kertominen rakkaimmalle ihmiselle, äidille. Sen nuori nainen pystyi tekemään, kun oli täyttänyt 18 vuotta.
– Äitini suhtautui asiaan hyvin. Myöhemmin kuulin että hän oli soittanut Seta-yhdistyksen neuvontapuhelimeenkin ja saanut sieltä tukea. Ilahduin asiasta suuresti. Kaapista tulleen lähipiiriäkään ei saa jättää yksin vaikean asian kanssa, Leena korostaa.
Kokonaisena Jumalan luo
Leena Lampelan mukaan seksuaalivähemmistöjen kynnys tulla mukaan seurakuntaelämään on ollut hyvin korkea.
Juuri sen takia Tampereellekin tarvittiin Sateenkaarimessu. Lampela oli sitä perustamassa vuonna 2010. Messua toteuttaa Tuomiokirkkoseurakunta yhdessä Pirkanmaan Setan hengellisen ryhmän kanssa.
– Minusta ei tuntunut hyvältä mennä tavalliseen jumalanpalvelukseen. Kyseessä olisi ollut jonkinasteinen valehtelu. Ihmisenhän pitää voida tulla Jumalan luokse kokonaisena, eikä vain osalla persoonaansa.
Lampela antaa asiasta esimerkin:
– Jos tuumaisin kirkon penkissä vieressäni istuvalle että puolisoni onkin muuten nainen, niin seurakuntayhteytemme voisi katketa. Arkuus on läsnä koko ajan.
Lampelan mukana Sateenkaarimessulle oli – ja on – ehdottomasti tarvetta. Pienimuotoinen jumalanpalvelus tarjoaa kristityille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille hyväksyvän yhteisön.
– Ehkäpä onkin mahdotonta luoda hengellistä yhteisöä, jossa kaikki pitäisivät kiinni omasta uskostaan ja kokisivat olevansa turvassa, Leena haastaa.
Sateenkaarimessuja pidetään Tampereella nykyisin viisi kertaa vuodessa. Leena Lampela pitää määrää sopivana.
– Nykyisin meillä on oma vastuupappi, mutta hyvin paljon tehdään vapaaehtoistyönäkin. Tekijöitä ei ole kovinkaan paljoa, joten messujakaan ei oikein voi olla useammin.
Ovia ei saa sulkea
Sateenkaarimessun lisäksi Leena Lampelan hengellinen polku on johtanut kveekareihin ja Tampereen Tuomasmessuun.
– Koen molemmissa samoja piirteitä, lempeyttä ja ymmärrystä toisia kohtaan. Siitäkin huolimatta, että olemme jokainen yksilönä erilaisia.
Leena Lampela on saanut toimia monissa Tuomasmessun palvelutehtävissäkin. Hän on lukenut päivän tekstejä ja rakentanut kirkkoon rukousalttareita.
Viime syksynä Leena liittyi myös Tuomasmessun kuoroon. Sen ilmapiiriä hän kiittää.
– Kuorolaisista oikein hehkuu rakkaus ulospäin! Olen saanut heidän joukostaan hyviä uusia ystäviä.
Kristillisissäkin piireissä esiintyy luonnollisesti monenlaisia ajatuksia seksuaalivähemmistöistä. Lampelakin on kuullut jonkun sanovan: ”en ymmärrä mihin Sateenkaarimessua tarvitaan”.
– Mutta ovea ei ole suljettu edessäni kiinni. Puhumattakaan, että minut olisi tuomittu sinne alimpaan manalaan. Sellaisia kommentteja en oikein pystykään pitämään uskovan ihmisen puheeseen kuuluvana, hän huokaisee.
Pelolle ei sijaa
Kokeeko Leena Lampela sitten olevansa esteitä tieltään raivaava ihmisoikeustaistelija? Moisesta roolista hän sanoutuu pikaisesti irti.
– Sisälläni olen aika arka ja herkkä, pelkään usein. Mutta jos tunnen, että jokin asia on vain tehtävä, niin silloin saan jostakin ihmeellistä voimaa.
Tamperelaiskristitty kokee henkilökohtaisesti varjeltuneensa aika hyvin, vaikka onkin ollut esillä julkisuudessa seksuaalisten vähemmistöjen asialla.
– En ole joutunut kohtaamaan niitä kaikkein julmimpia sanoja. Sellaisia, jotka saattavat musertaa ihmisen ja ajaa etenkin nuoren itsemurhaan saakka.
Lampela muistuttaa pelon ja synnin epäpyhästä allianssista. Juuri pelosta pääsee sikiämään pahoja asioita: ahdistusta, vihaa ja väkivaltaa.
– Mikäli pelkäät jotakin, niin olet vanki. Vankihan taas ei ole koskaan vapaa. Ja mikäli et ole vapaa, niin miten sitten voisit olla vapaa Kristuksessa?
Tamperelaisnainen näkee meillä tässä maailmassa yhden tehtävän. Ihmisten tulisi olla toisiaan kohtaan mahdollisimman rakkaudellisia. Sellaisessa maailmassa ei pelolle ole enää sijaa.
Leena Lampela ojentaa kätensä eteensä kämmenet ylöspäin.
– Olemme jokainen erilaisia, mutta silti kannamme toinen toisiamme. Kaikille meille on annettu tällaiset rakkauden kädet. Niillä voimme olla torjumatta ja lyömättä toisiamme.
Vesa Keinonen
Tuomasmessun sivut ja lisää Leena Lampelan ajatuksia lehden näköisversiossa.
Pääsiäispäivän Tuomasmessu 5.4. klo 18 Aleksanterin kirkossa.
Sateenkaarimessu 18.4. klo 18 Finlaysonin kirkossa. Messuun ovat kaikki tervetulleita, erityisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ja heidän läheisensä.
Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi