Arkisto 2015
Pyhän jäljillä kaikin aistein
Kun astuu sisään Museokeskus Vapriikin pyhiinvaellusnäyttelyyn, on melkein kuin itse lähtisi vaeltamaan kohti pyhiä paikkoja.
Tila on kauniisti valaistu ja keskiaikainen musiikki soi taustalla. Näyttely vetoaa kaikkiin aisteihin.
Samaa mieltä ovat Mari Leijo ja Pentti Kuusjärvi, jotka tulivat tutustumaan näyttelyyn Silta-lehden kutsusta.
– Tuli tunnelma, että näyttely itsessään on matka. On kuin olisimme kirkossa. Ainakin rauhallisena päivänä täällä voi hyvin hiljentyä, miettii Leijo.
– Näyttelyssä tuli hyvä fiilis. Tuli tunne, että näkymätön on yhtä totta kuin fyysinen maailma. Hiljaisuuden kappeli puhutteli minua eniten, kertoo Kuusjärvi.
Matkalle monista syistä
Keskiajalla, noin vuosina 500–1500, lähes jokainen kristitty osallistui ainakin kerran elämässään pyhiinvaellukselle. Matkaan on lähdetty monista eri syistä.
– On esimerkiksi haluttu kunnioittaa, pyytää apuun tai kiittää läheiseksi koettua pyhimystä. Pyhimykset ovat olleet linkkejä ihmisten ja Jumalan välillä, kertoo tutkija Marjo Meriluoto-Jaakkola, joka vastaa Vapriikin näyttelystä.
Myös kirkon opetukset, aneet tai syntien anteeksi anominen olivat syitä lähteä matkaan. Rikollisiakin on lähetetty pyhiinvaellusmatkoille sovittamaan rikettään. Myös toisen sielun puolesta saattoi tehdä pyhän matkan testamentin valtuuttamana.
Myös seikkailunhalu sekä arjesta irtaantuminen houkuttelivat tien päälle.
– Lähialueen pyhät kohteet olivat miltei jokaisen saavutettavissa. Pyhiinvaellukset kuitenkin mahdollistivat tavallisten ihmisten matkustamisen myös kaukomaille ensimmäisen kerran Euroopan historiassa, sanoo Meriluoto-Jaakkola.
Pyhiinvaellukset olivat hitaita, raskaita ja toisinaan vaarallisiakin matkoja, etenkin naisille. Sää, rosvojoukot ja vammat vaikeuttivat matkantekoa.
Perillä kohteessa odotti palkinto: pyhäinjäännös. Se saattoi olla pyhimyksen hauta tai hänen jäänteitään eli reliikkejä. Mitä lähemmäs pääsi pyhäinjäännöksiä, sitä suuremman niiden parantavan voiman uskottiin olleen.
Varsinkin pitkiltä vaelluksilta kotiutuneilla vaeltajilla uskotaan olleen uudenlaista vaikutusvaltaa yhteisöissään. Heidän maailmankuvansa oli avartunut ja heillä oli tietoa suuren maailman asioista.
Viesti toisesta maailmasta
Mari Leijo on tehnyt useita pyhiinvaellusmatkoja. Hän on miettinyt, mikä pyhiinvaelluksissa kiehtoo ja miksi ne ovat merkityksellisiä.
Pentti Kuusjärven mukaan pyhiinvaelluksessa on kenties kyse siitä, että ihminen hakee arjestaan poikkeavaa kokemusta, viestiä toisesta maailmasta.
– Kun savupirteistä on keskiajalla lähdetty vaeltamaan, voi kuvitella, miten suuren vaikutuksen pyhät kuvat sekä korkeat kirkkosalit ovat tehneet ihmisiin. Nykyään ihmiset ovat niin kyllästettyjä virikkeillä ja visuaalisuudella, että pelkistetty tila ja hiljaisuus voivat puhutella eniten.
Hän arvelee, että pyhiinvaellukseksi riittävät liikkeelle lähtö, toivo ja halu paremmasta elämästä. Jokainen myös määrittelee itse, mikä kellekin on pyhiinvaellusta.
Mies puhuu Jumalan valokeilasta.
– Uskon, että meissä kaikissa on olemassa pyhä tila, jonka täyttymistä toivomme. Kaipaamme tulla kosketetuiksi ja huomatuiksi.
Tie on omanlaisensa
Pyhän Olavin sijoilla Norjassa, vaellusmatkalla Stiklestadista Trondheimiin Mari Leijo sai uuden oivalluksen vaeltamisesta, kun espanjalainen toveri siteerasi Antonio Machadon runoa.
– Sen ajatuksena on, että vaikka kulkisikin tuhansia vuosia vanhaa pyhiinvaellusreittiä, valmista tietä ei ole. Jokaiselle kulkijalle tie on omanlaisensa. Jos kävelet saman polun uudelleen myöhemmin, polku ei ole sama, etkä sinäkään.
Toisaalta Leijolle on merkityksellistä se, että hän kulkee nimenomaan sellaisella reitillä, jota muutkin ovat kulkeneet ennen häntä. Tämä kirkastui Holy Islandilla Britanniassa, kun hän tarpoi upottavassa hiekassa merenpohjaa pitkin laskuveden aikaan. Leijolle tuli tunne, että jos paaluin merkityltä reitiltä poikkeaa, voi joutua vaarallisen lentohiekan imaisemaksi.
– Ehkä siinä on jotain samaa kuin siinä, että voi ajatella rukouksen kantavan silloinkin, kun itse ei jaksa tai osaa uskoa. Että tästä on menty ennenkin, tämä on hyvä reitti.
Pyhiinvaelluksessa koskettavaa on muiden ihmisten kohtaaminen. Santiago de Compostelan -vaelluksella Leijo mietti, millaista olisi asua ikiaikaisen pyhiinvaellusreitin varrella.
– Asukkaat kurkkivat ikkunoista ja tervehtivät. Heitä ei tuntunut haittaavan ohikulkevien vaeltajien olemassaolo, päinvastoin.
Pyhän Henrikin -vaellukselta hänen mieleensä ovat jääneet paikalliset asukkaat, jotka tulivat vaellusreitin äärelle.
– He olivat hiljaa, katselivat joukkiota, painoivat päänsä. Joku vanha mies otti lakin päästään. Pyhiinvaellusreitillä on varmaan oma vaikutuksensa myös sen varrella asuviin ihmisiin.
Kohtaaminen liikauttaa myös Kuusjärveä. Hän vertaa pyhiinvaellusta täytekakkuun, jossa on monta kerrosta: yhteys itseen, toisiin ihmisiin, ympäristöön ja Jumalaan.
– Ryhmässä korostuu yhteyden, joukkoon kuulumisen kokemus. Totta taitaa olla, että itseksi tulemiseen tarvitaan toista. Vaelluksen vaatimuksista vapaa perusta luo pohjaa uusille kestäville ihmissuhteille, miettii Kuusjärvi, joka koki vahvaa ryhmähenkeä Pyhän Henrikin -vaelluksella.
Arkivaellusta 1542 kilometriä
Pentti Kuusjärvi on nauttinut pyhiinvaelluksista pääasiassa Suomessa. Lähellä on hienoja reittejä, kuten Pyhän Olavin reitti Sastamalasta Ulvilaan tai Pyhän Laurin vaellus Vantaalla.
Raumalla on keskiaikainen kirkko, jonka messuun Kuusjärvi matkustaa aika ajoin ja yhdistää viikonloppureissuun sulavasti jääkiekkomatsin sekä kynttiläillallisen ja hotelliyön vaimon kanssa.
– Yhtä hyvin täydellinen pyhiinvaelluskokemus voi olla saunan lämmitys kotona kaikkine vaiheineen.
Kuusjärvi haluaa tuoda pyhiinvaelluksen arkielämään. Idea syntyi, kun pitkäaikainen haave Santiago de Compostelan -reitille lähtemisestä tuntui liian haastavalta toteuttaa. Mielessä oli 1542 kilometrin ja noin kolmen kuukauden patikointi Ranskan Le Puystä Pyreneiden yli Santiago de Compostelaan Espanjassa.
– Aloin miettiä, voisiko matkan tehdä toisin. Arkisesti, osissa? Voisiko pyhiinvaellus rytmittää kaikkea olemistani ja tulla minussa tieksi?
Mies alkoi kävellä 3,6 kilometrin kolmiota lähikaduillaan Pirkkalassa vuosi sitten helmikuussa. ”Perille” hän saapui 27. heinäkuuta.
– Unelma on nyt täysi. Aina ei tarvitse lähteä kauas löytääkseen, hymyilee Kuusjärvi.
Samaa mieltä on Mari Leijo. Tehdäkseen pyhiinvaelluksen ei tarvitse lähteä ulkomaille, ei edes pois kotipaikkakunnalta. Vaellus ei tuolloin vaadi etukäteissuunnittelua, rahaa, lomaa, kuntoa, varusteita tai kielitaitoa.
– Esimerkiksi matka kirkkoon jumalanpalvelukseen on hyvä pyhiinvaelluskohde. Myös Viinikan hiljainen polku on oiva pyhiinvaellusreitti matkan varrelle suunniteltuine mietiskelyteksteineen ja kysymyksineen.
Omassa rauhassa ja vapaana
Kiinnostus pyhiinvaelluksia kohtaan on kasvanut Suomessa ja maailmalla viime vuosina. Mikä pyhiinvaelluksissa kiehtoo ja mitä annettavaa niillä on nykyihmisille, teologian tohtori Panu Pihkala?
– Ihmiset ovat tulleet uudelleen tietoiseksi mahdollisuuksista, joita pyhiinvaellus tarjoaa. Media ja ”viidakkorumpu” ovat vaikuttaneet asiaan. Pyhiinvaelluksessa yhdistyvät matkailun ja vaeltamisen hyvät puolet sekä mahdollisuus henkisiin ja hengellisiin kokemuksiin.
Pihkala toimii Helsingin yliopistossa ekoteologian ja ekumeniikan tutkijana. Hänen tutkimuskohteisiinsa kuuluvat myös pyhiinvaellukset. Vapaa-ajallaan hän toimii pyhiinvaellusoppaana.
Pyhille paikoille käveleminen on suosittua, sillä monet ihmiset nauttivat luontoyhteydestä. Jotkut myös kokevat mielekkäänä vaelluksen ruumiillisuuden.
– Eräs suosion syy liittyy sosiaalisiin tekijöihin: moni luterilainen ei haluaisi samaistua ”uskovaisiin”. Siksi esimerkiksi radiojumalanpalvelukset ovat sangen suosittuja: ei tarvitse tulla paikan päälle ja ”leimautua”. Pyhiinvaellus tarjoaa yksilöllisen mahdollisuuden hengellisiin kokemuksiin, sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla ja vapaana auktoriteeteista.
Pihkalan mukaan seurakunnat ja järjestöt ovat vastanneet ihmisten kiinnostukseen.
– On kuitenkin todettava, että muissa Pohjoismaissa kirkko on panostanut enemmän pyhiinvaelluksiin. Suomessakin kannattaisi sijoittaa työaikaa pyhiinvaelluksiin, kuten Tampereella on tehty, toteaa Panu Pihkala.
Tampereen seurakunnissa on ollut hengellisen ohjauksen pastorin virka vuodesta 2003.
TEKSTI: Kirsi Airikka
KUVAT: Hannu Jukola, Kirsi Airikka
Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla -näyttely 18.10. saakka Museokeskus Vapriikissa, Tampellan alue, Alaverstaanraitti 5
Viinikan hiljainen polku
Kirkkopyöräily Pyhäjärven ympäri 23.5.