Arkisto 2015

7.10.2015 16.34

Silta on saanut uudenlaisia lukijoita

Lähes kolmannes tamperelaisista lukee seurakuntalehti Siltaa eli lehti tavoittaa noin 60 000 kaupunkilaista. Silta on myös onnistunut saamaan jonkin verran nuoria aikuisia lukijoikseen.

Tulokset käyvät ilmi tuoreesta Silta-lehden lukemistutkimuksesta.

Tutkimuksen tavoitteena oli muun muassa selvittää uudistetun seurakuntalehden tunnettuutta kaupungissa.

sillan_lukija
Jaana Rimpi-Muhonen lukee Silta-lehden säännöllisesti. Hän lukee melkein kaikki jutut ja erityisesti tapahtumaliitteen. – Uudistus teki hyvää seurakuntalehdelle. Se on nuorekas ja uusi nimi on hyvä, kertoo Kauppahallin lehtitelineen luota tavoitettu Rimpi-Muhonen. Kuva: Hannu Jukola

29 prosenttia vastaajista tunsi Silta-lehden ja on lukenut tai selaillut sitä. Kaikki kaupunkilaiset eivät kuitenkaan ole huomanneet seurakuntalehden uudistumista. Lähes puolet vastaajista ei tiennyt Silta-lehteä (47,2 %).

78 prosenttia lehden lukijoista saa lehden ilmaisjakeluna kotiinsa. Noin joka viides lukija on poiminut sen mukaansa telineestä.

56 prosenttia niistä vastaajista, jotka eivät ole lukeneet Silta-lehteä, perustelevat tätä sillä, etteivät he ole kiinnostuneita kirkosta ja seurakunnasta. Lähes neljäsosa vastaajista ei lue lehteä siksi, ettei lehti tule heille kotiin.

Uudenlaisia lukijoita

Seurakuntalehti saa yleisarvosanaksi 5, asteikolla 1–7.  Tärkeimpiä asioita lehden lukijoille ovat lehden luotettavuus tietolähteenä, kiinnostava sisältö, ajankohtaisuus sekä selkeä ulkoasu. Vähiten tärkeinä asioina pidettiin julkisuuden henkilöiden haastatteluja, lehden verkkosivuja, pilapiirrosta ja kaupallisia ilmoituksia.

Naiset lukevat Silta-lehteä hieman ahkerammin kuin miehet. Eniten lehteä lukevat 40-vuotiaat tai sitä iäkkäämmät ihmiset.

Silta on onnistunut saamaan myös uudenlaisia lukijoita. Se on jonkin verran tuttu julkaisu myös 18–24-vuotiaiden nuorten parissa. Noin 15 prosenttia lehden lukijoista ei kuulu kirkkoon.

Pääosa lukijoista on lehteen suhteellisen tyytyväinen ja lehti täyttää pääosin siihen kohdistuvat odotukset.

Pieni osa lukijoista toivoi lehden kehittävän erityisesti hengellistä sisältöä ja lehden tapaa käsitellä ajankohtaisia uskon ja kirkon kysymyksiä.

– Lukemistutkimus antoi toimitukselle arvokasta tietoa lehden lukemisesta. Sillan kehittäminen jatkuu, vakuuttaa vt. päätoimittaja Kirsi Airikka.

Tulokset osoittavat, että seurakuntalehden uudistus on onnistunut siinä, mitä on tavoiteltukin. 

– Ajatuksena on, että lehti voi toimia yhteytenä kirkkoon niillekin tamperelaisille, jotka eivät ole aktiivisesti seurakuntaelämässä mukana. Toimituksellisen sisällön pääkohderyhmänä on joukko ihmisiä, joille kirkko ei ole vielä arjessa läsnä. Heitä on seurakunnan jäsenistäkin arviolta 80 prosenttia.

Tutkimus toteutettiin paneelitutkimuksen, puhelinhaastattelujen ja verkkolomakkeen avulla. Tutkimuksen teki Innolink Research Oy.

Lukemistutkimuksessa saatuja palautteita:

LEHTI ONNISTUNUT ERITYISEN HYVIN:

• Kokonaisuus

• Helppo luettava

• Mielenkiintoinen

• Kertoo asioista oikeilla nimillä

• Paikallisuus, ajankohtaisuus

• Seurakuntien tiedottajana onnistunut hyvin.

• Kaikkia ei voi koskaan miellyttää, etenkään seurakunnan lehti. Silta lienee kuitenkin melko hyvin onnistunut olemaan ärsyttämättä monia. Ehkä muutos Kirkkosanomista oli hyvä, vaikka en sitä kaivannutkaan.

• Tapahtumakalenteri

• Hyvännäköinen julkaisu, ei tyrkytä uskontoa ulkoasullaan.

• Seurakuntien toimintaan liittyvien asioiden tiedottamisessa

• Syvälliset jutut

• Yhteiskunnalliset, köyhiä koskettavat asiat – toivon lisää juttuja esim. RuokaNyssen toiminnasta.

• Tuoreet ja yllättävätkin henkilöhaastattelut. Raikas ote. Puhuttelee myös niitä jotka eivät ole aktiivisia seurakuntalaisia.

• Silta-lehti antaa hyvä ja avoimen kuvan siitä kentästä ja ihmisistä, jotka ovat mukana seurakuntien monenlaisessa toiminnassa. On tärkeää välittää kuvaa ns. ulospäin siitä monipuolisesta toiminnasta, jota kirkon sisällä ja liepeillä on.

• Lehden käsittelemien aiheiden kirjo palvelee uskoakseni hyvin seurakuntalaisia, sillä meitä on myös melkoinen kirjo.

• Lehdessä on kirjoitettu rohkeasti erilaisista kirkossa puhuttavista aiheista. 

• Myönteinen, suvaitsevainen ote.

• Erityisesti henkilöjutut.

• Värikäs, hyvin toteutettu ulkoasultaan, kuvien merkitys ymmärretty hyvin, myös maallisemman asian merkitys eli lehti ei vaikuta uskonnolliselta tuputtamiselta.

• Lehti on tullut lähelle ihmistä. Lehti on kiinnostava heti kansikuvasta alkaen. Muutenkin kuvitus erittäin hyvä. Ilme on nuorentunut. Kirkon uudistuessa, lehtikin on uudistunut hyvään suuntaan.

• Sillan pitkät ja syvälliset artikkelit ajankohtaisista kysymyksistä kirkossa, Tampereen seurakunnissa ja yhteiskunnassa yleensä ovat erinomaista luettavaa. Hengellinen aineisto on myös yleensä puhuttelevaa ja onnistunutta.


MITEN KEHITTÄISIT SILTAA?

• Kirjallisuusarvosteluja voisi olla esimerkiksi kristillisistä kirjoista.

• Itse toivoisin ankaramman kristillistä ja raamatullista otetta, mutta se saattaisi karkottaa osan lukijoista.

• Selkeästi yksinäisten ja työttömien palvelut

• Enemmän paikallisuutta, mielenkiintoisia aiheita! Henkilökuvia.

• Muutakin kuin uskonnollista asiaa.

• Ehkä madaltamalla kynnystä lukea myös, vaikkei kristinusko olisikaan tärkeää.

• Historiaperspektiivi mukaan ja herätysliikkeiden asiat myös paremmin ja useammin esille.

• Enemmän juttuja siitä mitä kirkollisverorahoilla tehdään, kerhot, auttamistyö kuten Musta Lammas. Ja ottakaa kantaa ajankohtaisiin asioihin. Pitäkää yllä yhteiskunnallisia teemoja ja syvällisiä henkilöhaastatteluja armon ja suvaitsevaisuuden näkökulmasta. Kirjoittakaa surusta. Ja lohdusta.

• Vieläkin selkeämpi profiloituminen oikeaksi sillaksi perinteisten uutisten ja seurakunnan uutisten välille.

• Nuorisolle myös enemmän luettavaa, 13v ylöspäin. Lisää vinkkejä tapahtumista nuorille.

• Lisää yleisönosastoa (jos sinne järjellisiä kirjoituksia tulee).

• Lisää vaikuttajien puhevuoroja, esim. Tarja Halosta toivoisin.

• Lukijoissa on paljon ihmisiä joiden ainoa kosketuspinta kristillisyyteen on Silta. Lehti ei ymmärrä vastuutaan ollenkaan tässä asiassa.

• Tapahtumien tiedottajana lehden tehtävä on ensiarvoisen tärkeä. Tiedotteet saatava selkeämmiksi ja helpommin löydettäviksi.

• Toivon, että Siltaa kehitetään seurakuntalehdeksi. Paikallisia ilmaislehtiä Tampereella on useita esim. Tamperelainen. Saman asiasisällön omaavaa Siltaa, kuten nyt, ei mielestäni tarvita.

• Ärsyttää kun jokaisen lehden kansikuvassa on joku julkkis tai "julkkis"...muusikoita, näyttelijöitä tai sitten kuvia kirkon "sisäpiiriläisistä". Missä on tavallisen seurakuntalaisen kuva tai millainen mahtaisi olla koskettava juttu hänestä? 

• Purevammin yhteiskunnan epäkohtiin kiinni ja kirkon näkökulma siinä reilusti esiin!

• Rohkeammin ajankohtaiseksi kuten Helsingin Kirkkosanomat.

• Vähentäisin jatkuvaa homokirjoittelua ja toisin esiin sitä, mitä seurakunnissa tapahtuu. En tarkoita niinkään tiedotusluonteista tapahtumatiedotusta, jossa luetellaan tapahtumien nimiä ja näiden paikkoja, vaan juttulähtöistä kirjoittelua, joka on kirjoitettu ihmisen perspektiivistä.

• Kristillinen sanoma pitäisi tulla selvemmin esiin, kuten Jeesuksen Kristuksen sovitustyö, pelastuminen, henkilökohtainen usko Jeesukseen.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja