Syntisen hyvää värähtelyä yhdessä

– Eri tilaisuuksissa monet ovat tulleet juttusille ja halunneet kertoa, mitä virsiä ja lauluja itse valitsisivat, jos saisivat koota oman virsikirjan, sanoo Jaakko Heinimäki. Kuva: Hannu Jukola

Syntisen virsikirjan (Johnny Kniga, 2015) lauluista monet eivät ole virsiä, mutta tavallaan voisivat olla.

– Ne puhuttelevat meissä samoja tai samantapaisia kerroksia kuin virret, Heinimäki määrittelee.

Tapahtumien yönä jokainen voi Tampereen tuomiokirkossa testata, kuinka virkistävää on joukolla vetää Viidestoista yö, Vanha holvikirkko ja Suojelusenkeli.

Fysiologisesti musiikki on värähtelyä. Kun laulan toisten kanssa, värähtelemme yhdessä.

– Se on tietyllä lailla hyvin intiimiä. Välillemme syntyy herkkä, syvälle porautuva side. Laulaminen on sitä paitsi ihmisen ensimmäinen kommunikaatiotapa. Pikkulapsi oppii laulamaan ennen kuin puhumaan, vaikka kutsumme sitä jokeltamiseksi.

Oi Herra jos mä matkamies maan

Kirkossa suunsa kehtaa avata sellainenkin, joka ei pidä itseään musikaalisena.

– Reformaatio demokratisoi laulamisen. Juuri virret ja niiden veisaaminen teki yleisöstä osallisen, toiminnan kohteesta tuli aidosti seurakunta. Ortodoksisessa liturgiassa pääpaino on yhä kuorolla ja papeilla, luterilaisessa kirkossa kaikki saavat laulaa.

Kauneimpien joululaulujen ja Suvivirren sunnuntain kaltaiset tilaisuudet ovat osoittaneet, että 500 vuotta jatkunut tapa on voimissaan.

– Ei tavallisessa jumalanpalveluksessakaan tarvitse olla kuorolaulaja voidakseen kajauttaa enkelitaivaan sielunsa pohjasta.

Kansa tahtoo laulaa, ja esimerkiksi karaokesta on tullut Suomessa kestohitti.

– Voisiko suosio johtua osin siitä, että olemme niin läpikotaisin luterilaisuuden kyllästämä kulttuuri? Intoa eivät tappaneet edes kansakoulun laulukokeet, jotka perustuivat oppilaan pikkumaiseen kyttäämiseen, meneekö varmasti oikein. Monella on nöyryyttäviä muistoja luokan edessä laulamisesta.

Kaveripiirin olohuonekokoontumisista alkaneet virsi- ja viini-illat ovat levinneet julkisiin tiloihin, vetonaulaksi myös Porin Suomi-Areenalle.

Täällä Pohjantähden alla

Ikäihmiset ja vielä keski-ikäiset osaavat virsiä, koska ovat lapsesta asti tottuneet niihin. Nuorempien kytkös on löyhempi. Häitten tai ristiäisten alla papilta saatetaan toivoa, ettei sitten mitään virsiä, pliis. Pyyntö voi johtua siitä, että virsikirjan virret ovat outoja, niistä on väärä käsitys tai niihin ei liity mitään tunnesiteitä.

Heinimäki uskoo, että suunta on käännettävissä ja konsti yksinkertainen: laulamalla ja laulattamalla oppii. Vaikkapa Väsyneiden virsiseurat pyhisin saattaisi olla kova juttu.

– Ainakin suurissa kaupungeissa jossakin keskustan kirkossa tilaisuus voitaisiin järjestää joka sunnuntai kello 17. Periaate olisi aina sama: puoli tuntia pelkkää laulamista, ei etukäteen päätettyjä virsiä, ei välttämättä edes säestystä. Riittää kun paikalla on joku, joka toimii esilaulajana. Osallistujat saavat ehdottaa, mitä kulloinkin lauletaan.

– Matalan kynnyksen veisuutuokiot hoituisivat pitkälle vapaaehtoisvoimin. Tämä voisi olla yksi mielekäs tapa tehdä työtä oman seurakunnan hyväksi. Kantaa vastuuta siitä, että toiminta onnistuu.

– Virsikirjan virsistä Suvivirsi on tutuimpia – ja viime vuosina ylivoimaisesti puhuttanein. Heinimäki näkee koulujen päättäjäisvirressä kasvunvaraa.

– Se voitaisiin veisata toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin joka jumalanpalveluksessa. Kun kesäaikana menee kirkkoon, tietäisi, että siellä pääsee varmasti vetämään täysin palkein Suvivirren, sen kunniaksi että taas niityt vihannoivat. 

Rakastan elämää 

Yhteislaulu on sukua yhteissoitolle. Kansanmusiikkityylinen näppärimeininki lisääntyy koko ajan.

Jaakko Heinimäellä ei ole yhtä lempivirttä, vaan monia rakkaita ja läheisiä. – Muun muassa psalmiin 23 tehty Mitä silloin multa puuttuu, Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää ja iltavirsi Maat metsät hiljenneinä. Näissä virsissä on jotakin hienostelematonta, alkukantaista ja Jumalan huolenpidosta kertovaa. Kuva: Hannu Jukola

Soittaminen vähän punk-asenteella ”sekaan vaan” on selvästi trendi, tietää Heinimäki, joka itse on mukana pelimannikollektiivi Orivesi All Starsissa.

Heinimäki kuuluu myös Petty Pilgrims-bändiin, joka repertuaarissa on vanhoja irlantilaisia, skotlantilaisia ja amerikkalaisia lauluja, omina suomennoksina.

Monitoimista Jaakko Heinimäkeä voi luonnehtia monin tavoin. Pyhästä ja pyhimyksistä kiinnostunut hengenmies. Sanataituri. Mystikko. Uskonnollisten ilmiöiden tuulettaja. Avaran armon körtti. Palavasieluinen maailmanparantaja. Hyvän voittoon luottava optimisti. Ruoan ja viinin harrastaja. Nykyään mies on hurahtanut vielä musiikkiin.

– Teinipoikana soittelin leirinuotiomusaa, mutta elämäni ensimmäiselle soittotunnille menin 44-vuotiaana, kun olin ostanut postimyynnistä mandoliinin.

Se oli menoa se.

– Viime vuosina olen soittanut tosi paljon, mandoliinin ohella vähän banjoakin. Musiikki on tuonut elämääni paljon hyvää, vielä tässä iässä myös uusia läheisiä ystäviä.

Taivas on sininen ja valkoinen

Iskelmissä ja muissa maallisissa lauluissa puhutaan usein samoista asioista kuin virsissä. Rakkaus, kuolema, ero ystävästä, kaipaus kaukaiseen onnen tilaan ovat yhteistä aiheistoa. Kun virsikirjan nimellä kulkevassa opuksessa on Rauli Badding Somerjoen Paratiisi, Kari Tapion Myrskyn jälkeen tai Juice Leskisen Viidestoista yö, herää kysymys, mikä oikein on virsi. Mikä tekee virrestä virren? Miten sen laulaminen eroaa muusta laulamisesta?

Heinimäki jää hetkeksi pohtimaan vastausta.

– Virttä laulettaessa virittäydytään jotenkin niin, että siinä on henki mukana. Jos sanotaan, että Satumaata tai Kaksoiselämää voi laulaa samalla lailla virittäytyneenä, sehän väittää, että ihmisessä todella on tällainen taajuus, jonka kuka tahansa voi saavuttaa.

– Kuka määrittelee, mikä musiikki on hengellistä? Esimerkiksi rakastetussa joululaulussa Varpunen jouluaamuna joku näkee epäkristillisiä ajatuksia. Mystikkona Heinimäki ei halua vetää liian tiukkoja rajoja.

– Laulussa kuollut veli ilmestyy perheenjäsenille linnun hahmossa, ja on totta, ettei katekismuksesta voi lukea tällaista. Mutta en oikein pidä siitäkään ajatuksesta, että vain katekismuksen pohjalta saa laulaa. 

Minne tuuli kuljettaa

Syntisen virsikirjassa Jaakko Heinimäki kertoo kolmevuotiaan hautajaisista. Siunauksen edellä pappi kysyy vanhemmilta lapsen lempilaulua. Äiti ja isä tuumivat, ettei mitään hautajaisiin sopivaa ollut, mutta Hämähäkkiä perheessä usein laulettiin. Se lauletaan myös viimeisellä matkalla.

Syntisen virsikirjan jokaiseen lauluun Jaakko Heinimäki on kirjoittanut pienen esittelyn tai taustatarinan, ja näin perustellut, miksi kappale on valittu kokoelmaan. Kuva: Hannu Jukola

– Jos lastenlaulun tekstiä teologisesti analysoi, tuskin siinä kristinoppi on kirkkaasti ilmaistu. Jos taas ajattelee saattoväkeä pienen arkun äärellä laulamassa pienen lapsen lempilaulua, jossa sade rankka vie hämähäkin, aurinko armas kuivaa satehen ja hämähäkki kiipeää uudelleen, siinä tilanteessa laulu puhuu kristillisestä ylösnousemuksen toivosta.

– Kun kysymys on katsomisen tavasta, miltei missä tahansa laulussa voi huomata kytkennän kristinuskon suureen kertomukseen.

– Kyse on siitä, luotammeko Jumalaan niin paljon että Jumala itse voi koskettaa ihmisiä – ja kenties sellaisilla tavoilla, joita me teologit emme osaa edes kuvitella. Opin kieli on yksi tapa avata näkökulmia kristilliseen uskoon, mutta on muitakin ovia. On esimerkiksi liturgian ovi. Tai toiminnan ovi; se millä lailla teemme omilla käsillämme totta Kristuksen rakkaudesta.

– Jos ystäväni siunaustilaisuudessa laulamme vainajalle tärkeää laulua, kokonaistilanteessa vaikuttavat monet muutkin kuin oppiseikat. Itse asiassa luulen, että Jumala puhuttelee meitä harvoin opillisen tarkkuuden kautta.

Silloin tällöin seurakunnissa syntyy vääntöä siitä, mitä saa esittää esimerkiksi vihkitoimituksessa.

– Aina on ihmisiä, jotka ovat mieluummin oikeassa kuin yhdessä, Heinimäki kuittaa.

– Toki on musiikkia, joka ei sovi hyvin jumalanpalvelukseen. Toisaalta tiedän, että on myös ihmisiä, joita taidokas uruilla soitettu fuuga ei puhuttele millään tavalla. Pitääkö olla tietty musiikkimaku, jotta voi olla kristitty? Ei minun mielestäni. 

Tähdet, tähdet 

Monet ovat ehdottaneet luterilaiseen virsikirjaan Unto Monosen Satumaata, yhdenlaista taivasikävän kuvausta.

– Luulen, että he haluaisivat kansanomaistaa virsikirjaa, jota pidetään uskovaisen eliitin kirjana. Satumaan kaltaisilla lauluilla sitä voisi tuoda lähemmäksi suomalaisen kansankirkon kansaa.

No onko virsikirja liian elitistinen?

– Ehkä se on, aprikoi Heinimäki, ja visioi railakkaasti instituutiota uusiksi.

– Tarvitsemmeko virallisen virsikirjan, jossa on melkein 700 virttä? Riittäisikö paljon pienempi? Jos virsiä olisi kourallinen, väki oppisi ne ja voisi sanoa osaavansa koko virsikirjan ulkoa. Pienen kiinteän kokoelman rinnalla käytettäisiin paljon muita lauluja. Ehkä taas alkaisi syntyä arkkivirsiä kuten entisaikaan, jolloin virsiä sepitettiin juuri tiettyä tilannetta varten.

Nykyinen virsikirja otettiin käyttöön 1986. Suhtautuminen siihen on ollut kaksijakoista. Alkuun kuului kritiikkiä, kuinka mukaan kelpuutettiin liikaa uusia virsiä. Kuitenkin esimerkiksi numerosta 600 tuli äkkiä rakastettu, ja ihmiset oppivat nopeasti Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan.

– Monet mieltävät Kiitos sulle Jumalani ja Päivä vain ja hetki kerrallansa vanhoiksi virsiksi, mutta virsikirjaan ne otettiin vasta 1986, muistuttaa Heinimäki.

Hallelujah 

Ihmisyyteen kuuluu, että jokainen mokaa, tekee virheitä ja kaipaa armoa. Tarvitseeko syntinen erillisen virsikirjan, kun kristillisen käsityksen mukaan kukaan ei ole synnitön?

– Kyllä minä teologina tiedän, että kaikki me olemme syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla, ja että syntisen virsikirja se tavallinenkin on, Heinimäki sanoo.

Keväällä ilmestyneellä kokoelmallaan hän vastaa kirjailija Matti Mäkelän toiveeseen virsikirjasta, joka sisältää syntisille sopivia lauluja häihin, hautajaisiin ja muihin elämän tärkeisiin hetkiin.

– Valitettavasti on ihmisiä, jotka kokevat, ettei virsikirja ole minua varten, vaan tarkoitettu paremmille ja enemmän uskoville. Kyllä tällainen kokemus on monelle todellinen.

Muutama prosentti suomalaisista lähtee pyhäaamuna kirkkoon.

– Onhan se myönnettävä, ettei messu ole mikään syntisäkkien kokoontumisajo. Kuulun itse säännöllisesti jumalanpalveluksessa kävijöihin, eikä minulla ole tarvetta tai halua suhtautua tähän porukkaan ylimielisesti, mutta ymmärrän ihmisiä, joille se on vierasta. Silti heilläkin on pyhiä tunteita ja täysi oikeus veisata ja huutaa avuksensa Vapahtajaa. Kirkollisessa sisäpiiriläisyydessä se on tehty aika vaikeaksi.

Syntisen virsikirja on 44 laulun paketti, kooltaan pieni ja helposti mukana kulkeva. Kaikki laulut luontuvat yhdessä laulettaviksi. Oikeastaan vain yhden kappaleen puuttuminen jäi vähän kaihertamaan: Leonard Cohenin Hallelujah olisi kuulunut kokonaisuuteen.

– Hämeenlinnalainen A.P. Sarjanto teki siihen LC-musiikkinäytelmää varten suomenkieliset sanat. Sarjanto antoi luvan niiden julkaisemiseen, mutta kustannusoikeuksien haltija, suuri levy-yhtiö, ei.

Syntisen virsikirjan kakkososaa on Heinimäeltä kyselty. Ennen sitä ilmestyy Kerettiläisen käsikirja.

– Käyn siinä läpi vanhan kirkon harhaoppeja. Pohdin, millä tavalla ne edelleen elävät ja ovat voimissaan.

Päivät kuin unta

Jaakko Heinimäen arjessa alkaa syksyllä uusi aika. Tai oikeastaan vapaalle ammatinharjoittajalle uusvanha, sillä tarkoitus on taas keskittyä kirjoituspuuhiin, kouluttamiseen ja työnohjaukseen enemmän kuin kolmeen vuoteen on ehtinyt. Heinimäki on toiminut kolme päivää viikossa Turun piispan avustajana, mutta on nyt luopumassa tehtävästä.

Osa-aikainen pesti on ollut antoisa ja palkitseva kokemus.

– Esimieheni piispa Kaarlo Kallialan kanssa on ollut hirmu antoisaa fundeerata maailman asioita. Ja onhan vuonna 1276 perustettu Turun tuomiokapituli Suomen vanhin virasto. Se on mielenkiintoinen paikka tarkastella suomalaista kirkollista ja yhteiskunnallista todellisuutta. 

Yhteislaulutilaisuus Syntisten yö 6.8.2015 klo 21 Tampereen tuomiokirkossa, Jaakko Heinimäki isännöi. 

Pirjo Silveri

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen? Jatka lyhyesti:

Paratiisi Ei mitään hätää

Elämälle kiitos Ollaan saamapuolella

Kyllä syntinenkin veisata saa Armo

Maa on niin kaunis Kuljemme laulain

Minä suojelen sinua kaikelta Rakkaus

Mun sydämeni tänne jää Kaipaus

Vieraalla maalla kaukana Uhri

Tule kanssani Herra Jeesus Kanssakulkija

Jaakko Heinimäki

Mikä? Pappi, tietokirjailija, työnohjaaja

Missä? Syntynyt Porissa 1965, asuu Helsingissä

Perhe? Vaimo ja kaksi aikuista poikaa