Arkisto 2015

1.4.2015 11.10

Tampereen seurakunnat tähtäävät kohti ekologisempaa tulevaisuutta

Seurakuntien ympäristötoimikunnan luottamushenkilöjäsenten Marja Kujansuun ja Marjo Niemenmaan mielestä ympäristötoiminta on melko hyvällä tolalla, mutta lisää työtä tarvitaan.

Tampereen seurakuntayhtymälle vuosiksi 2015–2019 myönnetty diplomi on yksi paalu seurakuntien ympäristötoimien pystyttämisessä vankalle pohjalle. Kirkkohallituksen täysistunto myönsi diplomin Tampereelle nyt kolmatta kertaa.

Ensimmäinen ympäristödiplomi on myönnetty varhaisimpien diplomien joukossa jo vuonna 2002 ja uusittu vuonna 2006. Voimassaoloon tuli tauko vuoden 2011 jälkeen, kun seurakuntayhtymän rakennemuutos hidasti hakuprosessia.

Ympäristötyöryhmä ja ympäristöohjelma kuuluvat diplomin perusvaatimuksiin.

Diplomia uusittaessa vaatimukset ovat aiempaa tiukemmat.

"Aina löytyy hyviä syitä mennä ulos."

- Juha Katajamäki

Toimikunnan muut jäsenet ovat toimistonhoitaja Anneli Jaatinen seurakuntien kirjastosta, työnjohtaja Juha Katajamäki hautaus- ja puistopalveluista, Sillan toimitussihteeri Asta Kettunen, Tuomiokirkon suntio Timo Lehto, Eteläisen seurakunnan lastenohjaaja Miia Olden, yhteiskunnallisen työn pastori Heidi Peltola-Elo ja yhteiskunnallisen työn diakoni Sari Peltonen.

Diplomin vaatiman arvioinnin tekivät Tampereen hiippakunnan valtuuttamina Katri Tamminen ja Sari Pylsy, jotka ovat käyneet läpi kirkon auditointikoulutuksen.

Elinikäistä oppimista ja lajittelua

Kierrätys_kettu_netti
Kierrätys-ketun ohjeet ovat yksi osa seurakuntien ympäristöohjelmaa. Ohjeet on koonnut Mikko Heiskanen ja ketun on piirtänyt Sari Komi.

Seurakunnilla on ympäristökasvatusohjelma, jonka mukaan ympäristökasvatustoiminnan on tarkoitus olla elinikäistä oppimista lapsesta vaariin ja mummoon. Seurakunnat viettävät monenlaisia luomakunnan sunnuntaita ja korostavat ympäristövastuun merkitystä.

Ympäristökasvatusta toteutetaan muun muassa perhetyössä, varhaiskasvatuksessa, partiossa, nuorisotyössä ja yhteiskunnallisessa työssä.

Yhtymä tekee yhteistyötä Tampereen kaupungin ja muiden paikallisten ympäristötoimijoiden kanssa ja on mukana monissa Tampereella toteutettavissa ympäristötapahtumissa.

Seurakuntayhtymä huolehtii kulttuuriperintöomaisuuden hoidosta sekä huomioi uudis- ja korjausrakentamisessa ympäristövaatimukset. Energian ja veden kulutusta sekä energianhukkaa pidetään silmällä. Yhtymä onkin mukana energian kulutuksen vähentämiseen tähtäävässä TAPRE-hankkeessa. Sähkö on jo pitkään hankittu uusiutuvilla energialähteillä tuotettuna.

Hautausmaista on tehty ympäristöselvitys sekä viheralueiden hoitoluokitus.

Oma henkilökunta lajittelee jakeet arvioinnin mukaan hyvin, mutta omaisille on tarjolla vain astiat kaatopaikkajätteelle ja maatuvalle jätteelle. Kausiluontoisesti partiolaiset lajittelevat kynttiläjätteen kaikilla Tampereen hautausmailla.

Vatialan krematorion suodatinlaitteet on toteutettu parhaalla saatavissa olevalla tekniikalla, mikä mahdollistaa muun muassa elohopean keräämisen. Myös hukkalämpö pystytään hyödyntämään.

Metsää yhtymällä on 325 hehtaaria. Pirkanmaan metsäkeskus on tehnyt metsäsuunnitelman vuosille 2007–2016 ja metsät on ryhmäsertifioitu PEFC-järjestelmän mukaan. METSO-kartoituksen perusteella harkitaan suojelualueiden lisäämistä.

Sopivissa kohteissa aletaan erirakenteista metsänhoitoa, ja nytkin on avohakkuiden sijasta tehty harvennushakkuita.


Asta Kettunen
Kuva: Hannu Jukola


Lue lisää näköislehden sivulta 4.

Uutinen auditoinnista

Lisätietoa kirkon ympäristödiplomista

Kirkon ympäristödiplomin käsikirja

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi