Universumin ihailijat

Rovasti Risto Heikkilä ja professori Esko Valtaoja ovat lapsesta lähtien ihmetelleet ja ihastelleet universumimme saloja. He herkistyvät edelleen eläytyessään tähtitarhojen ja galaksien kauneuteen ja mysteereihin. Mutta mitä on kaiken takana? Siitä he ovat eri mieltä.

Kun tähdet syttyvät syysillan pimentyessä loistamaan taivaalle, syttyvät myös kahden herrasmiehen silmät tuikkimaan uteliaisuudesta ja innosta.

He ovat haltioituneita kosmoksen kauneudesta ja sen salaisuuksista niin kuin jo pikkupoikina, jolloin heidän tarkkaavaiset katseensa kohdistuivat ensi kertoja korkeuteen.

Risto Heikkilä muistaa syksyisen tähtikirkkaan illan 1940-luvulla. Hän näki miten läntisellä taivaalla loisti valopiste: Venus!

– Kummasti sisimmässäni alkoi tuosta hetkestä lähtien jokin raksuttaa, eikä tuo raksutus ole sen jälkeen lakannut. Minusta tuli tähtitieteen harrastaja, Heikkilä kertoo.

– Tunnistan itseni Riston muisteluksista: kuinka öinen taivas lumosi hänet, kuinka hän etsi kirjoista tietoa ja ymmärrystä siitä, mitä taivaalla näki, ja kuinka hän lopulta sai hankittua oman kaukoputkensa ja nähtyä omin silmin kaiken sen, mistä oli siihen saakka voinut vain lukea, kommentoi Esko Valtaoja.

Syksyllä eläköitynyt avaruustähtitieteen professori on kirjoittanut esipuheen Heikkilän uusimpaan kirjaan Tähtikirkkaan taivaan alla.

– Harva suomalainen tuntee taivaan yhtä hyvin kuin lääninrovasti Risto Heikkilä.

Useampi sukupolvi tähtiharrastajia on saanut ensi kosketuksensa maailmankaikkeuden ääriin Riston vuosikymmeniä Tähdet ja avaruus -lehdessä jatkuneesta Syvä taivas -palstasta, Valtaoja kehaisee.

– Arvostan kovasti Eskon asiallista ja toverillista suhtautumista itseeni, Heikkilä kiittää.

Pyhän kokemus yllättää

Heikkilä on viettänyt tuhansia tunteja tähtitaivasta tarkkaillen. Kirkkaina syysiltoina hän ajaa 25 kilometrin päähän Turun valoista. Omassa tähtitornissa odottaa 690-kiloinen peiliteleskooppi. Putki on kaksi metriä pitkä ja sen halkaisija on puoli metriä.

Myös kirkonmiehen mökillä on teleskooppi. Gps-ohjattuna se osaa etsiä itse kohteet.

Mitä taivaan tuntija tekee sellaisella apuvälineellä, Valtaoja napauttaa kaksikon kohdatessa Piikkiössä.

– Kysymys on oikeutettu. Taivaalta jää monta asiaa näkemättä, kun putki tarkentaa itse. Se helpottaa kuitenkin kohteen löytämistä esimerkiksi silloin, kun taustataivas on vielä vaalea, Heikkilä kuittaa.

Valtaojan mukaan he molemmat ovat kokeneet yhä uudelleen sen lumouksen, jonka yön pimeys ja pään yläpuolella kaartuva tähtitaivas tuottavat.

– Tuota vastustamatonta tunnetta ei voi kuvailla muuksi kuin pyhyyden kokemukseksi, uskonnoton tähtitieteilijä tunnustaa.

Hän on oivaltanut, että ihminen on osa jotain käsittämättömän paljon suurempaa, kauniimpaa ja ihmeellisempää kuin arkisessa aherruksessa tulemme ajatelleeksi.

– Pyhyyden tunteen voi oman maailmankatsomuksensa mukaan tulkita joko uskonnollisin termein tai ilman niitä, mutta itse tuo kokemus jostain aivan muusta on sama, järisyttävä ja elämää muuttava.

Valtaoja kuvittelee, että uskovaisilla on samanlainen tunne.

– Se saa heidät kiittämään Jumalaa, joka on tämän kaiken lahjaksi antanut. Minä poika kiitän maailmankaikkeutta, sillä minullapa on koko maailmankaikkeus salarakkaana, professori paljastaa.

Saatanan kätyrit ja kreationistit

Luonnollisin selitys olemassaolon ihmeellisyyksille ja ”sattumille” on Risto Heikkilän mielestä se, että kaiken takana on suuri Jumala, jolle mikään ei ole mahdotonta.

– Kaikki on hänen suunnittelemanaan, luomanaan ja ylläpitämänään tarkoitettu kehittymään juuri tietyllä tavalla.

Esko Valtaoja ei ole nähnyt kosmoksessa merkkejä Jumalasta. Uskonnot kiinnostavat kuitenkin agnostikko-tutkijaa, koska suuri osa ihmisistä uskoo jumaluuteen.

– On hyödyllistä, ellei välttämätöntä, käydä tieteen ja uskonnon dialogia, jotta ymmärrämme, ettei toisella puolella ole pelkkiä saatanan kätyreitä ja toisella aivottomia kreationisteja.

Kreationistien kaltaisten ”huuhaa-tyyppien” kanssa kommunikointiin professori ei suostu tuhlaamaan aikaansa.

– He elävät kuin rajoitetussa psykoosissa. Mikään asia-argumentti tai tutkimustieto ei mene lävitse tajuntaan, jolloin järjellinen keskustelu käy mahdottomaksi.

Uskovaisen irvikuva elää keskiajassa

Heikkilän ja piispa Juha Pihkalan kaltaisten valistuneiden kristittyjen kanssa Esko Valtaoja keskustelee mielellään.

– Useimmat kristityt eivät suinkaan ole noita taistelevien uusateistien tarjoamia uskovaisen irvikuvia, yhä edelleen keskiajassa eläviä tietämättömiä typeryksiä, joille Maa on litteä.

Luonnontieteiden ja kristinuskon välistä keskustelua on käyty liiaksi taistelevien ateistien ja uskovaisten fundamentalistien välillä, Risto Heikkiläkin pahoittelee.

– Molempien kannat ovat äkkinäisen väärät ja jyrkät.

Esko Valtaojan mielestä maailmassa on liikaa mustavalkoista ääriajattelua, ehdotonta varmuutta oman maailmankuvan täydellisyydestä.

”Kävimme taivaassa emmekä nähneet siellä mitään jumalaa”, uhosivat venäläiset kosmonautit. ”Jos uskot alkuräjähdykseen ja evoluutioon, et voi uskoa Jumalaan”, huutavat puolestaan kiihkomieliset fundamentalistit.

– Risto muistuttaa siitä, että mikään järjellinen todiste ei aukottomasti riitä perustelemaan Jumalan olemassaoloa, ja että Raamattu ei ole työmaaraportti maailman luomisesta.

Tiede ei ole uhka uskolle, koska kristitylle kaiken takana on lopulta Jumala.

Avarakatseisia sillanrakentajia

Kristinusko ja tiede lähestyvät Heikkilän mukaan kumpikin totuutta omalla tavallaan. Ei ole erityistä ”kristillistä tiedettä".

– Tieteellinen tieto on yleispätevää, kaikkia koskevaa, kriittistä eli itse itseään korjaavaa ja myös toistettavissa. Kristillinen usko sitä vastoin on subjektiivista, aina henkilökohtaista. Tieteessä tehdään havaintoja ja mittauksia. Uskossa tärkeätä on luottamus.

– Oikein ymmärrettyinä usko ja tiede eivät ole toisilleen vastakkaisia vaan ne täydentävät toisiaan.

Valtaoja tuntee monta aidosti uskovaa tutkijaa, joten tieteen ja uskon yhteensovittaminen on näemmä muille mahdollista.

– Kukaan ei voi sanoa, että juuri minun selitykseni on oikea ja sinun on pelkkää harhaa. Siitä muistuttamaan tarvitsemme Risto Heikkilän kaltaisia sillanrakentajia, jotka ovat kotonaan niin uskon kuin tiedonkin maailmassa.

Aggressiivisimmista vapaa-ajattelijoista Valtaoja ei innostu.

– Taistelevat ateistit esiintyvät usein yhtä epä-älyllisesti kuin pahimmat hihhulit. Maailma ei tule paremmaksi räksytyksellä ja sen huutamisella, että kuinka te toiset voitte olla noin pöljiä.

– Avarakatseiset ihmiset voivat löytää yhteisiä humaaneja lähtökohtia sivistyneelle keskustelulle. Meillä löytyy kyllä riittävästi yhteistä pohjaa paremman maailman rakentamiseen, vaikka tuonpuoleisesta oltaisiinkin eri mieltä, tähtitieteilijä sovittelee.

Kärpäsenä kosmoksen samppanjalasissa

Esko Valtaojan mielestä pieni ihminen ei voi käsittää iankaikkisuutta. Mittasuhteet ylittävät sekä ymmärryksemme että mittausvälineemme. Äärettömyys ei mahdu rajallisen ihmisen tajuntaan.

– Paikallisen pikkumaailmankaikkeutemme alussa oli iso pamaus, jota me sanomme nollahetkeksi. On erilaisia käsityksiä siitä, mitä silloin tapahtui. Napsauttiko Jumala metafyysisiä sormiaan? Raamatussa sanotaan, että tulkoon valkeus – ja valkeus tuli, Valtaoja siteeraa Isoa kirjaa.

Hän arvelee, että kyseessä oli vain paikallinen pikku poksaus, yksi kupla kosmoksen suuressa samppanjalasissa.

Risto Heikkilä sanoo, että ihmisäly tuntee vasta vähän maailmankaikkeutta.

– Tiede menee kovaa vauhtia eteenpäin, mutta olemme päässeet vasta monien mysteerien portille.

– Ihmisinä olemme kuin kärpäsiä kaikkeudessa. Ymmärrämme kuitenkin jo jotain. Tämä antaa intoa harjoittaa tiedettä. Mitä enemmän tiede saa selville, sitä ihmeellisempi Jumala meillä on.

Rovasti rohkaisee tutustumaan tähtitaivaaseen.

– Ihastelkaa ja ihmetelkää. Tähtitaivaan äärellä se on ihmisen tapa vastata Jumalan puhutteluun. Avaruutta tutkitaan peiliteleskoopein, taivasta hiljentyen ja sydäntä kuunnellen.

Teksti: Janne Villa
Kuva: Pasi Leino

Maailmanselittäjät tarvitsevat nöyryyttä

Luonnontieteilijöistä on tullut moderneja maailmanselittäjiä, pappien rinnalle – tai tilalle. He ovat tuoneet tervettä suhteellisuudentajua teologeille, jotka eivät aikoinaan tajunneet luonnontieteen ja teologian operoivan omilla aloillaan, vaan luulivat voivansa mestaroida muitakin oppiaineita.

Oppineet teologit eivät enää pelkää tieteen uhkaavan kristinuskoa. Järki katsotaan Jumalan lahjaksi. Tieteen keinoin ei tavoiteta, todisteta tai kumota Jumalaa.

Teologit ja muut tieteilijät ovat yhä ulalla universumin monien perimmäisten arvoitusten suhteen. Tietty nöyryys lienee paikallaan kaikille maailmanselittäjille.

Vaikka valoa pimeään on saatu, vastaukset esimerkiksi alkuräjähdystä edeltäviin tapahtumiin ovat valovuosien päässä. Onko Jumala kaiken takana – tähän vastaamiseen ei vielä riitä tähtitieteilijän tehokkainkaan putki. 

Risto Heikkilä, 75

- Forssan ja Koijärven emeritus kirkkoherra, teologian lisensiaatti

- Suomen tunnetuimpia tähtitieteen harrastajia

- Kirjoittanut tähtitieteestä ja kristinuskosta. Tuorein kirja Tähtikirkkaan taivaan alla (2015) kertoo omasta tiestä ja uran huippuhetkistä sekä pohtii tieteen ja uskonnon suhdetta

- Saanut Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan Stella Arcti -palkinnon ja Kultainen okulaari -ansiomerkin

- Vakaumus: kristitty, jolle kaikkeus kertoo Jumalasta 

Esko Valtaoja, 64

- Turun yliopiston avaruustähtitieteen emeritus professori

- Kirjoittanut yleistajuisia tiedekirjoja, joissa on käsitellyt kosmoksen isoja kysymyksiä

- Tieto-Finlandia -palkinto kirjasta Kotona maailmankaikkeudessa (2002)

- Piispa Juha Pihkalan ja Valtaojan keskustelukirja Nurkkaan ajettu Jumala? (2004) valittiin Vuoden kristilliseksi kirjaksi. Miehet jatkoivat debattiaan teoksessa Tiedän uskovani, uskon tietäväni (2010).

- Vakaumus: agnostikko, jolle ”kaukoputki ei voi näyttää Jumalaa, muttei myöskään hänen olemattomuuttaan”