Arkisto 2016

7.7.2016 15.24

Automies sielultaan

Ford Sierran konepelti on auki ja Masa Korpela puuhailee moottorin kimpussa. Nuori mies pääsee toteuttamaan mieluisaa autoharrastustaan Tampereen seurakuntien Moottoripajalla Vehmaisissa.


Pajalla korjataan ja huolletaan ajoneuvoja, moottoripyöriä ja mopoja. Toiminta on tarkoitettu alle 25 – vuotiaille. Moottoripaja toimii samoissa tiloissa autoja huoltavan M-Huoltamon kanssa.

Pajalla tarjotaan monipuolista yksilöohjausta sekä eväitä oman arjen hallintaan ja työelämän haltuunottoon. Nuorille järjestetään myös matkoja eri harjoitus- ja kisaradoille.

Masa Korpela - Hyva tyyppi 2

Autot ovat Masa Korpelan elämässä tärkeä juttu. Niitä pääsee laittamaan Moottoripajalla yhdessä muiden nuorten kanssa. 

Korpela on käynyt Moottoripajalla aktiivisesti toista vuotta. Samalla status on muuttunut pajanuoresta vertaisohjaajaksi.

- Pyöritän yhdessä muiden ohjaajien kanssa tätä hommaa. Ennen kaikkea neuvon pajalaisia autojen teknisissä asioissa.

Masan mukaan pajailtoihin saapuu normaalisti 3-10 nuorta.

- Usein laitellaan omia autoja. Ja saa tänne tulla ihan juomaan kahvia ja juttelemaan.

Korpela kävi aikaisemmin ammattikoulua mutta se jäi kesken. Työttömyysjakson jälkeen hänet ohjattiin kuntouttavaan työtoimintaan.

-Parissa ensimmäisessä paikassa oli sellaisia työtehtäviä, että en oikein viihtynyt. Sitten onneksi pääsin M-Huoltamoon. Siellä sain tehdä mielekkäitä hommia autojen parissa.

Masa pitää Moottoripajaa erinomaisena paikkana nuorille, joilla elämä on enemmän tai vähemmän hakusessa.

-Monella ei ennen pajajaksoa ole ollut mitään säännöllistä päiväohjelmaa. Tänne tullaankin mielellään.

Paja tarjoaa nuorille myös mainion tukiverkoston. Tarvittaessa ohjaajat tai muut nuoret jeesaavat eri asioissa.

-Itsekin olen saanut täältä monenlaista tukea.

Masalla kurssi on nyt kohdallaan. Nuori mies on päässyt Moottoripajan ansiosta elämässään monta askelta eteenpäin.

-Pestini pajalla päättyy ensi maaliskuussa. Jos työpaikkaa ei löydy niin jään tänne sitten vaikka vapaaehtoiseksi.

Armoitetulla automiehellä on työn lisäksi myös muukin haave: vuosimallin 1967 Dodge Charger.

-Haluaisin laittaa sellaisen täysin alkuperäiseen kuntoon. Uskon unelmani vielä toteutuvan.


Teksti: Vesa Keinonen
Kuva: Jussi Laitinen


Lue lisää M-huoltamosta


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi