Hellitä mäkivyötä meridiaani on kalan muotoinen kirkko

Kalevan seurakunnan perustaminen reilut 60 vuotta sitten hyväksyttiin sillä ehdolla, että Tuomiokirkko on molempien seurakuntien käytössä, kunnes Kaleva saa oman pyhättönsä.  Perustuslaissa kun määrätään, että joka seurakunnassa on oltava kirkko.

– Seurakunnat järjestivät messuja vuorotellen joka toinen sunnuntai. Kun ei ollut Kalevan vuoro, jumalanpalvelukset pidettiin Kalevan seurakuntatalossa, selventää kirkon 50-vuotisjuhlakirjan kokoamista johtanut Simo Koho.

Koho toimi Kalevan kirkkoherrana vuosina 1984–2004. Hän työskenteli Kalevassa miltei koko pappisuransa ja jäi sieltä eläkkeelle. Hän toimii edelleen aktiivisesti seurakunnassa.

– Aloitin nuorisopappina, toimin lähetys- diakonia- ja evankelioimispappina ja vedin paljon rippikouluja.

Valettiin yötä päivää

Kirkon tontin kaupunki oli luovuttanut seurakunnille maanvaihtokaupalla vuonna 1958.

– Tuolloin luvattiin, että Liisanpuisto pysyy rakentamattomana Sammon kouluun asti. Se, että on tilaa, on kaupunkikuvallisesti merkittävää.

– Kirkko on seurakunnallisen toiminnan keskus ja koko kaupunginosan merkittävin rakennus, muistuttaa Koho.

Kirkkoa valettiin yötä päivää. Se oli ensimmäinen liukuvalumenetelmällä tehty julkinen rakennus. Näsinneula on tehty samalla tavalla.

Koho kehuu valumuotit rakentaneita kirvesmiehiä.

– Se oli pelkkää käsityötä, eikä virheitä ole 50 vuoden aikana havaittu.

Nosturit huolsi Leo ”Leksa” Rikala, joka myös valvoi Näsinneulan valun. Läheisen tietunnelin louhimisenkaan ei ole havaittu aiheuttaneen vaurioita.

Jäähalli oli valmistunut lähelle vuotta aikaisemmin. Molemmista sanottiin, että kallista tulee.

Pietilä etsi muotoa kirkolle vanhasta kristillisestä symbolista, kalasta, minkä voi nähdä erityisesti kirkon pohjapiirroksesta. Suunnittelukilpailussa voittaneen ehdotuksen nimi oli Hellitä mäkivyötä meridiaani.

Rakentamisen aikana kirkko sai ulkonäöstään myös moitteita.

– Kaikki kirkot ovat erilaisia, Koho muistuttaa.

Arkkitehti Reima Pietilä piti silmällä työn edistymistä. Hän kulki työmaalla samoin kuin Hervanta-keskusta ja Metsoa rakennettaessa.

– Myöhemmin Tampereella käydessään hän poikkesi joka kerta Kalevan kirkkoon hiljentymään. Hän myös valvoi, ettei muutoksia tehdä.

Arkkitehtitoimiston luvalla kirkkoon on myöhemmin tehty keittiötilat ja helpotettu liikuntaesteisten kulkua.

Seurakunta kasvoi ympärillä

Kalevan alue ja seurakunta kasvoivat yhdessä. Ikäjakauma ja sitä myötä seurakunnassa tehty työ ovat muuttuneet.

Kaupungin vuokratalojen rakentuessa alueella asui paljon lapsia, joita kastettiin lähes 450 vuodessa, kun taas 1980- ja 90-lukujen taitteessa neljännes oli eläkeläisiä. Tuolloin Kaleva oli vanhusten ja diakoniatyön seurakunta.

– Kuolleita oli lähes 400 vuodessa. Oli jopa sanonta, ”Kalevaan ei kannata mennä, siellä kuollaan.” Nyt siellä eletään kaikkein pisimpään, hymyilee Koho.

20 viime vuoden aikana keski-ikä on laskenut ja on nyt valtakunnan keskitasoa.

Kirkko oli ennen kaupungin itälaidalla, nyt keskellä kaupunkia. Kaupunki kasvaa jälleen Kalevan suuntaan.

Ennen kirkkoa sekä Kalevan puistotien ja Sammonkadun varren kaikkia rakennuksia näkymä oli hyvin erilainen. Kuva on otettu kirkon suunnittelukilpailua varten. Kuva: Ensio Kauppila

Virkeät vapaaehtoiset

Kirjaa varten on tehty paljon talkoita. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut Koho ja muina jäseninä Riitta Sompa-Hokkanen, Marja-Liisa Laaksonen, Anja Liukko ja Seppo Välimäki.

Työryhmä on kokoontunut kolmisen vuotta, kerran-pari viikossa, käyden läpi toimikuntien muistioita ja pöytäkirjoja, viikkotiedotteita ja ohjelmia. Kirjoittajat Jari Runsas ja Päivi Eskelinen ovat tehneet myös henkilöhaastatteluja.

– Kirjoittajille, jotka eivät ole Kalevan toiminnassa mukana, on ollut yllätys, miten valtavasti Kalevassa on tapahtunut, Koho sanoo.

– Aina on vastattu sen ajan haasteisiin, esimerkiksi diakonia- ja lapsityössä. Toiminnassa on tehty monta innovatiivista aloitetta.

– Vapaaehtoisten joukko on ollut koko ajan suuri, ja he ovat aloittaneetkin toimintoja. Esimerkiksi paastonajan hiljentymisillat, toiminta adventin aikaan ja keskustelut messun jälkeen jatkuvat edelleen. Lähetystyön kirkoneteinen on toiminut vuodesta 1986.

Seurakuntalaisten pyynnöstä on jatkettu juhannusmessujen perinnettä.

– Juhannus on kirkolle tärkeä pyhä; tässä seurakuntalaiset opettavat pappeja.

Vapaaehtoistoiminta jatkuu virkeänä pari vuotta sitten tapahtuneen seurakuntien yhdistämisen jälkeenkin.

– Pois jääneiden tilalle on tullut uusiakin, Koho kertoo.

– Kirjassa ei yritetä kertoa kaikkea, vaan tapahtumien päälinjat. Tavoitteena on ollut, että sitä on helppo ja nopea lukea.

Kirjasta on otettu aluksi tuhannen kappaleen painos. Sitä voi kysellä seurakuntasihteereiltä ja kirkolta.

Mäenlaskua kirkon paikalta

Pekka Mustalahti asui lapsuudessaan Säilän talossa Oskarinhovin vieressä. Sieltä oli vapaat näkymät kirkon suuntaan.

Hän muistaa hyvin ajat ennen kirkkoa. Silloin paikalla oli kesantoa, peltoa ja mäntyjä.

– Siellä oli hirmuisen paljon kallionkoloja. Monet rosvo- ja poliisileikit siinä leikittiin.

Talvella alueelle kasattiin kaduilta työnnettyä lunta. Kustaa Koivuniemi oli legendaarinen likakaivojen tyhjentäjä, jonka tunnetuin lause oli ”kyllä tavaraa riittää”.

Kustaa työnsi nokkakärryllä lunta pelloille.

– Niiltä me haettiin ja löydettiinkin rahoja.

Alueella riitti lapsia. Yksistään Säilän talossa asui parikymmentä tenavaa.

Liisankallion hyppyrimäki oli Kalevan ja Tammelan kakaroiden mielipaikka. Siitä laskettiin Teiskontielle päin. Mäki oli jo silloin huonokuntoinen, mutta hienot liu´ut siitä sai.

Kun hyppyrimäki mätäni, viereen pystytettiin tanssilava, joka muutamaa vuotta myöhemmin muuttui kaupungin varastoksi. Se kuitenkin kärsi vandalismista ja purettiin pois.

Mustalahti muutti samoilla nurkilla eri kohtaan pari vuotta ennen kirkon tekemistä.

– Kirkon rakentamista seurattiin jatkuvasti mielenkiinnolla, samoin kuin Kalevan tornejakin.

Uusi kirkko sai heti lisänimen ”Viljasen siilo” rovasti Paavo Viljasen mukaan.

– Viljanen piti mäellä hartaustilaisuuksia, ja siitä alkoi kehittyä idea kirkon paikasta, Mustalahti tietää.

Kalevan historiakirja

Kalevan kirkko täyttää 50 vuotta 21.8.2016. Kalevan seurakunnalle tuli 2013 täyteen 60 vuotta.

Kirkon vihkimispäivänä julkistettava historiakirja Kirkko keskellä Kalevaa luo tiivistetyn katsauksen Kalevan seurakunnan ja kirkon syntyyn ja vaiheisiin.

Kirjaa hallitsee kirkko, 15 vuoden taistelu sen saamiseksi ja muodostuminen Kalevan keskukseksi. Kirkon ympärille kehittyi runsas, monitahoinen ja ajan mukaan muuntuva seurakunnan toiminta.

Kirjan kirjoittajina ovat Jari Runsas ja Päivi Eskelinen. Graafisen suunnittelun ja taiton on tehnyt Tiina Lautamäki. Viisi vapaaehtoista seurakuntalaista on kerännyt arkistoista materiaalia kolmen vuoden ajan.

Tavoitteena on ollut saada aikaan kirja, joka olisi helppo lukea kaikkien ymmärrettävissä. Se sisältää monelle myös ennen tuntemattomia asioita, kertoo Simo Koho. 

TEKSTIT: Asta Kettunen

Kalevan kirkko 50 vuotta -juhlaohjelma

Kalevan kirkko

• Valmistui 1966
• Suunnitellut arkkitehtipariskunta Raili ja Reima Pietilä
• Istumapaikkoja noin 1120
• Tilavuus 47 000 m³
• Kirkkosalin korkeus 30 m, pituus noin 50 m
• Rakennettu betonista liukuvalumenetelmällä
• Seinien valaminen kesti 12 vrk
• Rungossa betonia 4 500 m³ ja terästä 150 000 kg
• Päällystetty 150 000 tiilellä
• 18 ulko-ovea ja 18 ikkunaa
• 3 kelloa, paino yhteensä 2690 kg
• Urkupillejä noin 3500

Virtuaalinäkymä ja lisätietoja Kalevan kirkosta

Kaleva ennen kirkkoa (Tamperelaisen artikkeli)

Luettavaa: Tampereen seurakuntahistoria 2, Voitto Silfverhuth, 2013

Ystäviä Unkarista

Kalevan seurakunnan ystävyysseurakunnat ovat Varpaisjärvi ja Unkarin Sárszentlörinc. Ystävyys jatkuu nyt Tuomiokirkkoseurakunnan nimissä.

Béla Csepregi kertoi Unkarista suomalaiselle rippikouluryhmälle vuonna 1991. Rippikoulut ovat toteutuneet Unkarissa tamperelaisten antaman esimerkin mukaisesti. Kuva: Simo Koho

Sárszentlörincin kirkko vuodelta 1775 on tullut tutuksi ystävyysseurakuntavierailuille osallistujille. Kuva: Simo Koho

Kirkon torneja liukuvalulla

Kalevan kirkon liukuvalu ei ollut lajissaan ensimmäinen, toteaa Pentti Pelto Kangasalta.

- Otin oheisen valokuvan syksyllä 1958 Seinäjoen Lakeuden Ristin tornin liukuvalusta. Valu juoksi yötä päivää.

- Isäni Jaakko Pelto valvoi kirkon rakentamista, ja hänen mukanaan pääsin kerran käymään "kelkassa", jota nostettiin muutama sentti lyhyin väliajoin.  

Hän mainitsee myös, että Tampereen asemarakennuksen torni valettiin liukuvaluna sen laajennuksen yhteydessä 1930-luvulla.

Myös Kolmen Ristin kirkon eli Vuoksenniskan kirkon (1958) tornin valun mainitaan olleen Suomen ensimmäisiä liukuvalutekniikalla tehtyjä betonivalutöitä.

Lisätietoa Lakeuden Rististä

Lakeuden Risti Wikipediassa

Kuva Kalevan kirkon valamisesta

Kolmen Ristin kirkosta Imatralla

Viljavarastoja liukuvalulla

Valtion viljavaraston siilonrakennusohjelma käynnistyi 1930-luvun lopulla Seinäjoen siilojen rakentamisella. Seinäjoen siilovarasto oli ensimmäisiä uudenaikaisia, liukuvalutekniikalla toteutettuja pystysiiloja edustava viljavarasto Suomessa.

Seinäjoen siilovarastosta tuli myöhemmin rakennettujen valtion viljasiilojen perustyyppi, jonka esimerkkiä 1954 rakennettu Munkkisaaren siilovarastokin pääpiirteissään seuraa.

Lähde: Valtion viljavarasto / Rakennushistoriaselvitys

Betonin historia

Ote Aila Taivalmäen Pro gradu -tutkielmasta

SEINÄJOEN AALTO-KESKUKSEN PAIKAN HENKEÄ ETSIMÄSSÄ

”Alvarin askelissa” -teemalukuvuoden suunnitteluprosessin kuvaus (Jyväskylän yliopisto 2015).

”Sirkka Ahonen (1998) korostaa omiin tutkimuksiinsa viitaten, että historiallisen identiteetin rakentumisessa tärkeässä roolissa ovat asukkaiden itse tekemät paikan historiaan liittyvät kertomukset. Vanhojen ihmisten muistelut, historialliset filmit ja vanhat rakennukset auttavat vertaamaan menneisyyttä omaan elämismaailmaan. (Ahonen 1998, 15.) Lakeuden Ristin ja kaupungintalon rakentamisesta kuvatut filmitallenteet ja vanhat valokuvat ovat arvokasta materiaalia valotettaessa Aalto-keskuksen konkreettista syntyhistoriaa ja entisajan rakentamistapoja oppilaille. Ne auttavat myös vertamaan, miltä maisemat ovat näyttäneet ennen Aalto-keskuksen rakentumista. Mielenkiintoista historiaa nuoremmalle sukupolvelle ovat myös tarinat, joissa kerrotaan Aalto-keskuksen rakennusten rakentamistavoista. Aaltonen (2005, 68) toteaa Lakeuden Ristin rakentamisen tapahtuneen käsityönä. Työmaan ainoa kone oli suurehko katepillari. Nostureita ei siihen aikaan ollut, joten tiilet nostettiin telineille vinssillä. Kirkon tornin rakentaminen liukuvalumenetelmällä oli rakentajille valtava haaste.”

Taivalmäki viittaa kirjaan Ahonen, Sirkka 1998. Historiaton sukupolvi? Historian vastaanotto ja historiallisen identiteetin rakentuminen 1990-luvun nuorison keskuudessa. (Helsinki: Suomen historiallinen seura.)