Hiljaisuuden kappeli kotiutui Torpalle

Ovella katse alkaa kiertää huonetta, ihmetellä yksityiskohtia, pysähdellä symboliikassa. Silmät ahmivat värejä, violettia, valkoista, vihreää, punaista.

Tämä esine näyttää olevan puuta, tuo maalaus lasia, nämä pikarit pronssia, nuo patsaat keramiikkaa. Keltaista penkkiä on pakko vaivihkaa hipaista. Sormet tunnistavat päällisen poppanaksi.

Saarnatuoleineen, alttareineen, tekstiileineen, lähetyskynttelikköineen, virsitauluineen huone on kuin kirkko pienoiskoossa. Keidas se onkin, Pyhän Lazaruksen kappeli, jonne mahtuu parikymmentä ihmistä.

Kaikki esineet, taideteokset ja koristelut ovat Helena Frankberg-Lakkalan, 83, käsialaa. Terveydenhuollon ja taiteen tohtorin valmistama ainutlaatuinen kokonaisuus löysi kodin vanhasta huvilasta Tampereen seurakuntien Torpan kurssikeskuksessa. Nimensä hiljentymishuone sai ritarikunnasta, johon lahjoittaja kuuluu, ainoana naisritarina Tampereella.

Monta pysäkkiä matkalla

 Ennen Torpalle asettumistaan kirkkoaarteet ehtivät tehdä monta matkaa. Kalusteita on purettu osiin ja koottu uudestaan. Ensin ne olivat näyttelyssä Ylöjärvellä ja Kurussa. Seuraavaksi ne siirrettiin Helena Frankberg-Lakkalan kesäpaikkaan kahteen aittaan, ja ekumeenisen kotikappelin vihkivät käyttöön luterilainen pappi ja ortodoksinen piispa.

Kun Frankberg-Lakkala muutama vuosi sitten luopui mökistään, myös kappeli piti tyhjentää. Esineistö varastoitiin osina Aleksanterin kirkon yläkertaan, kunnes niille löytyisi sopiva paikka. Viime kesänä hoksattiin 1900-luvun alun huvilarakennus, ja jo elokuussa isoimmat tavarat kuskattiin Torpalle.

Hiljaisuuden huone rakentui pala palalta, kunnes kynttilänpäivänä kaikki oli valmista. Silloin rovasti Marjatta Malmberg siunasi Pyhän Lazaruksen kappelin yhteisön käyttöön, monenlaisten hengähdysten ja huoahdusten tyyssijaksi.

Frankberg-Lakkala toivoo, että siellä saavat erilaiset ja eri-ikäiset ihmiset levähtää ja hiljentyä. Myös nuoret, joita Torpalla paljon leireilee.

Vielä tammikuussa sisustuksesta joitakin pieniä osia oli hukassa. Niitä ei olisi osannut kukaan muu kuin tekijä itse edes hakea ja tunnistaa.

– Viimeisillä voimillani kiipesin Aleksanterin kirkon vintille etsimään, jaksoin kuin jaksoinkin! Nyt olen niin iloinen ja onnellinen, kun kaikki on vihdoin saatu paikoilleen, Frankberg-Lakkala sanoo huojentuneena.

Sairastelu ja heikentynyt kunto on pakottanut sisupussin viime aikoina löysäämään tahtia. Helpotus on suuri, kun tämä tärkeä asia – konkreettinen elämäntyö – on nyt poissa sydämeltä, mieltä vaivaamasta.

Helena Franberg-Lakkala innostui jo nuorena käsitöistä ja kuvataiteesta. Taidehistorian väitöskirjaa valmistellessaan ja tekemällä tutkiessaan hänen piti opetella monia uusia tekniikoita ja eri materiaalien käsittelyä. Pyhän Lazaruksen kappelissa on muun muassa puuta, lasia, pronssia, keramiikkaa, poppanaa ja käpypitsiä.

Monta mutkaa matkalla

 Pyhän Lazaruksen kappeli on yhtä värikäs ja yllätyksellinen kuin tekijä ja hänen elämäntaipaleensa.

Pitkän työuran terveydenhuoltoalalla tehnyt Helena Frankberg-Lakkala pääsi ylioppilaaksi 55-vuotiaana. Sen jälkeinen opiskeluputki huiteleekin jo Suomen ennätyksiä.

Terveydenhuollon väitöstyönsä hän teki paastosta. Sitten hän siirtyi taidehistoriaan ja väitöskirja Suomalaisten 1600-luvun saarnatuolien kuvaohjelma ja symbolit. Esimerkkeinä Hollolan ja Vesilahden kirkkojen sekä Messukylän vanhan kirkon saarnatuolit valmistui 2008 Aalto-yliopistoon.

Saarnatuoleja alettiin 1600-luvulla rakentaa, kun reformaation jälkeen katolisia kirkkoja muutettiin luterilaisiksi. Monet niistä ovat hyvin rikkaasti koristeltuja, oman aikansa käsityötaidon mestariteoksia.

– Paikkakuntien aatelisto, papisto ja porvaristo suorastaan kilpailivat, kenellä on kirkossaan hienoin saarnatuoli.

Taiteen tohtoriksikin Frankberg-Lakkala kulki epätavallista polkua, sillä eläkeikäinen tutkija valitsi menetelmäkseen tekemällä oppimisen. Hän luki Raamattua, kiersi katselemassa ja havainnoimassa Suomen vanhoja kirkkoja. Tutkimuskohteen aikakaudelta saarnatuoleja oli silloin jäljellä 72.

– Istuin kirkoissa, mietiskelin, katselin, kuuntelin ääniä. Mittasin, piirsin, ja illalla kotona kirjasin muistiin, millaisia ajatuksia mieleeni nousi.

Tämän vaiheen jälkeen hän rakensi saarnatuolin puusepänverstaassa. Väitöstutkimus oli siis pitkälle raakaa, fyysistä työtä. Frankberg-Lakkala ei tyytynyt tekemään mallikappaletta vain saarnatuolista, vaan hän valmisti myös penkit, kirkkotekstiilit, ehtoollisastiastot, kaiken. Näihin töihinsä hän sai vaikutteita kolmesta, lähitarkasteluun valitsemastaan kirkosta eli Messukylästä, Hollolasta ja Vesilahdelta.

Pyhän Lazaruksen kappelin alttaritauluna on kolmiosainen lasityö ikkunassa, sen jokainen osa on eri tekniikalla toteutettu. Raoista pilkistää Näsijärvi ja ympäröivä luonto.

Pienoiskirkko on Helena Frankberg-Lakkalan aineellinen perintö seurakuntalaisille. Millaisen henkisen testamentin hän haluaa meille ja jälkipolville jättää?

Kaksinkertaisen tohtorin ei tarvitse kauan miettiä sopivaa muistolausetta.

– ’Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat…ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamarja särkyy’, Frankberg-Lakkala poimii sanat Saarnaajan kirjasta.

Teksti Pirjo Silveri
Kuvat Hannu Jukola