Arkisto 2016

7.9.2016 10.15

Ilman maata, ilman ruokaa

Maricela Garcia Cordoba on yksi Kolumbian yli kuudesta miljoonasta maansisäisestä pakolaisesta. Jo 50 vuotta jatkunut konflikti on pakottanut perheet pakenemaan taisteluita ja jättämään kotinsa.


– Pakolaisen elämässä vaikeinta on uudelleen aloittaminen. Minä jätin taakseni viljelykseni ja koko omaisuuteni, Maricela kertoo.

Kolumbiassa pakolaisia ei usein haluta ottaa töihin. Viiden lapsen yksinhuoltaja Maricela on työskennellyt kymmenen vuotta Lähetysseuran tukeman naisjärjestön ravintolassa.

– Konfliktin jatkumisen vuoksi emme voi palata kotikyläämme. Nyt teen parhaani, että lapseni saisivat paremman tulevaisuuden, Maricela kertoo.

Myös kolumbialainen Jose Adán tietää, miltä maattomuus ja kodittomuus tuntuvat. Hän joutui pakenemaan perheensä kanssa kotoaan FARC-sissiryhmän ja puolisotilaallisten joukkojen taisteluita. Pakomatka kesti kahdeksan kuukautta.

– Minä ja vaimoni emme ole koskaan puhuneet lastemme kanssa siitä ajasta, kun olimme pakolaisina. Se oli vaikeaa aikaa. Kärsimme nälästä, sillä maanviljelijöinä olimme saaneet elantomme kasvattamistamme banaaneista. Pakolaisina olimme ostoruuan varassa, Jose kertoo.

Nyt perhe asuu entisen kotikylänsä lähellä olevassa Bellavistan asutuskeskuksessa, missä aseellisten ryhmien tulo kotinurkille on epätodennäköisempää. Josen suurin toive on, että hänen 6- ja 4-vuotiaat poikansa pääsisivät opiskelemaan. Se pelastaisi poikien tulevaisuuden.

Teksti: Lea Pakkanen/ Suomen Lähetysseura

Tasaus pureutuu maattomien tilanteeseen

Suomen Lähetysseuran vuotuinen Tasaus-kampanja pureutuu tänä syksynä kehitysmaiden maattomien ihmisten tilanteeseen. Suuri osa kehitysmaiden köyhistä on riippuvaisia maataloudesta.

Maasta saadaan ruoka ja toimeentulo perheelle. Maan voi kuitenkin menettää esimerkiksi konfliktin, luonnonkatastrofin tai suuryritysten tekemien maakaappausten vuoksi. Myös puutteellinen ja syrjivä lainsäädäntö voi vaikuttaa esimerkiksi naisten oikeuteen omistaa maata.

Maattomuus aiheuttaa pakolaisuutta, köyhyyttä, nälkää ja turvattomuutta.

– Esimerkiksi Kolumbiassa yli 50 vuotta kestänyt konflikti on pakottanut yli kuusi miljoonaa ihmistä jättämään kotinsa. Suuri osa pakolaisista on pienviljelijöitä, joille kodin ja viljelysmaan menettäminen tarkoittaa elannon menettämistä, sanoo Lähetysseuran rauhantyön asiantuntija Lea Pakkanen.

Pienviljelijät kärsivät myös maakaappauksista: konfliktin aikana on anastettu laittomasti noin kahdeksan miljoonaa hehtaaria maata. Rauhansopimus Kolumbian hallituksen ja FARC-sissiryhmän välillä allekirjoitettiin elokuussa 2016. Maakysymys oli yksi sopimusta edeltäneiden rauhanneuvottelujen keskeisimmistä kysymyksistä.

– Maattomien tilanteen ratkaiseminen ja maanomistuksen muuttaminen oikeudenmukaisemmaksi ovat edellytyksiä Kolumbian rauhan kestävyydelle, Pakkanen sanoo.

Tasaus-keräyksen tuotolla tuetaan maattomia ja ennaltaehkäistään maattomuutta Lähetysseuran työssä eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Kolumbiassa Lähetysseura tukee ihmisoikeuspuolustajia, jotka ajavat yhteisöjen maaoikeuksia.

Afrokolumbialaisten järjestöjen vaikuttamistyötä heidän maittensa palauttamiseksi tuetaan. Yhteisöjen ruokaturvaa parannetaan kehittämällä maanviljelyä ja maaseudun ihmisille uusia toimeentulolähteitä.


Keräykselle voi lahjoittaa

• osoitteessa tasaus.fi

• tilisiirrolla IBAN FI3880001400161130, BIC DABAFIHH, viestikenttään: TASAUS2016

• soittamalla 0600-11310 (10,26 €/puhelu + pvm)

• lähettämällä tekstiviestin Tasaus5 (5 €) tai Tasaus10 (10 €)  numeroon 16155

Tasaus-tapahtumia Tampereella

Eteläinen seurakunta

Tasaus-messu 25.9. klo 11 Hervannan kirkko

Messun jälkeen n. klo 12.30 mm. lounas, lähetyksen tuotemyyntiä, Tasaus-infoa

Harjun seurakunta

Lipaskeräys 22.9.-24.9. Tesoma sekä Lielahden City-Market ja Prisma

Tasaus-messu 25.9. Klo 10 Tesoman kirkko, saarna Erik Mutalemwa, Tansania

Messun jälkeen Tasaus-lounas tasaushintaan ja tutustuminen Tansaniasta työntekijävaihtoon tulleeseen pastori Erick Mutalemwaan


Messukylä

Lipaskeräys 22.9.-24.9. Linnainmaan Prisma

Tasaus-messu 25.9. klo 13 Teiskon kirkko. Mukana Tansanian lähetit pastorit Riitta ja Olavi Heino, pastori Tuula Haavisto, kanttori Heikki Hinssa

Messun jälkeen kirkkokahvit Teiskon seurakuntakodilla. Terveisiä Tansaniasta ja lähetyksen käsityömyyntipöytä

Tuomiokirkkoseurakunta

Yhdessä laulamaan 18.9. klo 18 Aleksanterin kirkko

Virsikirjan lisävihon virsiä

Aleksanterin kirkon Naiskuoro

Kalevan kirkon kuorot

Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijat

Esa Toivola, urut

Vapaa pääsy, kolehti Tasaukselle

 

Kolumbian konfliktin inhimillinen hätä Meeri Koutaniemen valokuvissa

Maattomat-näyttely 5.–11.9. Kampin kappelissa Helsingissä esittelee valokuvaaja Meeri Koutaniemen valokuvia ja Suomen Lähetysseuran rauhantyön asiantuntija, toimittaja Lea Pakkasen tarinoita Kolumbian maattomista.

Kolumbian konflikti on kestänyt yli 50 vuotta. Rauhansopimus armeijan ja FARC-sissiryhmän välillä allekirjoitettiin elokuussa 2016. Maakysymys oli yksi sopimusta edeltäneiden rauhanneuvottelujen keskeisimmistä kysymyksistä.

Konfliktin seurauksena maassa on yli kuusi miljoonaa maansisäistä pakolaista. Koutaniemi ja Pakkanen tapasivat Kolumbiassa perheitä, jotka ovat joutuneet pakenemaan taisteluita ja jättämään kotinsa ja maansa.

– Suuri osa pakolaisista on pienviljelijöitä, joiden toimeentulo on riippuvainen maasta. Heille pakolaiseksi joutuminen merkitsee toimeentulon menettämistä, Pakkanen sanoo.

– Kolumbian maattomien tapaaminen muistutti, miten pienestä konkreettisesta paikasta turva ja tulevaisuuden rakentamisen merkityksellisyys voivat olla kiinni. Ilman kotia ei ole tunnetta huomisen pysyvyydestä, Koutaniemi kuvailee.

Konfliktin aikana ihmiset ovat joutuneet maattomiksi paitsi taisteluita paetessaan myös maakaappausten vuoksi. Noin kahdeksan miljoonaa hehtaaria maata on konfliktin aikana anastettu laittomasti.

Maanomistuksen keskittyminen suurtilallisille ja pienviljelijöiden köyhtyminen olivat syynä myös Kolumbian konfliktin syttymiselle.

– Maattomien tilanteen ratkaiseminen ja maanomistuksen muuttaminen oikeudenmukaisemmaksi ovat edellytyksiä Kolumbian rauhan kestävyydelle, Pakkanen sanoo.

Näyttely on osa Lähetysseuran Tasaus-kampanjaa, joka tukee kehitysmaiden maattomia ja ennaltaehkäisee maattomuutta. Esimerkiksi Kolumbiassa Lähetysseura tukee ihmisoikeuspuolustajia, jotka ajavat yhteisöjen maaoikeuksia.

Afrokolumbialaisten järjestöjen vaikuttamistyötä heidän maittensa palauttamiseksi tuetaan. Yhteisöjen ruokaturvaa parannetaan kehittämällä maanviljelyä ja maaseudun ihmisille uusia toimeentulolähteitä.

Maattomat-näyttely on nähtävillä 5.–11.9. Kampin kappelissa (Simonkatu 7, Helsinki).

Aukioloajat: ma–pe klo 8–20, la–su klo 10–18.

Lisätietoa Tasauksesta


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja