Arkisto 2016

15.8.2016 13.54

Kerhossa pieni on suurin

Seurakunta tarjoaa perheille monenlaista kerhotoimintaa, joissa työskentelevät turvalliset ja koulutetut lastenohjaajat. Päiväkerhossa toimitaan kasvatuskumppanuudessa lapsen perheen kanssa.

 - Seurakunnan päiväkerhotoiminta on monipuolista ja kehittävää sekä huomioi hyvin eri-ikäiset lapset, kertovat Satu ja Mikko Lehtokangas

Sakun vanhemmat löysivät tiedon päiväkerhosta ja hakuajasta kätevästi Tampereen seurakuntien nettisivuilta. He ovat itse käyneet lapsena seurakunnan kerhoissa ja tiesivät, että seurakunta järjestää päiväkerhotoimintaa lapsille.

- Päiväkerhotoiminta sopi perheellemme parhaiten. Valintaa puolsi läheinen sijainti, ryhmäkokojen pienuus, sopivat aikataulut sekä suositukset. Kesäkerho lähes juhannukseen asti on lisäksi plussaa. Oman kokemuksemme pohjalta voimme lämpimästi suositella seurakunnan päiväkerhoa, Lehtokankaat jatkavat.

Päiväohjelmaan sisältyy hartaushetki, mutta toiminta ei ole ainoastaan kristilliseen kasvatukseen keskittyvää, vaan siihen liittyy valtavasti muutakin lapsen kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa.

- Meille vanhemmille on tärkeää voida luottaa, että lapsista pidetään hyvää huolta kerhossa ja että lapsi viihtyy ja nauttii kerhossa käymisestä sekä oppii siellä sosiaalisia taitoja ja uusia asioita. Vanhemmat ovat myös kerhon kautta saaneet uusia tuttavuuksia. Kuulumisia on mukava vaihdella toisten vanhempien kanssa lasta viedessä ja hakiessa, Lehtokankaat kertovat.

Päiväkerhoista lapset saavat monipuolisesti eväitä elämään ja ryhmissä syntyvät ystävyyssuhteet ovat lapselle tärkeitä. Toiminta on seurakunnan jäsenille ilmaista.

Lapset ovat mestareita pysähtymään hetkeen. Tutkiva ihmettely kaikin aistein on lapselle luontaista. Yhdessä muiden kanssa me saamme uusia kokemuksia ja opimme jatkuvasti lisää. Tutkimalla ja oivaltamalla oppimisen ilo vahvistuu.

- Lapsemme on saanut kokea turvallisessa ympäristössä monipuolisia virikkeitä, onnistumisen iloa, elämyksiä sekä oppinut erilaisia taitoja ja toimimista ryhmässä. Kerhossa on saanut monia mukavia kavereita ja päässyt leikkimään yhdessä sekä kokeilemaan erilaisia asioita.

- Kristilliseen kasvatukseen liittyen Lasten Raamatun kertomukset, hengelliset laulut ja rukoukset ovat olleet mielekkäitä ja kerholainen on päässyt tutustumaan seurakunnan toimintaan sekä kirkkovuoden juhliin, Lehtokankaat listaavat päiväkerhotoiminnan hyviä puolia.

askartelu2
Hervannan päiväkerholaisten mielestä kivointa kerhossa on taikahiekka, hartaus, museoretki ja saippuakuplien puhaltelu. Parasta kerhossa taas ovat kaverit, askarteleminen, leikkiminen, syöminen ja laulaminen.

Avoimeen päiväkerhoon, joita järjestetään eri puolilla Tamperetta, ovat lämpimästi tervetulleita mukaan isovanhemmat, kummit, hoitajat ja muut lapsen läheiset.

Avoimissa päiväkerhoissa lapset ja aikuiset touhuavat yhdessä ilman ikärajoja, osallistumismaksuja tai ilmoittautumisia.

Avoimissa kerhoissa on mahdollisuus tutustua oman asuinalueen lapsiin ja aikuisiin, laulaa, leikkiä ja hiljentyä kirkkovuoden aiheiden äärellä. Avoimesta kerhosta myös aikuiset voivat saada uusia tuttavia vanhemmista, hoitajista ja ohjaajista.

- Kristillisen luterilaisen kasvatuksen saaneena seurakunnan kerhoon on ollut helppo lähteä. Hoitajan roolissa kerhoon lähteminen on vahvistunut sen jälkeen, kun ymmärsin, että varhaiskasvattajille kuuluu uskontokasvatus, kertoo perhepäivähoitaja Katriina Jetten.

- Nykyisin hoitosopimuksessa on kohta uskontokasvatukselle. Koska hoitolapset eivät ole omia, eikä aina tiedä tarkkaan vanhempien vakaumusta, saattaa joskus tulla tilanteita, joita on hyvä tarkistaa vanhemmilta, hän toteaa.

- Parasta kerhossa on tietty rytmi, mutta kuitenkin vapaus valita, mitä tekee. Askarteleeko, leikkiikö, kahvitteleeko - vai kaikkiko. Laulu-leikkihetki hartauden jälkeen on huippujuttu!

Jetten kertoo, että kerho antaa rytmitystä hoitoviikkoon. Lapset tietävät jo odottaa kerhopäivää. Avoimen päiväkerhon hartaushetket rakentuvat Raamatun sekä kirkkovuoden juhlien ja tapahtumien ympärille.

- Hartaushetket vahvistavat ja tukevat myös lasten tapakasvatusta sekä suomalaiseen kulttuuriin kasvamista. Näin hartaushetket tukevat niin vanhempien kuin hoitajienkin työtä ja uskontokasvatusta. Perhepäivähoidossa oleville pienryhmään tottuneille lapsille on myös hyvä päästä oppimaan isossa ryhmässä toimimista ja ison ryhmän sääntöjä, Jetten jatkaa.

Kirsi Piikkilä ja Samuel
Kirsi Piikkilä ja Samuel hymyssä suin Hervannan avoimessa päiväkerhossa

 Lapsi on keskellemme annettu ihme. Lapsen ilon kokemukset, lapsesta välittäminen sekä lapsen hengellisen herkkyyden vaaliminen ovat seurakunnan varhaiskasvatuksen ydintä.

Kerhot rakentavat lapselle kokemusta seurakunnasta, jossa lapsi kohdataan omana ainutlaatuisena itsenään. Elämän ihmettely ja hiljentyminen kuuluvat olennaisesti seurakunnan toiminnan.

- On ollut ilo käydä avoimessa päiväkerhossa. Kerho kuuluu viikoittaiseen ohjelmaamme kaksivuotiaan poikani Samuelin kanssa. Kerhon alkuhartaus on ihana, kun saa kuulla Jeesuksesta, rukoilla ja laulaa. Hienoa, että lapsetkin saavat kuulla Jeesuksesta ja että lapsista ja perheistä pidetään huolta, Kirsi Piikkilä sanoo.

Kerho on lapsen oma kasvupaikka ja oma seurakunta. Kasvupaikka, jossa hän saa kasvaa, oppia ja kehittyä vertaisryhmän toiminnassa sekä seurakunta, jossa hän saa kokemuksen kuulumisesta omaan ryhmäänsä.

Eteläisen seurakunnan lastenohjaajia2
Eteläisen seurakunnan lastenohjaajia

Eteläisen seurakunnan lapsityönohjaaja Minna Kaihlanen kiteyttää seurakunnan varhaiskasvatuksen ydinajatuksen. Samat asiat, kotoinen kasvupaikka ja seurakunta, ovat läsnä kaikissa seurakunnan varhaiskasvatuksen kohtaamispaikoissa: avoimissa päiväkerhoissa, perhekahvilassa, vaunujengissä, iltapäiväkodissa, Jumalan kämmenellä -illoissa ja pyhäkouluissa.

- Erityisesti toivon, että jokainen lapsi saa kokemuksen hyväksytyksi tulemisesta omassa ainutkertaisuudessaan. Olemme, elämme ja kasvamme yhdessä omaksi itseksemme, juuri siksi, millaiseksi hyvä Jumala kunkin tarkoitti, Kaihlanen lisää.

Kerhojen ja ryhmien tarkemmat kokoontumisajat ja -paikat löytyvät Tampereen seurakuntien nettisivuilta. Niistä voi tiedustella myös seurakuntien varhaiskasvatuksen toimistolta, p. 03 219 0257.

Seuraamalla Facebookissa ’Pienelle parasta Tampere’ sekä ’Avoimet päiväkerhot, Tampereen seurakunta’ -sivuja pysyy ajan tasalla perhemessuista ja tapahtumista.

Kotoa käsin voi myös olla vaivattomasti yhteydessä seurakuntaan. Postia pienten perheille -nettikirje tarjoaa ideoita yhdessä tekemiseen ja kokemiseen, pohdittavaa aikuiselle sekä ajankohtaisia menovinkkejä seurakunnan järjestämiin tapahtumiin. Kirjeen voi tilata sähköpostiin tai käydä lukemassa Tampereen seurakuntien nettisivuilta.


Teksti ja kuvat: Susanna Lehtinen

"Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä." Ps. 139:14

Lapset ja perheet seurakunnassa


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Älä täytä
 * Hyväksyn antamieni tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja