Kesämysteeri: salaperäinen krusifiksi

Salapoliiseiksi ryhtyneet johtava kappalainen Markku Komulainen ja ylivahtimestari Seppo Janhonen ovat saaneet kirjeen syväkurkultaan, Jukka-Pekka ”Jii-Pee” Ruusukalliolta.

Kirjeessä kerrotaan myös, ettei vanha saarnatuolikaan ole koskaan ollut rukoushuoneessa, josta myöhemmin tuli Harjun kirkko.

Salapoliisit Komulainen ja Janhonen tutkivat tarkoin krusifiksia. Voisiko se olla sittenkin saksalaista veistotyötä? Kuva: Jussi Laitinen

Miehet seisovat ja tuijottavat krusifiksia sekä etenkin ristillä roikkuvaa Jeesusta, joka katsoo levollisena alaviistoon. Krusifiksista on tehty jopa koruja, mutta salaisuuttaan se ei ole paljastanut.

Onko veistos Pirkanmaan vanhin kirkollinen esine? Kuka sen on tehnyt, milloin, missä ja miten?

– Onneksi lähestyimme Jii-Peetä, Janhonen huokaa.

Kuuluisan krusifiksin tarina on alkanut jo kaukaa. Se on ajoitettu 1500-luvulle ja koon ja veistotyylin perusteella sijoitettu Saksaan, josta se olisi voinut kulkea hakkapeliittain kainalossa Suomeen 30-vuotisen sodan jälkimainingeissa.

– 30-vuotinen sotahan oli 1600-luvulla, miettii Janhonen.

– Missä se on seikkaillut tällä välin!

On viitteitä siitä, että veistos olisi ollut katolisessa kirkossa 1630-luvulla.

Komulainen miettii, että se on ollut iäkäs kirkkoesine jo silloin, jos ja kun Ruotsi-Suomen sotilaat ovat sen löytäneet. Oliko se tullut Suomeen 1639?

Venäjältä se ei ollut tullut. Mistä siis?

Wikipedia väittää krusifiksin olevan peräisin vuodelta 1660. Muista lähteistä voi lukea muun muassa, että Pispalan kirkon puinen krusifiksi ja saarnatuoli ovat peräisin Harjun kappelikirkosta, joka purettiin vuonna 1858. Tai: ”alttarin krusifiksi 1500-luvulta.”

"Katolisessa kulttuurissa hartauskuvista tunnetuin lienee krusifiksi, jossa Taivaan kuningas on kuvattu ristillä yläpuolellaan sana Inri; Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas - Iesus Nazarenus Rex Iudaeorum"  (www.kotus.fi › Kotimaisten kielten keskus  ›  Lyhenneluettelo 07.01.2013).

Etsivät löytävät tästä vanhaa perimätietoa, jota ihmiset ovat kertoneet sukupolvelta toiselle. He päättävät etsiä sen kirkon…

Tapahtui 1600-luvulla

Harjun Tohlopin kylässä Gaddin kappelin paikalla oli aikoinaan tori.

Salapoliisi Janhonen oli saanut selville, että pohjalaiset kävivät aikoinaan kauppaa Epilässä, joka tuolloin sijaitsi vielä Pirkkalan pitäjässä.

– Winterin mutka on entinen ”Epilän risti”, josta lähti tie Pohjanmaalle ja Turusta tuleva tie kohti Kaarilaa. Näsijärveltä kuljettiin Epilänharjun yli, kun oli tultu veneellä Lielahden reunaan Rantakylään.

Epilässä oli jo niin paljon asukkaita, että kirkon rakentamisen tarve oli alkanut tuntua suorastaan pakottavalta. Harjun kappeliseurakunnan kirkko perustettiin 1639.

– Paikkakuntalaisten kertoman mukaan krusifiksi oli sen seinällä.

Se ei kuitenkaan roikkunut alttarilla, vaan toimi kuoriristinä, kirkon etuosassa siis.

Konventikkeliplakaatin kirous

1600-luvulla valtaan oli päässyt luterilainen puhdasoppisuus, jonka aikana maallinen valta ja kirkko yhdessä pyrkivät pitämään kansan tiukasti ruodussa.

Kirkko kiristi herätysliikkeiden kokoontumisvapautta konventikkeliplakaatilla. Suomessa laki astui voimaan 1726 ja oli voimassa vuoteen 1869.

Konventikkeliplakaatti kielsi hartauskokousten ja konventikkeleiden eli seurojen järjestämisen. Lailla papisto halusi estää pietismin leviäminen.

Saarnatuolista ja sen baldakiinista löytyy vuosiluku 1660.

– Mikä palta on kiinni, kivahtaa sisään juuri astunut matkailija ja vilkaisee miehiä kiukkuisesti.

– Baldakiini on saarnastuolin katos, selittää Janhonen hymyillen.

Myöhemmin hän saa syväkurkultaan kirjeen:

Uuno Sinisalo kuvaa saarnatuolia, kun se siirrettiin aikanaan Epilään:

"Saarnatuoli on koottu Harjun vanhan kirkon saarnatuolista. Siitä on säilynyt kolme sivupeiliä ja katoksen pohja. Nämä on taiteilija Oskari Niemi entisöinyt. Samalla on valmistettu kaksi uutta täysin samankaltaista sivupeiliä ja näin rakennettu saarnatuoli, joka edustaa 1600-luvun alkupuoliskon renessanssityyliä. --- Saarnatuolin värit ovat musta, punainen ja vihreä, jotka muodostavat hillityn kokonaisuuden. Ainoastaan ornamenttien välit eli pohja on väritetty, mutta itse koholeikkauksen pinta on puunvärinen. Saarnatuolin katoksen on suunnitellut arkkitehti Erkki Kartano."

Saarnatuolissa on siis 1600-lukua ja aitoa 1950-lukua!

Harjun kappelikirkko oli tyypillinen 1600-luvun puukirkko. Enää kirkosta on jäljellä muistokivi ja 1960-luvulla esille kaivettuja kulmakiviä.

Saarnaaminen siellä lopetettiin 1841. Samoihin aikoihin Ylöjärvellä paloi kirkko…

– Hetkinen?

Pirkkalan seurakunnasta ja Harjun kappelista oli vuonna 1779 Kustaa III:n päätöksellä eronnut Ylöjärvi omaksi kappeliseurakunnakseen. Kun Ylöjärven 1781 valmistunut oma kirkko paloi 1842, oli Harjun kappelikirkko käytössä uudestaan lähes kymmenen vuotta.

Sitten se purettiin huonokuntoisena. Samalla koko seurakunta lakkautettiin.

Paikalla siitä muistuttaa kivi, jossa ovat sanat ”Pyhä Pyhä Pyhä on herra Zebaot 1639–1856”.

Gaddin hautakappeli, jossa on 28 vainajan viimeinen leposija, sijaitsee vanhalla hautausmaalla.

Jäljelle jäivät myös lukko ja tuuliviiri, joista jälkimmäinen on piilotellut Epilän seurakuntatalossa. Entä missä lukko nyt on? Senkin miehet päättävät selvittää.

Puretun kirkon eteishirret siirrettiin 1840 perustetun Harjun koulun porstuaksi rakennuksen Tesoman-puoleiseen päätyyn.

Rukouksiin vastattiin

Kun Harjun kirkko oli purettu, oli toiminta siirtynyt Nokian vanhaan kirkkoon. Aarteet siirrettiin Nokian kirkon varaston suojiin.

Markkinat siirtyivät Pispalan torille kirkon toivomuksesta. mutta sitten takaisin Epilään. Pispalalaisille tuli hätä.

– Turun kauppakunnan porvarit pitivät kauppaa ja ajoivat Epilää kaupungiksi. Nokialle kun oli pitkä matka.

– Niin paikalliset isännät perustivat Pispalan Rukoushuoneyhdistyksen, joka toimii vielä tänäkin päivänä. Isännät lahjoittivat puita, maata ja rahaa rukoushuonetta varten.

Rukoushuoneen, myöhemmin kirkoksi korotetun, suunnitteli Wivi Lönn. Se valmistui vuonna 1908.

Se kohosi 220 metrin päässä nykyisestä kirkosta.

– Aina luulin, että krusifiksi ja saarnatuoli tulivat siihen kyseiseen kirkkoon, salapoliisi Janhonen mutisee.

Mutta aarteet makasivatkin Nokian kirkon vintillä pölyttymässä. Miksi?

Kun Rukoushuoneyhdistys vuonna 1937 suunnitteli pyhättönsä myyntiä kirkoksi, esitettiin Harjun kappelin krusifiksin ja vanhojen lasimaalausten siirtämistä sinne, jotta kirkko täyttäisi korkeat laatuvaatimukset.

Epilä jatkoi rakentumistaan. Epilän seurakuntatalo otettiin käyttöön 1951. Krusifiksi ja saarnatuoli siirtyivät sinne. Kirkkoa ei Epilään kuitenkaan tehty.

– Milloin rukoushuoneyhdistys sai kirkollisen toiminnan luvan?

Lukkari soitti, kirkko paloi

Sivutoiminen lukkari Vesa Haapaniemi harjoitteli Pispalan kirkossa myöhään lauantai-iltana 3.2.1968, sillä seuraavana päivänä, Kynttilänpäivänä, sieltä lähetettäisiin radiojumalanpalvelus.

Yöllä rasvari Jorma Nieminen hälytti palokunnan, mutta paljon ei ollut tehtävissä kirkon pelastamiseksi: uittotunnelin rakentaminen oli täryttänyt sähköjohtoja, ja oikosulku oli sytyttänyt pyhätön.

Vahtimestari Eino Leppänen pelasti ainoastaan ehtoollisvälineitä ja mustuneita kasukoita, jotka ovat nähtävillä nykyisen Pispalan kirkon eteisessä.

Kastemalja päätyi onneksi kunnostettavaksi.

– Olen nähnyt kuvan, jossa krusifiksi ja palaneen kirkon alttaritaulu ovat samassa kuvassa, Janhonen mutisee.

Myös kuvan salaisuus vaatii selvittämistä, jos kerran veistos ei ollut kirkossa.

Alttaritaulussa Jeesusta ollaan nostamassa ristiltä. Taiteilija Väinö Hervo oli ensin ollut haluton urakkaan, sitten tauluun oli kerätty lisää rahaa, taiteilija oli maalannut sen vieläkin pitkin hampain – ja lopulta tuli tuhosi vaivannäön.

Epilän seurakuntatalo palveli kirkkona vuoteen 1971 asti. Sitten nykyinen kirkko rakennettiin 1949 valmistuneen Pispalan seurakuntatalon laajennukseksi.

Salapoliisit ovat ajatelleet piispan olleen etunenässä, kun krusifiksi vietiin Pispalan kirkkoon sen avajaisissa. Syväkurkku kuitenkin tietää asian olevan toisin: Harjun seurakunnan nuoret kantoivat veistoksen edellisenä iltana ristisaatossa Epilästä Pispalaan, jossa piispa Erkki Kansanaho vihki kirkon sunnuntaina 22. elokuuta 1971.

Kirkon autonomian vuoksi Museovirasto ei voi omia esinettä, jos se on aktiivisessa jumalanpalveluskäytössä. Krusifiksi sopii jännittävästi yhteen Uuden Verson Varikko-tapahtumien kohdevalojen kanssa. Vuosisadat lyövät kättä.

Lainaus Tampereen seurakuntahistoriasta:

"Suomen keskiaikaisen kuvanveiston peruskäsikirjassa (Medeltida skulptur i Finland, 1965) valtionarkeologi C.A. Nordman luokittaa Harjun vanhan kappelin krusifiksin saksalaisvaikutteiseksi suomalaiseksi työksi ja arvelee sen olevan myöhäiskeskiajalta. Harjuun hän katsoo sen tulleen ehkä Pirkkalasta."

C.A. Nordman: "Krusifiksi oli restauroitu Kansallismuseossa 1950. Muun muassa ristin alasakara oli silloin uusittu"

– En purematta niele tätä lausuntoa. Silloinhan ei ollut käytössä nykyaikaisia tutkimusmenetelmiä.

– Entä mistä puusta se on valmistettu? Mikä on tuo väri varpaassa?

Janhonen päättää selvittää lisää:

– Kesälomalla kyllä haastattelen Nordmania, jos hän vielä on elossa…

Ja niin salapoliisi jatkaa krusifiksi-tutkimuksia Maigret`n tyyliin – perinpohjaisesti, kiveäkään kääntämättä, luovuttamatta…

Hakkapeliitan suojana matkalla

 ”Hakkaa päälle”, huusivat Hans ja Matias.

Oli vuosi 1645, mutta he olivat menneet kohti tantereita sotalaivalla jo liki viisi vuotta sitten. Talonpoika Epi oli joutunut luovuttamaan miehen ja hevosen, ja niin Hans, tai oikeastaan Hannu, oli päätynyt kauas Saksan ja Puolan rajamaille.

Häntä pelotti, mutta muuta mahdollisuutta ei ollut. Henkiin oli pakko jäädä, sillä Suomessa odottivat Alma ja kaksi lasta, jotka oli hädin tuskin ehditty kuljettaa kastettavaksi ennen kuin isän piti lähteä. Mitenkähän heillä meni, vilahti mielessä.

– Hakkaa päälle!

Jalkaa vihlaisi, mutta onneksi ei pahemmin. Hevonen säikähti kuitenkin yllättävää peitsen huitaisua ja väisti kirkon pihaan.

Väsyneen mielen valtasi hetkeksi uteliaisuus: mikä oli tuo esine, joka pilkotti kirkon pihaan pysäköidyistä rattaista, vilttiin käärittynä.

– Se on Kristus, turvamme!

Hans päätti nostaa esineen nyt jo rauhoittuneen hevosen selkään. Jospa se antaisi suojaa pitkälle matkalle kotia kohti.

Sota loppuisi pian, mutta sitä hän ei vielä tiennyt. Hän pääsisi kohta kotia kohti.

”Esineet ovat kruunun omaisuutta”, totesi sotajoukon komentaja. Hans saisi saattaa ristiinnaulitun Tukholman-laivan ruumaan asti.

Hansin ja krusifiksin kohtalot kuitenkin kohtasivat jälleen, kun häntä pyydettiin viemään se mukanaan myös Suomeen. Kotikulmille Pirkkalaan oli rakenteilla kirkko, mutta Herraa vielä turhan vähän pelkääväinen kansa tarvitsi jotain, joka lujittaisi uskoa.

Pispalan salaperäinen krusifiksi

TEKSTIT: Asta Kettunen

Tämä tarina on osittain tosi ja osittain mahdollinen. Myös mielikuvitusta on käytetty.

Pispalan kirkon virtuaalinen alttarinäkymä

Alkuperäisessä jutussa oli virheellisesti Pispalan kirkon palon päivämäärä, joka on korjattu tähän tekstiin ja näköisversioon. Pispalan kirkko paloi 4.2.1968 (ei 2.4.1968), joten lukkari harjoitteli 3.2.1968.

Lisätietoa ja jutun teossa käytettyjä lähteitä:

Pirkkalan vanhimpien kirkkojen jäljillä

Pirkkalan historia
Arjen eloa ennen
Pirkkalan pitäjästä Nokiaksi
Epilä-tietoa
Ruumiinpuntari
Pispala – Tahmela. Pispalan Tahmelan alueen rakennetun ympäristön inventointi 2008, 2009 ja 2012. Loppuraportti. Mia Hinnerichsen, Pirkanmaan maakuntamuseo, 2013
Esitys aiheesta: Pispalalaiset kaipasivat omaa kirkkoa…
Saksasta löytyi traaginen tuokiokuva 30-vuotisesta sodasta
Pietismi
Konventikkeli: yksityinen uskonnollinen hartauskokous
Nettilehti Sermónes: Herrnhutilaisuus ja lestadiolaisuus
Suomalaiset 30-vuotisessa sodassa, Raimo Myöhänen, 2009: puheenvuoro.uusisuomi.fi
Hakkapeliitoista tekeillä pitkä dokumenttielokuva

Kirjoja:

- Hakkapeliittain jäljillä: Suomalaiset Euroopan sotakentillä, Antila Olavi - Tetri Juha E. 2001

- Itämaasta itsenäisyyteen – suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden vaikea suhde, Suomalaisuuden liitto, Bookwell 2010

- Pispalan pyhäkkö. Pispalan Rukousyhdistyksen sata vuotta, Malkavaara Erkki, 1997

- Pyynikin helmi. Tampereen Pyynikin seurakunnan viisivuosikymmentä, Erkki Malkavaara, 2003

- Tampere – Epilänharjun Ruumiinpuntari-nimistä kulkuväylää koskeva arkeologinen selvitys. Kirsi Luoto, Pirkanmaan maakuntamuseo, Kulttuuriympäristöyksikkö, 2010