Kirjassa koulukiusaajan pysäyttää vasta järkyttävä käänne

Sonninen sanoo suunnanneensa kirjansa vanhemmille ja lasten ja nuorten kanssa työskenteleville, mutta omistavansa sen kaikille koulukiusatuille.

Sonniseen kouluaikainen kiusaaminen on jättänyt niin pahat arvet, että hän on joutunut turvautumaan terapiaan. Osansa kiusaamisesta on saanut myös oma poika.

Kun poika oli repinyt kaksi kirjaa 8. luokan kevätlukukaudella, oli selvää, että jotain oli pielessä.

– Tiesin jo syyslukukaudella, että jotain on, mutta en arvannut sen olevan niin vakavaa.

Koulun toimille Sonninen antaa kiitosta, mutta kaupungin sosiaalitoimen puututtua peliin asiat olivat menneet hullumpaan suuntaan.

– Se vei hirvittävästi voimavaroja koko perheeltä, Sonninen toteaa.

Hän miettii, kuinkahan paljon on niitä, joiden elämä on tällaisessa vaiheessa mennyt lopullisesti raiteiltaan.

– Jo silloin söin uni- ja masennuslääkkeitä.

Pojan selviytymistarinassa ensimmäisiä askelia oli rippikoulu. Messukylän seurakunnan päivärippikoulu sai ulos huoneesta ja Tapparan peleihin. Sonninen kehuu myös isosia. Yhdeksännen luokan poika kävi normaalisti ja opiskelee nyt ammattiin.

Prosessi sai kuitenkin omat arvet aukeamaan.

– Kirjasta kolmannes on omassa elämässä elettyjä, joko minulle tai pojalle tapahtuneita asioita. Rajuimmatkin tapahtumat ovat tapahtuneet jollekulle, vaikka eivät meille.

Työkalupakki laajaksi

Kirjansa esipuheessa Sonninen toteaa, että koulukiusaaminen on yhtä vanha asia kuin koulunkäyntikin. Tätä käyttävät perusteluna he, joiden mielestä kiusaamista ei koskaan saada loppumaan, joten sen vastustamiseen ei kannata hukata voimavaroja.

– Pieniä työkaluja olisi varmasti joka sektorilla. En usko, ettei asialle voisi tehdä jotain, mutta se vaatii aina jonkun, joka aloittaa.

– Olennaisesti tärkein on vanhempien herkkä tuntoaisti. Kun nuori alkaa masentua, sulkeutua ja eristäytyä, on vanhempien heitettävä omat ongelmansa syrjään.

Kirjassa pattitilanne vanhempien kanssa odottaa laukaisijakseen ulkopuolista ratkaisijaa.

Kiusaajan rooli voi siirtyä sukupolvelta toiselle.

– Se ajattelumalli pitää purkaa, että ”ei varmasti meidän lapsi tee sitä eikä tätä.” Suvaitsevaisuudesta jauhamalla ei ihmisluonto miksikään muutu, Sonninen lataa.

Kiusaaminen ei ole pelkkää eristämistä tai räkyttämistä: heitellään kivillä, rikotaan polkupyöriä, potkitaan ja upotetaan kuraan.

– Yläasteella näin fyysistä väkivaltaa lähietäisyydeltä, ja pikkuisen on huono omatunto, etten puuttunut siihen, mutta sekin on jo paljon, että ei itse kiusaa.

– Vähänkin isommassa porukassa on potentiaalisia räkänokkia, jotka aloittavat, tai haluavat hyväksyntää, ja kiusaajien aseman pönkittäjiä. Joukossa on taatusti niitäkin, jotka eivät halua kiusata, mutta eivät uskalla puuttua asiaan, koska pelkäävät joutuvansa itse kohteeksi.

– Ihmisten sietokyky ja huumorintaju vaihtelevat. Joku on herkempi suunsoitolle kuin joku toinen, Sonninen toki myöntää.

Kiusaajan ehdoilla

Sonnisen mukaan koulu toimii kiusaajien ehdoilla. Sen sijaan, että kiusaajaan tartuttaisiin reippain ottein, on kiusatun vaihdettava koulua tai luokkaa.

Ala-asteella kiusa loppuu romaanissa sitten, kun opettaja antaa tarpeeksi kovat rangaistukset. Sitä ennen kiusaajan vanhemmat ehtivät ”läksyttää” opettajaa.

– Lainsäädäntö on jälkijunassa. Kiusaamista ei ole kunnolla kriminalisoitu, ja poliisilla on niin hirvittävästi töitä, että jos jostain ei löydy ruumiita, mitään ei tehdä.

– Tilanteen selvittämiseen tarvitaan monen alan ammattilaisia. Jonninjoutava paapominen ja kaavioitten piirtely ei auta. Julkkisvetoiset kampanjat ovat hyvä ajatus, mutta ne tuntuvat jäävän siihen, että asiaa pidetään esillä muutama viikko.

Asennekasvatuksella pitää teroittaa huomioon ottamista, esimerkillä kasvattaa vastuullisia nuoria.

Vanhemman ja nuoren ikioma yhteinen juttu, kuten urheiluseura, voi olla asia, josta voi myöhemminkin ammentaa voimaa.

Sonnisen mielestä asiaan pitää puuttua ensinnäkin lainsäädännön ja koulun keinoin. Mukaan on saatava kolmannen sektorin toimijat, urheiluseurat, harrastuspiirit, isoset.

Seurakunnatkin voisivat tehdä enemmän asennekasvatusta. Kristillisen lähimmäisenrakkauden esille tuominen kuuluu keinovalikoimaan.

– Ottakaa tämä teemaksi ensi kesän riparileirillä, tarkkailkaa, ja keskustelkaa asioista niiden oikeilla nimillä.

TEKSTI: Asta Kettunen
KUVA: Jussi Laitinen

(Kirjan kansi: Valtteri Majavakoski)

LAINAUKSET KIRJASTA:

”Oli siis tarvittu vain muutama ystävällinen ja järkevä aikuinen sekä luokallinen kivoja kavereita muuttamaan Matin elämä perusteellisesti parempaan suuntaan.”

”Sekään ei vielä riittänyt, vaan Jaakko potki pyörää ja tallusteli pinnojen päällä. Kun itkevä Matti lopulta sai pyörän itselleen, se oli ajokelvoton.”