Arkisto 2016

2.6.2016 10.00

Kohti yksinkertaista

Muusikko Marzi Nyman on sitä mieltä, että kysymykset ylipäänsä ovat tärkeämpiä kuin vastaukset.

Marzi Nymanin puhelin soi usein. Suosittu kitaristi, pianisti ja muusikko tunnetaan musiikkimaailmassa miehenä, joka innostuu helposti mukaan monenlaisiin projekteihin ja töihin.

marzi_nyman2
Marzi Nymanin tavassa soittaa on jotakin hyvin erityistä. Miehen keskittynyt olemus ja soitto suorastaan pakottavat katsomaan ja kuuntelemaan.

– Läheisteni ja joskus työtovereidenkin harmiksi suostun monenlaisiin pyyntöihin, usein vieläpä aika spontaanisti ja suunnittelemattomasti, myöntää Nyman.

Hänen mielestään se on kuitenkin hyvä tapa päästä pitkälle. Aina on nimittäin mahdollisuus, että seuraavassa puhelussa avautuu uusi musiikkituttavuus, jonka kanssa voi taas saada uusia kiinnostavia kokemuksia.

– Olen luonteeltani utelias ja levoton, haluan tutustua uusiin asioihin. Lisäksi olen hulluna erilaisiin ihmisiin. Jos he vielä lisäksi ovat samalla aaltopituudella musiikillisesti, on se vastustamaton yhdistelmä.

Marzi Nyman on vasta 37-vuotias, mutta hänellä on takanaan jo huikea ura. Lahjakas mies on soittanut kymmenissä bändeissä ja kokoonpanoissa. Soittaminen ja musiikin tekeminen alkoivat Länsi-Uudenmaan musiikkiopistosta ja Tapiolan musiikkilukiosta.

– Lukio oli minulle käännekohta, jonka jälkeen en ole voinut ajatella itselleni mitään muuta uravaihtoehtoa kuin musiikki. 

Nymanin tavassa soittaa on jotakin hyvin erityistä. Monet kuulijat kuvaavat sitä mystiseksi tai karismaattiseksi. Miehen keskittynyt olemus ja soitto suorastaan pakottavat katsomaan ja kuuntelemaan.

Hyvä fiilis välittyy

Myös hänen kontaktinsa muihin soittajiin ja lavalta välittyvä hyvä fiilis koskettavat kuulijaa. 

– Kun yhteys muiden soittajien kanssa syntyy, omakin liekki syttyy. Siinä on jotakin hyvin intuitiivista, se menee ihan jäsentelykeskuksen ohi.

Soittaminen ja varsinkin improvisointi muiden bändin jäsenten kanssa on Nymanille kuin leikkiä.

Hänen mukaansa englanninkielinen sana play kuvaa asiaa hyvin, koska sama sana kuvaa soittamista, näyttelemistä, pelaamista ja leikkimistä.

– Leikittelystä huolimatta tekeminen voi olla painokasta ja merkityksellistä, koska musiikissa ovat mukana syvät olemassaolon elementit, miettii muusikko.

Nyman suhtautuu lahjakkuuteensa nöyrästi.

– On mieletön lahja, että on saanut jonkin lahjan, joka antaa suunnan elämälle ja tekemiselle. Olen siitä kiitollinen, koska se ei ole itsestäänselvyys.

Työteliäs kevät

Hyvää kemiaa on Marzi Nymanin ympärillä ollut runsaasti, sillä hän on työtovereidensa kanssa saanut valmiiksi monta hanketta kevään aikana. Yksi niistä on Espoon Big Bandin uusi levy.  

– Levy on ollut massiivinen hanke. Siinä on paljon meteliä ja hyvää härkäistä menoa, hymyilee Nyman, joka on toiminut orkesterin vakituisena kapellimestarina kolmisen vuotta. 

Hamletinkone taas on Heiner Müllerin kirjoittama näytelmä, jonka rooleissa esiintyvät Niko Saarela ja Marzi Nyman. Lauri Maijalan ohjaaman esityksen ensi-ilta oli huhtikuussa KOM-teatterissa.

– Toimin näytelmässä muusikkona ja vähän näyttelenkin, kertoo Nyman.

Esitys nähdään myös Kajaanin Runoviikoilla heinäkuussa ja syksyllä taas KOM-teatterissa Helsingissä.

– Olen myös venytellyt jazz-lihaksiani ja koonnut taas kvartetin. Tämä liittyy opintoihini Sibelius-Akatemiassa, sillä nyt olisi tarkoitus tehdä B-tutkinto loppuun, miettii Nyman, joka toivoisi kokoonpanon toki olevan pitkäaikaisempikin.   

Kolme vuotta kypsyttelyä

Yksi merkittävimmistä töistä on Jukka Leppilammen ja Marzi Nyman trion Tämä huone, tämä hetki -albumi, jonka levy-yhtiö Alba julkaisi 18. toukokuuta. Idea levyn tekemiseen syntyi muusikoiden yhteisessä kirkkokonsertissa Kuopiossa.

– Alussa asiat loksahtelivat kohdalleen ja homma eteni nopeasti. Lopulta levyn kypsyttely ja valmistuminen vaatikin kaikkiaan kolme vuotta, hymyilee Nyman, joka on tehnyt yhteistyötä Leppilammen kanssa jo 1990-luvun puolivälistä.    

marzi_nyman3
Jukka Leppilampi (vas.) sekä Marzi Nyman trio harjoittelivat ennen levynjulkistamiskeikkaa Helsingin Kaapelitehtaalla. Marzi Nyman toimii trion kitaristina, bassoa soittaa Harri Rantanen ja rumpuja Anssi Nykänen. Tämä huone, tämä hetki -albumi julkaistiin 18. toukokuuta.

Levyllä vierailevat myös muusikot Maria Ylipää, Junnu Aaltonen, Jukka Gustavson, Kaarle Mannila, Tove Leppilampi sekä Mervi Multamäki.

Marzi Nyman on pitkäaikaisen muusikkoystävänsä levystä suorastaan haltioissaan.

– Kaikki Jukan levyt ovat olleet makeita, mutta tämä on todella hieno. Hänen äänensä on todella pysäyttävä. Biiseissä ja niiden teksteissä on syvyyttä.

Leppilampi on säveltänyt kaikki levyn kappaleet. Tekstit ovat syntyneet yhteistyössä eri sanoittajien kanssa.

Nymanin mielestä levy on hengellinen ja kristillinen.

– Se on makealla tavalla hengellinen, sillä siinä on monta visiota. Siinä on enemmän kysymysmerkkejä kuin huutomerkkejä.

Nyman vertaa Leppilammen musiikkia esimerkiksi U2-yhtyeen ja Leonard Cohenin tuotantoon.

– Hyvä lauluntekijä voi tehdä musiikissaan oivalluksia ja löytää jotakin uutta myös hengellisesti.  

Kohti pelkistämistä

Kysymysmerkit kuvaavat hyvin myös Marzi Nymanin omaa pohdintaa elämän suurista kysymyksistä.

– Varsinkin nuorena sitä oli välillä aika pihalla, ja elämänilo oli välillä kadoksissa.   

– Olemisen kepeyden voi löytää vain selvittämällä itselleen elämän olennaiset kysymykset. Hyvää meininkiä ei tavoita, jos ei ole tutustunut elämän varjopuoleen, pohtii Nyman.

Hän siteeraa muusikko Johnny Cashia, jonka mukaan kirkkaimman valon löytääkseen täytyy tuntea myös syvin pimeys.

Nyman sanoo päätyneensä pohdinnoissaan kristilliseen lopputulemaan, vaikka ei väitäkään olevansa mietinnöissään vielä maalissa.

– Kysymyksiä riittää jatkuvasti. Niiden miettiminen ei todellakaan saa aina Hoosianna-fiiliksiin, huokaa Nyman.   

– Jumala on kuitenkin olemassa. Se asia yksinkertaistuu minulle koko ajan, niin kuin taide ja musiikkikin yksinkertaistuvat, miettii mies, joka ihailee Sibeliuksen musiikkia ja Hemingwayn kirjoja.

Nyman haluaa myös omassa tekemisessään pyrkiä kohti pelkistämistä ja yksinkertaisuutta. 

Marzi Nyman on kotoisin kristillisestä kodista, jossa rukoiltiin ja keskusteltiin paljon. Hänen isänsä, Hannu Nyman, on Kansan Raamattuseuran pappi, jonka opetuksessa on pojan mukaan paljon arvokasta. 

– Isä on aina valmis heittäytymään keskusteluun, kun teen hänelle mieltäni askarruttavia kysymyksiä. Jokaisen on kuitenkin käytävä omat pohdintansa ja kuljettava työläs reitti pois siitä hengellisestä asennosta, johon on kasvanut. Oman ajattelun jälkeen voi sitten päätyä samantapaiseen lopputulokseen ja ehkä hyväksyäkin sen.

Marzi Nyman on kuitenkin sitä mieltä, että kysymykset ylipäänsä ovat tärkeämpiä kuin vastaukset. Tekeminen ja matkalla olo ovat melkeinpä kiinnostavampia kuin valmiiksi saaminen ja perille pääseminen.

– Tämä pätee niin hengellisessä pohdinnassa kuin musiikissakin.

 – Jumalan olemassaolo ja toiminta on kaikille ihan yhtä suuri mysteeri. Se on niin selittämätöntä, että kukaan ei voi väittää olevansa yksin oikeassa ja tietävänsä totuutta, pohtii mystikoksi tunnustautuva Nyman.    

Kirkko on ihmisiä

Nyman on löytänyt oman yhteisönsä ryhmästä nimeltä Artists Network, joka on muusikoiden oma hengellinen ryhmä. Myös Helsingin Kallion seurakunta on tullut tutuksi muun muassa kirkkoherra Teemu Laajasalon myötä.

marzi_nyman4
Marzi Nyman ja Jukka Leppilampi (vas.) ovat tehneet yhteistyötä jo 1990-luvulta.

– Kirkko on minulle ennen kaikkea yksittäisiä ihmisiä ja työntekijöitä. Sitä on kivempi ajatella ihmisten yhteisönä kuin instituutiona.

Nymania huvittaa ja toisaalta harmittaa, että kirkko on nykyisin kaiken mahdollisen arvostelun maalitauluna.

– Ei edes ole olemassa yhtä yhtenäistä kirkkoa ja kirkon ääntä. Mielipiteitä on lähes niin monta kuin on jäsentäkin. 

Tosiasia Nymanin mukaan on, että kirkon sateenvarjon alla tapahtuu hyviä asioita ja pahoja asioita, ihan niin kuin muussakin elämässä.

Hän palaa jälleen asioiden yksinkertaistamiseen. Hengellisessä pohdinnassa silloinkin aika moni asia loksahtaa kohdalleen.

– Jos ihminen esimerkiksi on sitä mieltä, että kukaan ei voi tuomita kahden ihmisen keskinäistä rakkautta, on helppo ottaa kantaa tasa-arvoiseen avioliittolakiin ja samaa sukupuolta olevien parien siunaamiseen. Tai jos joissakin maissa jumalanpalveluksia järjestetään salaa ja kuolemanpelossa, ei varmaankaan jakseta miettiä, voiko nainen toimia pappina.

Nymanin mielestä kristillisyys toimiikin hyvin paikoissa, joissa on kriisitilanne.

– Hyvää kristillisyyttä on esimerkiksi auttaa avun tarpeessa olevia ihmisiä kriisialueella. Paljon monimutkaisempaa on miettiä, mitä kristillisyys on Suomessa ja miten se toteutuu ihmisten parissa meidän arkitodellisuudessamme.

Mikä sitten lopulta on kristillisyyden ydin? Onko se hyvät pullakahvit jumalanpalveluksen jälkeen vai onko se jotakin radikaalimpaa ja rankempaa? Tätä Nyman on miettinyt.

– Tärkeintä on, että ihminen saa olla sellainen kuin on, ja silti sinut hyväksytään ja sinua rakastetaan sisuksiasi myöten. Ydinjuttu elämässä on, että älä tuomitse.

Marzi Nyman haluaa elää riemuiten ja kohdata ihmisiä.

Kohti yksinkertaista. Jumala on olemassa, ja Jeesus.


Teksti: Kirsi Airikka
Kuvat: Rami Marjamäki   

Markus ”Marzi” Nyman

• Ammatti: kitaristi, pianisti, muusikko, Espoon Big Bandin kapellimestari vuodesta 2013

• Syntynyt 12.1.1979 Lohjalla

• Kotipaikka: Espoo  

• Tyylilajit: pop, rock, jazz

• Yhtyeitä: Nylon Beat, Hemma Beast, Tekniikan ihmelapset, UMO Jazz Orchestra, Iiro Rantala New Trio, GG Caravan, Lenni-Kalle Taipaleen yhtye (Joonas Hytönen Show), Marzi Nyman trio (Marzi Nyman, kitara, Harri Rantanen, basso ja Anssi Nykänen, rummut)

• Opinnot: Tapiolan musiikkilukio, opintoja Sibelius-Akatemian jazz-osastolla

• Oma levy: Marzi  (EMI, 2006)

• Palkinnot ja tunnustukset:

   Teosto-palkinto 2006 yhdessä Sampo Haapamäen kanssa

   Pori Jazzin Vuoden taiteilija 2003

   Espoon kulttuuripalkinto 2014  


Marzi Nyman konsertoi Sanan Suvipäivillä

Sanan Suvipäivät järjestetään 17.–19. kesäkuuta Kangasalla. Tapahtuman teemana on Nosta katseesi.

Viikonlopun aikana voi pysähtyä pohtimaan elämän kysymyksiä, paneutua monipuolisesti Raamattuun, nauttia hyvästä musiikkiannista, rukoilla yhdessä toisten kanssa tai keventää omaa reppuaan rukouspalvelussa. Lasten Suvipäivien ohjelmassa on monenlaista puuhaa, nukketeatteria ja konsertteja.

Jukka Leppilampi & Marzi Nyman trio sekä Maria Ylipää konsertoivat lauantaina 18.6. klo 21 Kangasalan kirkossa. Liput 15€


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Älä täytä
 * Hyväksyn antamieni tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja