Arkisto 2016

7.9.2016 13.00

Luottamus voi muuttaa maailmaa

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen puhuu luottamuksen puolesta. Sen varassa voi tapahtua muutoksia niin yksilötasolla kuin yhteiskunnassa.

Pentikäisen  oman luottamuksen yksi peruselementti on kristinusko.

Joskus yksittäinen tapahtuma voi vaikuttaa koko tulevaisuuteen. Näin tapahtui Reserviupseerikoulussa Haminassa keväällä 1985 varusmiespappi Mikael Pentikäiselle.

mikael_pentikäinen2
Mikael Pentikäinen uskoo koko hänen aikaisemmasta työhistoriastaan olevan hyötyä nykyisessä tehtävässä. Kuva: Hannu Jukola

Teologian ylioppilas määrättiin pitämään pääsiäisjumalanpalveluksen saarna. Paikalla oli koko RUK:n kurssi.

– Omasta mielestäni saarna meni huonosti. Pian sen jälkeen tein lomabussissa päätöksen pyrkiä Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteelliseen tiedekuntaan, Pentikäinen muistelee.

Lestadiolaisen perheen kasvatista ei tullut pappia, mutta sen sijaan monen muun alan ykkösketjun vaikuttaja. Pentikäinen on tehnyt muun muassa komean journalistin uran, joka huipentui Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan tehtävään.

Kustantajan ilmaiseman luottamuspulan takia Pentikäinen kuitenkin tuli näyttävästi irtisanotuksi kolmisen vuotta sitten.

– Koin, että minulla oli lukijoiden ja toimituksemme luottamus, mutta se ei ollut riittävästi.

Potkut ovat tietenkin aina kriisi. Mikael Pentikäinen pääsi tilanteesta kuitenkin nopeasti eteenpäin. Mies matkasi perheen vapaa-ajan asunnolle Savoon. Siellä entisellä kansakoululla hän alkoi työstää ajatuksiaan paperille.

Luottamus-teoksen kirjoitusprosessi oli ilman muuta minulle terapeuttinen kokemus.

Yrittäjyys elinehto

Välillä Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajana toiminut Pentikäinen siirtyi toukokuussa 2016 Suomen Yrittäjät ry:n toimitusjohtajaksi. Hän pääsee nyt aitiopaikalta vaikuttamaan suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen.

Oman järjestönsä roolin Pentikäinen mieltää kahdenlaisena. Suomen Yrittäjät on sekä elinkeinojärjestö että kansanliike.

– Jälkimmäinen tehtävä vie minut usein eri puolille maata. On hyvin tärkeää tavata yrittäjiä ja järjestöjemme aktiiveja. Näin molemmin puolin tiedetään missä mennään.

Toimitusjohtaja näkee organisaationsa mission selkeänä. Sen tulee olla mukana luomassa yrittämiselle mahdollisimman hyvät olosuhteet. Kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin maamme tulevaisuus.

– Suomi on syrjässä isoilta markkinoilta, eikä meillä ole juurikaan luonnonvaroja, kuten öljyä. Mikäli haluamme, että meillä on varaa huolehtia kaikista ihmisistä, pitää tämän maan olla hyvä paikka yrittää.

Pentikäinen kiittelee maamme nykyisin olevankin ilmapiiriltään yrittäjämyönteinen.

– Toivottavasti tämä heijastuisi entistä enemmän myös poliittiseen päätöksentekoon.

Tärkeimmäksi asiaksi toimitusjohtaja nostaa työmarkkinoiden uudistamisen. Hänestä nykyinen melkein puolen miljoonan ihmisen työttömyys on valtava inhimillinen tragedia ja suurta kansantaloudellista tuhlausta.

– Ongelma ei ole se, etteikö työtä ole. Ongelma on se, että sen teettämisen ehdot eivät ole kilpailukykyiset eivätkä riittävän joustavat nykymaailmaan.

Mikael Pentikäinen havaitsee ajassamme myös lukuisia myönteisiä signaaleja. Erityisen iloinen hän on nuorten innosta yrittäjyyteen. Se kiehtoo uravalintana enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

– Tutkimusten mukaan joka viides 18–24 -vuotias on aikeissa perustaa yrityksen. Tämä on maallemme suuri toivo, mutta myös haaste koulutusjärjestelmälle sekä kaikille yrittäjyyttä tukeville tahoille.

Luottamus koetuksella

Siirrymme puhumaan luottamuksesta, johon Pentikäinen on perehtynyt paljon pintaa syvemmältä. Hänen kirjansa analysoi sitä oivalluksia tarjoten.

Pentikäisen mukaan luottamus on vahvaa sosiaalista pääomaa, joka heijastuu koko yhteiskuntaan.

Se on ehtymätön luonnonvara, joka luo hyvää elämää. Se on pulppuava ja itsestään uusiutuva lähde. Se lisääntyy jakamalla, kun luottamusta kokenut ja siitä voimaantunut levittää sitä eteenpäin luottamalla itse. Kun luotat, niin sinuun luotetaan. Näin syntyy hyvää rakentava luottamuksen kierre.

Pentikäinen näkee luottamuspääoman osaltaan mahdollistaneen Suomen nousun hyvinvointiyhteiskunnaksi. Oma osansa siinä on ollut luterilaisella uskollakin.

– Meillä on perinteisesti pitänyt ahkeroida ja olla rehellinen. Myös toisen ihmisen kunnioittaminen ja hyvä kohtelu ovat olleet tärkeitä asioita.

Mikään ei ole ikuista. Erityisesti politiikassa ja liike-elämässä Pentikäinen on havainnut luottamuksen katoamista. Hän ei asiaa sinällään ihmettele.

– Äänestäjät eivät ymmärrä sitä, että ennen vaaleja luvataan toista ja sitten vaalien jälkeen tehdään toista. Tai sitä, että oppositiossa tehdään aivan erilaista politiikkaa kuin hallitusvastuussa. Ihmiset eivät myöskään ymmärrä talouseliitin ahneutta.

Usko enemmänkin taustalla

Mikael Pentikäisen oma luottamus rakentuu muun muassa kristillisen uskon varaan. Hänen taustaltaan löytyy tunnettu vanhoillislestadiolainen suku. Isä Juha Pentikäinen on Helsingin yliopiston uskontotieteen laitoksen emeritusprofessori, ja äiti Elina Pentikäinen on opettanut uskontoa sekä tutkinut herännäisyyttä.

Sisaruksista veli Antti Pentikäinen on virkavapaalla Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajan tehtävästä, ja sisar Mari Leppänen toimii puolestaan Turun piispan erityisavustajana.

Työssään Pentikäinen on pyrkinyt pitämään uskonasiat enemmänkin taka-alalla.

– En julista uskoani, mutta en myöskään peittele sitä. Kyllä taustani tässä maassa aika hyvin tiedetään.

Mikael Pentikäisen omassa perheessä kristinusko ei ole erityisen näkyvästi esillä.

– Itse käyn jumalanpalveluksissa aika harvoin. Aamuhartauden kuuntelen usein.

Papin uraa nuorena tosissaan pohtinut toimitusjohtaja arvelee uskon tuoneen hänen elämäänsä perusvarmuutta.

– Ihminen on kokonaisuus, ja jokaisen vakaumus kulkee hänen elämänsä mukana. Olenkin todennut, että vanhoillislestadiolaisuus on pala minua ja historiaani. Ja sen kanssa on elettävä.

Pentikäinen kertoo hänen lapsuudenkodissaan seuratun tarkasti hengellistä elämää ja eri uskontojen maailmaa.

– Se on myös aina tapahtunut puolianalyyttisesti. Eri asioissa on nähty valoa, mutta myös varjoja.

Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä Mikael Pentikäisellä ei ole mitään asemaa. Suviseuroihin hän kuitenkin pyrkii vuosittain osallistumaan.

– Tänä kesänä Torniossa niihin liittyi erityisiä piirteitä. Seurat olivat pelloilla, joista isoäitini suku on elänyt. Pääsimme samalla tutustumaan hänen vanhoihin paikkoihinsa.

Vuorovaikutus avainasemassa

Mikael Pentikäisellä on näkemystä ja sanottavaa myös uskontojen tilanteesta tämän hetken yhteiskunnassa. Jälleen yksi avainkäsite on luottamus.

Luottamus-kirjassaan Pentikäinen esittää, että yhteiskunnallisen luottamuksen vahvistaminen vaatii uskontojen tuntemusta ja vuoropuhelua. Maailman ei pitäisi olla uskontojen taistelutanner.

Pentikäinen kritisoi myös sitä, että ihmisiä tyypitellään liian kärkkäästi hänen katsomuksensa perusteella.

– Ajatellaan niin, että jos joku on katolinen, hän automaattisesti ajattelee tietyllä tavalla. Tai muslimi ajattelee automaattisesti noin. Pitäisi aina kysyä ihmiseltä itseltään, mitä hän ajattelee, eikä vain olettaa.

Mikael Pentikäinen ei usko kristillisen tradition ja arvopohjan katoavan Suomesta kovinkaan helposti. Suvivirsi kaikunee jatkossakin riemukkaasti koulujen kevätjuhlissa.

– Tosiasia kuitenkin on, että kansakuntamme moniarvoistuu. Emme voi enää väellä ja voimalla työntää muille kristillistä perinnettämme.

Miten sitten synnyttää sitä kaivattua dialogia nykyistä enemmän? Avainasemassa ovat muun muassa koulut. Eri uskontokuntiin kuuluville lapsille olisi hyvä järjestää yhteistä katsomuksellista opetusta.

– Mehän joudumme arjessakin elämään samaa todellisuutta, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja muistuttaa.

MIKAEL PENTIKÄINEN:

• Syntynyt vuonna 1964 Espoossa
•Koulutus: maa- ja metsätaloustieteiden maisteri, metsänhoitaja, Sanoman toimittajakoulu
• Keskeinen työura: Etelä-Saimaan, STT:n, Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja, Sanoma Newsin toimitusjohtaja. Toukokuusta 2016 Suomen Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja
• Perhe: Silja-puoliso ja viisi lasta
• Harrastukset: Liikunta, lukeminen ja kesäkoti
• Motto: Luottamus on joskus vaikeaa, mutta se muuttaa maailmaa.


SANAT:

Suomen tulevaisuus: Painaa mieltä, kun ei uskalleta uudistua.

Hyvinvointivaltio: Suomessa uhattuna työttömyyden vuoksi.

Digitalisaatio: Valtava muutosvoima ja suuri mahdollisuus.

Vihapuhe: Kasvaa pelosta, kitkettävä pois.

Kristinusko: Kasvaa toivosta ja armollisuudesta.

Arvokas elämä: Jokaisen ihmisen oikeus.

Sateenkaariperhe: Perhe muiden perheiden joukossa.

 

”Luen aina kun vain ehdin”

mikael_pentikäinen3
Mikael Pentikäinen valitsee tänä vuonna Vuoden kristillisen kirjan. Kuva: Hannu Jukola

Mikael Pentikäisen syksyn ohjelmaan kuuluu myös kirjojen lukemista. Hän valitsee esiraadin suorittaman karsinnan pohjalta kymmenestä teoksesta Vuoden kristillisen kirjan. Palkittava kirja julkistetaan Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopussa.

Pentikäinen pitää tehtävää kiinnostavana.

– Minulla on tapana lukea aina kun vain ehdin. Perehdyn usein myös sellaisiin kirjoihin, joissa käsitellään katsomuksellisia kysymyksiä. Viimeksi mieleen on jäänyt Maija-Riitta Ollilan Ajatusten vangit karkumatkalla.

Kiireinen toimitusjohtaja on lievästi huolissaan vain yhdestä asiasta. Missä välissä hän oikein ehtii lukea ne finalistikirjat?

– Ehkä työmatkoille pitää ottaa joku toinen kuskiksi. Voin sitten takapenkillä lueskella, mies virnistää.

Painettu kirja sinnittelee digituotteiden ja muuttuvien liiketoimintamallien puristuksessa. Mikael Pentikäinen ei siltikään suostu puhumaan mistään yleissivistyksen tason laskusta.

– Voi olla, että sivistys on jatkossa erilaista, ja sitä hankitaan eri tavalla kuin ennen. Paljon riippuu siitä, mitä asioita kodeissa arvostetaan.

Teksti: Vesa Keinonen
Kuvat: Hannu Jukola


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi