Mitä vapaaehtoistyö antaa?

1) Kuinka päädyit vapaaehtoistoimintaan pakolaisten pariin?

2) Mitä olet tehnyt vapaaehtoisena?

3) Miksi lähdit mukaan?

4) Miten homma käytännössä toimii?

5) Miksi tämä on tärkeää?

6) Mitä se antaa sinulle?

7) Mitä haasteita näet tehtävässä?

 

Seppo Paavola

 

1) Suurella Sydämellä projekti teki keväällä 2014 kyselyn halukkuudesta vapaaehtoistyöhön. Vaimon nyökytellessä merkkasin halukkuuteni kohtaan "vapaaehtoistyö turvapaikanhakijoiden kanssa".

 

2) Olen vaimoni kanssa toiminut keväästä 2014 lähtien nelihenkisen kongolaisperheen tukihenkilönä. Aivan alkuvaiheessa autoimme uuden kodin sisustamisessa. Liinavaatteita ja verhoja ilmestyi myös tuttavilta yltäkyllin. Perhe on kotoutunut hyvin ja tällä hetkellä muodollinen tukisuhde on muuttunut enemmänkin perheidemme väliseksi ystävyyssuhteeksi.

 

Kotouttamistoimenpiteistä mainitsisin tutustumismatkat lähiympäristöön ja sellaisiin palvelukohteisiin, jotka voisivat auttaa omaehtoisessa kotoutumisessa: kirjasto, urheilualueet, puistot, kauppakeskukset, kirpputorit, uimahalli, kirkot (muun muassa Tuomasmessu, Tuomiokirkon esittely, Saalem). Kodissamme ja mökillämme Kongo-perheemme on saanut yhdenlaisen käsityksen suomalaisista arkirutiineista ja pyhä- ja juhlapäivien viettotavoissa.

 

3. Rakkauden kaksoiskäsky antaa perustan muukalaisten kohtaamiseen. Erityisesti vaimoni oli sitä mieltä, että omien harrastusteni lisäksi voisin tehdä jotain hyödyllisempääkin. 

 

Taustakin on auttanut. Perheessäni olimme tottuneet jo 80-luvulla paikkakunnalle silloin perustettuihin pakolaiskeskuksiin ja tuttavuuksiin Ghanasta, Eritreasta, Ukrainasta, Kuubasta, Bangladeshista, Zairesta ynnä muista. Kotonamme myös asui maahanmuuttajia jonkin aikaa.

 

Osallistuimme kotikaupunkimme Mikkelin rasisminvastaisiin tapahtumiin muun muassa koulumaailmassa. Kuin varkain syntyi tuttavuuksia ja ihonväri ja kulttuurierot menettivät merkityksensä.

 

Työhöni opetusministeriössä kuului tiettyjä vastuita liittyen maahanmuuttoon ja liikuntaan. Käynnistyneen työn lopputuloksena on syntynyt vuonna 2012 julkaisu Maahanmuuttajat ja liikunta (Tuomas Zacheus, Pasi Koski, Risto Rinne & Juhani Tähtinen.)

4. Meidän tapauksessamme vuorovaikutus on ollut sikäli mutkatonta, että molemmilla osapuolilla on riittävä englannin kielen taito käytännön erilaisista asioista sopimiseen (Tavataan siellä silloin ja mennään sinne -tyyliin). Kongolaisten tapauksessa myös helluntailaistausta on luontevalla tavalla auttanut heitä löytämään ystäviä ja oman seurakunnan uudesta maasta.

 

5-6) Viittaan kaksoiskäskyyn. Kaikki, jotka auttavat, tietävät, että antaessaan saa.

 

7) Olemme eläkeläisiä, meillä on aikaa, lapset ovat aikuisia, lapsenlapset USA:ssa ja Kongo-perheemme helppo ja palkitseva. Otos meidän tapauksestamme ei anna oikeaa kuvaa vapaaehtoistyöstä. Mikäli vapaaehtoistyö sijoittuu eletyn työpäivän, opiskelun tai perherutiinien lomaan, jos yhteistä kieltä ei ole ja kulttuurierot suuret, muuttuu vapaaehtoistyönkin luonne huomattavasti haastavammaksi. Arvostan heitä monia, jotka näistä asetelmista, ryhtyvät vapaaehtoistyöhön.

 

Kaupunki ja seurakunta ovat tukeneet palaverein, yhteyshenkilöiden kautta ja koulutustilaisuuksin. Erityisen hyväksi koimme koulutuksen teemalla Seurakunta ja kiintiöpakolaiset.

Maria Pantti

1) Näin lehdessä elokuussa 2014 ilmoituksen, jossa kysyttiin haluaisinko ryhtyä tukihenkilöksi pakolaiselle. Kauaa ei tarvinnut miettiä, kun päätin vastata myöntävästi.

 

2) Marraskuussa 2014 saapui syyrialainen perhe, jonka tukihenkilöksi ryhdyin yhdessä ystäväni kanssa.

 

3) Olen itsekin ollut maahanmuuttaja useamman kerran, ja vaikka tilanne omalla kohdallani on tietysti ollut aivan eri kuin pakolaisella, helppoa muuttaminen ei silti ole.

Niinpä päätin tarjota apuani, kun siihen tässä elämäntilanteessa mahdollisuus oli.

 

4) Käytännössä tapaamme heitä noin kerran viikossa, alussa vähän useamminkin. On ihan itsestä ja perheestä kiinni kuinka usein tapaamisia sovitaan. Alussa hoidimme yhdessä käytännön asioita (esim. ruokakaupassa käyntiä, nettiliittymän avaamista, pesukoneen ostamista) ja opiskelimme suomea.  Nykyään lähinnä kahvittelemme ja keskustelemme, niin kuin ystävät tekevät.

 

5) Perhe ilahtuu vierailuistamme valtavasti ja uskon, että he kokevat tärkeäksi, että heillä on uudessakin asuinmaassaan joku perheen ulkopuolinen henkilö, joka heistä välittää. On myös tärkeää, että heillä on ystäviä, jotka auttavat, jos heidän kielitaitonsa ei riitä.

Kokemuksesta tiedän, että jokaisella pitää olla tukihenkilö, jonka puoleen kääntyä, jos tulee hätä. Lisäksi on toivottavaa, että perhe saisi tukihenkilöiden kautta muita kontakteja Suomessa.

 

6) Itselleni tuottaa iloa pelkästään se, että tunnen olevani heille tärkeä ja voin olla avuksi.  Samalla olen mielissäni uusista ystävistä!

 

7) Omalla kohdallani ainoa haaste tässä tehtävässä on ollut ensin yhteisen kielen puuttuminen. Siitä huolimatta koen, että olemme pystyneet kommunikoimaan alusta asti hyvin. Tätä on edesauttanut tietenkin se, että olemme muuten tulleet mainiosti toimeen ensitapaamisesta lähtien.

 

Suurimpana haasteena yleisesti ottaen koen, etteivät kemiat pelaa tukihenkilön ja maahanmuuttajan välillä. Kulttuurien yhteentörmäyksiä ja väärinymmärryksiä tulee väkisin, mutta niistä selviää helpommin, kun luottamus- ja kaverisuhde on saatu luotua.

 

Emmi Haapavaara

1) Olin pohtinut vapaaehtoistyön aloittamista jo aiemmin, mutta vasta viime syksynä lopetettuani työnteon opintojeni rinnalla minulle tuli kalenteriin sen verran aikaa, että pystyin toteuttamaan haaveeni vapaaehtoistyöstä.

Viime vuoden pakolaistilanne ja eritoten syksyn uutisointi aiheesta lienevät merkittävimmät syyt siihen, että päädyin suomen kielen opettajaksi pakolaisille. Koin tuolloin, että voisin ehkä itse antaa tilanteen parantamiseksi jotain ja omalla esimerkilläni tutustuttaa pakolaisia ja maahanmuuttajia suomalaiseen kulttuuriin ja kieleen.

2) Toimin vapaaehtoisena suomen kielen alkeiskurssilla, jolla opetamme pakolaisille ja maahanmuuttajille suomen kielen perusteita. Alkeisryhmämme kokoontuu yhtenä iltana viikossa.

Tehtävään kuuluu materiaalin valmistaminen tunnille, aiheen esittäminen ja opettaminen, opiskelijoiden ohjaaminen sekä välillä vaikeisiinkin kysymyksiin vastaaminen.

3) Lähdin mukaan vapaaehtoistyöhön puhtaasti halusta auttaa ja vaikuttaa edes pienellä panoksellani. Ajattelin, että opiskelijana minulla ei ole varaa tukea avustusprojekteja rahallisesti, mutta omaa aikaani voin lahjoittaa hyvin muutaman tunnin viikossa.

Lisäksi olin edeltävinä vuosina opiskellessani ulkomailla tutustunut ihmisiin kaikista maailmankolkista, minulla on ystäviä useiden länsimaiden lisäksi myös Lähi-idässä, joten monikulttuurinen avustaminen on lähellä sydäntäni.

Viime syksynä seurasin pakolaistilanteesta käytävää keskustelua, jossa esitettiin niin asiallisia kuin asiattomia kommentteja ja moni esitti huolensa Suomen turvallisuudesta tulevaisuudessa, toiset pakolaisten kotiutumisesta Suomeen.

Näin keskustelussa sekoittuvan Lähi-idän pakolaiskriisin, Suomen työttömyyden ja haastavan taloustilanteen sekä ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan, mutta mielestäni inhimillisiä kysymyksiä ei voi tukahduttaa esittämällä lisäkysymyksiä toisesta aiheesta.

Pohdin voivani parhaiten vaikuttaa ryhtymällä itse toimeen ja hakiessani tietoa vapaaehtoistyöstä pakolaisten parissa törmäsin seurakunnan suomen kielen kursseihin ja kulttuurikaveri-toimintaan.

(Diakoniatyöntekijä) Heidi Repo kehotti minua alkuun käymään kerran seuraamassa tunnin kulkua ja ensimmäisen kerran jälkeen tiesin löytäneeni oman juttuni. Nyt voin todeta, että vapaaehtoistyöhön lähteminen on ollut paljon parempi vaihtoehto minulle kuin rahallinen avustaminen, sillä olen saanut tästä niin paljon.

4) Suomen kielen alkeiskurssi on avoin pakolaisille ja maahanmuuttajille, ja välillä paikalla onkin ollut yli 30 osallistujaa. Kurssin aikataulu seuraa tekemäämme suunnitelmaa, jossa jokaisella kerralla on oma aiheensa.

Tunnilla on paikalla yleensä kaksi opettajaa ja sovimme keskenämme materiaalin valmistelusta. Lisäksi ryhmässämme käy pari vapaaehtoista avustajaa, jotka auttavat ja opastavat kielen opiskelijoita tehtävien teossa.

Materiaalina saattaa olla lyhyt teksti, tehtäviä, videoita arkipäivän tilanteista tai mitä milloinkin keksimme aiheeseen sopivaksi. Rohkaisemme opiskelijoita puhumaan suomea esimerkiksi lukemalla tekstejä ryhmässä ja esittämällä kysymyksiä.

Onneksi opiskelijamme ovat motivoituneita ja avoimia uuden oppimiselle, joten tehtävämme on sen myötä varmasti hieman helpompaa ja todella antoisaa.

Välillä paikalla ollessa tuo reilu 30 opiskelijaa tunti on eräänlaista kaaoksenhallintaa, koska opiskelijat ovat innostuneita kyselemään ja keskustelemaan, ja osa kaipaa enemmän ohjausta kuin edistyneemmät. Vapaaehtoiset avustajat ovat siksi todella arvokas apu, koska lisäkädet ja -korvat tulevat useasti tarpeeseen.

Alkeiskurssillamme on monentasoista opiskelijaa ja hauskoilta tilanteilta ei välty millään tunnilla, joten ahkeran puurtamisen lisäksi meillä myös nauretaan paljon kaikenlaisille kommelluksille.

5) Pakolaisten ja maahanmuuttajien kotouttamiseksi suomen kielen oppiminen on ensiarvoisen tärkeää. Suomen kielen osaaminen on lähes kaikissa työpaikoissa ehdoton edellytys ja lisäksi tärkeä elementti osallistaessamme maahanmuuttajia suomalaiseen yhteiskuntaan.

Aiheenvalinnan kautta he oppivat suomalaisesta kulttuurista ja meille tärkeistä asioista sekä laajentavat sanavarastoaan eri aihepiireistä. Opettajien ja avustajien myötä he mahdollisesti oppivat myös tuntemaan suomalaista luonnetta.

6) Vapaaehtoistyöni suomen kielen kurssilla on viikkojeni kohokohtia ja tunnilla on valehtelematta joka kerta kivaa. Vaikka tiedän oman panokseni vaikutuksen olevan häviävän pieni suuremmassa mittakaavassa, tunnen voivani auttaa ja vaikuttaa.

Toimimattomuus ei ole ratkaisu mihinkään. Lisäksi olen oppinut taas lisää muista kulttuureista sekä tutustunut todella sydämellisiin ja ystävällisiin ihmisiin. Kohtaamiset eri tilanteista tulevien ihmisten kanssa ovat todella opettavaisia ja arvokkaita.

7) Toisinaan paikalle tulevien määrän ollessa erityisen suuri kädet ja korvat eivät tunnu riittävän, mutta tällaisia kertoja on ollut harvassa. Toisekseen opetuksen sovittaminen sellaiseksi, että kaikki hyötyvät siitä, on haasteellista.

Opiskelijoilla on varsin erilaisia lähtökohtia, niin kotimaiden kuin koulutaustan suhteen, joten vähemmän kouluja käyneiden pitäminen opetuksessa kiinni on välillä haastavaa. Joukkomme on varsin kirjava jo lähtömaiden ja ikähaitarin puolesta, mikä luo sekä haasteen että rikkauden ryhmässämme.

Sohvi Mäntykoski

1) Alun perin päädyin Helsingissä asuessani Global Clinicin toimintaan, koska olin LSV:n (Lääkärin sosiaalinen vastuu ry) sähköpostilistalla, ja sinne tuli kutsu keskustelutilaisuuteen, jossa polkaistiin klinikka käyntiin.

 

2) Ehdin toimia siellä käytännön työssä reilun vuoden, kunnes muutimme Tampereelle. Olin jo opiskeluaikoina kiinnostunut kehitysmaalääketieteestä ja opiskelinkin vähän sitä, lisäksi olen ollut "työharjoittelussa" Etiopiassa ja mukana LSV:n yhdessä projektissa Nepalissa.

Olen saanut kipinän tähän jo kotoa, sillä äitini on mukana Punaisen ristin katastrofityössä ja isäni työskentelee maahanmuuttajien parissa.

 

3) Paperittomat ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, mitä tiedän. Siksi juuri heitä erityisesti pitää yrittää auttaa. Lisäksi tämä on vapaaehtoistyötä, jossa pääsen käyttämään ammattitaitoani, joten koen sen mielekkäänä senkin vuoksi.

 

4) Klinikka toimii käytännössä pari tuntia viikossa ja olosuhteet ovat aivan alkeelliset. Meillä ei ole välineitä, ei tietokoneita, käytännössä ei mahdollisuutta laboratorio- tai kuvantamistutkimuksiin. Klinikka toimii täysin lahjoitusvarojen turvin ja kaikki työntekijät ovat vapaaehtoisia, mukana ilman korvausta.

Tavoitteenamme on ottaa apua tarvitsevia potilaita vastaan ja hoitaa sellaiset sairaudet, joita pystymme hoitamaan (käytännössä lyhyet lääkekuurit ovat mahdollisia) ja lähettää eteenpäin oikeisiin hoitopaikkoihin ne, jotka vaativat jatkohoitoa. Reseptilääkkeethän ovat kalliita, kun niistä ei saa KELA-korvausta, joten lyhyitä antibioottikuureja kummempia lääkkeitä emme voi määrätä.

 

Mitään keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä emme tietenkään kirjoita. Vaikeimpia tapauksia ovat (jälleen Helsingin kokemusten perusteella) esimerkiksi sellaiset potilaat, jotka tarvitsisivat pitkää lääkitystä, jota ilman ovat hengenvaarassa. Tällaisia ovat esimerkiksi veritulpan saaneet potilaat.

 

Suomen laki velvoittaa kunnat antamaan kiireellistä sairaanhoitoa kaikille kotikuntaan katsomatta, mutta missään ei ole määritelty, mitä kiireellisellä hoidolla tarkoitetaan. Onko veritulppa pohkeessa kiireellistä hoitoa vaativa? Suomalaisella potilaalla se on. Entä raskaus? Se päättyy kiireelliseen tapahtumaan nimeltä synnytys.

 

5) Paperittomia pitää hoitaa paitsi moraalisista ja eettisistä syistä myös järkisyistä: Tällä liikkuvalla väestönosalla on paljon tarttuvia sairauksia, jotka hoitamattomina leviävät myös muuhun väestöön (tubi, hiv, tuhkarokko...). Monet sairaudet olisi myös halvempaa hoitaa kiireettöminä kuten kenellä tahansa kansalaisella, sillä kiireellisinä ja päivystyksessä hoidettuina ne maksavat paljon enemmän. On siis myös halvempaa hoitaa paperittomat kuten kuka tahansa.

 

Tämän vuoksi ajattelen myös, että kuntien tai valtion pitäisi ottaa paperittomat hoitoonsa, ja toivon että Global Clinic olisi tarpeeton mahdollisimman nopeasti.

6) Potilaat ovat usein kiitollisia jo pienestäkin avusta, joskus jopa siitä, että joku on kuunnellut heitä, ottanut tosissaan, kohdannut heidät. Tämä koskettaa paperittomia vielä aivan eri tavalla kuin tavallisia suomalaisia.

Tämä vapaaehtoistyö antaa tunnetta siitä, että olen ainakin yrittänyt tehdä jotain näiden ihmisten eteen. Myös muun muassa arkkiatri Risto Pelkonen on sanonut paperittomien hoidon olevan juuri sellaista toimintaa, jota lääkärin tulisi etiikkansa mukaan tehdä.

7) Työ paperittomien klinikalla on Helsingin kokemusteni perusteella henkisesti hyvin raskasta, sillä ihmiset kertovat erittäin rankkoja tarinoita. Potilaat tulevat usein hyvin vaikeiden ja monisyisten ongelmien kanssa vastaanotolle, ja lääkärin mahdollisuudet auttaa ovat yleensä erittäin vähäiset. Työ on siis sekä antoisaa, että turhauttavaa.

Teksti: Asta Kettunen

Kuvat: Hannu Jukola ja Maria Pantin kotiarkisto

Koulutusta

Turvapaikanhakijoiden parissa tehtävästä vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille ja sitä jo tekeville järjestetään kahden päivän mittainen koulutus 11.–12.3.2016.

  

Lisätiedot ja ilmoittautumiset

15.2. mennessä