Arkisto 2016
Opiskelun ilo näkyy Tampereella aloittaneissa diakilaisissa
Osa on iloinnut myös siitä, että työnantajalta on löytynyt joustoa opintoihin työn ohessa. Heihin kuuluvat Eteläisen seurakunnan lastenohjaaja Henna Ahrikkala ja Tuomiokirkkoseurakunnan lastenohjaaja Heidi Heikkinen.
He kiittelevät seurakunnan päättäjiä ja esimiehiä työn ja opiskelun yhteen sovittamisesta.
– Olen ollut vajaat kymmenen vuotta erilaisissa tehtävissä seurakuntien varhaiskasvatuksessa: avoimessa päiväkerhossa, päiväkerhossa, iltapäiväkodissa ja Tays:n lastenosastolla, ja vastannut Postia pienten perheille -verkkokirjeiden toimittamisesta. Haen opinnoilta lisää työkaluja, Heikkinen kertoo.
Varhaiskasvatuksen lisäksi Heikkistä kiinnostavat perhetyö ja sielunhoito. Diakonia ei ole pois suljettu uravaihtoehto.
– Minulla on halu saada lisää tietoa, ymmärrystä ja hengellistä ohjausta, sanoo niin ikään vuosia varhaiskasvatuksessa työskennellyt Ahrikkala.
– Haluaisin tehdä enemmän töitä suunnittelun ja koulutuksen parissa, jotta voisi palvella työtehtävissä entistäkin paremmin.
Ratkaisevan sysäyksen opin tielle antoi mahdollisuus siihen kotipaikkakunnalla. Sosionomin tutkinnon suorittaneiksi kirkon nuorisotyönohjaajiksi kouluttautuu Tampereella 20, diakoneiksi 30 ja kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajiksi 10 opiskelijaa. Koulutus kestää kolme ja puoli vuotta.
Uusia näkemyksiä ja johdatusta
Lukion jälkeen Diakiin suunnannut Erika Harjula Kangasalta odottaa opinnoiltaan uusia näkemyksiä ja mahdollisuuksia. Haaveissa on myös harjoittelu ulkomailla.
– On helppo lähteä, kun ei ole perhettä, hän perustelee.
Hän kuitenkin uskoo, että odotukset ainakin osittain muuttuvat matkan varrella.
– En osaa sanoa, minkälaista olisi työskennellä seurakunnassa, sanoo Harjula, jolla on kirkon töistä kokemusta ainoastaan Mummon Kammarista.
Psykiatrinen sairaanhoitaja Johanna Vanhamäki Tampereelta työskentelee kaupallisella alalla. Syksyllä hän huomasi mainoksen tästä koulutuksesta.
– Toki olin miettinyt, että kun sosiaaliset ja teologiset kysymykset kiinnostavat, haluaisin saada niihin vastauksia ja oppia. Ajattelin, että voisinko tulevaisuudessa tehdä työkseni jotain uutta ja merkityksellistä. Aika näyttää.
Joulukuussa seurakuntaopistosta nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi valmistunut Lotta Törmänen pitää Diakia johdatuksena, mutta myös luontevana jatkona joulukuussa seurakuntaopistossa päättyneille nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan opinnoilleen. Hän on tehnyt seurakunnassa lastenohjaajan töitä.
– Herran jengissä on hyvä olla. Kirkko on mun paikkani, hämeenlinnalainen Törmänen perustelee.
Jyväskyläläisen Marjukka Valtasen kymmenen vuoden takainen haave nuorisotyön opinnoista on nyt toteutunut.
– Oli yllätys, että pääsin tänne. Olen tehnyt iltapäivätoiminnan ohjaajan töitä ja palvellut seitsemän vuotta operaatio Saappaassa. Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä lastenkodissa tai erityisnuorisotyössä.
Kirkosta ei tiedetä
Vanhamäkeä mietityttää se, ettei laaja yleisö tiedä, mitä kaikkea hyvää kirkko tekee.
– Kirkollisveroeuroilla saadaan paljon hyvää, hän pohtii.
Ahrikkalan mielestä yksilötaso on tärkeä.
– Ihmistä on kohdeltava arvostavasti ja kunnioittavasti. Niin, että hänelle jää kokemus, että mut on nähty.
– Jopa seurakunnan työntekijät voivat kokea, ettei tämä tilaisuus ole kohdistettu minulle, vaikka esimerkiksi lasten ja perheiden tapahtumat on tarkoitettu kaikille, Törmänen lisää.
Kirkon kasvatuksen päivillä Valtanen oli partiolaisena puhumassa vapaaehtoistyöstä kirkossa. Hänen mielestään nuorten tapahtumia pitäisi mainostaa enemmän ja uusin keinoin.
Vanhamäki ymmärtää seurakuntien huolen rahojen riittävyydestä yhä useamman erottua kirkosta. Mahdollisuus eläkkeelle jäävien diakonien virkojen täyttämättä jättämisestä huolettaa, sillä töitä on paljon tehtäväksi.
– Työskennellessäni henkilökohtaisena avustajana olen huomannut, että aina joku tarvitsee apua, Harjula huomauttaa.
Näiden opiskelijoiden työnäkymiä parantaa se, että opinnot tuottavat sosionomi (AMK) -kelpoisuuden. Se tarjoaa mahdollisuuksia muihinkin kuin seurakuntien työpaikkoihin. Näin esimerkiksi kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajiksi kouluttautuvat saavat myös lastentarhanopettajan kelpoisuuden.
Opiskelijajoukko muodostuu viime kevään ylioppilaista, alan vaihtajista ja sosionomin tutkintoa kirkon alan tutkinnolla täydentävistä muunto-opiskelijoista. Diakin opetukseen voi osallistua myös avoimen ammattikorkeakoulun kautta.
– Kun kartoitin opiskelijoiden päällimmäisiä tuntemuksia, opiskelu innostaa heitä ja osalle tämä on jopa unelmahommaan opiskelemista. Myös työskentelyä yhdessä opiskelutovereiden kanssa odotetaan, lehtori Sami Ritokoski kertoo.
– Mutta on niitäkin, jotka haluavat kokeilla, onko tämä minun juttuni. Aikuiset opiskelijat taas voivat pohtia, miten perhe, työt ja opiskelu yhdistetään. Eri-ikäiseen väkeen mahtuu monenlaista näkökulmaa.
Tiedon tarjolla olevista opinnoista haastatellut olivat saaneet Facebookin ja lehti-ilmoitusten kautta.
Seurakuntaelämän keskelle
Lähikirkkoalueiden ja Martinus-säätiön kanssa on suunnitteilla opinnot, harjoittelun ja vapaaehtoiset yhdistäviä yhteisöpajoja.
– Olemme vuosia kehittäneet yhteisötyön menetelmiä ja koulutusta. Ammattikorkeakoulujen tehtävä on palvella työelämää, ja Diakissa tunnistettiin monien seurakuntien kaipaavan uudenlaista työtapaa. Siitä syntyivät yhteisöpajat. Analyysimme oli oikea: Niille on kysyntää, analysoi Diakin rehtori Jorma Niemelä.
Pajojen avulla osa opetuksesta siirtyy seurakuntaelämän keskelle. Mukana oleville vapaaehtoisille räätälöidään tueksi avoimen ammattikorkeakoulun opintojaksoja.
Pajoja on tarkoitus saada myös muualle maahan.
Tuoreet opiskelijat pitävät pajoja hyvänä ajatuksena ja kiittelevät kiinteää yhteyttä työelämään.
– Käytännön harjoittelun kautta moni saa jalan oven väliin työpaikassa, Valtanen miettii.
– On hieno asia, että koulutus sisältää useita harjoittelujaksoja, jotka tarjoavat monia kontakteja, Heikkinen kiittelee.
– Mutta etelään varmaan joutuu lähtemään töihin, hän huokaa.
Tampereella alkanut koulutus toteutetaan sekä lähiopetuksena että itsenäistä työskentelyä sisältävinä etäjaksoina, jotka voivat sisältää opetusta virtuaalisesti.
Etäopetuskin saa kiitosta
– Tykkään tästä. En olisi malttanut muuttaa, ja näin pystyn tekemään töitä Jyväskylästä. Asioita joutuu opettelemaan hyvin itsenäisesti. Mutta tämä myös motivoi etsimään itse tietoa, ja sitä kautta tieto ehkä jää paremmin mieleen, Valtanen ajattelee.
Heikkinen sanoo aikataulutuksen tuovan omat haasteensa. Omasta itsestä ja jaksamisesta on muistettava pitää huolta.
– Jos koulua olisi joka päivä, ei jaksaisi tehdä muuta työtä, joka on kuitenkin tärkeää opiskelujen rahoittamiseksi, Harjula lisää.
Kolmen–neljän päivän lähijaksot toistuvat noin kolmen viikon välein. Ne sijoittuvat pääsääntöisesti Tampereen keskustan tuntumaan Seurakuntien talolle, Kalevan kirkolle ja Aleksanterin kirkon kryptaan, seurakuntien kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti, kertoo diakonian ja kristillisen kasvatuksen kehittämisryhmän vastaava Mirva Heikkilä-Tyni.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola
Diak
- Valtakunnallinen ammattikorkeakoulu
- Vastaa yli 90 prosentista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakonian ja nuorisotyön virkoihin kelpoistavasta ammattikorkeakoulutuksesta
- Vakituiset toimipisteet Helsingissä, Järvenpäässä, Kauniaisissa, Porissa, Turussa, Pieksämäellä ja Oulussa
- Viime vuonna valmistui yli 700 ammattilaista, esim. 217 sosionomia, 169 sairaanhoitajaa, yli 50 kirkon alan asiantuntijaa
- Viittomakieli- ja tulkkausalalta valmistui 45
- Yhdisti diakonien ja kirkon nuorisotyöntekijöiden opistoasteiset koulutukset ammattikorkeakoulutukseksi vuonna 1996, vakinaistettiin vuonna 2000
- Toteuttaa vuosittain kymmeniä hankkeita ulkopuolisella rahoituksella
diak.fi