Arkisto 2016
Pappi, joka astuu näyttämölle: "Vasta lavalla alkaa jännittää"
Vielä pari vuotta sitten Simpanen työskenteli Kuopion metodistikirkon pastorina. Vähitellen kimppuun hiipinyt uupumus ja siitä seurannut masennus pysäyttivät ja saivat suuntaamaan uusille urille.
– Muistan yhden keskustelun pari viikkoa ennen romahtamista. Eräs mies kertoi, miten häntä oli pienenä hyväksikäytetty. Tunsin, miten minulle rupeaa tulemaan paniikkikohtaus, ja ajattelin vain, että mä en pysty!
– Olen aina ihaillut stand up -komiikassa helppouden illuusiota. Kuopion komediafestivaaleilla oli tarjolla kahden päivän kurssi, jolta oli mahdollisuus päästä esiintymään keltanokkien iltapäiväesitykseen. Opettajana oli Teemu Vesterinen.
– Juttelin vaimon kanssa. Hän sanoi, että olet kohta kymmenen vuotta puhunut tästä. Tällä tavalla saat sen pois sisimmästä: mene ja kokeile! Niinpä maksoin 80 euron passin.
Pappismies päätyi keltanokkien esitykseenkin.
– Ensimmäinen keikka oli ihan hirvee! Olin aivan paniikissa, eikä kukaan nauranut.
Sitä herkkua oli kuitenkin saatava uudestaan. Kahdeksannella keikalla irtosivat ensimmäiset naurut. Silloin varmistui mielessä harhaillut ajatus: tätä minä haluan.
Ennen kuin Simpanen aloitti koomikon homman, hän halusi tietää, mitä esimies ja piispa asiasta ajattelivat.
– Esimies sanoi, että niin kauan kuin et tee pilaa työnantajastasi ja Jumalasta, se on ookoo. Myöhemmin he näkivät esitykseni ja tykkäsivät.
Kun masennus myöhemmin syveni, hän päätti yhdessä Tiina-vaimon kanssa, että on aika jäädä pois kirkolta.
– Jumala antaa meille kaksi korvaa, meidän perheessä ne vain sattuvat sijaitsemaan vaimon päässä.
Kokeilu ja läsnäolo
Toipumisaikana Simpanen teki stand upia koko ajan. Lääkäri arvioi, että jos se saa miehen lähtemään jonnekin, jossa on ihmisiä, niin siitä vaan.
– En osannut esiintyä omalla naamallani, vaan panin naamarin päälle, en ollut läsnä.
Syyksi hän epäilee kontrollin häviämisen tunnetta.
Pappina hän arvelee asettuvansa mieluummin vastapuolen asemaan kuin peilaavansa näyttämölle jotain omasta itsestään.
– Helposti lähden viemään esitystä tarinankerronnallisella tyylillä.
Kun hän arveli, ettei vielä pysty tekemään tätä työtä täysaikaisesti, vaimo kehotti katsomaan puoli vuotta.
– Neljän kuukauden jälkeen tajusin: mun kaltaiselle koomikolle on tilaus.
– Iso osa nousevista koomikoista on noin 25-vuotiaita. Minä olen 41-vuotias, jolla on kolme lasta. Se tuo erilaista elämänkatsomusta; on muutakin puhumista kuin pelkät vehkeet.
Puolen vuoden päästä olo alkoi helpottaa.
Simpanen sanoo pohtineensa ja puhuneensa lavallakin jännityksestä.
– Ei lavalle meno jännitä, vaan siellä olo. Jännityksen tuo ajatus: täällähän on joku! Kirkossa ei ole heittämälläkään näin paljon väkeä.
Ismo Leikolan menestys maailmalla on tuonut lavojen reunoille uutta yleisöä, esimerkiksi iäkkäämpää väkeä.
– Stand up ei ole enää pelkästään opiskelijoiden naurattamista. Julkisuus on tuonut myös komiikalle enemmän näkyvyyttä.
Toinen porukkaa naurattava pappi, Teemu Laajasalo, tekee hyvää komiikkaa hahmona.
Stand upissa esitys muotoutuu vasta lavalla.
– Viimeksi esiinnyin 300 isoselle. Se porukka ei välttämättä seuraa politiikkaa ja maailmantapahtumia, eikä heillä ole lapsia, niin kuin minulla. Pitää tehdä komiikkaa siitä erosta.
– Mun yleisöni keski-ikä on siinä 35:n luokkaa.
– Ammattilaisille erilaisten juttujen kokeileminen on tärkeää. Osa jutuista ei olekaan yhtä hauskoja kuin miltä ne aamulla suihkussa tuntuivat.
– Me koomikot tarvitsemme aina yleisön, ja stand up -koomikon tärkein ominaisuus on läsnäolo.
Naurun terapeuttinen voima
Simpasen mielestä naurun terapeuttinen voima on edelleen aliarvostettua.
– Ennen kaikkea meidän uskovien pitäisi oppia nauramaan itsellemme. Mietin kyllä, että pilkkaanko itseäni, kun nauran itselleni. ”Suomalainen itsetunto” on vähän körttiläistä.
Kaikki eivät välttämättä naura ääneen – eivätkä kaikki välttämättä naura ollenkaan.
– Yleisössä on aina se ”minähän en naura” -tyyppi. Naisilla on parempi itsetunto, mutta mieskin nauraa saatuaan pari kaljaa, ja alkaa puhua myös ajatuksistaan.
Nauramattomuus voi olla perua niiltä ajoilta, kun pelkästä hymyilemisestä sai porttikiellon kinkereille – ja samalla ihminen suljettiin yhteisön ulkopuolelle.
– Se ei välttämättä ole Jumalan pelkoa, vaan papin pelkoa.
Tähän kuitenkin auttaa ajatus ”aika korjaa ja Isä korjaa”.
Pappeus tulee monesti esille:
– Olen sanonut, että en enää saa palkkaa pastorina olosta, mutta se on yhä iso osa minua, olen uskovainen ja kristitty.
Liperit kaulassa Simpanen ei esiinny, mutta häntä ei häiritse, jos joku muu niin tekee.
– Se vaate ei ole mulle niin iso juttu. Vaate on kuitenkin joillekin ihmisille merkki Jumalan asettamasta asemasta, enkä halua loukata heitä.
”Jumalan koomikoksi” itseään nimittävä yhdysvaltalainen saarnaaja Michael Junior herättää ensin ihmisten kiinnostuksen ja kääntää sitten komiikan evankeliumiksi. Hän onkin yksi Simpasen uran suurimmista vaikuttajista.
Michael Jr. kiertää muun muassa vankiloissa ja kodittomien luona tekemässä komiikkaa ja kertomassa uskostaan.
– Hänen mottonsa on "Catch them with the comedy, keep them with the truth", joka on viitoittanut myös minua.
Suomalaisista koomikoista esikuvana voi pitää edesmennyttä Pekka Jalavaa.
Simpasen mielestä jumalanpalvelukseen ei kuulu stand up eikä jumalanpalvelus kuulu stand upiin.
– Kirkkoon kyllä, ja joskus myöhemmin jumalanpalvelukseenkin, hän arvioi.
Ennakkoluuloja ja vääriä tietoja kristinuskosta tai Metodistikirkosta tulee vastaan paljonkin. Simpanen sanoo, ettei yleensä lähde niitä juuri korjailemaan.
– Jos ne mollaavat tai pilkkaavat, niin sitten, mutta muuten annan olla. Jos ne tulevat esiin keskustelussa, niin totta kai puhutaan asiasta ja kerron asian oikean laidan.
Golgatan kumpu
Simpanen sanoo olleensa aina sitä mieltä, että kristitty on kristitty, ei väliä, minkä seurakunnan kirkossa käy.
– Vähän sama kuin kannattaako Ilvestä vai Tapparaa.
Hän vertaa uskoa Golgatan ristiin, jota eri kirkkokunnat katselevat eri puolilta.
– Olen työskennellyt Helluntaiseurakunnan tv-tuotantojen tekniikassa ja Poikien ja tyttöjen keskuksessa. Sininauhaliiton Camera obscura junior -projektin kanssa olen kiertänyt kouluja puhumassa päihteiden käytöstä.
16-vuotiaana tie oli vienyt Seinäjoelle, jossa äitipuolen suku oli aktiivisia seurakuntalaisia. Kun 15-vuotias tyttö oli kysynyt mukaan uskovaisten tapahtumaan, Sampsa oli arvellut, että mikäs siinä, ei täällä kukaan mua tunne.
– Tulin uskoon vuonna 1991 Kansanlähetyksen nuorten kesätapahtumassa. Minuun teki vaikutuksen heidän keskinäinen rakkautensa. Kun yksi nuori oli hetken aikaa kateissa, he keskeyttivät tapahtuman ja lähtivät etsimään kadonnutta lammasta.
– Sitä ennen olin nuorisorikollinen, minulla oli sakkotuomioita varkauksista.
Jos entisessä porukassa ketään ei näkynyt kahteen viikkoon, kukaan ei kummemmin välittänyt.
Jumala vie
Tämän kevään aikana Simpanen on ajanut Helsingistä Saariselälle, Joensuusta Turkuun. Kilometrejä on kertynyt mittariin noin 65 000 vuodessa.
– Alussa tein sata keikkaa vuodessa, viime vuonna yli 160. Noin 150–160 keikkaa vuodessa on yleinen määrä ammatikseen tekevillä koomikoilla.
– Komiikka itsessään ei muutu, olipa paikka Savossa tai Kainuussa, Turussa tai Porissa, mutta yleisössä on eroa. Tampere on hyvä paikka stand upille: täällä on helppo esiintyä ja paljon klubeja, jotka ovat melkein aina loppuunmyytyjä.
Uusille tutustujille hän suosittelee Bar Berteliä, jossa on lauantaisin soolo- tai kahden koomikon esiintymisiä. 7. toukokuuta on kevään viimeinen ilta, ja tarjonta jatkuu syksyllä.
Joka viikko maistiaisia löytää Palatsin vintiltä. Myös Teerenpelin aito tunnelma voi olla ensikertalaiselle elämys.
Ammatikseen Simpanen on tehnyt stand upia kaksi vuotta, Sami Hedberg kymmenen ja Leikola sitäkin pitempään.
– En usko, että teen tätä yli viittätoista vuotta. Mutta elämä vie, Jumala vie. Jumalan ohjaukselle pitää antaa tila.
– Omakin maailma on muuttunut. Minulla on 8-, 5- ja 2-vuotiaat lapset, on pakkokin katsoa tulevaisuuteen, koska ratkaisuni vaikuttaa kaikkiin.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola
Sampsa Simpasen sooloesitys Bar Bertelissä 7.5. kello 20 alkaen.