Syrjäytyminen huolestuttaa Pispalan maalaispoikaa

Yhteiskunnan ja maan jakautuminen hyvä- ja huono-osaisiin näkyy. Toimeentulo-, asumis- ja työmarkkinatuilla eläviä on enemmän kuin koskaan. Nuorelle toimettomuuden seuraus on syrjäytyminen.

Juna tuo ja vie Pispalassa asuvaa Mikko Alataloa usein milloin minnekin, esimerkiksi eduskuntaan. Niin se vei myös Tapio Rautavaaraa, kun tämä kiersi lehtipoikana Turun, Helsingin ja Kouvolan junissa. 

– Tämä on traagista maaseudun kannalta: siellä ei ole tyttöjä enää, vain poikaporukoita. Juodaan paljon ja eletään juuretonta elämää. Kaikilla ei ole koskaan ollut tyttökaveria.

Alatalo uskoo, että juurettomuudessa muhii aikapommi.

– Tähän tulisi todella kiinnittää paljon enemmän huomiota. Työpaikkoja ei voi luoda lailla, eikä väkisin voi työllistää, mutta rahaa olisi saatava nuorisotyöttömyyden hoitoon.

Levy Siirtomaasuomen maa kertoo siitä, kuinka 1970- ja 80 -luvuilla kaikki kynnelle kykenevät lähtivät Ruotsiin. Nyt nuoret muuttavat pääkaupunkiseudulle ja muihin kasvukeskuksiin.

Koulutuspaikkojen leikkaaminen kuristaa pieniä paikkakuntia entisestään. Nuoret kun tahtovat jäädä opiskelupaikkakunnilleen.

Alatalo ei kuitenkaan halua pystyttää Tampereen reunalle kylttiä ”Nuoret, älkää tulko tänne!” Tulihan hän itsekin aikanaan Kiimingistä Tampereelle opiskelemaan, ja jäi sille tielleen.

Hyvin menee esimerkiksi Oulussa, Tampereella ja Vaasassa. Alatalo ei pidä keskittymistä onnena, vaan työtä pitäisi saada sinne, missä on valmiiksi maksetut asunnot. Keskittymistä pidetään kuitenkin ikään kuin luonnonlakina.

– Syrjäkylien osalta taistelu on jo hävitty, mutta nyt alkavat jo pienempien kaupunkien keskustatkin kuihtua.

Samalla ulkomaille menetetään terävintä osaamista.

Seuraavana lähtövuorossa

 Mikko Alatalon omat juuret ovat Kiiminkijoen mullassa. Äidin kuolema neljä vuotta sitten havahdutti huomaamaan, miltä tuntuu olla suvun vanhin. Siitä kertoo laulu On kotipiha hiljainen.

– Elämä jatkuu viidessä lastenlapsessa. Hyväksyn elämän kierron, mutta vanhimmalla ei ole keneltä kysyä asioita. Ja mulla pitäisi olla neuvoja nuoremmille!

Samalla kun laulu kertoo seuraavana vuorossa olemisen kipeydestä, on se kertomus suomalaisesta maaseudusta mummon- ja papanmökkeineen.

Taksimiehen poikana Mikko Alatalo pitää taksiuudistusta tämän syksyn isoimpana muutoksena.

– En haluaisi määräkiintiöitä, mutta en niin paljon autoja, ettei kukaan pärjää.

Palvelusopimusasetuksen voimaantulon myötä loppui 200 bussivuoroa, ja Postikin on kriisissä. Alatalon mielestä on siirryttävä pikkubussisysteemiin.

– Isäni toimipaikka Kiiminkijokilaakson Alakylässä oli monipalvelupiste: hän ajoi kyytejä, vei nuoret tanssipaikalle, mummot terveyskeskukseen, huolehti postit ja koululaiset, toimitti asioita. Nyt tästä puhutaan ihan kuin olisi keksitty jotain uutta.

Alatalo huomauttaa myös, että vanhusten mielenterveydelle on valtava merkitys sillä, että pääsee muiden seuraan palvelubussilla.

– Uskon henkilökohtaiseen kohtaamiseen, siksi juttelen mummojen kanssa torilla. En mä nyt niin korkealla ole.

Liikennevaliokunnan ja tulevaisuusvaliokunnan jäsenen mielessä vilahtavat myös maaseudun laajakaista ja puusta saatavat lääkkeet.

Ikäsyrjintä ottaa päähän. Vastikään Alatalo ”riemastui” saatuaan ivallista palautetta banaanisortsien käytöstä Tähdet, tähdet -ohjelmassa: ”Eikö keski-ikäinen enää saa esiintyä ja tanssia?”

Alatalo on yksi Rautavaara-illan esiintyjistä 4. joulukuuta Aleksanterin kirkossa.

Kolmas sektori kannattelee

 Tunnetut muusikot saavat usein pyyntöjä mukaan hyväntekeväisyystapahtumiin, myös seurakunnallisiin. Kaikkiin ei millään ehdi.

Syksyn aikana Alataloa kuullaan Aleksanterin kirkossa Tapio Rautavaara-illassa sekä mielenterveystyön hyväksi järjestettävässä konsertissa 23.11. Olympia-korttelissa.

– Voin lähteä mukaan niistä joihinkin. Kirkollahan on paljon toimintaa, joissa autetaan vähävaraisia. Juice-kirkossa esiinnyin, kuten Juicen toive olisi ollutkin.

– Mielenterveyteen kiinnitetään liian vähän huomiota. Jos tällä jotenkin pystyy auttamaan, haluan olla mukana.

Kirkko on yksi osa Mikko Alatalon elämää. Lapsena pyhäkoulunopettajan poika esitti tuhlaajapoikaa seurakunnan musikaalissa. Seija-vaimo on kirkkovaltuuston ja Harjun seurakuntaneuvoston jäsen sekä kirkkoväärti, ja on omassa pihassa pidetty pihakirkkojakin.

Alatalo kokee etenkin diakoniatyön tärkeäksi.

– Meillähän romahtaisi tämä yhteiskunta, jos seurakunnat eivät tekisi yhteisöllistä työtä ja olisi auttamassa yksinäisiä. Tässä on se ikävä puoli, että kolmannen sektorin varaan lasketaan koko ajan enemmän.

Alatalo tunnustautuu ”vähän vanhoilliseksi” siinä, ettei kirkon tarvitse olla koko ajan keksimässä uutta. Uskoa ei ole syytä piilottaa eikä ryhtyä turhan varovaiseksi, jottei vain loukkaisi muita.

– Huutava vähemmistö vaatii purkamaan sitä, mikä on kansallista kulttuuria, mutta ei meidän tarvitse piilottaa sitä.

Hänen mukaansa missään ei kuule niin hyviä puheita kuin valtiopäivien avajaisten ekumeenisissa jumalapalveluksissa.

– Niiden saarnat ovat hyvin kantaaottavia.

Joulun alla Alatalo on ollut laulattamassa Kauneimpia joululauluja varsinkin Levillä ja Ylläksellä; tänä vuonna vuorossa on Hyrynsalmi.

Miten aika riittää tähän kaikkeen?

– Ei se riitäkään, hymähtää valtuustoryhmän kokoukseen lähtöä tekevä Alatalo.

Teksti: Asta Kettunen

Kuvat: Jussi Laitinen