Arkisto 2016

3.3.2016 9.45

Tampereesta pyhiinvaelluskaupunki

Ihmisten tarve hengellisyyteen ei ole vähentynyt, päinvastoin. Monet kaipaavat elämäänsä merkityksiä sekä syviä henkisiä ja hengellisiä kokemuksia, miettii Tampereen seurakuntien hengellisen ohjauksen pastori Jussi Holopainen.  

Holopainen on huomannut, että vaikka moni ihminen ei miellä olevansa uskonnollinen, usealla kuitenkin on kiinnostus hengellisiin kokemuksiin, pyhiinvaelluksiin ja hiljaisuuteen.

Moni kaipaa hengähdystaukoa kiireen keskellä sekä työ- ja yksityiselämän yhteensovittamisen haasteissa. Hiljaisuuteen vetäytyminen antaa mahdollisuuden etsiä yhteyttä omaan minään ja Jumalaan.

– Iso kysymys on, miten kirkko pystyy vastaamaan tähän ihmisten kaipuuseen. Tarvitaan ymmärrettävää hengellistä kieltä, joka kytkeytyy ihmisten arkeen, yhteiskuntaan ja ympäröivään todellisuuteen, pohtii Holopainen, joka on elokuusta lähtien suunnitellut millaista hengellistä ohjausta Tampereen seurakunnat voisi tulevina vuosina tarjota ihmisille.

Sisäinen matka hiljaisuuteen

Mukana suunnittelussa on ollut joukko hiljaisuuden viljelystä kiinnostuneita ihmisiä. Syntyi idea PyhiinvaellusTampere-reitistön rakentamisesta Tampereelle. 

– Istumisen ja kuuntelemisen sijaan ihmiset voisivat etsiä hengellisyyttä myös kävelemällä. Kun ympäristöä havainnoi kaikin aistein ja hiljaisuudessa, voi se mahdollistaa erilaisen sisäisen matkan ja kokemuksen Jumalan läsnäolosta.

Holopaisen mukaan Tampere on ainutlaatuinen ja innostava kaupunki, jonka kirkot, kulttuurihistorialliset kohteet, kaupunkiympäristö ja luonto tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia reittien rakentamiseen. Paljasjalkainen tamperelainen uskoo, että PyhiinvaellusTampere olisi houkutteleva tutustumiskohde myös matkailijoille. 

– Vuoteen 2020 mennessä Tampere tunnetaan valtakunnallisesti pyhiinvaelluskaupunkina, joka vetää paikkakunnalle turisteja, innostuu Holopainen.

Reitistö rakentuu pikkuhiljaa lähikirkolta toiselle. Lisäksi naapurikuntien pyhiinvaelluspolut tarjoavat mahdollisuuksia laajentaa verkkoa.

– Reitit, valmis mietiskelymateriaali ja vapaaehtoiset ohjaajat avaavat myös lähikirkoille uusia mahdollisuuksia tarjota ihmisille hiljentymisen kokemuksia, ideoi Holopainen.

Tarkoituksena on, että jokaisesta reitistä tehdään mobiilisovellus, josta löytyvät reittiohje ja mietiskelymateriaali. Myös sosiaalista mediaa hyödynnetään reitistön tunnetuksi tekemisessä.

Ensimmäiset reitit ovat valmiina Tampereen päivänä lokakuussa. Koko reitistö julkistetaan huhtikuussa 2017.  PyhiinvaellusTampere on samalla yksi reformaation juhlavuoden päätapahtumista Tampereella.

Tampereen seurakunnat tarjoaa hengellistä ohjausta edelleen myös perinteisten hiljaisuuden retriittien muodossa. Verkosta löytyvä retriittikalenteri täydentyy vuoden edetessä. Samoin jatkuvat hengellisen ohjauksen ryhmät sekä arkiretriitit.

Teksti: Kirsi Airikka
Kuva: Hannu Jukola


Hervannassa jäjestettävään retriittiin Runo kulkee hiljaisuuteen oli Silta-lehden tapahtumatiedoissa päässyt väärä päivämäärä. Oikea päivämäärä on 12.3. klo 13–17  Hervannan kirkolla. Pahoittelemme virhettä.

Lisätietoa:

pyhiinvaellustampere.fi


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja