Arkisto 2016

6.7.2016 14.33

Työpaikkapappi kuuntelee ihmistä

Työpaikkapappi tukee henkilöstön jaksamista työpaikalla, sen ihmissuhdeverkossa ja elämän eri kriiseissä. Erityisesti irtisanomistilanteissa pappi voi merkittävästi tukea työntekijöitä.


Työpaikkapappi on ennen kaikkea ihmisten ongelmien kuuntelija. Irtisanomistilanteessa voidaan puhua siitä, mitä tunteita tilanne herättää ja miten ihminen voi auttaa omaa tilannettaan, kertoo yhteiskunnallisen työn pastori Juha Mattila, joka vastaa Tampereen seurakuntien työpaikkatyöstä.  

Teollisuuden rakennemuutos on aiheuttanut paljon supistuksia ja irtisanomisia Tampereen seudulla kymmenen viime vuoden aikana. Mattilan mukaan tilanne alkaa kuitenkin tasaantua.

– Tällä hetkellä työelämän isoimpia haasteita ovat tietotekniikkayritysten irtisanomiset, jotka ovat vaikuttaneet voimakkaasti ihmisten elämään myös Tampereen seudulla.  

Tampereen seurakunnissa on tehty säännöllistä työpaikkatyötä 1960-luvulta lähtien. Perinteitä on kuitenkin jo vuodesta 1846, jolloin Finlaysonin tehdas palkkasi oman tehdassaarnaajan.

Nykyisin työpaikkatyötä Tampereen seurakunnissa tekee muiden töidensä ohella viisi pappia ja kaksi diakoniatyöntekijää. Tällä hetkellä pappi toimii yhdeksässä yrityksessä Tampereella. Asiakkaina ovat muun muassa poliisi, pelastuslaitos, Valio, Santen, Gardner Denver ja Valmet Fabrics Oy.

– Työ on työpaikkakohtaista ja kunkin työyhteisön kanssa neuvotellaan sille sopiva toimintatapa. Lähtökohtana on luottamus, selvittää Mattila.

Työhön kuuluvat säännölliset käynnit työpaikalla, henkilöstön ongelmien kuunteleminen, työhyvinvointiin ja -jaksamiseen liittyvät luennot ja konsultaatiot, yhteistyö työterveyden kanssa, pyydetyt kirkolliset toimitukset sekä työpaikkojen kirkkotilaisuudet ja juhlat.

Tärkeä osa työpaikkatyötä on yhteistyö muiden työelämän toimijoiden kanssa. Seurakunnat kuuluvat muun muassa Pirkanmaan yrittäjät ry:n tukipalveluverkostoon.

– Euroopan kirkkojen työn ja talouden verkoston CALL-työryhmän ja sekä Euroopan kirkkojen neuvoston työ- ja sosiaalipolitiikan referenssiryhmän avulla seuraamme työelämän kehitystä Euroopassa. Pyrimme etsimään kirkkojen yhteistä näkemystä työn laadusta ja vaikuttamaan työelämän toimijoihin.

Mattila uskoo, että kirkolla olisi enemmänkin annettavaa työelämässä.

– Nykyään puhutaan paljon arvojohtamisesta. Kirkko voisi tuoda kristilliset arvot ja etiikan nykyistä voimakkaammin työelämäkeskusteluun. Kirkko on myös neutraali ja luotettava toimija, toisin kuin usein luullaan. 

Tarja Lahtinen ja Juha Mattila
Tarja Lahtinen kertoo kahvikupposen ääressä kokemuksistaan työttömyydestä pastori Juha Mattilalle, joka vastaa Tampereen seurakuntien työpaikkatyöstä. Lahtinen on mukana Kuule köyhää -työryhmässä, joka antaa seurakunnille arvokasta tietoa työttömien todellisuudesta.

Työttömän ääni kuuluville

Suomessa on tällä hetkellä noin 122 000 pitkäaikaistyöttömyydestä kärsivää ihmistä.

Tampereen seurakunnat tukee työttömiä järjestämällä työttömien ruokailuja. Kuule köyhää -työryhmän jäseniltä saadaan arvokasta tietoa työttömien kokemuksista. Seurakunnat toimii tiiviissä yhteistyössä myös työllistämispaja Etapin kanssa.  

– Haasteena ovat nuorten ja nuorten aikuisten työttömien tavoittaminen ja heidän äänensä saaminen kuuluville. Ilmeisesti työttömyys koetaan niin leimaavaksi, että nämä ihmiset eivät tule työttömien yhdistyksiin tai ruokailuihin, kertoo Juha Mattila.    

Kirkkohallitus ja Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö TVY aloittivat kesäkuussa hankkeen, jossa on tarkoitus miettiä toimintamalleja työttömyysongelman ratkaisemiseksi.

Hankkeessa nostetaan esille työttömien ihmisten oma ääni ja osallistavat sosiaalipoliittiset käytännöt. Työryhmän koollekutsujana toimii Helsingin piispa Irja Askola.

Kirsi Airikka
Kuva: Jussi Laitinen 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi