Uhra-Beata Simberg-Ehrströmin ryijytaide sai arvoisensa julkaisun

Uhra-Beata Simberg-Ehrströmin (1914–1979) Tuomiokirkkoon suunnittelema tekstiilisarja tuli käyttöön vuonna 1974. Sarjaan kuuluvat kirjaliinat sekä antependiumit eli alttarin etuosan peittävät tekstiilit.

Kansallisaarteiden pesusta ja kunnosta huolehtivat konservaattorit.

Suomenruotsalaisia kuvataiteilijoita tukeva Pro Artibus -säätiö järjesti Simberg-Ehrströmin yksityisnäyttelyt aiemmin tänä vuonna Tammisaaressa ja Vaasassa.

– Kun näyttelyä alettiin koota, kävi selväksi, että hänestä on vain noin 20-sivuinen vihkonen. Miten voi olla näin tunnettu ja arvostettu taiteilija – ja näin vähän materiaalia, ihmettelee kuraattori Juha-Heikki Tihinen.

Huomio johti siihen, että Simberg-Ehrströmistä on nyt julkaistu kirja.

– Vinttejä on koluttu ja arkistoja tutkittu, hymähtää Tihinen, joka on myös yksi kirjan kirjoittajista.

Hän paikansi vihkiryijyn östersundomilaisissa häissä, ja myös Loviisasta on löytynyt Uhra Simbergin suunnittelema vihkiryijy.

Taiteilijan elämästä ja urasta kirjoittaa Minna Polus, joka valmistelee väitöskirjaa Simberg-Ehrströmistä. Käsin Kotivillalle kudotuista tekstiileistä kertoo Leena Svinhufvud. Harri Kalhan aiheena on valööriryijyn asema modernistisessa suunnittelussa, Margaretha Ehrström taas pureutuu sukulaisensa persoonaan omien muistikuviensa perusteella.

Uhra-Beata Simberg-Ehrström halusi suunnitella tekstiilit Tampereen tuomiokirkkoon niin lempeästi ja vähäeleisesti, etteivät ne häiritsisi hänen isänsä ja muiden taidetta, Juha-Heikki Tihinen arvioi.

Kolmen teoksen sarja

Pro Artibus järjestää näyttelyt ja julkaisee kolmen teoksen klassikkosarjassa kirjat myös taidemaalari Eva Törnwall-Collinista sekä Karin ja Åke Hellmanista.

Eva Törnwall-Collin oli naimisissa Marcus Collinin kanssa, mikä saattoi vähentää hänen arvostustaan maalarina; ”rouva Collin maalasi”. Hän oli kuitenkin tehnyt Svenska Teaternin monumentaalimaalauksen, joiden tekemistä pidettiin noihin aikoihin kaikkein arvostetuimpana maalauksen lajina.

– Sitä pidettiin liian vaativana naiselle, ja siksi hänet unohdettiin. Lisäksi puoliso ja lapset kuolivat häntä ennen, joten ei ollut ketään vaalimassa hänen muistoaan, Tihinen arvioi.

Näyttely on Helsingin taidemuseossa 10.2.–7.5.2017. Maalaukset ovat esillä ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen.  Teoksia on tulossa myös Tampereen taidemuseoon.

Karin Hellman otti tekstiilikollaaseillaan kantaa: esimerkiksi viimeinen auringonlasku muistuttaa ydinpommin sientä. Åke Hellman on etenkin taidemaalari, mutta tehnyt myös mosaiikkiteoksen Munkkivuoren kirkkoon. Heidän taidettaan tulee näytteille Helsingin taidehalliin ensi vuoden syksyllä.

Satojen värien kirjoa

 Tekstiilitaiteilija, professori emerita Päikki Priha sanoo ryijymaalariksikin kutsutun Simberg-Ehrströmin olleen ylitse muiden suomalaisessa ryijytaiteessa.

– Kuvien maailma on aika eleetöntä, mutta värimaailma on ainutlaatuinen, Priha kuvaa.

Hän tutustui Designmuseossa Metsä-ryijyyn, joka herätti ihastusta jo Montrealin maailmannäyttelyssä vuonna 1967. Vihreiden syvyys teki vaikutuksen, eikä suotta: ryijyssä on arvioitu olevan 300 vihreän sävyä.

Sama värin ja materiaalin sopusointu on näkyvissä myös Simberg-Ehrströmin suunnittelemissa verhokankaissa. ”Hyvä maalaus sallii materiaalille osallistumisen”, on kuvataiteilija Kirsti Tuokko todennut. (DOT nro 4)

Priha on ilahtunut siitä, että taiteilija nostetaan vihdoin esiin julkaisussa, jossa on myös hyvät kuvat.

Teoksen ulkoasusta vastaa Suomen kaunein kirja -palkittu Minna Luoma, joka kiinnittää työssään erityistä huomiota siihen, miten tuoda esiin taideteoksen estetiikka.

– Kirjaa tehdessä kävi myös selväksi, miksi teoksista on aikaisemmin julkaistu vain mustavalkoisia kuvia: ei tarvitse ihmetellä, miten ne pystytään painamaan, Tihinen miettii.

Seitsemän kuukauden kutominen

Metsä on yli 40 neliömetrin kokoinen, ja kirjaa varten se onkin saatu ensi kertaa kuvattua kokonaisena. Tämä onnistui nosturin telineeltä.

– Metsä on kudottu neljässä palassa. Sitä kutoi kaksi kutojaa seitsemän kuukautta yöt päivät läpeensä, Tihinen kertoo.
Häntä itseään kiinnostavat eniten juuri värit: mitä kaikkea väreillä pystyy tekemään, mihin kaikkeen väri taipuukaan.

Tihinen puhuu ”hänen” vihreästään, punaisestaan ja violetistaan. Hienoja värejä.

– Valkoista hän käytti vähän.

Hänen mielestään Uhra Simberg uskoi värin mahdollisuuksiin.

– On puhuttu absoluuttisesta värisilmästä, mutta minusta hän oli synteetikko, joka hahmotti värit selvästi. Hän voi pahoin, jos näki ruman rakennuksen.

Värit vetoavat vahvasti tunteisiin. Tihinen vertaa valmiita töitä Mark Rothkon värimaalauksiin, joita pitää katsoa pitkään hämärissä tiloissa yksittäisinä teoksina. Silloin ne alkavat elää ja saavat hahmon. Hän on hurmioitunut taiteilijan värimaailmasta.

– Valmiissa ryijyssä näkyy luonnoksen lopullinen ajatus. On vaikuttavaa tajuta, mitä tässä haettiin. Olen ajatellut, että itselle avataan mahdollisuus mennä omaperäiseen ja syvään kokemukseen.

Sisäisen kokemuksen löytämiseksi pitää kuitenkin malttaa seistä teoksen edessä.

– Esimerkiksi Hiillos ja Usva ovat aika kokonaisvaltaisia kokemuksia. Uhra Simberg-Ehrström sai aika paljon inspiraatiota luonnosta.

– Hän myös koki värit hyvin henkilökohtaisesti ja halusi työskennellä samojen kutojien kanssa, koska silloin kaikki meni hyvin. Haaste oli, miten saada toinen toteuttamaan oma sisäinen värikokemus villaan. Se vaatii ammattikutojan.

”Simberg-Ehrströmin ryijyt olivat prosesseja, joiden elävä 'tapahtuminen' jatkuu yli äyräiden…”, toteaa kirjassa Harri Kalha. Hän arvioi, että taiteilija antoi siksi teoksilleen nimiä, kuten Ruska ja Usva, jotka kuvastavat hahmotonta liikettä.

Simberg-Ehrströmin työt ovat valööriryijyjä, joissa väri liukuu. Kudontajälki on erinäköistä, kun taiteilija on ollut paikalla valvomassa työtä. Hän kehitteli lankoihin omia sävyjä ja ohjeisti kutojia päivittäin.

– Sarjan ensimmäinen oli signeerattu, ja sen kudonnan hän valvoi, Tihinen kertoo.

Myös ryijytaiteilijan pojalla, graafikko ja konservaattori Thomas Ehrströmillä, oli erityisen tarkka värisilmä. Tytär Uhra-Martina Ehrström vaikutti muotialalla.

Ryijyt kiinnostavat taas

Uhran teoksia oli nähtävillä Tampereella TR1:ssä vuonna 2005 hänen isänsä Hugo Simbergin töiden kanssa. Edellisen kerran hänen taidettaan on nähty vuonna 1980 Taideteollisuusmuseossa.

Tihinen arvioi tekstiilitaiteen jääneen aikanaan arvostuksessa alakynteen, vaikka ne saivatkin nostetta feministisen taiteen mukana.

– Ryijyt ovat ruvenneet kiinnostamaan. Nyt ryijyn voi taas nähdä taideteoksena.

– Toivon että ihmiset innostuisivat taas tästä alueesta. Tämä jos mikä on suomalaisinta kulttuuria, ja meidän täytyy panostaa positiivisiin arvoihin suomalaisessa kulttuurissa.

Prihan mukaan ryijyjä arvostetaankin jälleen enemmän. Nykyään on keräilijöitä, joista innokkaimmalla, Tuomas Sopasella, on lähes 500 ryijyä, ja hän on myös valmistanut niitä itse.

– Ehkä nuoret eivät tee ryijyjä, mutta kaikki voivat kiinnostua väreistä. Kangaspuita ei nykyään välttämättä tarvita, vaan ryijyjä voi myös ommella.

Prihan oma suosikki on Uhra Simberg-Ehrströmin Fyra färger – Neljä väriä.

Pirkanmaan historiallisella museolla on toiseksi suurin ryijykokoelma Kansallismuseon jälkeen. Suomen lisäksi ryijyjä on tehty jonkin verran Ruotsissa ja Norjassa, mutta ei juuri muualla.

Lisää:

Taiteilijasta Talviklassikko-näyttelyn yhteydessä

Ryijykuumeen lämpökäyrät

Helsingin taidemuseo HAM