Elämää ei saa tuhlata, on Riikka Koiviston ohje

Riikka Koivisto tietää, että aika unelmien toteuttamiselle on aina juuri nyt. Hän hankki moottoripyöräkortin ja säästää parhaillaan oman pyörän hankintaa varten.

Saattohoitoa tarjoavan Koivikko-kodin johtaja Riikka Koivisto tietää, että elämä on etuoikeus.

– Elämä on arvokasta, mielenkiintoista ja monipolvista. Kuolemme vain kerran, mutta elämme joka päivä!

Hänen kokemuksensa mukaan lähestyvä kuolema tuo näkyviin niin eletyn kuin jäljellä olevankin elämän arvon. Ihmiset kokoavat elämänsä; mitkä ovat olleet tähtihetket, mitä elämä on ollut.

– Kuolema viimeistelee ihmisen tarinan ja on tärkeä osa suurta mysteeriä nimeltä elämä. Se ansaitsee kunnioitusta, hän sanoo.

Sairauteen hiipuva joutuu luopumaan lähes kaikesta: harrastuksista, kontakteista, materiasta, liikkumisesta ja viimein kodistakin.

Riikka Koivisto painottaa, että sairaudet eivät tarkoita samaa kuin epäonnistunut elämä. Kaikki riippuu siitä, mistä kukin löytää merkityksen elämälleen. Kun kokemusmaailma kapeutuu, toisten ihmisten merkityksen huomaa.

– Olemme olemassa, kun meitä kosketetaan, katsotaan ja kannatellaan! Jos ihmiset haluaisivat sitoutua toisiinsa, jos arvostettaisiin toista ihmistä enemmän, nostettaisiin esiin itse elämän arvoa. Sitä ikä tai sairaudet eivät vähennä. 

Saattohoidon tärkeä tehtävä on auttaa ihmistä asettumaan siihen tilaan, kun kuolema on lähellä, mutta sitä joutuu vielä odottamaan. Joskus tärkeimmät hetket ja kohtaamiset ovat vasta aivan tämän elämän lopussa.

Koivisto vakuuttaa, että kuoleman voi oikeasti toivottaa tervetulleeksi. Voi olla myös siunaus, kun saa valmistautua omaan kuolemaansa, vaikka moni toivoo kuolevansa ”saappaat jalassa”.

Kaikissa jotain ikuista

Riikka Koivisto kertoo oman kuoleman lähestymisen herättävän myös iankaikkisuuden kysymyksiä. Monet potilaat ja omaiset osallistuvat sairaalateologien pitämiin hartauksiin. Pappi on tullut myös erikseen pyydettäessä aina todella nopeasti paikalle.

– Eräs vannoutunut ateisti ilmoitti hoitoneuvottelussa, ettei halua mitään uskontoon liittyvää. Hartauksiin hän ei osallistunutkaan, mutta bongasi papin aina kahville kahdenkeskisiin keskusteluihin. Meissä kaikissa on jotain ikuista.

Ymmärrys eliniästä on lahja

Kun Riikka oli 12-vuotias, hänellä todettiin Hodginin lymfooma. Koulutytön arki katkesi siihen paikkaan, jossain määrin jopa lopullisesti.

Jalasjärvellä asuvaa lasta hoidettiin Oulussa ja Seinäjoella. Lääkäriksi tähtäävä tyttö tipahti täysin koulunkäynnistä, vaikka hän kävi sairaalakoulua sen mitä jaksoi ja pystyi.

Sairauden jälkeenkin Riikka oli pitkään väsynyt. Hullua kyllä, mutta Riikan saama ”erityiskohtelu” oli ikätovereille myös kateuden aihe. Muista oli epäreilua, ettei hänen tarvinnut käydä koulua.

– Jouduin tekemään paljon töitä, että sain kaverit ja elämäni takaisin. Olin vieraantunut yhteisöstä – tosi irti kaikesta. Se, etten saanut koskaan kunnolla kirittyä koulussa enkä jaksanut opiskella tietäni lääkikseen, tuntuu edelleen puutteelta. Olen jopa miettinyt, minkälainen lääkäri olisin ollut.

Toinen sairastumisjakso oli viime kesänä, kun olkapäästä leikattiin lapsena sairastetun syövän ja sädehoitojen seurauksena kehittynyt alkava melanooma.

Täytyy uskaltaa

Riikka Koivisto on ensimmäiseltä ammatiltaan vartija. Kouluttauduttuaan sosiaalipsykologiksi hän päätyi työskentelemään syöpäjärjestöille ja syöpäsairaala Docrateksen kehitysjohtajaksi.

Koivikko-kodissa Riikka on ollut vuodesta 2011. Häntä on työssä johtanut vahva ajatus ihmisen ja ihmisyyden viimeisten vaiheiden kunnioittamisesta.

– Elämä on mennyt näin. Täytyy uskaltaa kulkea omaa tietään. On ollut tärkeää asettua ihmisten lähelle ja oppia kuolevilta elämästä. En ole itsekään kärsinyt turhaan. Olen voinut katsoa kuolevia silmiin.

Sanat välittäminen ja ihmisyys toistuvat usein hänen puheessaan. Hän ei roolita ihmistä esimerkiksi potilaaksi. Koivikko-koti ei hoida potilaita vaan ihmiset toisia ihmisiä.

– Minä olen sinä, sinä olet minä. Meidän pitäisi enemmän rakastaa, Koivisto vetoaa.

Saattohoidossa ei ole aikaa muulle kuin läsnä olemiselle. Sama koskee kaikkea elämää. Riikka Koivisto kuuluttaa vähemmän rooleja ja enemmän arvostamista.

– Ei elämää voi elää liikaa varoen. Joskus on tullut takkiin, mutta en ole antanut sen murentaa uskoa ihmisyyteen.

Hyvä on totta

Kangasalla on koti ja elämän keskipisteet, 11- ja 13-vuotiaat pojat. Riikka keskustelee paljon poikiensa kanssa; he ovat puhuneet avoimesti myös kuolemasta luonnollisena elämään kuuluvana asiana.

– Enempää minulla ei ole lapsillenikaan tarjota kuin ihmisyys ja rakkaus. Toivon, että he oppisivat tekemään valintoja onnellisuuden puolesta. Tämä voi olla hyvin konkreettista, voimme esimerkiksi pohtia, miten läksyjen teko asettuu tähän kuvioon, mitä asioita se vie eteenpäin.

Lapsuuden ja nuoruuden kokemus yhteisöstä vieraantumisesta vaikuttaa toisinaan edelleen ulkopuolelle asettumisena.

– Ulkopuolisuuden kautta pystyn olemaan missä vaan ja jaksan tätä työtä. Käyn yksinäisyydessä välillä lepäämässä. Persoonana olen hiljainen, mutta työasioissa vahva. Minussa, kuten kaikissa, on monta puolta. Tärkeintä on kuitenkin hyvän haluaminen. Hyvä on yhtä totta kuin kaikki paha ja murhe.

Matka itseen

Vapaa-ajallaan Riikka Koivisto kuskaa poikiaan pelaamaan jääkiekkoa ja harrastaa itsekin henkisen työn vastapainona fyysisiä lajeja. Vannoutunut hevostyttö on joutunut työkiireiden vuoksi luopumaan hoitohevosestaan, mutta kalastaa sekä treenaa kuntosalilla aina tilaisuuden tullen.

Jokin haave pitää myös aina olla. Uusi moottoripyöräkortti kuumottelee taskussa ja Riikka kertoo säästävänsä sinnikkäästi moottoripyörää varten.

– Toki menen joskus myös vaikkapa siihen moodiin, että olen pitkän asuntolainan maksaja varmaan koko elämäni. Mutta haluan uskoa, että voi ja saa elää. Minulle on tullut ihan silmille, että voi käydä miten vain. Unelmia ei voi siirtää, voin kuolla kolmanteen syöpään milloin tahansa.

–Se mihin pystyn, se minun täytyy tehdä. Jos en tekisi, keräisin katkeruuden aiheita kuolemani läheisyyteen.

Unelmana on kokea pitkä matkan kypärän sisällä, ajaa vaikka Norjaan. Tehdä matka itseen.

– Eksyn helposti siihen, mitä muut minulta tarvitsevat. Haluan aika ajoin päivittää, mikä on todella oleellista ja ydintä.

– Aika, joka maan päällä vietetään, on lyhyt. Ihmiset tuhlaavat aikaansa toisten mustamaalaamiseen ja riitoihin. Paljon laitetaan aikaa ja elämää viemäriin. Ymmärrys eliniästä on lahja, joka pitäisi käyttää hyvin.

Teksti: Riitta-Sisko Keinonen 
Kuva: Hannu Jukola

Riikka Koivisto

- Syntynyt 10.07.1978 Jalasjärvellä

- Koti Kangasalla, jossa asuu 11- ja 13-vuotiaiden poikiensa kanssa

- YTM sosiaalipsykologi, erityistason psykoterapeutti

- Hämeenlinnassa sijaitsevan saattohoitokoti Koivikko-kodin toimitusjohtaja

- Pitää omalla nimellään blogia, jossa kirjoittaa ”kaikesta siitä, mikä on merkityksellistä”

- Harrastaa kalastusta ja kuntoilua ja haaveilee moottoripyörästä

- Toivoo, että ihmiset käyttäisivät aikansa hyvään ja rakastamiseen