Silta arkisto 2017
Hengenmies Bruce Springsteen
"Ihminen voi jatkaa elämää särkynyt sydän vahvistuneena ja luoda uutta rakkautta. Tuskan ja trauman voi takoa hurskaaksi miekaksi, ja sillä voi puolustaa elämää, rakkautta, inhimillistä armoa ja Herran siunausta."
Ei ihan tavanomaista tekstiä megaluokan rocktähdeltä. Syksyllä ilmestyneessä Born to Run -elämäkerrassaan (Otava 2016) Bruce Springsteen tekee sen, minkä kirjassaan lupaa: kertoo itsestään kaiken olennaisen. Hän tekee sen riisuen itsensä vereslihalle niin taitavasti, että lukija elää väkisinkin mukana.
Bruce Springsteen (s. 1949) kasvoi kirjaimellisesti katolisen kirkon piirissä pappilan, nunnaluostarin ja katolisen koulun vieressä. Katoliseen kasvatukseen kuuluivat tuolloin olennaisina osina fyysinen kuritus ja julkinen häpäisy, mikä tietenkin jätti jokaiseen jälkensä.
Arkisilta ja samaan aikaan ylimaallisilta tuntuneet papit ja nunnat olivat nuorelle Brucelle vahvan auktoriteetin ja avautumattoman seksuaalisuuden henkilöitymiä, portinvartijoita, jotka ”valvovat pääsyä hämärään, autuaaseen maailmaan, jonne pelkään ja haluan astua”.
Omaelämäkerta todistaa väkevästi, kuinka taitava sanankäyttäjä Bruce Springsteen on, ja mistäs muusta kuin Jumalan armosta. Uskonnon äidinkieli, kuten koko Raamattukin, on kuvien kieltä, metaforaa metaforan perään, koska siinä yritetään tavoittaa tavoittamatonta. Siksi se on läheistä sukua runoudelle.
Koska nuori Springsteen ei ollut mikään lukutoukka, hän ammensi kaiken kielellisen kuvastonsa rocklyriikan ohella katolisen kirkon sanastosta, kuvastosta ja symboliikasta – niin, ja tietenkin Raamatusta.
Sinä synnyt maailmaan
maksamaan muiden syntejä
Niin omaelämäkerran sivut kuin Springsteenin laulutkin ovat kristillisten ja raamatullisten termien ja symboliikan kauttaaltaan värittämiä: ”Tällainen oli maailma, josta löysin lauluni alun. Katolisuudessa oli sitä runoutta, vaaraa ja pimeyttä, jotka kuvastivat sisintäni ja mielikuvitustani.”
Lapsena Bruce näki kotonaan jumalten muuttuvan paholaisiksi.
”Olin omasta mielestäni nähnyt Saatanan mustasukkaiset kasvot. Nuo kasvot olivat isäparkani kasvot, kun hän särki kotona paikkoja humalaisen raivolla ja pelästytti meidät pahanpäiväisesti.”
Väkivaltaista juoppoa ei pojasta tullut, mutta isänsä mielenterveysongelmat hän peri. Kenties väkevin todistus Springsteenin lyriikan raamatullisuudesta on laulu Adam Raised A Cain (YouTubesta löytyy korkeatasoinen konserttitallenne), joka kertoo riipivästi siitä, kuinka isät siirtävät pahoja perintöjään, omia traumojaan ja pelkojaan omille pojilleen.
Laulun lohduton sanoma vapaasti kääntäen on tämä: sinä synnyt tähän maailmaan maksamaan jonkun toisen menneisyyden syntejä.
Koko 500-sivuista kirjaa sävyttää vilpittömyys sekä halu ja kyky kertoa asiat itseään säästelemättä. Springsteen on itselleen ankara ja vaatii itseltään kohtuuttomia, joskin iän varttuessa hän on oppinut olemaan armollinen itselleen. Eli rakastamaan itseään niin kuin lähimmäistään.
Henkilökohtainen suhde Jeesukseen
Kun Springsteen kuvaa riipivän rehellisesti voimakasta kaipuutaan ja haluaan parempaan ihmisyyteen, vapautta isän pojalleen siirtämistä demoneista, mieleen tulee keskiajan merkittävin mystikko Mestari Eckhart.
Mestari Eckhart kirjoitti 1300-luvulla samasta asiasta näin: ”Jos tunnet, että sinulta puuttuu harrasta mieltä ja vilpittömyyttä, ja olet siitä pahoillasi, niin juuri se on harrasta mieltä ja vilpittömyyttä.”
Päästyään kahdeksannelta luokalta nuori Bruce käänsi katoliselle kirkolle selkänsä ja sanoi ”ei enää koskaan.” Aikuistuttuaan hän huomasi, että katolilaiseksi kasvatettu on aina katolilainen.
”Niinpä lakkasin valehtelemasta itselleni. En usein harjoita uskontoani, mutta tiedän, että jossain syvällä sisimmässäni…olen edelleen joukkueessa.”
Joukkueessapa hyvinkin: ”Niin hassulta kuin tämä kuulostaakin, minulla on edelleen ’henkilökohtainen’ suhde Jeesukseen”, Springsteen jatkaa uskontunnustustaan.
Ei se kuulosta yhtään hassulta. Eikä tunnu hassulta sekään, että kirjansa viimeisillä sivuilla, ennen epilogia, Springsteen päättää koskettavan kuvauksensa käynnistään kotikaupungissaan, lapsuutensa kulmilla, Isä meidän -rukoukseen.
Ongelmallinen ja traumaattinen suhde omaan isään värittää voimakkaasti miehen Jumala-suhdetta.
”Hän (Jeesus) on edelleen yksi minun isistäni, joskin hänen kohdallaan on kuten oman isäni kohdalla: en enää usko hänen jumalalliseen voimaansa. Minä uskon hartaasti hänen rakkauteensa, hänen kykyynsä pelastaa…mutta ei tuomita…sitä on jo muutenkin tarpeeksi.”
Teksti: Teemu Järventie