Silta arkisto 2017
Jordania - pakolaisuuden etulinjassa
Vuoden 2017 Yhteisvastuukeräyksen ulkomaisena kohteena on Jordaniassa tehtävä työ lasten ja nuorten auttamiseksi.
Maa alkaa olla täynnä. Vajaa kymmenen miljoonan asukkaan kuningaskunta on saanut kohdata levottoman alueen pakolaisvyöryn koko laajuudessaan. Jordaniassa arvioidaan olevan lähes kolme miljoonaa pakolaista.
Pelkästään Syyrian sisällissotaa paenneita on Jordaniassa virallisten tilastojen mukaan vajaa 700 000. Todellisuudessa määrä saattaa olla jopa puolet suurempi. Lisäksi maahan saapuu sotaa ja vainoja pakenevia erityisesti Irakista.
– Hyvä puoli on se, että emme kohtaa tätä asiaa nyt ensimmäistä kertaa. Pakolaisia on aikaisemminkin tullut meille runsaasti muun muassa Palestiinasta ja Libanonista, Jordanian Pipliaseuran pääsihteeri Munther Al-Namat taustoittaa.
Pipliaseura on yksi pakolaisia auttava organisaatio Jordaniassa. Maan suhteellisen vakaa yhteiskunnallinen tilanne on tuonut sinne lukuisia kristillisiä- ja muitakin avustusjärjestöjä. Kaikille riittää työtä yllin kyllin.
Pakolaisten traumat yleisiä
Jordaniaan tulevat pakolaiset ovat selviytyneet hengissä taisteluiden ja terrorin keskeltä. Heidän perustarpeensa on tyydytetty, ja uuden elämän rakentaminen voi hiljalleen päästä alkuun.
Helppoa se ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi laillisen työpaikan löytäminen Jordaniasta on hankalaa. Ilman työlupaa työskentelevä taas voi altistua väärinkäytöksille.
Monien pakolaisten mielenterveyskin on järkkynyt kovista kokemuksista. Traumanhoidosta huolehtiminen onkin olennainen osa auttamista.
– On hyvin tärkeää, että kuuntelemme kärsivällisesti pakolaisten kokemuksia. Moni heistä kantaa sisällään suurta tuskaa, pääsihteeri Al-Namat sanoo.
Jordanian Pipliaseura on aloittanut traumanhoitoon keskittyvän projektin. Se kohdistuu pakolaisiin, mutta auttaa myös erilaisten henkisten järkytysten kanssa kipuilevia jordanialaisia.
– Koulutamme paikallisten kirkkojen vastuuhenkilöitä traumanhoitoon. Lisäksi etsimme pätevöityneitä konsultteja tai terapeutteja, ja pyrimme eri tavoin tukemaan heidän toimintaansa.
Pipliaseura on Al-Namatin mukaan myös perustanut useita traumanhoitoryhmiä.
– Niissä kohtaavat pakolaistaustaiset ja paikalliset. Ryhmät on tarkoitettu sekä miehille että naisille.
Tukena usko ja avustusjärjestöt
Miljoonakaupunki Ammanin luoteisosassa toimiva katolinen Jeesuksen Pyhän sydämen seurakunta tukee aktiivisesti naapurimaista tulevia pakolaisia. Varsin nuori seurakunta tunnetaan dynaamisesta toimintatavastaan.
– Aloitimme pakolaistyön kolmisen vuotta sitten viidentoista Irakista paenneen perheen auttamisella. Nyt apumme piirissä olevia perheitä on noin 50, kertoo seurakunnan pastorina toimiva Ala' Musharbash.
Pakolaisten auttaminen alkoi tässäkin tapauksessa perustarpeista. Pakoon lähtenyt tarvitsee ruokaa, juotavaa ja katon päänsä päälle.
– Toimme kirkkomme alakertaan vuoteita, joissa irakilaispakolaiset pystyivät alkuvaiheessa nukkumaan. Nyt olemme pystyneet hankkimaan heille muualta asunnot.
Isä Ala' Musharbashin mukaan hänen pieni seurakuntansa ei olisi selviytynyt pakolaisista ilman hyviä kumppaneita.
– Erityisesti katolisen kirkon Caritas-avustusjärjestöltä saatu tuki on ollut merkittävää. Myös Jordanian Pipliaseura on auttanut paljon.
Pakolaisten tilanteen hyvin tunteva pappismies ei usko, että Jordaniaan tulleilla irakilaiskristityillä on enää koskaan mahdollisuutta paluuseen.
– Ei heille ole kotimaassaan enää mitään jäljellä. ISIS on tuhonnut asunnot, kaupat ja kaiken muunkin. Kyllä näiden ihmisten on löydettävä uusi alku elämälleen jostakin muualta.
Isä Ala' Musharbash haluaa nostaa esiin vielä yhden voimanlähteen, joka auttaa pakolaisia kestämään. Se on usko Jumalaan.
– Sen asian takiahan nämä ihmiset ovat Irakista joutuneetkin lähtemään. He ovat uskonsa takia vainottuja, pastori muistuttaa.
Elämä hyvin tiukkaa
John ja Ashameen Sony pakenivat kolmen lapsensa kanssa Pohjois-Irakin Mosulin lähistöltä toukokuussa 2016. Siitä lähtien kristitty perhe on elänyt pakolaisina Jordanian Ammanissa. John on ammatiltaan eläinlääkäri, ja Ashameen työskenteli kotimaassaan opettajana.
– Tämä Jeesuksen Pyhän sydämen seurakunta on tukenut meitä aineellisesti ja hengellisesti. Olemmekin siitä hyvin kiitollisia, John sanoo.
Caritas-järjestön rahallisen tuen ansiosta perheen vanhin lapsi on päässyt jordanialaiseen kouluun.
– Mutta esimerkiksi hänen bussimatkansa meidän pitää maksaa itse. Se ei olekaan pieni kustannus.
John myöntää suoraan, että rahan kanssa tekee muutenkin tiukkaa. Jordaniassa asuntojen vuokrat ovat korkeat, ja eläminen muutenkin kallista.
– Perheellämme onkin varaa syödä lihaa ja hedelmiä vain harvoin.
Ruuanlaitto antaa toivoa
Myös Ashameen Sony iloitsee katoliselta seurakunnalta ja sen yhteistyökumppaneilta saadusta avusta.
Hänelle ja muille pakolaisnaisille on ollut erityisen tärkeää olla mukana kirkon alakerran keittiössä toimivassa ruokaprojektissa. Kirkolle ostetaan elintarvikkeita, joista ahkerat naiset laittavat maittavaa ruokaa.
– Myymme sitten annoksia eteenpäin ja saamme siitä tulojakin.
Kirkon keittiöstä on tullut Ashameenille ja muille irakilaisnaisille todella tärkeä oma valtakunta. Se saa samalla toimia vähän kuin menetetyn kodin korvikkeena.
– Muiden kanssa keittiössä puuhaillessa negatiiviset ajatukset muuttuvat paremmiksi. Löydämme elämään taas toivoa, pakolaisnainen pohtii.
Lasten tilanne vaikea
John Sony on erityisen huolissaan perheen lasten tilanteesta, kun pakolaisuus näyttää pitkittyvän. Tytär on yhdeksänvuotias ja pojat viisi- sekä neljävuotiaat.
– Lapset kaipaavat todella paljon isovanhempiaan ja muita sukulaisiaan. Kun soitamme heille, niin lapset alkavat itkeä ikävästä.
Sonyn perheen kotikieli Irakissa oli assyria. Lapset eivät ole vielä kunnolla oppineet Jordaniassa puhuttavaa arabiaa. Tämäkin aiheuttaa hankaluuksia.
– Lapsemme eivät ole tämän kieliongelman takia vielä oikein saaneet Ammanista ystäviä.
Myös John kertoo kaipaavansa paljon kotimaataan.
– On ikävä sukulaisia ja vanhoja ystäviäni. Tunnen usein oloni hyvin yksinäiseksi.
Maatila Australiassa?
Entä Pohjois-Irakin taakseen jättäneen perheen tulevaisuus? John ei usko että Sonyilla on enää mahdollisuuksia elämään Irakissa, tai muuallakaan kuohuvassa Lähi-idässä.
– Kotimaahan ei ole paluuta. Ja kyllä Jordaniakin jää meille vain välietapiksi.
Kristityn perheen tähtäin on nyt asetettu maapallon toiselle laidalle, Australiaan. Heidän sukulaisiaan asuu jo kenguruiden maassa.
– Toivoisimme pääsevämme mahdollisimman pian Australiaan. Haluaisimme elää rauhallista elämää vaikkapa maatilalla eläinten parissa. Voit arvata, että eläinlääkärinä nauttisin sellaisesta todella paljon, John Sony haaveilee.
Sodan sukupolvi vaarassa syrjäytyä
Pirkkalan kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth vieraili viime keväänä Jordaniassa. Pakolaisleireillä nuorille ja lapsille on järjestetty toimintaa, mutta pääkaupungin slummeissa tilanne on vaikeampi.
Kirkon Ulkomaanavun (KUA) hallitukseen kuuluva Silfverhuth tutustui suomalaisdelegaation kanssa muun muassa YK:n pakolaisjärjestön yhteistyökumppaneineen ylläpitämään Zaatarin pakolaisleiriin. Siellä asuu noin 80 000 ihmistä. Luku vaikuttaa suurelta, mutta on ainoastaan muutama prosentti Jordanian koko pakolaismäärästä.
– Terminä pakolaisleiri on ehkä hieman harhaanjohtava. Zaatarissa ei asuta teltoissa, vaan vaatimattomissa rakennuksissa, Silfverhuth sanoo.
Zaatarin leirillä panostetaan muun muassa lasten ja nuorten koulutukseen. Heille opetetaan eri menetelmin myös sosiaalisia taitoja.
– Pojille oli tarjolla muun muassa jalkapalloa. Kentän tekonurmi oli tullut lahjoituksena Virosta.
Tytötkin pelasivat leirillä jalkapalloa. Lisäksi he pystyivät harrastamaan myös sirkusta.
– Sekin tuo heidän elämäänsä myönteisiä kokemuksia ja iloa. Eikä ole itsestään selvää, että tuolla alueella tytöt ylipäätään voivat harrastaa mitään.
Miten tavoittaa slummilapset?
Kaikki vainoa paenneet eivät kuitenkaan elä pakolaisleirien valvotuissa oloissa. Kirkkoherra Silfverhuth on huolissaan siitä, mitä tapahtuu Jordanian pääkaupunki Ammanissa eläville kymmenille tuhansille pakolaisille.
– Miljoonakaupungin slummeihin voi helposti kadota. Siellä lapset ja nuoret ovat erityisessä vaarassa syrjäytyä tai joutua hyväksikäytetyiksi.
Suomalaisdelegaatio pääsi Ammanissa tutustumaan slummilapsille avattuun nuorisotaloon. Siellä opetellaan muun muassa erilaisia elämänhallinnan taitoja.
– Nuorisotalolla on mahdollista tehdä läksyjä ja harrastaakin monenlaisia asioita. Vastaavanlaisia paikkoja tarvittaisiin vain todella paljon lisää, kirkkoherra huokaa.
Vuosikausia sodan keskellä
Pakolaisia on tullut Jordaniaan monesta suunnasta, tällä hetkellä erityisesti Syyriasta. Olli-Pekka Silfverhuth on harmissaan, että kansainvälinen yhteisö on voimaton ja halutonkin tekemään Syyriassa mitään.
Jotain ratkaisuja olisi kuitenkin pakko löytää. Ongelmat ovat megaluokkaa.
– Lähi-idässä on kasvamassa sukupolvi, joka on elänyt vuosikausia sodan keskellä. Moni heistä ei ehkä edes muista, millaista se rauhan aika on.
Yhteisvastuukeräyksen tuotolla monille Jordaniassa oleville pakolaislapsille ja -nuorille avautuu mahdollisuuksia koulutukseen ja elämänhallintaan.
– Toivottavasti he jonakin päivänä voisivat palata takaisin rauhan saavuttaneeseen kotimaahansa.
Silfverhuth muistuttaa myös siitä, että pakolaistilanteella on suora vaikutus Eurooppaan.
– Lähi-idän pakolaisia on tullut ja tulee paljon meidänkin maanosaamme. Jokainen antamamme ropo on osaltaan estämässä ihmisten syrjäytymistä ja radikalisoitumista.
Teksti: Vesa Keinonen
Kirjoittaja vieraili Jordaniassa marraskuussa 2016 Suomen Pipliaseuran delegaation mukana.
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi