Luther-oluet viedään käsistä - "Nyt Armoa äkkiä tänne"

Oluterää ei kuitenkaan noin vain tempaista kuluttajien ulottuville. Panimomestari Riitta Sulkama kertoo tekoprosessin kestävän vähintään neljä viikkoa. Armoa tehtiin 400 litran erä, kun taas isompi erä olisi neljännesmiljoona tölkkiä.

Olutseura Lutheria vetävä Lari Junkkari näkee hankkeessa mahdollisuuden keskustelun herättämiseen sekä alkoholipolitiikasta että reformaatiosta.

– Alkoholikeskustelussa nähdään helposti vain ääripäät. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että kysymystä voidaan katsoa kolmannestakin näkökulmasta.

Hän kertookin iloinneensa siitä, että raittiuden asialla olevat ja oluen ystävät ovat kuunnelleet toisiaan aidosti. Toisaalta hän toteaa täysin ymmärtävänsä sen tuskan, mitä koukkuun jääminen saa aikaan.

Lari Junkkarin intohimo oluen saralla ovat pullojen monipuoliset etiketit. Juomien nimet tuntuvat kuvastavan suomalaista sielunmaisemaa.

– En ole super-makuihminen enkä juurikaan ole osallistunut raateihin, vaan minua kiehtovat etikettien kertomat tarinat.

Hän onkin pitänyt kotonaan pieniä teemanäyttelyitä olutpullojen etiketeistä. Pelkästään Nokian Panimolla on tehty kolmeatuhatta erilaista etikettiä, silloin kun vielä oli käytössä pullotuskone.

Olutta enemmän Junkkaria kiinnostaa keskiajan mystikkojen ajattelu. Reformaation näkökulmasta hän toivoo pohdittavan Lutherin ajoilta peräisin olevaa ajatusta, jonka mukaan kirkko on aina uskonpuhdistuksen tarpeessa.

– Kirkon uudistus ei hoidu pelkästään rakenteita ja hallintoa muuttamalla – vaikka sitäkin pitää tehdä, hyvänä esimerkkinä se, että eri puolilla kaupunkia on ryhdytty järjestämään erilaisia jumalanpalveluksia eri aikoihin.

Vaikka jumalanpalvelusta on sanottu seurakuntaelämän keskukseksi, on sitä Junkkarin näkökulmasta pikemminkin palvelu – eikä pelkästään diakonian näkökulmasta, vaan laajemmin.

– Kristityn keskeisin tehtävä on palvella elämää.

Koko käsite seurakuntaelämä häiritsee häntä.

– Minulla on vain yksi elämä. Ja jokainen hetki siitä on uskon läpäisemää, nousee yhdestä ja samasta elämisen ilosta.

– Ihanaa, kun ihmiset kokoontuvat ystävinä yhteen ja kysyvät, ”mitä sinulle kuuluu?” Katsovat silmiin ja ajattelevat, mikä sinulle on olennaista.

Tämä taas voi toteutua niin kolpakon kuin kahvikupinkin ääressä.

Olut voi liittyä myös Jeesuksen muistamiseen: ”Aina kun nostatte maljan, tehkää se minun muistokseni.”

Armo on se juttu

Luterilaisuuden läpäisemä kansa kasvaa muutoksiin hitaasti – ja hyvä niin, Junkkari arvioi.

– Miltä näyttäisi kirkkomme, jos poimisimme Lutherin perinnöstä armon, tosin vähän toisella tavalla käsitettynä kuin siihen aikaan, jolloin ihmisille opetettiin, että saat armon, kun maksat aneita? Luther opetti, ettei aneita tarvita, vaan Jumala on armollinen.

Lutheriakin kyllä pelotti loppuun asti Jumalan oikeamielisyys ja kiivaus, ja hän kävi sisäisiä kamppailuja.

Pelastus on Junkkarin ajatuksessa siirtymistä pimeydestä valkeuteen, olemisen ymmärtämistä Jumalasta käsin.

– Onko meidän kristittyjen uskon ytimessä oltava ajatus siitä, että kun Kristus meni ristille, Jumala ei ole enää vihainen? Jeesus kuoli puhuessaan Jumalan valtakunnasta. Tämä liittyy armoon siten, että on armollista nähdä toisten ja oma hätä ja pelko.

– Sen ajan ihminen oli keisarin, paavin, Jumalan ja kulkutautien alistama. Luther asettui pienen ihmisen puolelle, nosti häntä kyykystä.

– Olisiko uskonpuhdistuksen tärkein perintö se, että näkisimme, mitkä ovat meidän sortajiamme. Meitä toki painavat omatkin auktoriteetit, mutta ennen kaikkea materia, maine ja ulkonäkö: miten saada itsensä brändättyä. Olisiko meidän vain katsottava toisiamme armollisesti silmiin?

Seurakunta on Junkkarin mielestä parhaimmillaan huomaamisen yhteisö, jossa kaikki ihmiset otetaan vakavasti.

Hän näkee kirkon tärkeimmäksi tehtäväksi mielekkyyden kokemisen tarjoamisen. Sitä tapahtuu seurakuntien arkisessa työssä joka päivä, niin nuorisotyössä kuin aikuistenkin parissa. Jäykän hallinnon kainalossa seurakuntalaisetkin toteuttavat juuri tätä.

– Ei meidän tarvitse olla huolissamme kirkon tulevaisuudesta, vaan vain lähteä liikkeelle.

– Olut sopii hyvin näihin pohdintoihin.

Käthe lappoi kellarissa

Martti Lutherin vaimo Katharina von Bora, kutsumanimeltään Käthe, oli oppinut oluenpanon taidon luostarissa. Myöhemmin perhe asui entisessä luostarissa, jonka kellarissa sijaitsivat jättimäiset olutkattilat. Niitä on yhä nähtävissä museoksi muutetussa Luthertalossa Wittenbergissa.

Prosessi eteni lappomalla vierrettä astiasta toiseen.

Tuon ajan Saksassa olut oli elintarvike muiden joukossa. Se oli vettä turvallisempaa, koska haitalliset bakteerit kuolivat prosessin aikana. Säilöntäaineeksi saatettiin lisätä katkeroa. Entisaikoina käytettiin myös suomyrttiä.

Valmistus oli naisten varassa, ja koska pariskunta piti opiskelija-asuntolaa, Käthe valmisti juomaa kymmeniä litroja kerralla.

– Nykyään on varmuus siitä, että myös Mikael Agricola nautti Lutherin kanssa olutta. Agricola asui maisteri Philip Melanchtonin asunnossa, ja Lutherilta löytyy maininta Agricolasta terävänä ja järkevän oloisena miehenä, Junkkari kertoo.

Olut oli luostareille tulonlähde, ja panimot myös sponsoroivat Lutheria. Nyky-Saksassakin Luther-olut elättää kolmea panimoa. Perinteistä johtuen myös keskieurooppalaisten seurakuntatalojen ja luostarien kahviloissa on edelleen oluthanoja.

Paavalin seurakunnassa Helsingissä kirkkoherra Kari Kanala maistatti vastikään Armo-olutta syntymäpäivävierailleen. Maistajien ilmeet olivat ihmetteleviä.

– Tämä ei ole samanlaista kuin kaupasta ostettavat saunakaljat, vaan sitä, millaista olut olisi voinut olla Lutherin aikana, Junkkari mainitsee.

Hienoista happamuutta lukuun ottamatta maku juontaa Belgian vanhan ajan luostarioluihin. Tuon ajan saksalaisoluet olivat ale-tyyppisiä pintahiivaoluita.

Armon pohjana on kaksi kolmasosaa ohraa ja kolmannes vehnää. Humalat ovat saksalaisia. Vahvuus on miedompi kuin kaupassa myytävässä keskioluessa, sillä alkoholia on vain 3,5 tilavuusprosenttia.

– Hygieniataso ei ehkä ollut samanlainen, ja seassa on tuolloin käytetty esimerkiksi villihiivaa. Tuskin silloin oli samanlaisia humalalajikkeitakaan, mutta oluenpanoprosessi on aika lailla sama, Sulkama kertoo.

Junkkari lisää Suomen olevan nyt Euroopan vahvimpien olutmaiden joukossa tasoltaan, makumaailmaltaan ja kokeilevuudeltaan.

Retki reformaatioon

Ylöjärven kirkkoherra Kimmo Reinikainen on ollut Armoa rakentamassa alusta pitäen:

– Olut on tutkimusretki syvälle reformaatioon, ja samalla teemme retken Martin ja Käthen elämään, hän tiivistää.

– Ajatus syntyi, kun mietimme reformaation juhlavuoden tapahtumia. Viime syksynä aloimme selvittää, minne olut saataisiin tehtäväksi ja mikä olisi sopiva erä. Ei lähdetty siihen, että pistetään purkkiin jo olemassa olevaa olutta ja lätkäistään päälle Lutherin kuva.

Kielteistä palautetta on tullut vähän.

– Olemme saaneet palautetta, että tämä on ollut hyvä keskustelunavaus. Tämän avulla on päässyt puhumaan Lutherin ajasta niin kirkollisissa kuin ei-kirkollisissakin piireissä, kuittaa Reinikainen.

– Tästä on tullut myös kulttuuriprojekti. Yksi juhlavuoden tarkoituksista on pitää esillä matkaa 500 vuoden takaisista ajoista tähän päivään, ja miten käsittelemme sitä perintöä osana toimintaamme.

Reinikainen on työskennellyt muutaman vuoden Saksassa, jossa on luonnollista mennä ekumeenisen jumalanpalveluksen jälkeen pubiin syömään.

– Suomalaisessa pitopöydässä keskustellaan kotikaljan alkoholipitoisuudesta. Tällainen keskustelu olisi ollut ihan luonnotonta Lutherin ajan Saksassa.

Hän kuuluu nokialaiseen Viholan vaahtopäät -seuraan ja on viehättynyt erityisesti Baijerin olutmaailman makurikkaudesta. Seudulla on kyläpanimoita, jotka ovat ylpeitä tuotteistaan ja osa kylän identiteettiä. Panimot ovat kuitenkin ketjuuntumassa.

Sulkaman mielestä oluen tarjoaminen olisi Suomen ilmasto-oloissa kirkolle luonnollisempaakin kuin viinin, eiväthän rypäleet menesty täällä.

Reinikainenkin puhuu ateriayhteyden puolesta; siitä, kun yhteen kokoontuu ystäviä, veljiä ja sisaria:

– Alttarikaaren kuvan eteen tuleminen ei ole itsetarkoitus, vaan yhteen tuleminen Kristuksessa, Jeesuksen muistaminen maljaa nostaessa. 

Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Jussi Laitinen

Reformaatio-oluita:

Bryggeri Helsingin Luther ja Ylitsekuohuvaa Armoa

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Agricola

Mustan Virran Panimon Martti Tripel

Nokian Panimon Armo

Stadin Panimon Käthe ja Martin

 

Nokian Panimolla

- Olutta valmistuu reilut 3 miljoonaa litraa vuodessa.

- Ympäristö otetaan nykyään vahvasti huomioon. Mäski menee eläinten rehuksi ja pakkaukset kierrätetään.

- Kaatopaikkajätettä tulee vuosi vuodelta vähemmän.

- Oluen valmistus alkaa
Keittohuoneessa tapahtuvat mäskäys, siivilöinti, humaloiden lisäys, keitto ja selkeytys. Kellarissa vuorossa ovat jäähdytys, ilmastus, hiivan lisäys, käyminen, kypsytys ja mahdollinen suodatus.

- Pintahiiva on tärkeä tekijä arominmuodostuksessa. Aromiin vaikuttaa viljan ohella myös käytetty humala. Aromia voidaan myös lisätä.

Lue lisää:

Junkkari, Lari: Olut ja elämisen taito (Kotimaa, 2012)

Rissanen, Mika ja Tahvanainen, Juha: Kuohuvaa historiaa - Tarinoita tuopin takaa (Atena, 2014)

Kohtuukäyttöön kannustavaa pienpanimokulttuuria