Silta arkisto 2017
Rakastavan katseen hoidossa kohti taivaan iloa
On vaikea ajatella Tampereen Tuomasmessua ilman Pirkko Tuomistoa – ja toisin päin. Tamperelaisnainen oli monen muun kanssa vuonna 1990 aloittamassa musiikkipitoista messua, joka on edelleen suosittu. Se kerää kolmen viikon välein Aleksanterin kirkkoon keskimäärin yli 500 henkeä.
Tuomasmessua luonnehditaan usein etsijöiden ja epäilijöiden messuksi. Myös Tuomistolla uudenlainen jumalanpalvelus päätti hengellisen etsintävaiheen.
– Joitakin vuosia aikaisemmin olin joutunut jättämään vanhan uskonyhteisöni, mikä oli hyvin kipeä asia. Käynnistyi hengellinen hakuprosessi, jonka aikana löysin vaikutteita muun muassa ortodoksikirkon suunnalta.
Tärkeä kokemus hänelle oli tutustuminen ortodoksiteologi Aleksander Schmemannin teokseen Suuri paasto. Se avasi uudenlaisia näköaloja messuun ja erityisesti liturgiaan.
– Olen perusluterilainen, mutta arvostan ortodoksien perusasennetta jumalanpalvelukseen. Siellä seurakuntalaiset tavallaan vedetään kokonaisvaltaisesti messujuhlaan mukaan.
Ainutlaatuinen messukokonaisuus
Tuomasmessun Pirkko Tuomisto näkee kokoelmana erilaisia hengellisiä käytäntöjä, joista yhdessä rakentuu ainutlaatuinen messukokonaisuus. Kaikki huipentuu pyhään ehtoolliseen.
– Messun aikana tapahtuu joka kerta jotakin – ilmapiirikin muuttuu. Uskon, että voimme saada parin tunnin aikana jo hieman esimakua siitä, millaista taivaassa voisi olla.
Tuomistoa puhuttelee Tuomasmessussa moni asia. Hän mainitsee erityisesti musiikin, ekumeenisuuden sekä vapaaehtoisten suuren roolin.
Pitkän linjan käsityöläisenä Tuomisto arvostaa myös messun visuaalisuutta. Luterilaisessa jumalanpalveluksessakin kauneus saa nykyään kukoistaa.
Tuomasmessussa tämä puoli toteutuu ehkä parhaiten rukousalttareilla. Niitä rakennetaan kuusi jokaiseen messuun.
– Rukousalttarit eivät ole vain kirkkotilan koristeita, vaan niiden tarkoitus on tukea rukouselämää. Ne myös avaavat messun antia ja tuovat uskoon lisää ulottuvuuksia. Messujen välilläkin monet jättävät lapuilla rukouspyyntöjään rukousalttareille.
Kristityn elämä pyhiinvaelluksena
Pirkko Tuomisto vertaa kristityn elämää pyhiinvaellukseen. Ilmiö näkyy Tuomasmessussa muun muassa vahvana yhteisöllisyytenä – jo kauan ennen kuin yhteisöllisyydestä oli muotia puhuakaan.
Tuomasmessussa yhteisöllisyys on toteutunut esimerkiksi matkoina ja perehtymisenä ajankohtaisiin hengellisiin teemoihin.
– Olen aina nauttinut siitä, että uppoudutaan oikein syvälle kirkon opetuksiin.
Kristityn ihmisen elämään kuuluvat myös ohdakkeiset erämaataipaleet. Tuomistoa on kiehtonut Raamatussa kuvattu Israelin kansan taival erämaassa.
– Vaikeissa olosuhteissa uskoa koetellaan monin tavoin, ja tapahtuu myös siitä luopumista. Päämäärä on kuitenkin selkeä; edessä häämöttävä Luvattu maa.
Karussa maaperässä vaikuttivat myös useat Tuomiston arvostamat hengelliset opastajat, esimerkiksi ensimmäisten kristillisten vuosisatojen erämaaisät. Tuolloin eläneestä Pyhästä Antoniuksesta sanotaan, että palattuaan erämaasta kotiseudulleen kahdenkymmenen vuoden jälkeen hän oli enemmän ihminen kuin kukaan muu.
– Uskon, että Jumalan tarkoitus on jatkaa edelleen luomistyötään. Näin meistä voisi tulla sellaisia ihmisiä, joiksi hän on meidät tarkoittanut. Ehjempiä ja kokonaisempia ihmisiä, joiden yläpuolella Luojamme on.
Uudemman ajan hengellisistä inspiroijistaan Pirkko haluaa mainita erityisesti ruotsalaispiispa Martin Lönnebon.
– Lönnebo käyttää termiä sarastusminä. Sillä teologi tarkoittaa jokaisen ihmisen sisällä piilevää kätkettyä olemusta. Sarastusminä on meille myös muisto paratiisin ajasta.
Seurakunta kantaa sairasta
Maaliskuun alussa pidettiin Aleksanterin kirkossa paastomatkan aloittanut tuhkakeskiviikon Tuomasmessu.
Siitä Pirkko Tuomiston mieleen jäivät erityisesti tutut ehtoollisen päätössanat: ”Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri kätkeköön henkemme, sielumme ja ruumiimme, koko olemuksemme, iankaikkiseen elämään.”
– Tämä on rohkaiseva viesti kaikille, mutta erityisesti meille kehossaan sairautta kantaville.
Vuonna 2006 Tuomistossa todettiin syöpä. Hän teki tuolloin päätöksen elää ikävän vieraan kanssa mahdollisimman avoimesti.
– Heti seuraavassa Tuomasmessussa menimme Reijo-mieheni kanssa alttarille keskustelemaan papin kanssa ja myös saamaan öljyllä voitelun. Kyseessä on yhteisöllinen tapahtuma; siinä on samalla mukana koko seurakunta siunaamassa.
Rakastavan puolison ohella messuyhteisö on ollut keventämässä sairauden taakkaa.
– On lohdullista tietää, että niin moni on näiden vuosien aikana rukoillut puolestani, hän iloitsee.
Hoidetaanko sairautta vai ihmistä?
Syöpä ei antanut itsestään merkkejä moneen vuoteen, mutta sitten se uusiutui.
Lopulta hoitojen jälkeen tultiin viime kesänä dramaattiseen käännekohtaan. Lääkäri totesi, ettei sairaudelle ole enää mitään tehtävissä.
– Siihen asti olin käynyt säännöllisesti lääkärissä ja kontrollitutkimuksissa. Nyt se oli loppu. Onneksi sain tilanteeseeni itse toivomani ratkaisun: pääsin Pirkanmaan Hoitokotiin, joka oli häämöttänyt mielessäni tärkeänä toiveena syövän viime vaiheita ajatellen.
Tuomisto on nyt Hoitokodin kotihoidon piirissä. Hän saa sieltä kaiken haluamansa tuen osallistuen myös saattohoitokodin viikoittain järjestämään päiväkeskustoimintaan.
Hoitomuodon vaihtuminen herätti kuitenkin paljon kysymyksiä.
– Sairaalassa tehdyt tutkimukset ja hoidot eivät olleet minulle vain lääketieteellisiä toimenpiteitä. Etsin valkotakin sisältä ja koneiden viereltä ennen kaikkea ihmistä. Joskus se löytyikin kirkastaen koko päivän.
Mutta liian usein lääkärin luona piti painaa kysymykset ja hätä piiloon.
– Vasta jälkeenpäin ymmärsin, että sairaalassa tutkitaan ja hoidetaan
sairautta, ei ihmistä. Ainakin syöpäpotilas kaipaisi kokonaisvaltaista hoitoa.
Saattohoidossa juuri sellaista annetaan, myös meille edelleen kotona asuville
potilaille, Tuomisto kiittelee.
Laulujen sanoissa turva
Pirkko Tuomistolla siirtyminen sairauskeskeisestä ajattelusta oman olemisensa kokonaisvaltaiseen hahmottamiseen vei yllättävän paljon aikaa.
– Nyt on täytynyt pudottautua ikään kuin luonnonlapsen tilaan. Elämän on vain annettava edetä mittailematta ruumiin reaktioita kovinkaan tarkasti. Taustallahan on tietysti se tietoisuus ja turva, että Pirkanmaan Hoitokodista saan tarvittaessa kaiken avun yötä päivää.
Toisaalta vakava tilanne on myös avannut pitkän linjan kristitylle uudenlaisen suhteen Jumalaan.
– On täytynyt opetella luottamaan niihin laulujen sanoihin, joita olen koko elämäni laulanut: ”Ken on lapsi Herran armaan turvatumpi ompi varmaan.” Tai sitten turvata uudempiin sanoituksiin: ”Sinun varaasi kaiken laitan, täällä kestä ei mikään muu.”
Tuomisto kertoo eläneensä pari viime vuotta lyhyellä aikaperspektiivillä. Monenlaisia Tuomasmessun tehtäviä hän on kuitenkin ottanut vastuulleen mielellään.
– Ne ovat olleetkin aivan erinomainen elämänhalun antaja. Uskon, että mielekkäällä tekemisellä on jopa fysiologista vaikutusta mielialan kohenemisen ohella.
Kun kuoleman muurit murtuvat
Ensi viikolla koittaa kristittyjen suuri juhla. Yhdeksän viikon paastonaika huipentuu hiljaiseen viikkoon ja Vapahtajamme ylösnousemukseen. Kristus nousi kuolleista! – Totisesti nousi!
Pirkko Tuomiston suunnitelma on sama kuin vuosikymmeniä. Hän aikoo saapua pääsiäisenä miehensä kanssa Aleksanterin kirkon Tuomasmessuun jo hyvissä ajoin. Kirkko on juhlaa varten koristeltu poikkeuksellisen kauniiksi. Musiikki virittää mielen pääsiäisen iloon. Pyhyyden aistii kaikessa.
Pääsiäinen on Tuomistolle ihmeellinen sekoitus näkymätöntä Jumalan valtakuntaa ja maallisen elämän konkretiaa.
– Sanotaan auringonkin silloin tanssivan ja kivien liikahtavan. Lukitut ovet eivät enää pidättele, kun Taivaan Jumala murtaa kuoleman muurit.
Pääsiäisjuhlassa hän odottaa lukuisten tuomasystävien lisäksi kohtaavansa Kristuksen. Vapahtajamme, joka huomioi häpeän ja masennuksen sitomat oppilaansa yksilöllisesti.
– Nämä seuraajat saivat myös mahdollisuuden uuteen alkuun. Tuomas pääsi vastauksena epäilyihinsä koskettamaan Jeesusta, ja Pietarille annettiin lankeemuksen jälkeen uusi merkittävä tehtävä.
Pirkko Tuomisto uskoo Vapahtajan tuntevan hänenkin koko elämänhistoriansa.
– Kristus katsoo minuakin rakkauden katseella, rohkaisee ja näyttää tietä eteenpäin.
Teksti: Vesa Keinonen
Kuvat: Hannu Jukola
