8.1.2020 12.07

Iloa musiikista

Musiikki koskettaa, tuo iloa ja tekee hyvää ihmisille. Näin vakuuttaa 75-vuotias Eeva-Liisa Erkkilä, joka tekee vapaaehtoistyötä Tampereen seurakuntien Soivaa hoivaa -hankkeen musikanttina.

Eeva-Liisa Erkkilä haluaa rohkaista musiikinharrastajia mukaan Soivaa hoivaa -hankkeeseen. Erkkilä istuu Näsin salin flyygelin äärellä ja hymyilee.
Eeva-Liisa Erkkilä haluaa rohkaista musiikinharrastajia mukaan Soivaa hoivaa -hankkeeseen.
Ruotulassa sijaitseva Lahdensivun koti on Tampereen Naisyhdistyksen palvelutalo ikääntyneille ja muistisairaille asukkaille.

– Vapaaehtoistyöni soittajana alkoi siitä, kun oma äitini asui Lahdensivun kodissa. Pikkuhiljaa aloin tehdä vierailuja muihinkin hoivakoteihin. Nykyisin käyn silloin tällöin soittamassa myös Pirkanmaan hoitokodissa, jossa olen muun muassa säestänyt Elina Laaksin laulua.

Eeva-Liisa Erkkilä on nähnyt omin silmin useita kertoja, että musiikilla on uskomaton vaikutus ihmiseen.

– Kun Suvivirsi alkaa soida, kuolinvuoteella makaavan potilaan silmistä saattaa vierähtää kyynel.

Hän on huomannut, että musiikkituokiot koskettavat ja ilahduttavat paitsi hoivakotien asukkaita, myös heidän läheisiään sekä työntekijöitä.

Eeva-Liisa Erkkilän instrumentteja ovat piano ja flyygeli. Musiikki on kuulunut hänen elämäänsä jo lapsuudesta.

– Olen ollut soittamassa Markus-sedän lastentunnillakin joskus 1950-luvulla, hymyilee Erkkilä, ja viittaa suosittuun Lastentunti-radio-ohjelmaan, jota esitettiin Yleisradiossa vuosina 1926–1956.

Musiikin- ja luokanopettajana elämäntyönsä tehnyt Erkkilä on suorittanut opintonsa Tampereen musiikkiopistossa ja Turun yliopistossa.

– Musiikki on iso osa myös perheeni elämää, kertoo kahden lapsen äiti ja kuuden lapsenlapsen isoäiti.

Erkkilä on musisoinut ikäihmisille myös lastenlastensa kanssa. Joukosta löytyvät muun muassa viulisti, huilisti ja sellisti.

– Haluan, että he tapaavat vanhoja ihmisiä, sillä sukupolvien kohtaaminen on tärkeää.

Vapaaehtoistyön ja Eternitas-kuoron ohella Erkkilä harrastaa liikuntaa, käy teatterissa sekä lukee runsaasti kirjoja.

– Vapaaehtoistyötä tehdessä jokainen voi päättää itse, kuinka paljon antaa ajastaan muille. Itse haluan, että aikaa jää myös perheelle ja muille harrastuksille, korostaa Erkkilä.

TEKSTI: Kirsi Airikka
KUVA: Hannu Jukola


Haluaisitko tehdä vapaaehtoistyötä soittamalla tai laulamalla hoivakodeissa? Lisätietoja saa Soivaa iloa -illoissa maanantaisin kello 17.30–19 Pispalan kirkossa, 20.1. alkaen. Seuraava valmennus 18.–19.1. Lisätietoja Soivaa hoivaa -toiminnasta


Palaa otsikoihin