Luovan työn paloa
21-vuotiaalta Kuura Juntuselta ilmestyi toissa vuonna kirja Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään (Kustannus Z). Siinä hän puhui asioista, jotka olivat silloin niin lähellä, mutta nyt teos tuntuu nuoren ihmisen kirjalta.
Juonta varten hänellä sinkoili päässä ”hirveän monta ideaa”, mutta samalla kun yksi ajatus vei yhtäälle ja toinen toisaalle, oli myös käytävä koulua. Nyt hän opiskelee Tampereen yliopistossa englantia. Suomi ja englanti ovat hänestä kauniita.
– Kun olin tosi pieni, halusin tehdä elokuvia. Kuvasin siskoani ja kavereita videokameralla.
Teatterin tekemisen makuun hän pääsi Tampereen yhteiskoulun lukiossa, joka on ilmaisutaidon erityislukio.
– Menin sinne tekemään elokuvia, mutta en tehnyt niitä. Ensimmäisenä vuonna keksimme, että meidänhän täytyy tehdä musikaali – ja sitten teimme musikaalin.
Lukion jälkeen hän kirjoitti tekstejä kavereille. Sitten hän näki verkossa Tukkateatterin hakevan uusia harrastajia, ja päätti lähteä kokeilemaan.
– Teatteri on siitä kätevä, ettei siinä ole jälkityötä, kuten värikorjailua ja leikkausta. Se pitkä valmisteluvaihe on takana, ja kun kaikki tapahtuu nyt, siitä tulee ihana adrenaliinivyöry.
– Tykkään myös siitä, että saa tehdä töitä näyttelijöiden kanssa, yhdistää ideoita. Yhteistyö on ihanaa!
Viime keväänä hän oli mukana Taru Kumara-Moision käsikirjoittamassa ja ohjaamassa Maailmanlopun hyvä ihminen -näytelmässä.
– Olin tekemässä valotekniikkaa, mutta kun pääroolin näyttelijä kerran sairastui, päädyin sijaiseksi. Kun en ollut näyttämöllä, kertasin tekstejä takahuoneessa, Juntunen nauraa.
Jos näyttämöllä tapahtuu jokin virhe, ei sitäkään pääse korjailemaan jälkikäteen. Eikä katsoja välttämättä huomaa koko asiaa, vaan voi ajatella sen kuuluvan esitykseen.
Suomalaista yleisöä voi olla vaikea saada eläytymään, tai mukaan esityksiin, joihin heidät on tarkoitus saada osallistumaan.
– Tänä vuonna esitimme Niskavuoren Hetaa yleisölle, joka koostui osittain espanjalaisista. Oli ihanaa, miten kannustavia katsojat olivat, iloitsee koulussa pitkää espanjaa lukenut Juntunen.
Isoja unelmia
– Mulla on isoja unelmia, mutta tää on ehkä väliunelma. Teatterin tekemisen lisäksi haluan kirjoittaa kirjoja, mutta tosiasiassa haluaisin tehdä vähän kaikkea: televisiota, elokuvia…
Nyt hän ohjaa Tukkateatterille F. Scott Fitzgeraldin klassikkoromaaniin Kultahattu (The Great Gatsby) perustuvaa näytelmää, jonka ensi-ilta on 2. helmikuuta.
Suunnitteilla on myös seuraava kirja, mutta yhden kirjan tehneenä Kuura Juntunen tunnustaa jännittävänsä, pystyykö kirjoittamaan tarpeeksi kiinnostavasti, kustantaako teosta kukaan, lukeeko sitä kukaan.
– Unelmointi on mun pahe. Unelmointi on helppoa, mutta unelmissa on se paha puoli, että ne pitää myös toteuttaa, energinen nuori aikuinen hymyilee.
Hän kuitenkin rohkaisee nuoria tarttumaan haaveisiinsa.
– Erityisesti jos tuntuu siltä, ettei uskalla tehdä jotain, koska muut kattoo sua. Muut ihmiset pelkäävät ihan samaa.
Ei kannata esimerkiksi ahdistua etukäteen siitä, ettei varmasti pääse johonkin kouluun.
– Asiat eivät ole mahdottomia, vaan epätodennäköisiä, ja todennäköisyyttä voi muokata. Mutta joskus täytyy tehdä muuta, ja samaan aikaan vaikka opiskella.
– Asioita voi tehdä myös sen takia, että ne ovat hauskoja. En halua tehdä sellaista luovaa työtä, jossa on suora linja, vaan että se tulee rehellisestä halusta ja palosta.
– Luova työ syntyy siitä, että sä teet, olet ja elät. Kaikki eläminen on aina hyväksi.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola