Merkitys löytyi Ukrainasta
– Auttamistyö on ollut minulle käänteentekevää. Olen huomannut, että minusta on löytynyt uudenlainen puoli, ja pidän itsestäni nykyisin enemmän, miettii Joona Päätalo, 28, joka on auttanut ukrainalaisia noin puolitoista vuotta.
Media-alan maisteri Joona Päätalo on ollut työnsä ja harrastuksensa myötä usein kuvaamassa maailmalla.
– Olen nähnyt paljon köyhyyttä ja auttamistyötä. En kuitenkaan ole kokenut sitä toisten auttamista
omaksi jutukseni, enkä ole uhrannut siihen aikaa tai rahaa. Olisin halunnut olla hyvä ihminen, ja oma itsekkyyteni on vaivannut minua.
Pari vuotta sitten nuoren miehen elämä muuttui täysin, kun hän koki työuupumuksen, jäi pois töistä ja joutui onnettomuuteen. Heinäkuussa 2023 hän lähti länsi-Ukrainaan kuvausmatkalle.
– Jokin vain naksahti päässäni. Löysin sieltä jotakin merkityksellistä, ja minussa heräsi halu auttaa ukrainalaisia.
Viime syksynä Päätalo lähti kahdeksi kuukaudeksi vapaaehtoistyöhön Harkovaan.
– Jaoimme siellä Yhdistyneiden kansakuntien ruoka-avustuksia rintaman läheisyydessä, ja näin jonkin verran sotaa ja sen välittömiä seurauksia. Se oli käänteentekevä kokemus.
Päätalo vietti aikaa sotilaiden kanssa, ja tutustui ihmiseen, joka toimittaa autoja ja avustustavaraa Ukrainaan. Autoista on huutava pula, ja ne ovat entistäkin kalliimpia sotaa käyvässä maassa.
– Siitä syntyi ajatus autojen viemisestä Suomesta Ukrainaan. Sotilaat tilaavat ja ostavat minulta autoja, ja osan niistä saan myös lahjoituksena suomalaisilta, kertoo Päätalo, joka on vienyt myös yhden Tampereen seurakuntien lahjoittaman auton Ukrainaan.
Autoihin pakataan lahjoitustavaroita
Suosituimpia ovat maasto-, paketti- ja lava-autot.
– Huonokuntoisetkin autot kelpaavat, sillä ukrainalaiset automekaanikot ovat yksi taikuuden alalaji. He laittavat kuntoon mitä vain, hymyilee Päätalo.
Autoilla ei kannata ajaa pitkää matkaa tyhjinä, ja siksi ne pakataan täyteen avustustavaraa. Sitä jaetaan sekä ukrainalaisille sotilaille että siviileille.
Päätalon merkittävin yhteistyökumppani on Ukrainalaisten yhdistys Suomessa, jolla on iso logistiikkakeskus pääkaupunkiseudulla.
– En kuitenkaan edusta tätä organisaatiota, sillä olen itsenäinen toimija, korostaa hän.
Yritykset ja yksityiset voivat lahjoittaa tavaroita myös Päätalon kautta.
– Pihoilla lojuu autoja, kaapit ovat usein täynnä käyttämättömiä työkaluja ja makuupusseja. Olen usein kysynyt ihmisiltä, onko heillä jotakin, mitä voisin viedä sotilaille. Ihmisillä on kyllä halua auttaa, mutta he tarvitsevat siihen kipinän ja kanavan.
Vapaaehtoistyö on haastavaa, ja omasta elannostakin on jatkuva huoli.
– Silti tämä on motivoivaa. Olen tosi tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, sillä kokemukseni kertovat, että tällä työllä on merkitystä, pohtii nuorukainen, joka on saanut paljon ystäviä ja tuttuja ukrainalaisista ihmisistä ympäri maata.
Pitkät ajomatkat ovat riski
Työn turvallisuus sotaa käyvässä maassa askarruttaa varsinkin nuorukaisen läheisiä.
– Itse en ole ollut hengenvaarassa. Pelottavin tilanne oli ensimmäisenä päivänä Harkovassa, kun muutama iso ohjus osui lähelle. Tunsin tärähdykset, ja autojen varashälyttimet alkoivat huutaa ulkona, ja kieltämättä koin kauhua.
Kovat ja yllättävät äänet saattavat kotonakin tuoda vaaran signaaleja aivoihin, ja räjähdykset muistuvat mieleen.
– Pärjään niiden kanssa kuitenkin hyvin, ja ajan myötä ne tasaantuvat. Olen ollut tosi onnekas, että olen säästynyt paljolta.
Liikenne on vaarallisin asia vapaaehtoistyössä.
– Ajan pitkiä matkoja, myös pimeässä ja väsyneenä. Yleensä on ajettu noin 24 tuntia Lutskiin ja pidetty siellä taukoa 1–2 yötä ennen itään jatkamista. Pitäisi muistaa pitää taukoja.
Monien ihmisten unelmat ovat kuolleet
Joona Päätalo on kokenut paljon ihmisten surua ja pelkoa. Hän kantaa itsekin ystäviensä murheita.
– Ihmisillä ei ole suunnitelmia, ja monien unelmat ovat kuolleet. He eivät näe tulevaisuuteen. Kaikki ikävöivät rintamalla olevia rakkaitaan ja pelkäävät, että läheisiä kuolee.
Joona Päätalo osaa sanoittaa ajatuksiaan ja tunteitaan.
– Tarinoilla on iso voima, ja olen jakanut kertomuksia auttamistyöstä sosiaalisessa mediassa ja tehnyt videoita YouTubeen. Lisäksi järjestin Helsingissä tukikonsertin Ukrainan hyväksi. Hienoa on, että ne ovat edistäneet lahjoittamista.
Päätalon mukaan vanha klisee ”Kun antaa, myös saa” on totta.
– Yksi tärkeimpiä asioita on ollut joukkoon kuulumisen kokemus. En ole muukalainen, vaan koen olevani yksi heistä, ja minulla on yhteys ihmisten kanssa.
Yhteyden rakentumisessa on auttanut, että Päätalo on opiskellut ukrainan kieltä. Hänellä on paljon ystäviä, joiden kanssa ei voi kommunikoida muilla kielillä.
– Voisin myös kuvitella asuvani Ukrainassa, ja esimerkiksi työskennellä jonkin kansainvälisen auttamisjärjestön palveluksessa.
Hän toivoo, että länsimaat osallistuisivat Ukrainan sotaan nykyistä enemmän.
– Ei ole oikein, että vain ukrainalaiset perheet kärsivät ja maksavat tämän laskun. Tämän pitäisi olla yhteinen sota ja yhteiset talkoot.
Teksti: Kirsi Airikka
Apua Ukrainaan
ja: joona.paatalo@hotmail.fi