Juho Kuosmasen elokuvissa ollaan kolhuja kokeneen ihmisen puolella
Elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen tunnetaan Suomessa ja maailmalla elokuvistaan Hymyilevä mies ja Hytti nro 6, jotka ovat valloittaneet katsojat, kriitikot ja palkintoraadit niin Cannesin elokuvajuhlilla kuin kotimaassakin.
Pitkien elokuviensa lomassa Juho Kuosmanen on ohjannut vuosien varrella myös trilogian verran lyhyitä mykkäelokuvia. Elokuvat Romu-Mattila ja kaunis nainen (2012), Salaviinanpolttajat (2017) ja Kaukainen planeetta (2023) nähdään 8. maaliskuuta Tampereen tuomiokirkossa osana Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoa. Musiikin elokuviin improvisoi Tuomiokirkon urkuri Esa Toivola.
Trilogian elokuvat onkin tehty esitettäväksi elävän musiikin kanssa, sillä alkujaan Kuosmanen kiinnostui mykkäelokuvan tekemisestä juuri äänien kautta.
– Olen aina tykännyt mykkäelokuvista ja varsinkin livenä säestetyistä mykkäelokuvista. Halusin tehdä elokuvan, joka esitettäisiin foley-artisti Heikki Kossin ja elävän orkesterin kanssa, kertoo Kuosmanen.
Foley-äänet ovat elokuvan äänitehosteita, jotka äänitetään elokuvaan jälkikäteen tai tehdään mykkäelokuvien näytöksissä elokuvan aikana.
Kuosmanen suunnittelikin ensimmäistä mykkäelokuvaansa aluksi äänimaailma mielessään. Elokuva sai kuitenkin toisen suunnan, kun Kuosmanen tutustui elokuvansa päähenkilöön.
Nyt jo edesmennyt Seppo Mattila oli kokkolalainen romukauppias, joka kamppaili pitkään oikeudestaan asua omassa kodissaan. Kaupungin mukaan Mattilan talo ei ollut asumiseen sopiva.
– Elokuva on fiktiota, mutta Romu-Mattilassa on käytetty paljon todellisia aineksia Seppo Mattilan elämästä. Hän asui yksikseen kaupungin ulkopuolella, ja oli joidenkin ihmisten mielestä epäilyttävä. Syntyi puheita, ja Mattila joutui hylkiön asemaan.
Mattilan elämäntilanne kosketti Kuosmasta. Alun perin äänikokeilusta lähtenyt elokuvaprojekti muuttui vakavammaksi, ja tarve korjata Mattilan tilannetta toi elokuvaan myös yhteiskunnallisen dokumentin ulottuvuuden. Pääosassa elokuvassa nähdään Seppo Mattila itse.
Valmis elokuva on kulkuriromanttinen melankolinen kertomus, jossa Mattilan elämäntarina on muunnettu fiktion muotoon.
– Elokuva on karrikoitu tarina väärinymmärretystä ihmisestä, jonka ihmiset omaa pienuuttaan tuhoavat.
Todellisen elämän Mattilalle elokuva oli kuitenkin myönteinen käänne.
– Elokuvalla on mahdollisuuksia tuoda uusia ajatuksia, muuttaa ajatuksia. Muutama henkilö tuli elokuvan nähtyään sanomaan, että heillä oli ollut epäluuloja Mattilaa kohtaan, mutta nyt ajatukset olivat muuttuneet.
Elokuvalla ja asian saamalla huomiolla saattoi olla myös vaikutusta siihen, että Mattilan ei lopulta tarvinnut muuttaa talostaan. Hän sai asua kodissaan elämänsä loppuun asti.
Uusi versio Salaviinanpolttajista
Toisen mykkäelokuvan tekoon Kuosmasen houkutteli Loud Silents -mykkäelokuvafestivaalin taiteellinen johtaja Otto Kylmälä, joka ehdotti Kuosmaselle uutta versiota ensimmäisestä suomalaisesta näytelmäelokuvasta Salaviinanpolttajat. Vuonna 1907 valmistunut ”ensimmäinen suomalainen kinematograafinen näytelmäkappale” oli aikapäiviä sitten kadonnut, mutta elokuvasta oli säilynyt lyhyitä kuvauksia lehdissä.
Näiden tietojen perusteella loihdittiin varhaisversiolle enemmän tai vähemmän uskollinen tarina, jossa mukana on kaksi salaviinanpolttajaa, possu, korttipelikohtaus ja pari poliisiakin.
Toista salaviinanpolttajaa elokuvassa näyttelee kirjailija, teatteriohjaaja Juha Hurme.
– Tunnen Juhan pitkältä ajalta, ja oli mietitty, että olisi kiva tehdä jotakin yhdessä. Juha oli kirjoittanut näytelmän Eero Kilvestä, Volter Kilven veljestä, ja Eero Kilpi näytteli alkuperäisessä Salaviinanpolttajat-elokuvassa. Siksi ajattelin, että Juha sopisi elokuvaan.
Elokuva kuvattiin käyntiin vedettävällä Bolex-kameralla, jolla pystyi kuvaamaan kerrallaan puoli minuuttia. Jälkeä syntyi nopeassa tahdissa pienissäkin pätkissä; kuvaukset kestivät vain kolme päivää.
Salaviinanpolttajiin on tarttunut mykkäkomedioista tuttua holtitonta menoa, eikä ohjaaja itsekään näe elokuvassa mitään syvällistä sanomaa.
– Elokuva on niin älyvapaa, ettei sen sisällöstä voi sanoa mitään. Enemmänkin se oli hassuttelua.
Kuosmanen leikkasi elokuvan itse. Romu-Mattila ja kaunis nainen -elokuvan hän oli teipannut käsityönä kasaan Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksen kellarissa, nyt työskentelyä helpotti Aki Kaurismäeltä saatu 16-millisen filmin leikkauspöytä.
Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2017, jolloin Suomi vietti itsenäisyyden satavuotisjuhlia ja alkuperäisen elokuvan ensi-illasta oli kulunut 110 vuotta. Romu-Mattila ja kaunis nainen ja Salaviinanpolttajat nähtiinkin Suomen juhlavuoden myötä elävällä musiikilla säestettyinä muun muassa Lontoossa ja Pariisissa.
Trilogian kaunis, haikea päätös
Salaviinanpolttajat tehtiin ripeässä tahdissa, mutta kolmas elokuva, Kaukainen planeetta, oli työn alla vuosia.
Elokuvaa lähdettiin tekemään avaruuselokuvana. Pääosaan Kuosmanen halusi kokkolalaisen Jaana Paanasen, joka oli jo ollut mukana kahdessa aiemmassa mykkäelokuvassa.
– Jaana oli yksi syy tehdä tätä elokuvaa. Varsinkin mykkäelokuvissa hänen ilmaisunsa on mahtavaa, hän on tosi hauska tyyppi. Minua viehätti ajatus tehdä hänestä supersankari.
Kuvaukset tapahtuivat konepajahallissa Karkkilassa, kotikutoisissa lavasteissa. Inspiraatiota tyyliin oli saatu muun muassa Gerges Mélièsin Matka kuuhun -elokuvasta, Charles Chaplinin ja Guy Maddinin elokuvista, sekä vanhoista Tähtien sota -elokuvista.
– Elokuvan idea oli aluksi levällään, se oli ensin vain leikkiä lavasteilla. Mutta tarkempi idea, se mitä elokuvassa käsitellään, oli aika pitkään hukassa, kertoo Kuosmanen.
Elokuvaa kuvattiin kahteen otteeseen, ja kuvausten välillä ehti kulua puolitoista vuotta. Väliin osui vaikea vuosi.
– Mikään käsikirjoitus ei ole immuuni sille, miltä tekijästä itsestään tuntuu. Moni lähipiiristä kuoli, vuosi oli kuolemantäyteinen.
Ajatukset kuolemasta ja jälleennäkemisen kaipuusta tulivat osaksi myös Kaukainen planeetta -elokuvaa. Elokuvan päähenkilöinä ovat majakkasaarella elävät sisko ja veli, jotka haaveilevat kuolemanjälkeisestä kohtaamisesta.
– Elokuva on trilogian viimeinen osa, joten väistämättä on lopusta kyse, ainakin trilogian lopusta. Tämä kaikki ohjasi elokuvan suuntaa. Elokuvasta olisi tullut hyvin erilainen, jos se olisi kuvattu kerralla.
Kuosmanen kertoo, että elokuva haki lopullista muotoaan pitkään vielä leikkauspöydälläkin.
– Elokuvaa leikattiin pitempään kuin pitkiä elokuviani.
Aina on toivoa
Kaukainen planeetta on Juho Kuosmasen trilogian kaunis päätös. Kuolema ja suru eivät suinkaan ole elokuvan aiheina helpoimmasta päästä, mutta elokuva saa katsojan yhtä aikaa liikuttumaan ja hymyilemään.
Kolmen elokuvan näytökselle on annettu elokuvajuhlilla toivoon viittaava nimi Triangle of Hope. Kuosmasen elokuvissa on lämmintä huumoria, inhimillisyyttä, ja elokuvien näkökulma on elämässä kolhuja kokeneen ihmisen puolella.
– Kaikesta huolimatta, aina on toivoa.
Ajatuksensa toivosta Kuosmanen kiteyttää kirjailija Václav Havelin sanoihin:
”Toivo ei ole samaa kuin optimismi. Se ei ole vakaumusta, että jokin menee hyvin vaan varmuutta, että jokin on mielekästä, saa asia millaisen lopun hyvänsä.”
Teksti: Kaarina Lehtisalo
Triangle of Hope – Juho Kuosmasen mykkätrilogia
Urut: Esa Toivola
Pe 8.3. kello 19 Tampereen tuomiokirkossa. Vapaa pääsy. Kesto: 60 min. Ikäraja: S
Tampere Film Festival 6.3.–10.3.2024
Elokuvat
Romu-Mattila ja kaunis nainen (2012)
Kesto: 27 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Juho Kuosmanen
Kuvaus: J-P Passi
Näyttelijät: Seppo Mattila, Outi Airola
Elokuvayhtiö Aamu
Salaviinanpolttajat (2017)
Kesto: 16 min
Ohjaus: Juho Kuosmanen
Käsikirjoitus: Juho Kuosmanen ja J. V-s
Kuvaus: J-P Passi
Näyttelijät: Jaana Paananen, Juha Hurme, Tomi Alatalo
Otso Film & Elokuvayhtiö Aamu
Kaukainen planeetta (2023)
Kesto: 17 min
Ohjaus: Juho Kuosmanen
Käsikirjoitus: Juho Kuosmanen ja Anna Airola
Kuvaus: J-P Passi ja Arsen Sarkisiants
Lavastus: Kari Kankaanpää
Näyttelijät: Jaana Paananen, Aku-Petteri Pahkamäki
Elokuvayhtiö Aamu