"Kaikki lähtee itsekurista ja motivaatiosta"
Kansainväliselle uralle ponnahtava viulisti ja taiturimainen soittaja. Näin on luonnehdittu tamperelaista Iidamari Ahosta, joka on vasta 18-vuotias, mutta suuntaa jo opintoihin Berliiniin lokakuussa.
Takana ovat musiikkialan ammatillisen tutkinnon opinnot Helsingin Konservatoriossa sekä lukio-opinnot Eiran aikuislukiossa. Ahonen muutti jo 16-vuotiaana opintojen takia Helsinkiin, jossa hän asuu vielä reilun kuukauden käydäkseen tunneilla Sibelius-Akatemiassa.
– Kaikki oikeastaan lähti siitä, että olin viime vuonna Mark Gothónin kurssilla. Hän opettaa Universität der Künste Berlinissä, ja kertoi tällaisesta mahdollisuudesta.
– Siihen aikaan minun vielä piti kirjoittaa ylioppilaaksi, mutta suunnitelmat muuttuivat, ja sain korkeakoulukelpoisuuden toisen vuoden oppimäärällä. Kesäkuussa kävin pääsykokeissa, ja nyt olen lähdössä Saksaan, Ahonen kertoo.
Tavoitteena on ensin musiikin kandidaatin ja sitten ehkä myös maisterin tutkinto.
– Kansainvälinen ura kiinnostaa paljon, varsinkin nyt, kun sain tuon opiskelupaikan. Opiskelupaikan löytyminen motivoi, ja on mielenkiintoista nähdä, miten Saksan järjestelmä eroaa suomalaisesta koulutuksesta. Toivottavasti se tuo sellaisia mahdollisuuksia, mitä täällä ei välttämättä ole tarjolla.
Populaarimusiikin maailmaan hän ei aio suunnata, vaan haluaa mahdollisimman monipuolisesti opettaa, konsertoida ja soittaa kamarimusiikkia orkesterissa.
– Kyllä solistinkin ura houkuttelee, mutta siihen tarvitaan tosi paljon työtä – ja tuuriakin.
Muusikkoperheestä
Iidamari aloitteli kolmevuotiaana pikkuviululla.
– Olin jo soitellut vanhempien kanssa, ja halusin päästä oppimaan. Viisivuotiaana vanhemmat antoivat luvan mennä tunneille.
Tampereen Konservatoriossa hän opiskeli Nikolai Fadeevin johdolla. Myöhemmin hän kävi viikoittain tunneilla Radion sinfoniaorkesterin konserttimestari Petri Aarnion opissa Helsingin Konservatoriossa.
Tampereella matka harjoituksiin oli lyhyt, sillä perhe asuu Pyynikillä. Myös henkinen matka musiikin pariin on ollut pieni, koska muusikoita on jo monessa polvessa: äiti Miia Tepponen on Tampereen konservatorion viulunsoiton opettaja ja isä Pekka Ahonen opettaa klarinettia Tampereen ammattikorkeakoulussa. Myös pappa soittaa viulua ja mummi huilua.
– Olen käynyt konserteissa pienestä lähtien ja aina elänyt musiikin ympäröimänä.
Vanhempien ei siis tarvinnut painostaa harrastuksen pariin.
– He ovat tukeneet tosi paljon, mutta aina tämä on omasta tahdosta tullut.
Suku ei ole vaikuttanut myöskään soittimen valintaan:
– Niin kauan kuin muistan, olen halunnut viulistiksi. Se oli niin luonnollinen valinta, ettei tullut edes mietittyä muita.
Myös pikkuveli Samuel sai musiikkitartunnan pienenä, ja aloitti nokkahuilulla viisivuotiaana. Nyt 12-vuotiaana hän soittaa klarinettia ja pianoa, ja myös säveltää. Hän on myös Tampere Filharmonian Nuori Solisti vuodelta 2018.
Lahjakkaaksi määrittely tuo Iidamari Ahosen mukaan motivaatiota harjoitteluun.
– Lahjakkuus on minusta kuitenkin vain lisä; paljon on kiinni siitä, miten jaksaa tehdä työtä. Kaikki lähtee itsekurista ja motivaatiosta harjoitteluun. Viulukin on sellainen soitin, että se vaatii tosi paljon töitä.
Tiukka tahti on toisaalta muusta pois, mutta myös antaa paljon.
– Onneksi suuri osa kavereista on myös muusikoita, joten he ymmärtävät, että on harjoiteltava.
Hyvä soittaja koskettaa
Ahosen mukaan moni tekijä tekee soittajasta hyvän.
– Minulle hyvä soittaja on sellainen, joka on teknisesti varma, mutta myös koskettaa musiikillaan. Pidän paljon parempana soittajana sellaista, joka on musiikillisesti mielenkiintoinen, kuin sellaista, joka soittaa teknisesti virheettömästi mutta kuin robotti.
– Kun ei ihminen muutenkaan ole täydellinen, niin ei soitonkaan pidä olla.
– Itse koetan soitossani löytää omaa ääntä. Hankkia inspiraatiota muilta, mutta löytää sen oman jutun ja pysyä siinä.
Ahonen ei ole jännittäjätyyppiä.
– Mutta pyrin omaan parhaimpaani, ja siitä välillä tulee paineita myös. Jos tuntuu siltä, teen välillä ihan jotain muuta.
Kirkoista kotoisin esiintymispaikka on Aleksanterin kirkko, jossa esiintyminen oli viimeksi huhtikuussa, tosin verkon välityksellä. Suomessa on Ahosen mukaan paljon sellaisia kirkkoja, joissa on hyvä soittaa.
– Viulun ääni kantaa tosi hyvin, ja soitto kuulostaa paremmalta.
Liikunta on tärkeää vastapainoa soittoasennolle, ja sitä Ahonen kertookin koettaneensa lisätä.
– Viulunsoiton asento on epäergonominen. Mutta kun on löytänyt itselle hyvän ja rennon soittoasennon, se ei rasita rannetta.
Viulu vieressä
Käytössä on arvokas Silvestre-viulu vuodelta 1843. OP Ryhmän Taidesäätiö antoi sen kahden vuoden lainalle vielä kaksi vuotta lisäaikaa.
– Alkuun suurin piirtein nukuin sen vieressä, mutta nyt siihen on jo tottunut, Ahonen hymyilee.
– Siitä täytyy tietysti pitää huolta, ja olla varovainen, kun matkustaa vaikka junassa tai lentokoneessa.
Nuoren muusikon mielisäveltäjä vaihtelee:
– Tykkään paljon Beethovenista ja Schubertista, mutta lähiaikoina olen kuunnellut 1900-luvun säveltäjiä; Sergei Prokofjevia ja ranskalaista musiikkia Maurice Ravelilta.
16-vuotiaana Iidamaria Ahonen esiintyi Tampere-talossa yhdessä pianisti Naoko Shibayama-Aarnion kanssa. Silloin ohjelmistossa oli lempiviulumusiikkia.
Lisäksi hän mainitsee César Franckin. Klassisen esittäjä ei vieroksu muitakaan säveliä.
– Arki on jo niin täynnä musiikkia, että ei sitä tule enää kuunneltua muuten. Mutta esimerkiksi autossa en ikinä kuuntele klassista, vaan vähän milloin mitäkin – sellaista mikä sopii tilanteeseen.
Esikuviakin on paljon. Viulisteista Ahonen ihailee esimerkiksi David Oistrakhin ja Yehudi Menuhinin soittoa.
– Ja omat opettajat on aina olleet esikuvia. Minulla on käynyt tosi hyvä tuuri, että olen onnistunut saamaan niin hyviä opettajia, jotka pitäneet intoa ja kuria yllä ja vaatineet paljon. Se onkin syy, miksi vieläkin jatkan tätä.
Helsingin Konservatoriossa hän kehuu tasokkaan opetuksen lisäksi paikan yhteishenkeä.
– Pienet juhlat pidettiin Pirkanmaan musiikkiopiston pihalla, ja sisällä vähän soiteltiin, hän kuvaa pandemia-ajan valmistujaisjuhliaan.
Korona on vaikuttanut nuoren muusikon elämään paljon.
– Viime vuonna kaikki peruttiin, ja se oli tosi kova paikka. Kun on tottunut soittamaan yleisön edessä, olikin yhtäkkiä ilman live-yleisöä. On ihan eri asia soittaa pelkälle kameralle tai yhdelle ihmiselle.
Soittaja iloitseekin päästessään jälleen esiintymään yleisölle.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Rami Marjamäki
Solistikonsertti Tampere-talossa keskiviikkona 29.9. kello 19.30, Pieni sali. Iidamari Ahonen ja pianisti Naoko Shibayama-Aarnio tulkitsevat ranskalaisia sävelmiä. Liput alkaen 22 €
(Kvartettikonsertti Pirkanmaan musiikkiopistossa 4.9. peruuntui.)