Kuolema hengittää taidetila Raamissa
Taide on minulle hengitystä; se on tapani olla olemassa, sanoo Ulla Remes, joka on yksi Nokian kirjaston taidetila Raamissa esillä olevan näyttelyn taiteilijoista.
Seuraavaksi Lyypekkiin suuntaavan kiertävän näyttelyn idea syntyi Virossa asuvan yhdysvaltalaisen keräilijän luona. Taiteilijoista muodostui porukka, joka lähti työstämään ajatusta kuolevaisuuden ja katoavan maailman kuvaamisesta.
– Kuolemantanssi, Dance Macabre, on klassinen teema, jonka parissa on työskennelty vuosisatojen ajan. Kuolemattomat-taiteilijaryhmä uskoo taiteen vaikuttavan yli ajan, paikan ja kulttuurien rajojen, Remes toteaa.
Häneltä näyttelyssä on viisi maalausta, joista kaksi oli esillä jo Kemin taidemuseossa viime vuonna. Sidottu totuus -teoksessa on nähtävissä pohdintaa sanan- ja uskonnonvapaudesta. Pakolaisleiri-maalauksessa puolestaan nähdään maailman liikehdintää, muutoksia ja murroksia.
Tuoreempia teoksia on Yksi telemasto riittää siirtymään, joka muotoutui kuluneena kesänä, kun Remeksen ystävä jäi Suviseuroissa kaatuneen maston alle ja menehtyi. Vaikka yksi ihminen poimittiin pois, mukana oli myös varjelusta: keskuudestamme poistuneiden joukko olisi voinut olla suurempi, jos myrsky olisi osunut eri kohtaan.
Toisessa maalauksessa kuvataan nykyihmisen jatkuvaa identiteettipohdintaa: karhun hahmo ja ketun pää kuvaavat epätietoisuutta, keskeneräisyyttä ja uupumusta.
– Meidän pitää kaikessa keskeneräisyydessämme aina valmistautua lähtemään, myös hengellisessä mielessä, Remes pohtii.
Teema tulee kahta taiteilijaa lähelle myös ajallisesti: Ulla Remes menetti äitinsä vuosi sitten, ja Anna-Maija Rissanen äskettäin. Siirtymät-sarjallaan Rissanen työstääkin äitinsä saattohoitoa ja kuolemaa.
Synkempien mietteiden vastapainoa on esimerkiksi Jouko Alapartasen lempeässä luurangossa. Tuomas Korkalon maalauksissa Kuolema esiintyy traagisena ja melankolisena, karnevalistisenakin hahmona.
Saksalaisen nykytaiteilijan Susanne Stiegelerin kaksi teosta ovat saaneet vaikutteita katolisessa estetiikasta.
Kävijä voi osallistua
Keskellä taidetilaa oleva Ulla Remeksen Tuonelanvirta-yhteisötaideinstallaatio – kuten koko näyttelykin – tarjoaa mahdollisuuden elämän tragedioiden ja turmien käsittelyyn, mutta myös muisteluun ja yhteiseen elämän jatkuvuuden ymmärtämiseen.
Installaatio koostuu 150-vuotiaista Kiuruveden Sulkavanjärven hautausmaan puista tehdyistä, tuppeensahatuista ja pinnaltaan poltetuista lankkupöydistä. Niiden reunoille näyttelyssä kävijä voi ripustaa vaikka edesmenneen ihmisen pienen vaatteen tai palan lankaa. Remes asetteli teokseen äitinsä kapiopitsiä.
Uskontotieteilijän ja pedagogin koulutuksen saaneen Remeksen mukaan tarvitsemme yhteisiä kohtia surra. Yhteisötaide tarjoaa siihen paikan.
– Voi tulla osallistumaan oman muistonsa kanssa, ja samalla liittyä osaksi rituaalia, muiden tuntevien ihmisten yhteyteen.
Ennen vainaja saatettiin kuljettaa kotipihalle hyvästien jättöä varten. Ajassamme kuolema on eriytetty muusta toiminnasta.
– Tämä näkyy jo ennen kuolemaa: kun tullaan vanhoiksi ja heikoiksi, ylelliseltä ehkä tuntunut yksin asuminen muuttuu hauraaksi ja yksinäiseksi.
Vielä joskus Remes haluaisikin tehdä taidetta autioituvien seutujen ihmisten kanssa.
Yhteiskuntamme myös ihailee tunteiden piilottamista, ja määrittelee, mikä on hyväksytty tapa surra.
– Jos tunteita ei sisäistä ihmisyyteen kuuluvaksi, elämä voi olla valtavaa kulissien ylläpitotyötä. On voitava itkeä julkisesti ja jopa suuttua tarvittaessa. Olen oppinut arvostamaan tunteiden aitoa liikettä kehossa. Patoutuneiden tunteiden purkamisessa on valtava työ.
Live art -työtapaa Remes on toteuttanut muun muassa kirkoissa, joissa musiikki on ollut tärkeässä osassa työskentelyä.
– Kirkoissa on todella korkea musiikillinen ja muukin ammattitaito, ja töissä laaja-alaisesti koulutettua väkeä. Yhteinen hiljentyminen mahdollistaa kokemuksellisen rukouksen.
Hänen saamansa palautteen mukaan tuntumenetelmän live art -illoissa ja työpajoissa on koettu voimaannuttavia ja vahvoja hetkiä.
– Moni on kokenut, että kun saa ilmaista asioita kehollisesti ja sanattomasti, tulee näkyviin sellaista, mille ei ole sanoja.
Taide toimiikin tunne-elämän tulkkina.
– Oma taiteeni toteutuu yhdessä elämäntapahtumieni ja yhteiskunnan muutosten kanssa. Toivon, että joku muu saa siitä elämyksiä ja voi peilata sen kautta omaa elämäänsä. Osa kokee taiteen herättämän tunteen voimakkaasti kehollaankin.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola
Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virran aukioloajat