Maailman selityksiä 500 vuoden takaa
Sisällissodan asiantuntija ihastui Hattulan kivikirkon maalareihin, jotka alkoivat kertoa hänelle tarinaansa.
– Tänä vuonna minulta on ilmestynyt useita teoksia. Olen niistä jokaisesta hyvin kiitollinen ja onnellinen.
Asia ei ole kirjailijan mukaan kuitenkaan ihan niin yksiselitteinen. Teokset ovat olleet hänelle isoja henkisiä prosesseja, joita hän on työstänyt vuosien ajan. Kirjan tai näytelmän kirjoittaminen sen lopulliseen muotoonsa on vain yksi vaihe, sitä ennen tapahtuu paljon muuta.
– Kuin ihmeen kautta näiden teoksien ilmestymisajankohdat sattuvat lähes samanaikaisesti, kertoo Kanto.
Pitkä kaari kirjailijaksi
Anneli Kanto kertoo kirjoittaneensa lähes koko ikänsä. Kirjoittaminen on ollut hänen lempipuuhaansa, ja on sitä edelleen.
– Nuorempana olin aina sitä mieltä, että proosa ei ole minun lajini, ja sen vuoksi kirjoitinkin näytelmiä. Uskomukseni esti minua kirjoittamasta romaaneja aina viisikymppiseksi asti.
Vuonna 2004 hän päätti hakea Viita-akatemian kolmivuotiseen kirjoittajakouluun, sillä hän halusi edistää mielessään pyörivää ja muotoaan hakevaa tekstiä.
– Esikoisromaanini kiusasi mielessä. Aluksi yritin siitä ihan jotain muuta, mutta siitä ei vain tullut valmista.
– Viita-akatemiassa sain edistettyä tekstiäni vähä vähältä ryhmän kokoontumisien välillä. Näin siitä alkoi muotoutua romaani, jonka ensimmäisen version sain kirjoitettua valmiiksi noiden kolmen vuoden aikana.
Anneli Kannon esikoisromaani Piru, kreivi, noita ja näyttelijä julkaistiin vuonna 2007, vuosi Viita-akatemian jälkeen.
– Sinä aikana aloin uskoa itseeni proosan kirjoittajana.
Esikoiskirjan jälkeen määrätietoiselta kirjailijalta alkoi ilmestyä uusia teoksia tasaiseen tahtiin.
Sisällissota ja historia kiehtovat
Kirjailija Kanto on useissa teoksissaan käsitellyt Suomen sisällissotaa monista näkökulmista. Pohjatyötä hän on tehnyt kirjojaan varten niin paljon, että on sen vuoksi yksi arvostetuimmista sisällissodan asiantuntijoista.
– Olen ajautunut kirjoittamaan sisällissodasta, se ei ollut alun perin tarkoitukseni. Punaisten naiskaartit ja heidän kohtalonsa ovat kiinnostaneet minua aina, mutta siitä kirjoittaminen kävi mahdolliseksi vasta, kun tehtiin tarpeeksi puolueetonta tutkimusta.
Kirjoittaessaan kirjaansa Veriruusut (2008), Kanto alkoi miettiä myös sodan vastapuolta, valkoisia: minkälaisia he olivat ja miten he kokivat sisällissodan.
Hän haluaa pureutua aiheisiinsa olemassa olevien tietojen perusteella. Se vaatii paljon arkistojen ja monenlaisten lähteiden tutkimusta – ja usein se samalla ohjaa ja vie häntä jo kohti seuraavaa teosta.
Veriruusut sai kirjailijan pohtimaan, mitä hänen omat sukulaisensa olivat noihin aikoihin tehneet, mitä he olivat kokeneet ja missä he olivat olleet.
Kun Kanto perehtyi asiaan, kävi ilmi, että hänen Ilmajoella asunut isoisänsä oli ollut suojeluskuntalainen, ja valkoisten puolella. Yhtäkkiä asia tulikin henkilökohtaisesti hyvin lähelle.
– Halusin selvittää paappani kohtalon. Vimpelin suojeluskunnan arkistosta hänestä kuitenkin löytyi vain yksi kirjaus, jossa todettiin, että Jaakko Kanto on mennyt lomalle ja palannut lomalta. Siinä kaikki.
Tutkimustyötä tehdessä kävi ilmi, mitä isoisän kaltaisille nuorille miehille tapahtui, ja minkälaisessa maailmassa he olivat eläneet. Näin sai alkunsa Lahtarit-romaani, joka julkaistiin vuonna 2017.
– Vastaanotto lukijoilta näille sisällissota-aiheisille kirjoilleni on ollut hyvin myönteinen. Nykyään ihmiset ovat etääntyneet sisällissodasta niin paljon, että siitä puhutaan objektiivisesti – enää ei kiihdytä, ei liioin syytellä.
Tulossa uusi kirja
Koronakevät muutti kirjailijankin elämää. Sosiaalinen elämä loppui esiintymiskeikkoja myöten, ja yllättäen oli aikaa istua kotona ja kirjoittaa.
– Nyt uskallan jo sanoa, että ensi keväänä minulta ilmestyy uusi kirja nimeltään Rottien pyhimys, joka kertoo Hattulan kirkkomaalareista. Olen aina pitänyt kivikirkoista. Ne innostavat minua samalla tavoin kuin kuvataide, joka on minulle läheistä. Jossain vaiheessa suoritin kuvataideinnostukseni myötä taidehistorian perusopinnot, sillä haluan jatkuvasti opiskella myös jotain uutta.
Kirjailija Kanto puhuu elävästi hetkestä, jolloin hän sai ajatuksen uudesta kirjasta, eikä sitä tarvinnut miettiä enempää.
Eräällä luennolla luennoitsija puhui kivikirkoista, ja näytti kuvaa Hattulan kirkosta ja sen maalauksista.
– Oli kuin salama olisi iskenyt minua päähän. Halusin tietää, ketkä maalasivat nuo maalaukset, miten he ovat niitä maalanneet ja mitä he ovat ajatelleet. Tämä tapahtui vuonna 2014, ja se jäi muhimaan mieleeni.
Uuteen kirjaansa Kanto on tehnyt taustatöitä vuodesta 2014, muiden töiden ohessa. Hattulan kivikirkossa hän on käynyt hakemassa inspiraatiota ja tunnetta kirjoittamiseen monta kertaa.
– Kun tarpeeksi tuijottelin kirkon maalauksia, ne alkoivat kertoa minulle tarinaansa, ja aloin erottaa sieltä erilaisia maalareiden ”käsialoja”. Tarkasti katsottuna tunnistin, miten jotkut maalaukset ovat eri maalareiden maalaamia.
Varsinaisen kirjoitustyön kirjailija aloitti vasta tämän vuoden alussa.
– Kirjoittaminen meni nyt kyllä poikkeuksellisesti pikakelauksella, sillä koronan vuoksi pystyin keskittymään tekstiini häiriintymättä. Nyt odotan innolla graafikolta kirjan kansikuvaa, se on aina minulle jännittävä hetki.
Historia ja nykyaika mietityttävät
Anneli Kanto sanoo pohtineensa paljon sitä, miten historiasta voisi ottaa oppia nykymaailmaan. Hän näkee kummassakin paljon samankaltaisia syy- ja seuraussuhteita.
– Ne ovat kuin suuria prosesseja: ensin käy näin, sitten näin, ja sen jälkeen joudutaankin jo pulaan. Vaikka historia sinänsä ei toista itseään, usein siinä ollut aaltoliike on vastaavaa – nykyään vaan paljon nopeampaa, pohtii Kanto.
Nykyisyydestä kirjailijalle tulee usein mieleen 1930-luku, joka oli myös ääripäiden vuosikymmen. Valtiovalta sulki silmänsä laittomuuksilta ja oman käden oikeudelta. Ihmisiä kyydittiin ja ahdisteltiin, työväentaloja naulattiin kiinni ja niille tehtiin tihutöitä. Syyllisiä ei edes kunnolla etsitty, saati rangaistu.
– Nyt niitä, joiden ajatukset eivät miellytä, vainotaan netissä, ja usutetaan muita, että ruvetkaa vainoamaan tätä kyseistä henkilöä. Toimittajia ja poliiseja pelotellaan, ja oikeusjärjestelmämme on ollut pitkään kädetön tämän asian kanssa. Ahdistelua ja viharikoksia ei ole otettu edes tutkittavaksi. Onneksi nyt siihen on puututtu ja annettu myös tuomioita. Se on mielestäni ainoa oikea keino.
Koronakevät osoitti, että suomalaiset luottavat valtion hallintoon. Ihmiset noudattivat ohjeita ja uskoivat, että hallitus tekee parhaansa ja toimii meidän eduksemme.
– Tämä haasteiden kevät laittoi ihmiset keskittymään olennaiseen, miettii Anneli Kanto.
Henkisyys tärkeä osa elämää
Kanto uskoo, että ihminen on henkinen olento, ei pelkkää materiaa.
– Tämä näkökulma sai minut kiinnostumaan Hattulan kirkon taidemaalareista, sillä he ovat pyrkineet johonkin korkeampaan ja ovat yrittäneet ilmentää jotain, joka on ylevää ja kaunista.
Maalaukset alkavat kirkon kuorista maailman luomisella, ja kierrettyään kirkon ne palaavat takaisin kuorin seinälle, jossa kerrotaan viimeinen tuomio.
Hän kertoo liikuttuneensa siitä, miten keskiaikaiset maalarit ovat yrittäneet tuoda maalauksillaan mahdotonta esille – sellaista, mitä ei pysty sanoin kuvailemaan. He ovat antaneet meille maailman selityksen, jonka kautta voimme tavoittaa heidän ajatuksensa vielä 500 vuoden jälkeenkin.
– Se vaikutti minuun hyvin syvästi, ja vaikuttaa edelleen, miettii kirjailija Anneli Kanto.
TEKSTI: Timo HaapalaKUVA: Juha-Pekka Aaltonen