”Me olemme kestävyysvaje”
Armotonta menoa – hoivatyön lauluja on dokumentaarinen lauluelokuva vanhusten hoivan tilasta maassamme. Ohjaaja Susanna Helke kertoo halunneensa tuoda esiin hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä ja naisten tarinoita jo useita vuosia
Idea täsmentyi, kun vanhushoiva nousi uutisotsikoihin vuonna 2019.
– Kun ihmiset eivät uskalla puhua omilla nimillään ja kasvoillaan, täytyi miettiä, miten heidän tarinansa voisi kertoa kiinnostavalla tavalla. Jotenkin ajatus lauluelokuvasta tuntui sopivan; tällä tavalla anonyymien todistajien ääni kuuluu.
Hoitajien kokemuksia haettiin avoimella kirjoituspyynnöllä. Anna-Mari Kähärä on säveltänyt hoitajien työstään kirjoittamien kirjeiden fraasit musiikiksi laulamalla.
– Lauseita toki on editoitu ja järjestelty tarinan kiteytymiksi, kuviksi tilanteista, Helke täsmentää.
Kirjeistä paistoi vimmaisuus ja valtava sanomisen pakko.
– Ihan ehdottomasti materiaalista oli runsauden pula. Sitä on saapunut ihan vuoteen 2021 asti, Helke kertoo.
Järjettömiä tilanteita
Hoitajien kokemukset tuovat esiin niin absurdeja tilanteita, että niitä sävyttää väkisinkin musta huumori. "En pysty siirtymään optimointijärjestelmän mukaisessa ajassa, kävelyvauhti on mitoitettu nuoren reippaan liikkujan mukaan". ”Asukkaita piti jättää pyörätuoliin päiväksi istumaan.” Silti ”vain huono hoitaja valittaa”.
Käsikirjoitusta Helke kokosi yhdessä Markku Heikkisen kanssa. Koko prosessi vaati paljon taustatyötä.
– Halusin tarkistaa lähtöolettamukset ja omia ennakko-olettamuksiani. Lisäksi tapasimme ihan mielettömän määrän ihmisiä.
Tarinan keskeinen hahmo on Tiina Mollberg, yksi heistä, jotka toivat alan ongelmia julkisuuteen oman työpaikkansa menettämisen uhalla.
– Hänessä on voimaa, persoonallisuutta, karismaa ja valoisuutta – ja valtava intohimo työhönsä.
– Hoitotyö on eettisesti velvoittavaa. Alan työntekijöillä on korkea työmoraali ja he haluavat tehdä nimenomaan työtä ihmisten kanssa. Velvoittavuus saa jaksamaan, mutta se saa myös uupumaan, jos työtä ei voi tehdä eettisesti kestävällä tavalla, Helke toteaa.
Jossain vaiheessa löytyi myös kaksi Väinöä, jotka käyvät palvelukodissa laulamassa vaimoilleen. Matkan varrella koetaan helliä tunteita, kyyneleitä ja toiveita.
Tuuleen huutaja
Elokuva käsittelee vaikeasti hahmotettavia asioita, kuten kestävyysvajetta ja ulkoistusta. Esimerkkitapauksena on pieni paikkakunta, Kaavi. Siellä asukkaat joutuvat huomaamaan, että hoivan siirryttyä julkisesta monopolista yksityiseksi vastaavaksi ollaankin vielä syvemmällä suossa.
Asiat eivät ole huonosti vain pienillä paikkakunnilla. Helke kertoo, että yhteydenottoja on tullut myös Tampereelta.
Taustalla ovat 90-luvulla alkaneet valtion menoleikkaukset. Nykyään hoitorobotit ja kasvit ovat ”hän”, kun käsiä ei ole tarpeeksi. Tehostaminen saadaan kuulostamaan kauniilta, kun hoitajien ruokatauko sisältää asukkaiden syöttämistä ja kodinomaisuus on pyykin viikkaamista.
Sosiaalityön professori emerita Marja Vaarama on puhunut näistä asioista koko uransa ajan.
– Hänen näkökulmansa inspiroi, sillä hän osaa kertoa, mitä tämän kaiken taustalla on. Hänessä on oma pieni elokuvansa: hän on tutkija, joka on joutunut huutamaan tuuleen 40 vuoden ajan.
Elokuva kiteyttää laajemminkin nykypäivän työmarkkinoiden perusajatuksen: ”Pitää olla nopea ja tehokas.” Yhteyden pätkiminen on myös vertauskuvallista. Onko asukas vain kohde, ei ikäisekseen elänyt ihminen?
– Eihän maailmasta tietoa puutu, vaan tahtoa, Helke huokaa.
Kirkon mediasäätiön palkinto
Armottomalle menolle on myönnetty tämänvuotinen Tampereen elokuvajuhlilla vuosittain jaettava Kirkon mediasäätiön palkinto. Tuomarina toimi säätiön hallituksen varajäsen Elina Vitkala.
Hänen mukaansa ”elokuva herättää katsojassa tietoisuuden elämän näkymättömästä todellisuudesta, siinä käsitellään kristillistä vastuuta nyky-yhteiskunnassa, otetaan huomioon lähimmäisen rakkaus, toivo, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioitus, syrjityssä asemassa ja painostuksen kohteena olevat ihmiset, oikeudenmukaisuuteen, yhteisvastuullisuuteen, rauhaan ja sovintoon pyrkiminen”.
Helsingin dokumenttielokuvafestivaali Docpointissa se ansaitsi parhaan kotimaisen elokuvan ja yleisöäänestyksen patsaat, ja Tampereella sai myös kotimaisen kilpailun pääpalkinnon yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa.
– Uutta projektia ei vielä ole meneillään, mutta mielessä on ideoita, toteaa Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella professorina työskentelevä Helke.
Teksti: Asta Kettunen
Näyte yhdestä elokuvan laulusta