Omille ajatuksille on tilaa

Laulaja-lauluntekijä Piia Viitanen oli tulossa tammikuun Agnostikkoklubille Vanhaan kirkkoon, mutta koronan takia tilaisuus peruttiin.

Viitasen Piia on esiintynyt muun muassa Tampereen G Livelabissa. Kuva: Riikka Vaahtera

Pyhät tilat ovat Viitaselle tuttuja entuudestaan, muutenkin kuin keikkojen puolesta. Ennen täysipäiväiseksi muusikoksi ryhtymistä hän opiskeli kirkon nuorisotyönohjaajaksi ja sosionomiksi.

– Uskoon liittyvien asioiden pohtiminen on ollut luonnollinen osa elämääni, ja läsnä lapsuudenkodissani. Olen voinut pohtia hengellisiä kysymyksiä.

Sana uskovainen tuntuu vieraalta, eikä Viitanen koe tarpeelliseksi määritellä itseään.

– Mitä tulee uskoon ja Jumalaan, löydän itseni yhä enemmän kyselijän positiosta. Kovaääninen tietäminen ja oikeassa oleminen ovat karisseet. Usein koen, että sanat muuttuvat riittämättömiksi Jumalaa kuvattaessa tai maailmaa selittäessä. Jumala on loputonta mielenkiintoa herättävä kysymysmerkki, joka pakenee määritelmiä.

Viitasella oli jo lapsena eri tavalla ajattelevia ystäviä, niin ateisteja kuin helluntailaisia, ja erilaiset maailmat kohtasivat.

– En voi todistaa, että Jumalaa ei ole tai on. On paljon asioita, joita pohdin. En usko, että kysyttävä loppuu koskaan. Ajattelen, että sille on myös tilaa, hän sanoo.

Musiikki on väylä tunteille

Viitasen musiikkiperintö juontaa sekin matkan päähän. Pianotunnit olivat arkea, isä ammattimuusikko ja äiti laulatti perhettään. Sotilassoittokunnan käyrätorvisti-isä lahjoitti tyttärelleen nipun vinyylilevyjä klassisesta big band -musiikkiin.

– Musiikki oli teinivuosien pelastus, väylä ilmaista itseä ja tunteita. Tekeminen on ammattimaistunut, mutta ydin on yhä sama: musiikki on minulle elämäntapa.

Teinivuotensa Piia Viitanen vietti raskaan musiikin ja vaihtoehtoisemman rockin ja popin parissa. Aikuisiän kynnyksellä oman lauluntekonsa myötä hän löysi folkin ja americanan, jotka yhä kuuluvat hänen laulujensa ytimissä. Kuva: Tomi Palsa

Muusikko Viitasen Piia hänestä tuli puolittain vahingossa.

– Tämä on harrastuksesta alkanut lumipalloefekti. Olin työharjoittelussa Nepalissa, ostin halvan reissukitaran ja aloin tehdä lauluja. Se osoittautui luontevaksi ilmaisuväyläksi.

Monta vuotta vierähti tehden rinnakkain sosiaalialaa ja keikkoja.

– Pari viime vuotta olen ollut musiikin varassa. Oli pakko valita.

Tampereelle Viitanen oli tuomassa ensi kertaa kuultavaksi materiaalia levyltä Meidän jälkeemme hiljaisuus. Levyn tekemisen hän kertoo olleen lähes ainoa pysyvä asia viime vuonna.

– Uuden luominen hoitaa ja lohduttaa, ja tuntuu tuottavan ihan loputtomasti iloa, hän kuvailee Facebookissa.

– On ollut ilo huomata, että musiikkini tuntuu sopivan yhtä lailla niin kirkkoon kuin klubeillekin, hän sanoo odottavaisin mielin.

Teksti: Elisa af Hällström

Etusivun kuva: Ulla Nikula

Viitasen Piian verkkosivut

Palaa otsikoihin