Ruohonjuurihistoriaa Kaakinmaasta
Pekka Kuusela on tuottelias kirjoittaja, joka on viimeksi tehnyt kirjan Kaakinmaasta. Hän on myös entinen Pyynikin seurakunnan aktiivi, joten ei ole ihme, että kirjassa on mukana runsaasti alueen seurakuntahistoriaa.
Juuret Kaakimmaassa on melkein 300-sivuinen järkäle, jossa käydään läpi elämän kaari pyhäkouluista saattohoitoon.
Sijansa saavat alueella vaikuttaneet seurakuntien työntekijät, papit ja piispat, muun muassa arkkipiispa Kari Mäkinen, jonka seuraaja Kuusela oli Pyynikin seurakunnan nuorisotoimikunnassa 1970-luvun alussa. Samoihin aikoihin Kuusela kulki myös Kalevankankaalla hautausmaaoppaana.
Yksi läpi kirjan etenevä tarina koskee seurakuntaa 1800-luvulta alkaen, ovathan Tampereen ensimmäinen hautausmaa ja kivikirkkokin Kaakinmaalla.
”Kaupungin kaduilla käyskenteli sikoja, lehmiä ja muutakin eläimistöä, kun hautausmaa perustettiin 1780 Kaakinmaan pohjoislaidalle. Hautausmaa oli aidattava, mutta kiviaitaan ei pienellä kylällä ollut voimia koko hautuumaan ympäri, kauniiseen riukuaitaan sentään. Kaakinmaalla kuten koko kaupungissakin on moni kaunis asia purettu pois, kuten vanhan hautausmaan aita.”
Kaakinmaalaiset ovat olleet aina innolla mukana seurakuntansa toiminnoissa. Pappila imi nuoret pois kaduilta, parantamaan maailmaa.
– Kävin itsekin konttausikäisenä Terttu Honkkilan kerhossa Pyynikin seurakuntatalon tiloissa. Myös Tampereen Ruotsinkielinen seurakunta keskittyy elämässään Kaakinmaahan, Kuusela perustelee.
Kaakinmaalla asuneena hän tuntee monia kirjan kertojista, jotka puolestaan ovat kertoneet muista tuntemistaan. Hän mainitsee myös seurakuntanuoret nuorisopappien Risto Miettisen ja Pentti Mervolan johdolla.
Kirkkohistoria onkin hänen mukaansa erottamaton osa Kaakinmaata, jonka pohjoislaidalle tamperelaiset haudattiin 1880 asti.
– Seurakunnan vahva osuus ei yllättänyt, koska tiesin sen jo kerhoikäisenä ja rippikoulun jälkeen, ja pelasin monet vuodet seurakunnan vuorolla lentopalloa Aleksanterin kansakoulun salilla. Vaimoni veli ja sisko ovat pappeja, samoin kummipoikamme, jonka ristiäiset aikanaan pidettiin kotona Pyhäjärvenkadulla.
Huomiota kirjassa saa partiolippukunta Siniset Sissit, joka erosi Hiipan pojista vuonna 1959. Maininnan saa myös Silta-lehden edeltäjä Tampereen Kirkkosanomat: Ristikadulla vauvoja ristinyt pappi Oskar Paarma (1905-1994) oli entiseltä nimeltään Broms. Hänestä tuli Kirkkosanomien päätoimittaja vuodesta 1954 alkaen.
Kutsumanimistä paljastuvat ainakin Aleksanterin temppelielvis eli pastori Erkki Malkavaara sekä temppelipelimanni, urkutaiteilija Matti Hannula.
Historiaa ei romantisoida, vaan myös pöly ja meteli mainitaan tehtaista puhuttaessa. Kuuselan mukaan hänen tavoitteenaan oli rehellinen kuvaus; muistelijat tosin muistivat parhaiten mukavat muistonsa.
Teoksessa on myös viittauksia nykypäivään. Kirja onkin välillä tietokirja ja välillä muistelus, välillä siinä on mielipiteitä ja huumoriakin. Kuusela itse luokittelee sen omaelämänkerralliseksi.
Kannet on suunnitellut Petri Nuutinen. Ehtymättömän nimivirran kaverina on monia mielenkiintoisia kuvia.
– Itselläni on laajat kuvakokoelmat, ja vanhoja kuvia olen saanut Tampereen kuva-arkistosta ja Tampere-Seuran arkistosta, Kuusela kertoo.
Historia kiinnosti jo lapsena
– Olen koko ikäni lukenut Tampereen historiasta kaiken mahdollisen. Lisäksi edesmenneet isäni ja mummuni tunsivat Tampereen kaikki talot ja alkuperäiset kaupunkilaiset, ja olen kuunnellut heidän tarinoitaan pikkupojasta alkaen.
Kuusela asuu edelleen samoilla nurkilla. Lapsuuden ja nuoruuden juuret ovat sitkeässä. Nykyään tietokirjojen kirjoittamisen ohella kiinnostavat maailman kiertäminen, mökkeily ja koirien ulkoilutus.
– Harrastuksistani kasvoi minulle neljä ammattia, joita pystyin harjoittamaan samaan aikaan 1970-luvulta eläkeaikaan asti. Ensin pidin huolta kaupungin luonnontieteellisen museon kovakuoriaiskokoelmasta, sitten 1975 alkaen toimin unkarin tulkkina ja oppaana Tampereella, toimittajana 1977 alkaen – erityisesti nyrkkeilyn – ja vielä liki 30 vuotta isännöitsijänäkin.
Tekstistä on aistittavissa muutosvastarintaa, esimerkiksi kun junan tuomat eivät erota Pyynikkiä Kaakinmaasta. Kuusela myöntää olevansa kaavoihin kangistunut, jota monesti suututtaa, kun junantuomat päättävät valtuustossa väärin.
Kiinnostus kirjaa kohtaan on ollut kova, sillä kolme painosta vietiin pikaisesti syksyllä käsistä. Lainaksi sen saa Tampereen seurakuntien kirjastosta.
Kuusela on tehnyt lähivuosina myös apteekkihistoriikin ja Tuulensuu-kirjan, jotka nekin on myyty loppuun. Molemmista löytyy asiaa seurakunnista:
– Suuri osa Suomen apteekkareista oli pappiloiden poikia, ja Tuulensuuhan seurasi tarkasti kirkkoherranviraston rakentamista seinänaapuriksi
Seuraavaksi Jussinkylään
Seuraavaksi on työn alla opus aiheenaan Jussinkylä Tuomiokirkon ympärillä. Koossa on jo satoja sivuja tietoa.
– Jussinkylän historia täydentyy päivä päivältä, senkin entiset asukkaat ovat ottaneet innolla yhteyttä.
Nyt ihmiset kertovat innolla niitä asioita, joita tapahtui isoisille.
Jussinkylä on Kuuselan mukaan käsittämättömän uskonnollista aluetta. Siitä muodostui kova seurakuntakeskittymä Kuuselan mukaan siksi, että alueella asui paljon köyhiä, jotka tarvitsivat lohdutukseksi Herran sanaa.
– Siellä on toiminut monen monta seurakuntaa, ja kirkkoja ja rukoushuoneitakin on rakennettu monta. Lisäksi Jussinkylään liittyy piispan tulo Tampereelle, värikkäät kirkkomuusikot ja Suomen kaunein rakennus, ”jussi” eli nykyinen Tuomiokirkko.
1800-luvun loppupuolella Luterilainen rukoushuone, Jussinkylän ainoa kaksikerroksinen rakennus, loisti joka suuntaan kaupungin komeimpana rakennuksena.
"Otan vastaan muistoja entisiltä ja nykyisiltä jussinkyläläisiltä ja vaikka seurakunnan papeiltakin", Kuusela viestittää.
Teksti: Asta Kettunen
Hölmösti kaakinpuu
”Jos Mikael Agricola olisi osannut vähän enemmän suomea, ei hän olisi kääntänyt Ruotsin rikoslain termiä kaaki hölmösti kaakinpuuksi, vaan oikein häpeäpaaluksi. Tämän kirjan nimikin olisi siten Juuret Häpeämaassa.”
Häpeäpaalu poistettiin Mäntykadun ja Ristikadun risteyksestä Aleksanterin torin peränurkkaan 1890-luvulla, ja sen muistomerkki on nyt Yhteiskoulun pihassa.
Läpikäytävä tuhottiin:
”Kun Suomen vanhoilla hautausmailla on nähnyt läpikäytäviä, voi Kaakinmaan hirsirakennusta sanoa suurehkoksi ja kauniiksi. Se palveli vanhan hautausmaan porttina pitkään, mutta tuhottiin sitten 1920-luvulla ilman mitään järkevää syytä.
Hirsirakennus oli ristinmuotoinen ja kulmissa katto lepäsi paksujen ristinmuotoisten parrujen varassa. Rakennuksella oli harjakatto molempiin suuntiin ja komeat pariovet, päätyikkunat. Sisälle valo loisti keltaisista laseista ja katto oli maalattu taivaansiniseksi tuikkivine tähtineen.
Läpikulkuun tultiin Kauppakadulta koivukujaa pitkin. Se oli ainoa kulkuaukko aidatulle hautausmaalle. Arkkua odotti sisällä katafalkki, jonka päällä se odotti papin saapumista. Sitten kantajat ja saattoväki seurasivat virttä veisaten pappia ja lukkaria haudalle.”
Lainaukset kirjasta Juuret Kaakimmaassa, Pekka Kuusela 2020
Pyynikin kirkkopuisto oli aiemmin nimeltään Aleksanterin kirkkopuisto.