Taide muuttaa maailmaa
Kohtaamattomuus, yksinäisyys ja suojattomuus ovat teemoja, joita näytelmäkirjailija Sirkku Peltola on tutkinut näytelmissään koko elämänsä ajan. Elämän suuria arvoituksia on, mitä on ihmisyys, ja miksi meidän on niin vaikea jakaa sitä toistemme kanssa.
Taiteen akateemikko, näytelmäkirjailija Sirkku Peltola istahtaa Sillan haastatteluun tasan kaksi viikkoa uusimman Kärpäset-näytelmänsä ensi-illan jälkeen. Arvosteluissa viisi tähteä saanut teos oli loppuunmyyty jo ennen ensi-iltaa, ja parhaillaan Tampereen Työväen Teatteri suunnittelee lisäesityksiä syksylle sekä kevättalvelle 2026.
– Jotakin kutkutusta siinä oli jo harjoitusvaiheessa. Kaikki tekivät Kärpäsiä valtavan suurella innolla ja ilolla. Siihen voi aina luottaa, että kun tekijät ovat innostuneita, se näkyy lopputuloksessa, kertoo Peltola, joka on myös ohjannut näytelmän.
Hän kirjoitti teosta kaksi vuotta, ja roolitus oli selvillä jo kirjoitusvaiheessa. Kärpäsissä näyttelevät Peltolan luottonäyttelijät Petra Ahola, Martti Suosalo ja Aimo Räsänen.
– Kirjoittajan ja ohjaajan näkökulmasta on tärkeätä saada tehdä töitä hyvien näyttelijöiden kanssa. On inspiroivaa, jos tietää kenelle kirjoittaa, ja täällä TTT:ssa se on ollut mahdollista. Kärpäsissä on ihan huippuryhmä, kiittää Peltola.
Uusi näytelmä on tarina toisensa löytävistä veljeksistä sekä siitä, mikä elämässä todella on arvokasta. Kärpäsen veljeksiä yhdistää lapsuus, mutta aikuisena elämä on kulkenut tyystin erilaisia polkuja – toisella bussikuskina, toisella oopperatähtenä.
Peltola luonnehtii tekstiään monitasoiseksi.
– Siinä on henkilökohtaisia asioita, jotka eivät ole pinnassa, eikä niitä tarvitse sen enempää avatakaan. Kirjoittaessa on kuitenkin hyvä seurata sitä syvintä sydämensä ääntä, vaikka se olisikin kaukana kaupallisista ennusteista.
Näyttelijöille teksti on työläs, ja se vaati paljon opettelua.
– Se ei ole helppo, koska se ei ole normaali dialogi. Roolihenkilöt eivät saa tukea toistensa vuorosanoista, kun koko ajan puhutaan toisten ohi.
”Ei liikaa ketään. Kellään.”
Ihmisten kohtaamattomuus, yksinäisyys ja suojattomuus ovat Kärpästen ydinteemoja – niin kuin monessa muussakin Peltolan näytelmässä.
Hän on kirjoittanut kaikkiaan 35 näytelmää, joista ensimmäinen on nimeltään Pikkujättiläinen. Se esitettiin vuonna 1985 Jyväskylän ylioppilasteatterissa. Jo siinä hänen mottonsa oli: ”Aina on olemassa niitä, joilla ei ole varaa valita, mutta siitä huolimatta he voivat säilyttää naurettavan ylpeytensä.”
– Samaa aihetta olen tarkastellut kaikissa näytelmässäni joltakin kantilta. Jokin siinä kiinnostaa, ja haluan pohtia, mitä ihmisyys on, ja miten sen voi säilyttää.
– Tarkastelen maailmaa niiden näkökulmasta, jotka putoavat kyydistä tai ovat muulla tavalla suojattomia. Kärpänen on kunnianosoitus pienille ja suojattomille ihmisille, ja heille, joilla ei liikaa ketään ole.
”Että on joku, jolle puhua.”
Samoja, taas hyvinkin ajankohtaisia teemoja käsitellään myös Peltolan näytelmässä Mummun saappaassa soi fox, jota parhaillaan taas esitetään Tampereen Työväen Teatterissa. Näytelmä on kirjoitettu vuonna 1999.
Peltolan mukaan kohtaamattomuus ja vaikeus jakaa ovat ihmisen perusongelmia.
– Nuorempana ajattelin, että se on nimenomaan vanhempien sukupolvien ongelma. Mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, ja mitä enemmän kirjoittanut, sitä yleispätevämpi asia se on.
– Nuoremmat sukupolvet osaavat paremmin puhua tunteistaan. Mutta onko se oikeasti kohtaamista, vai vain kieltä, ja opittua? Ikuinen arvoitus on, onko ihmisen ydin jakamaton.
Kirjailija arvelee, että kohtaamisen vaikeus ei kuitenkaan ole itsekeskeisyyttä.
– Niin moralistisesti sitä ei voi lähestyä. Uskon, että se on ennemminkin kyvyttömyyttä.
Kärpäset-näytelmässä on kuitenkin toivoa, ja voisi myös sanoa, että onnellinen loppu. Ihmisistä tulee toisilleen tarpeellisia.
– Lopulta se on hyvin yksinkertaista. Voi olla iso ja merkittävä teko, että vain kuuntelee toista ihmistä.
”Että sukulaisuus pitää. Että tiet.”
Myös suku ja perhe ovat Sirkku Peltolan perusyksikköjä, ja niitä teemoja hän käsittelee myös Kärpäsissä. Kotalan perhe on tullut tutuksi teatteriyleisölle näytelmäsarjassa Suomen hevonen (2006), Yksiöön en Äitee ota (2008), Lämminveriset (2011), Hevosten keinu (2015) ja Reikäleipä (2023).
Hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkkojen heikentyessä keskustelu perheen merkityksestä ja ikäihmisten hoivasta on jälleen vahvistunut viime aikoina.
– Eiköhän perhe ole meidän kaikkien perusyksikkö. Sitä tarkastelen edelleen, ja samoin sisaruutta ja veljeyttä, kertoo viisilapsisessa sisarusparvessa kasvanut kirjailija.
Sisaruussuhteet ovat elämän pisimpiä ihmissuhteita. Peltolan mukaan niissä voi olla monenlaisia vaiheita, mutta ne ovat kuitenkin elämän peruskokemuksia. Myös uudessa näytelmässä on viitteitä Peltolan omista sisaruussuhteista.
Sirkku Peltolan veli, rakastettu näyttelijä Sulevi Peltola kuoli 28. tammikuuta, vain muutama päivä Kärpästen ensi-illan jälkeen.
– Sisaruussuhteemme oli lämmin, ja asuinkin hänen luonaan muutamia vaiheita elämästäni. Yhteytemme oli hyvin tiivis loppuun saakka.
– Sulevia koskevien viestien ja muistelujen määrä on ollut sydäntä lämmittävää. On hienoa, miten paljon tunteita hänen näyttelijäntyönsä on herättänyt ja jättänyt vahvoja jälkiä ihmisiin. Itsekin arvostin häntä taiteilijana, kertoo Peltola.
– Vaikka näyttelijän työ tuntuu välillä tuuleen huutamiselta, ei se ihan merkityksetöntä ole. Teatteritaidehan on aina häviävää, kun esityksistä ei jää mitään. Siksi tekstin kirjoittaminen on lohdullista, koska se jää elämään. Myös Sulevin työ jää onneksi elämään hänen monissa tv- ja elokuvarooleissaan.
”Ei äitellä enää mihkään. Kiire.”
Myös kuolema liittyy elämän isoihin arvoituksiin, joita Peltola pohtii näytelmissään.
– Ihmisellä voi olla harhainen ajatus siitä, että hän ikään kuin hallitsee elämää. Kuolema ei mahdu siihen raamiin. Onneksi kuolemaan liitetty kliinisyys on vähentynyt, ja nyt ymmärretään, että kuolema on osa elämää. Se auttaa hahmottamaan elämän rajallisuutta.
Sirkku Peltolalle tyypillinen tyylikeino, tragi-koomisuus, tulee esiin etenkin kuolemaa käsittelevissä kohtauksissa. Katsojalle voi tulla tunne, ettei murheelliselle kohtaukselle sovi nauraa.
– On minun tapani katsoa maailmaa, että näen hyvin traagisissa asioissa myös koomisia piirteitä, ja toisin päin. On koskettavaa, kun ne ovat läsnä yhtä aikaa.
– Sen avulla pystyy myös uimaan juuri niihin isoihin aiheisiin, joita ihmisten on vaikea jakaa. Silloin saadaan esille syvällä oleva kokemus ihmisen käyttäytymisestä.
Peltolan mukaan huumori on myös selviytymiskeino.
– Ihmisten elämä on selviytymistä, ja ilman huumoria on vaikea kuvitella elämää. Myös teatteri on rankka laji, ja sen tekeminen vaatii iloa ja naurua.
”Tämä Hara kans harrastaa. Kirjallisuutta.”
Peltolan mukaan teatterin tehtävänä on herätellä meitä katsomaan ympärillemme ja toisiimme.
– Se on sama kuin ihmisen elämäntehtävä: Olemme täällä toisiamme varten, emme vain itseämme varten. Teatteri on ihmisyyden ytimessä, sillä se ei ole olemassa ilman toista ihmistä ja esitystä katsovaa yleisöä.
Peltolalle näytelmä on aina myös kirjallisuutta, ja draama on hänen mielestään sanataiteen vaikein laji.
– Itse aloin tutustua näytelmiin kirjastossa, ja ne veivät sieluni. Siksi toivon, että näytelmiä painetaan kirjoiksi, jotta ne päätyisivät hienon kirjastolaitoksemme palveluesineiksi ja ihmisten luettaviksi, kertoo Peltola, joka on opiskellut näytelmäkirjallisuutta ja yleistä kirjallisuutta Jyväskylän yliopistossa.
Tuoreimpia julkaisuja Peltolan näytelmistä ovat teatteritetralogia Hevonen (Ntamo-kustantamo, 2020), Koiran morsiamet ja Reikäleipä (2020 ja 2023 Sateen ääni Oy) sekä Kärpäset (Ntamo-kustantamo, 2025).
”Se on Tsekhovin novelli.”
Peltola ajattelee hallituksen toteuttamia kulttuurielämän leikkauksia pelonsekaisin tuntein.
– Ihmiset mieltävät itsensä suomalaisiksi taiteen avulla, ja ajatus kansakunnasta ja itsenäisestä Suomesta on rakennettu juuri taiteilijoiden ja kulttuurin avulla, pohtii kirjailija, joka tutki tuota ajanjaksoa Momentum 1900 -musikaalissa puolisonsa, muusikko Heikki Salon kanssa. Näytelmää esitettiin Tampereen Työväen Teatterissa vuosina 2022–23.
Tarina sijoittuu Pariisin maailmannäyttelyyn, johon rakennetussa Suomi-paviljongissa kiteytyi koko vuosisadan alun kaksintaistelu Suomen kansan ja sen venäläistämiseen pyrkivien hallitsijoiden välillä.
– Elämme tälläkin hetkellä kovia aikoja. Siksi on hyvin historiatonta, kohtalokasta ja sivistymätöntä leikata kulttuurilta ja taiteilta, jotka pitävät pystyssä kansan yhtenäiskulttuuria. Jos sen ajatellaan olevan luksusta ja ylimääräistä, on se melkoista järjen köyhyyttä ja ankeata ajatusta.
Peltolan mukaan on vain jotenkin uskottava, että saisimme aikaan muutoksen sivistystä ja taidetta puolustamalla.
– Tällainen pienen pieni Kärpäset-näytelmäkin osoittaa, että ihmisillä on ihan valtava tarve taiteeseen. Se on toivoa antavaa, että emme ole marginaalissa, mutta toki täytyy olla edellytykset, että esityksiä voidaan tehdä.
– Taide pelastaa ja muuttaa maailmaa. Se on ainoa toivo.
Faktalaatikko
- Sirkka-Liisa ”Sirkku” Peltola
- Syntynyt 18.12.1960 Kangasalla
- Näytelmäkirjailija, dramaturgi ja ohjaaja
- Filosofian maisteri ja taiteen akateemikko
- Kirjoittanut 35 näytelmää ja ohjannut niistä suurimman osan
- Tärkeimpiä kirjailijoita ja heidän teoksiaan Väinö Linnan Pohjantähti-trilogia, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ja Hella Wuolijoen Niskavuori-sarja
- Perhe: puoliso muusikko Heikki Salo. Kaksi lasta, kaksi lapsenlasta
- Harrastukset: jooga, pitkät kävelyretket, hiihto, avantouinti, kuntosali, lintujen tarkkailu keväisin ja kesäisin, lukeminen
- Harrastuksena ja osin työnä tv-sarjojen katselu; mielisarjoja etenkin brittisarjat, jotka kiinnostavat käsikirjoituksen ja näyttelijätyön takia. Myös suomalainen nuortensarja Räjähdysherkkä, jonka pääkäsikirjoittaja on Peltolan tytär, Pilke Salo
Teksti: Kirsi Airikka
Kuvat: Hannu Jukola
Väliotsikoiden lainaukset näytelmästä Kärpäset
Mummun saappaassa soi fox 2.5.2025 saakka Tampereen Työväen teatterissa
Kärpäset Tampereen Työväen Teatterissa, toistaiseksi loppuunmyyty, lisänäytöksiä tulossa