Tarinoita ulkopuolelle jäämisestä
Esityskierrokselle lähteneen Sanovat sitä sattumaksi -näytelmän tarkoitus on antaa ääni heille, jotka helposti jäävät huomaamatta ja joiden ääni ei teatterissakaan usein kanna. Kroonisesti sairaat, kivun kanssa elävät ja riippuvuuksista kärsivät joutuvat päivittäisessä elämässään kohtaamaan näkymättömiä esteitä.
Yhteiskunnallisia syrjäytymisen epäkohtia tuodaan näkyviksi spontaanin ja vuorovaikutteisen tarinateatterin keinoin.
Taustalla ovat aidot tarinat, joita on koottu seitsemässä työryhmässä. Ensimmäinen työpaja on toteutettu jo syksyllä 2018 teemalla "yhteiskuntakelpoisuus". Työskentely jatkui Ylöjärven, Lempäälän ja Kangasalan seurakuntien diakoniatyön sekä Tampereen seurakuntayhtymän vammaistyön ja Kylmäkosken vankilan kanssa. Lisäksi kipu-teemalla järjestettiin avoin työpaja.
Ylöjärvellä oli työttömien ja pitkäaikaissairaiden ryhmä, Lempäälässä ja Kangasalla työskenneltiin päihdekuntoutujien leirillä. Tarinoita tuli myös maahanmuuttajilta ja heidän kanssaan työtä tehneiltä.
Tampereen seurakuntien diakonin Minna Ågrenin luotsaama ryhmä koostui kehitys- ja liikuntavammaisista henkilöistä, joista monella on myös puheentuottamisen vaikeuksia.
– Joltakin ryhmäläiseltä saattoi tulla yksi sana tai parin sanan lause ja toiselta kokonainen tarina, jonka pohjalta näyttelijät improvisoivat, hän kertoo.
Tarinateatteri-illassa, jossa projektin toteuttava Ranta Ensamble vieraili noin vuosi sitten, oli läsnä myös kehitysvammaistyön pastori Pirjo Tuiskunen. Hän kertoo, että erityisen iloisen reaktion synnytti se, kun oma kertomus tai ajatus muotoutui esitykseksi.
Työpajoja ovat vetäneet näyttelijä Moona Ranta sekä teatterin ja draaman tutkimukseen perehtynyt, visualistiksi opiskeleva ohjaaja ja puvustaja Anne Karema. Niissä on ollut mukana viisi näyttelijää ja muusikko. Materiaalista käsikirjoituksen on työstänyt Nina-Mari Niskanen.
– Työpajoissa pääsimme muutamaksi tunniksi tutustumaan ryhmiin, joissa yhteishenki oli ulkopuolisellekin silmin nähtävää. Osallistujat intoutuivat kertomaan tarinoita laidasta laitaan, välillä silmissä oli surun sijaan puhtaat naurunkyyneleet, Niskanen kertoo.
Vertaistuen merkitys konkretisoitui, ja mieleen on jäänyt ryhmien lämmin tunnelma.
– Oli hyvin antoisaa nähdä, kuinka tarinateatteri heräsi eloon ja osallistujat pääsivät näkemään kertomansa takaisin esitettynä. Monelle kokemus oli selvästi ainutlaatuinen ja herätti monenlaisia tunteita. Koin katsojana myös yllättävää samaistumista, mikä kertoo hyvin taiteen tekemisen voimasta.
Teatteriin intohimoisesti suhtautuva Karena ohjannut useita lyhytnäytelmiä ja neljä täysipitkää esitystä. Hän on opiskellut teatterin ja draamantutkimusta sekä näyttelijäntyötä, ja valmistunut vaatetusompelijaksi. Visualistiksi hän valmistuu kesällä 2021.
Episodimaisessa rakenteessa näytelmässä on paljon alkuja ja paljon loppuja. Katsojaa hyppyytetään tunnelmasta toiseen.
– Ohjauksellisesti episodimainen teos on haastava, mutta minulle luonteva lähtökohta. Minulle tyypillistä on tehdä jossain määrin tutkivaa teatteria, fysiikasta ja teatterin ja katsojan suhteesta innostunut ohjaaja sanoo.
Esiintymispaikka vaihtuu joka kerta, mikä tuo haasteita lavastuksiin. Lavastus onkin suunniteltu niin, että se on mahdollisimman helppo siirrellä.
– Tässä produktiossa joudun ohjaamaan jutun joka kerta hieman uusiksi ennen uutta tilaa, Karema toteaa.
– Eniten minua jännittää, mikäli esityspaikassa puuttuu syvyyttä, silloin joudumme siirtämään rekit keskeltä takaa kahdelle sivulle. Tällainen tilanne voi hyvin tulla esiin esimerkiksi kirkkotiloissa.
Muut näyttelijät ovat Eeva Simola, Kati Mykkänen, Marko Tuupainen ja Mikko Leino.
Kipeitä asioita huumorin keinoin
Ranta tarkentaa, ettei tarinateatterissa ole kyse terapiasta.
– Koskettaviin tarinoihin olisi ollut ihana jäädä pidemmäksi aikaa, mutta piti siirtyä kohtauksen katsomisvaiheeseen. Välillä kaikkien tarinat eivät mahtuneet kyseiseen kertaan, koska osallistujia oli paljon, ja jotkut kertoivat monta tarinaa, osa lämpeni hitaasti.
Yllättävää oli, että monet kertoivat kipeät asiat myös huumorin keinoin.
Tarinat ovat tuttuja diakonian arjen kohtaamisista, kertoo Sirpa Ahola Ylöjärven seurakunnasta:
– Koin diakoniatyöntekijänä tämän olevan juuri sitä, miten työtämme täytyisi enemmän tuoda näkyväksi. Miten asiakkaittemme ääni pitäisi saada kuuluviin ja näkyviin. Työpajat itsessään tarjosivat upean foorumin omien tarinoiden käsittelyyn, ja tämä teos tuo niitä näkyväksi ja kuuluvaksi isommalle joukolle.
– Olen tehnyt työurallani päihde- ja kriminaalityötä sekä maahanmuuttajatyötä. Tarinat monenlaisesta väliinputoamisesta ja yhteiskunnassa näkymättömäksi jäämisestä ovat diakonian tarinoita. Näitä riittäisi vaikka kuinka paljon. Tähän käsikirjoitukseen mahtuu vain joitain, mutta moni voi silti löytää siitä yhtymäkohtia omaan tarinaansa.
Niskanen suhtautuu toiveikkaasti siihen, kuinka tabuinakin pidetyistä asioista kuten mielenterveysongelmista on alettu puhua entistä avoimemmin.
–Työpajojen osallistujat ja tarinoidensa kertojat ovat juuri näitä rohkeita suunnannäyttäjiä. Jokainen voi tehdä paljon jo sillä, että tarkastelee omia etuoikeuksiaan kriittisesti ja oppii tunnistamaan niitä.
– Tarinateatterivaiheessa haastavinta oli saada tarinoista pääkohdat kirjoitetuiksi ja pysyä kertojien mukana – oikein lennokkaan jutun ylös kirjaamisessa oli mennä sormet välillä solmuun. Tarinoiden muokkaamisessa tuli tietenkin ottaa huomioon eettiset näkökulmat: niistä ei saanut tunnistaa ketään, mutta niiden tuli myös kunnioittaa tarinansa jakaneita henkilöitä, joten myöskään liikaa ei voinut muokata.
Hän harmittelee, että pois jää aina myös paljon hyviä, kuulemisen arvoisia kertomuksia, kun valintoja täytyy viimein tehdä.
Leimoja ja unelmia
Ranta Ensemblen tavoite on ollut kurottaa leimojen taakse. Leimojen takana heistä tulee meitä: lapsia, vanhempia, isiä, äitejä, sisaruksia, naisia, miehiä, ihmisiä.
Joku oli itse pyytänyt H- eli huumausainemerkinnän omiin sairauskertomuksiinsa, jotta saisi apua ongelmiinsa. Tämä merkintä nousi kuitenkin leimaksi, joka esti tavallisenkin sairaanhoidollisen avun. Leimat ovat ilkeitä, piikikkäitä ja kulkevat mukana, onpa kyse huumeista, mielenterveysongelmista ja työttömyydestä, työryhmä toteaa.
Tahrattomat luottotiedot vuokra-asunnon saamisen ehtona voivat aiheuttaa yksilölle esteen normaalielämään palaamiselle.
– Hyvä olisi myös muistaa, ettei kokemuksia tai elämäntilannetta voi tietää toisen puolesta, kuten ei myöskään identiteettiä, vaikka ihmisille onkin luontaista tehdä jatkuvasti oletuksia toisista ihmisistä ja lyödä leimoja muihin. Kuuntelukin on taito, joka herkästi unohtuu, jollei sitä aktiivisesti harjoita, Niskanen miettii.
Moona Ranta uskoo, että päättävien tahojen ja valta-asemassa olevien henkilöiden samaistuminen “autettaviin” on yksi askel päästä eroon vastakkainasettelusta.
– Että byrokratia, resurssit tai kollegojen kunnioitus eivät menisi ihmisen auttamisen edelle, vaan osattaisiin ajatella myös laatikon ulkopuolelta. Se, että kaikki uskaltaisivat olla avoimia omista elämän kipupisteistään ja esimerkiksi media ei olisi täynnä vain elämän huippukohtia ja onnistumisia vaan inhimillisyyttä.
”Miten saisin apua?”
Ranta kertoo itse saaneensa useita “leimoja” muun muassa sairauksien kautta. Hän onkin huomannut sudenkuoppia, joiden takia ihminen jää täysin avun ulkopuolelle. Kuopasta ylös pääseminen on auktoriteettiasemassa olevien henkilöiden varassa, mutta kukaan ei ota ihmisestä ja päätösten seurauksista vastuuta.
– Olen törmännyt samoihin tarinoihin kerta toisensa jälkeen, ja huomaan, että nämä tarinat eivät usein tule kerrotuksi teatterin lavalla. Ja miten ne voisivatkaan tulla, jos niistä ei tiedetä. Epäoikeudenmukaisuuden pitää tulla nähdyksi ja kuulluksi, sen pitää muuttua.
Hän ei uskonut, että hyvinvointivaltiossamme voisi olla korruptiota tai että ihmiset käyttäisivät valta-asemaa väärin. Sen huomaaminen oli shokki.
– Kun omalla kohdallani oikeus ei ole tapahtunut ja “maalliset” aseet eivät ole riittäneet, niin ajattelin, että jäljelle jää ainakin taide.
Taiteen voiman kautta epäkohdat voidaan tuoda esiin.
– Käsittelemme kuitenkin näytelmässä teemoja kevyelläkin otteella. Ja monet radikaalit epäoikeudenmukaisuutta käsittelevät tarinat jäivät vielä esityksen ulkopuolelle, koska ne tapahtuivat tai kuulin niistä vasta käsikirjoituksen valmistumisen jälkeen. Ehkä joskus tulee vielä näytelmälle toinen osa.
Satukokonaisuus on näytelmän yli jatkuva kokonaisuus, jonka sisällön ja muodon käsikirjoittaja on muovannut.
Yhden vammaisen tarinan keskiössä oli unelma punaisista tukikengistä. Näytelmässä ne ovat punaiset korkokengät, ja unelmaa kuvataan Korkokenkätanssissa. Sen on säveltänyt Jussi Lukács ja koreografian tehnyt Anna Laakkonen. Kengät ovat symboli unelmalle tavallisesta, yksinkertaisesta asiasta.
Elementteihin kuuluvat itsemurhaa harkitseva nainen, joka on hakenut monesti apua, mutta ei sitä saa. Tanssissa nimeltä Kurotan on herkkää, mutta ei masentavaa vaan kauniin toiveikasta musiikkia, kun taas koreografiassa on sisäistä taistelua, toivoa ja menettämistä. Näin tanssi pohjustaa seuraavaa kohtausta.
Leimat-libretto taas on tekstiltään masentavaa, mutta riemastunut koreografia on saanut innoituksensa musikaalista. Tarkoituksena on vapauttaa katsoja ahdistuksesta ja helpottaa siten seuraavien tarinoiden seuraamista.
- Tarinoiden yhteen nivomisessa olennainen asia oli johdonmukaisuus myös lavastuksellisessa ja puvustuksellisissa valinnoissa. Esimerkiksi tuolit ovat löytäneet tiensä näyttämölle johtuen tarinateatteritaustasta.
Näytelmä alkaa sillä, kun satuhahmot puetaan näyttelijöille ja loppuu kohtaukseen, jossa kenelläkään ei ole päällä roolia, vaan työryhmä välittää tarinoiden takana olevien ihmisten toiveita ja ajatuksia.
Elokuvakin tulossa
Tarinan katse suuntaa tulevaan, toivoon ja luottamukseen läpi elämän kantavasta voimasta, jossa lähimmäinen on mahdollista nähdä rakastavan katseen kautta. Se sopii ammattilaisille, mutta myös esimerkiksi oppilaitoksiin.
– Edessä on tilausesityksiä ja viimeistään keväällä tiivis esityskausi, Karema mainitsee.
Koronakevään haasteet saivat alkuun myös kuvaukset elokuvateokseen, jonka ensi-ilta on ensi vuonna.
Elokuvasta tulee teatterin ja elokuvataiteen fuusio.
– Elokuvaversio antaa meille myös mahdollisuuden levittää teosta ympäri Suomen sellaisillekin alueille, joihin meidän ei Pirkanmaalta ole välttämättä mahdollista tai kustannustehokasta matkustaa esiintymään näytelmällä.
Teksti: Asta Kettunen
Kalevan kirkossa teatteri-ilta on 24.10. kello 17–19. Lopuksi pidetään YK:n päivän hartaus. Paikkoja on rajallinen määrä, ja osa on varattu kutsuvieraille. Varmistaaksesi paikkasi lähetä sähköpostia osoitteeseen dyv.tampere@evl.fi 20.10. mennessä. Viestin otsikoksi ”YKn päivän näytelmä” ja viestiin tekstiksi nimesi.