Tavoitteena kollektiivinen kokemus
Raskaan puoleisesta sellomusiikista tunnettu Apocalyptica on vaihtanut päälle kirkkovaihteen. Matka Mieleen – Kaamoksen Sellot -kiertueen ideana on tarkoitus luoda yhteinen, ajatuksia herättelevä mielentila.
– Kirkko on jo lähtökohtaisesti sellainen paikka, jossa on tilaa ajatuksille, arvioi yhtyeen perustajajäseniin kuuluva Eicca Toppinen.
Yhtye lupaa juhlavaa, rauhallista ja kirkkotilaa kunnioittavaa menoa. Korona-aikana kaivataan yhdessä kokemista, vaikka musiikin herättämä tunne onkin jokaisella omanlaisensa.
1990-luvulla suhtautuminen kirkossa esiintymiseen oli toisenlaista.
– Joskus aikanaan, kun Apocalyptica esiintyi kirkoissa, tosi monet rakastivat sitä. Mutta kun kaikki eivät tykänneet, jätimme pitkäksi aikaa kirkkokeikat pois, Paavo Lötjönen kertoo.
– Varsinkin Turun tuomiokirkossa esiintyminen herätti joissain piireissä mielipahaa. Silloin ajateltiin, että me kunnioitetaan sitä, että jokin paikka on toisille pyhä, kuvaa Toppinen.
Entä miten käy nyt? Aikaamme kuvastaa näiden miesten mukaan hyvin se, että joka asiasta pitää loukkaantua.
Pohdittu jo pitkään
Kirkkokiertue oli ollut mielessä jo pitkään. Oikea aika koitti koronan takia.
– Esimerkiksi Naantalin musiikkijuhlilla esiinnyimme kirkossa. Aikanaan kirkoissa esiintymiset ovat olleet osa normaaleja kiertueita. Silloinkin mietittiin, että me pystytään tekemään tämä paljon tyylikkäämminkin, Toppinen kertoo.
– Meidän bändin parhaita puolia on hyvä muuntautumiskyky: pystytään tekemään monenlaista musiikkia. Se tarjoaa mahdollisuuden soittaa sellaisissakin paikoissa, joissa ei muuten esiinnyttäisi.
Tampereen tuomiokirkko on heille molemmille uusi kokemus – siitä huolimatta, että Lötjösen toiset isovanhemmat asuivat aikanaan Tampereella: isoisä toimi Tampereen kaupunginorkesterin konserttimestarina ja mummi soitti selloa. Perhe muutti pois venäläisen palopommin tuhottua kodin.
Rumpali Mikko Sirénille paikka sen sijaan on tuttu taiteensa osalta, vaikka hän ei ole siellä ennen esiintynytkään – monissa muissa Tampereen kirkoissa kyllä.
– Kun noissa paikoissa on iso arvolataus, niin niitä haluaa myös lähestyä valtavalla kunnioituksella.
Biisit on sovitettu uudelleen. Mukaan on valittu kappaleita, joita ei juurikaan soiteta rock-keikoilla, mutta myös jotain, mitä ei ole esitetty vielä koskaan. Kappaleet kuten Kaamos, Sacra ja Farewell ovat esimerkkejä tavoiteltavasta tunnelmasta.
– Meidän musiikkihan on sellaista vahvaa ja emotionaalista, nyt esitetään hitaampaa ja rauhallisempaa materiaalia. Mikolla on iso tontti sovittaa uudelleen percussioneja, Toppinen kehuu.
– Kyllä siinä joutuu aika lailla sellon kieliä vinguttamaan ja muistisoluja vääntämään, vaikka periaatteessa tekeminen on teknisesti aika samanlaista, Lötjönen kuvaa harjoittelua.
Vaikka kiertueen valmistelu on ollut iso urakka, se on Sirénin mielestä ollut ennen muuta hauska.
– Roolini on perinteisesti energinen ja melko meluisa. Tässä tapauksessa haluamme tehdä tilan huomioiden jotain uutta. Olen joutunut muokkaamaan biisejä paljon – ja se on ollut tosi hauskaa.
Hän odottaa kirkkokiertueelta kohtaamisia.
– Kun huomaa, että musiikki koskettaa jotain ihmistä, se on aina hieno hetki. Koska tämä on taiteellisesti uusi territorio, koko matka sinne on palkitseva.
Kirkossa myönteinen nykytila
Vaikka yhtyeen musiikki on tummanpuhuvaa, se on myös muusikoille hyvin hoitavaa. Samaa on tarkoitus tarjota kuulijoille myös tällä kiertueella, Toppinen sanoo.
– Tunnekokemukset syntyvät kontrasteista ja draaman kaaresta.
Hän aloitti kiertueen hahmottelemisen käymällä läpi 360 kirkkoa. Esiintymispaikkoja valikoitui mukaan 16. Valintaan vaikutti se, että niissä on mahdollista järjestää toteutus samantapaisesti.
– Joku seurakunta kieltäytyi, mutta yleensä suhtautuminen oli innostuneen myönteistä, mikä mielestäni osoittaa suomalaisen kirkon positiivista nykytilaa.
Myös lavashow on mietitty uusiksi. Moshausta eli pään heilutusta ei ole luvassa, vaan seesteistä tunnelmaa.
– Vähän valoja, maalauksellinen lavastus. Tarkoitus on saada ihmiset syventymään musiikkiin ja nauttimaan vahvasta tunnelmasta. Jos ei ole ennen Apocalypticaa kuullut, niin näille keikoille uskaltaa tulla, Lötjönen maalailee.
Sirén kannustaa ihmisiä – oman kykynsä rajoissa – ylipäätään tutustumaan uusiin asioihin.
– Harvoin uusi kokemus jää jättämättä tunnejälkiä, oli se sitten vaikka negatiivista.
Apocalyptica esiintyi 90-luvulla myös Berliinin Passio-kirkossa. Ulkomaillakin kirkkokiertue olisi mukava tehdä, mutta ainakaan katolisissa maissa se ei ole Toppisen mukaan niin yksinkertaista. Muuallakin pitää hänen mielestään kunnioittaa sitä, millaiseksi väki kokee oman pyhättönsä.
– Ilokseni suomalaisessa ev.lut. kirkossa on paljon halua päivittää kirkon sanomaa nykypäivään. Koska siitähän on kysymys, ihmisten tavoittamisesta, sanoman viemisestä ihmisten luokse.
Toppinen painottaa, etteivät liberaalit ajatukset tarkoita kirkon arvojen heittämistä romukoppaan: rakenteet eivät ole itseisarvo.
– Minulle liberaali ajattelu ei ole kategorisesti kaiken sallimista, vaan faktojen tarkastelua ilman juurtuneita uskomuksia. Meillä Suomessa on loistavia piispoja, jotka hienosti ovat kirkon sanoman ytimessä. Mutta toisaalta on tahoja, jotka ovat juurtuneita rakenteisiin ja rakastavat kirkon valta-asemaa.
Sirénin mielestä kirkko on parhaimmillaan tehdessään hyvää.
– Evankelis-luterilaisen kirkon parasta ja kristillisen opin pohjimmaista antia on sen tekemä diakoniatyö. Siinä raha oikeasti menee oikeaan osoitteeseen ja kristillisten arvojen toteutuminen osuu maaliinsa.
Toinen perhe
Maailmaa yhdessä kiertänyt yhtye on kuin toinen perhe. Nykyisessä kokoonpanossaan Apocalyptica on toiminut vuodesta 2003. Jokaisella on joukossa omat vahvat puolensa.
– Täydennämme toisiamme hyvin, sanoo Lötjönen.
– Niin paljon on yhdessä jaettu ja koettu asioita, jota ei kukaan muu voisi tietää. Esimerkiksi Paavon kanssa olemme tunteneet toisemme yli 30 vuotta. Olemme asuneet melkein puolet vuodesta yhdessä, kärsineet samat kauheudet ja kokeneet samat huippuhetket, Toppinen tunnustaa.
– Ollaan myös tiedostettu, että me kaikki tarvitaan toisiamme.
– Kyllä se ihmistä opettaa, kun joutuu asumaan monta viikkoa tosi tiiviisti. Vastapainoksi pitää tehdä jotain ihan muuta. Tärkeintä on löytää hyvä tasapaino, ja pitää olla yksityisyyttäkin.
– On kierretty kohta 25 vuotta, ja monenlaista on koettu. Yllättävän hyvin on intoa riittänyt, Lötjönenkin ihmettelee.
Hän päätyi musiikin pariin sukuperinteen ohjaamana. Isä toimi Kansallisoopperan sooloklarinetistina. Toinen ukeista oli Nilsiän kanttori ja kuoronjohtaja.
– 1970-luvulla klassisen musiikin harrastus oli trendikäs juttu, tällä hetkellä ei niinkään. Itse olin monesti Kansallisoopperassa konsertoimassa.
Monia Apocalyptican kappaleita säveltäneen Perttu Kivilaakson isä on myös sellisti.
Kirkoissakin Lötjönen on esiintynyt pienestä lähtien. Ensitapaaminen tuolloin 13-vuotiaan Eino "Eicca" Toppisen kanssa tapahtui Aholansaaressa, ja seuraavana kesänä rippikoululeirillä. Muut yhtyeen jäsenet tutustuivat toisiinsa opiskellessaan Sibelius-Akatemiassa.
VIVO-orkesteri, jossa Lötjönen ja Toppinen olivat mukana, piti konsertteja seurakuntien musiikkileireillä.
– Usein yövyttiin seurakuntien leirikeskuksissa ja maksettiin yöpaikasta sillä, että soitettiin sunnuntain jumalanpalveluksessa, Toppinen muistelee.
Hänelle sello oli valikoitunut soittimeksi sattumalta. Isosisko soitti pianoa ja pikkusisko viulua, joten trio oli kasassa.
– Minulle yhdessä soittaminen on aina kaikkein kivointa. Jännä asia, koska muuten teen mielelläni kaikenlaista yksin.
– Sibelius-Akatemiassa en oikein tiennyt, mitä tekisin seuraavaksi. Ajattelin, että kamarimusiikki ei lyö leiville, mutta kamarimusiikkiorkesterissa soittamisesta tykkäsin, ja jotenkin vahingossa päädyin perustamaan oman kamarimusiikkiyhtyeen.
Nyt tehtynä on toistasataa julkaistua kappaletta, sovituksia, elokuvasävellyksiä ja oopperaa.
Apocalyptica sai alkunsa kavereiden kesken. Toppinen oli soittanut kaikenlaista musiikkia kuuden sellon porukassa, jonka nykyinen nimi on Total Cello Ensemble. Hevifanille tuli mieleen, eikö voitaisi soittaa myös vähän Metallicaa.
– Kristillisen nuoriso-orkesterin leirillä soitettiin ensimmäisen kerran näitä sovituksia. Kolmen vuoden päästä tehtiin levy. Ei meillä ollut siitä mitään odotuksia.
– Tämä oli sivuprojekti. Ei meidän ollut tarkoitus luoda tästä uraa, eikä ollut mitään ”master plania” vaan edettiin askel kerrallaan, Lötjönen kuvailee.
Raja-aitoja nurin
Alkuun yhtyettä ihmeteltiin. Vähitellen se tuli luoneeksi kokonaan uuden musiikkityylin.
– Aikanaan itäblokissa jokaisessa kaupungissa, jossa käytiin, oli yksi Apocalyptica-kopio.
– Meitä ei ole pystytty kategorisoimaan. Ehkä se on se syy, ettei kymmeneen vuoteen saatu kotimaassa paljon huomiota, Toppinen miettii.
Yhtye on myös osaltaan onnistunut muuttamaan suhtautumista klassisiin instrumentteihin ja rikkomaan rajoja musiikkilajien välillä.
Kirkot rakennuksina ovat aina peilanneet aikaansa, niinpä ne ovat myös soittajan kannalta keskenään hyvin erilaisia.
– Muutos on hidasta ja herättää vastarintaa. Kirkkomusiikki on aina ollut musiikillisessa keskiössä, gregoriaanisesta laulusta Bachiin se on kokenut valtavat murrokset, Sirén huomauttaa.
Hän miettii, että ihminen haluaa yksinkertaistaa asioita ihan oman selviytymisen takia. Kenelle musiikki edustaa jatkuvuutta, turvallisuutta, liberaalia vallankumousta, on tyyni leposija tai täysin yhdentekevä, toiveet ovat sen mukaiset.
– Itse en musiikillisista raja-aidoista perusta. Ihminen elää luovuudesta, se voi olla ruuanlaitossa yhtä hyvin kuin musiikissa. Ja jos voi olla inspiraationa muille, se on valtavan hieno asia.
Sirén kertoo yhtyeen tehneen kesän aikana uutta musiikkia. Tulossa julkaisuun on muun muassa kolmen kappaleen EP-levy, jolla yhtye versioi omaan tyyliinsä tunnettuja teemoja.
– Itse olen tehnyt paljon uusia tekstibiisejä, tämä on ollut tosi toimeliasta aikaa.
Hän uskoo, että mistä tahansa kappaleesta pystyy tekemään omalta kuulostavaa musiikkia, oli sitten kyseessä kirkkokuorolaulu tai klassinen musiikki.
– Sama, mitä kappaleita meille tulee vastaan, se saundaa aina meiltä. Kun tietää, millaisia ihmisiä me olemme taiteilijoina, siihen tulee väistämättä oma leima. Meidän bändi ei ole genreydestä piitannut, vaan meille musiikki on intohimo.
Kun taiteilija tekee työtään sydämellä, se välittyy kuulijoillekin.
Henkinen aukko
Koronan takia Apocalyptican Euroopan- ja Yhdysvaltojen-kiertue on siirtynyt jo kolme kertaa. Lötjönen on käynyt ensiapukurssin, työskennellyt saaristolaislääkärin apulaisena, myynyt punkkirokotteita, mökkeillyt ja liikkunut luonnossa sekä pitänyt sellonsoiton mestarikurssia.
Toppinen puolestaan on nyrkkeillyt ja ratsastanutkin. Lähiajan kokemuksia ovat myös avioero ja tissuttelusta raitistuminen. Luonnossa liikkuminen on tärkeää hänellekin.
– Kun menen luontoon, se muistuttaa konkreettisesti, miten pieni asia olen maailmankaikkeudessa. Se ei ole sama asia kuin että oltaisiin mitättömiä, mutta siinä oppii olemaan vähän lempeämpi itseä kohtaan.
Hän muistuttaa, että sen lisäksi, että tarvitsemme yhteyttä toisiimme, olemme osa luomakuntaa.
– Kun puhutaan Jumalan armosta, saadaan meidän virheille ja ongelmille mittakaava, ja sen avulla voidaan antaa itselle omat virheemme anteeksi.
Korona-aika tarjoaa tilaisuuden keskittyä uusiin mahdollisuuksiin:
– Meillä on aina mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miten ajatellaan, ja sillä lailla ajatuksilla voidaan vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuun.
– Mulle tuottaa suurta iloa se, että muilla on hyvä olla, mutta silloin voi kadottaa tuntuman siihen, millainen olo itsellä on.
– Kun ei tarvitse tehdä mitään kenellekään eikä reagoida muiden tarpeisiin, vaan tehdä mitä itse haluaa, oppii tuntemaan itseä paremmin. Olen elänyt yksin koko korona-ajan, en ole tehnyt, mitä muut haluavat tehdä, vaan miettinyt, mistäs minä oikein tykkään. Mitkä asiat ovat itselle voimakkaasti läsnä.
– Kolmetoistavuotiaasta lähtien olen paahtanut aika lujaa, ja usein tehnyt monta asiaa samaan aikaan. Nyt, kun ei ole ollut pakko, se on antanut loistavan mahdollisuuden itsetutkiskeluun, omien tarpeiden ja haaveiden kirkastamiseen ja erilaisten taitojen opetteluun.
Paahtamiseen tissuttelukin liittyi:
– Aina, kun kone alkoi kone uupua, hain siitä boostia, ja vaivihkaa siitä alkoi tulla ainut tapa rentoutua. Siitä kuitenkin seuraa se, ettei saa mitään ongelmia ratkaistua, ja kun tarpeeksi kauan työntää niitä eteenpäin, oman sisäisen maailman haasteet alkavat muodostua ylivoimaisiksi.
Raittiina pysyminen on ollut hänen mukaansa yllättävän helppoa. Se kuitenkin vaati kriisin ja lujan päätöksen.
Korona on niistänyt yhtyeen osakeyhtiön liikevaihdosta neljä miljoonaa euroa, ja kaksi vuotta onkin syöty säästöjä. Kaiken järjestäminen on haasteellista. Nytkin toimitaan riskillä, joka kannattaa, jos ihmiset ostavat lippuja.
– Rockissa lipunmyynti on sata prosenttia tuloista.
– Olen saanut hieman tekijänoikeuskorvauksia, mutta on tässä joutunut kaikenlaista myymään – onneksi on ollut mitä myydä, sanoo Toppinen, ja myöntää olevansa välillä liiankin optimistinen.
– Eihän se elämä tähän pääty, ihmisen pitää tehdä sellaisia asioita, joita voi. Mutta kun koko elämä on esiinnytty ja kierretty, jonkinlaisen henkisen aukon se jättää, kun se yhtäkkiä loppuu. Näin pohtii Paavo Lötjönen.
Mikko Sirén haluaa muistuttaa, miten rajusti aika on tapahtuma-alaa koskettanut, ja kuinka huonosti alaa on kohdeltu menetysten korvaamisessa.
Muutamat yleisön edessä vedetyt keikat ovat piristäneet.
– Striimi ei ole sama kuin elävä yleisö, joka antaa välittömän palautteen ja energian. Musiikki esityksenä ja taiteena on energian välittämistä, ja konsertissa yleisön kokemukset on tosi tärkeitä. Esiintyjä pyrkii hakeutumaan sitä kohden, että saa yleisön mukaan, Lötjönen innostuu.
– Koen, että konsertti on onnistunut, jos ihmiset saa mukaan. Musiikin parantava voima on just siinä, että päästään normaalitilasta yhteiseen kokemukseen, silloin ihmisisestä vapautuu hyvää energiaa. Minkä takia muuten musiikkia kuunneltaisiin – vaikka totta kai jokaisen kokemus on henkilökohtainen.
Jotain samaa lavaesiintymisissä ja kirkkokonserteissa kuitenkin on.
– Mulle metalli on enemmänkin asenne kuin pelkästään musiikkityyli, ja se asenne on korkea intensiteetti. On aina tärkeää, ettei konsertti ole emotionaalisesti yhdentekevä, ja siihen on monta tehokeinoa. Kaiken ei tarvitse olla kovaa, nopeaa, miettii Toppinen.
Ihmisille on hänen mukaansa välttämätöntä tavoitella kokemusta jostain itseä suuremmasta.
– Me ihmiset pyritään tavoittamaan jotain itseämme suurempaa – ja siitähän uskossakin on kyse – oli se sitten Jumala, universumi, luonto tai jokin muu.
Siksi konsertistakin pitäisi irrota jotain enemmän kuin pelkkiä ääniä.
Pitää pysyä mukana
Yhtyeen levyt on tehty kokonaistaideteoksiksi ajatuksella, että visuaalisuus tukee musiikillista ilmaisua. Sekö lienee syynä, että vinyylilevyt ovat nousseet uudelleen suosioon.
– Musiikkimme, kuten videotkin, on aika tummanpuhuvaa. Mutta ei sen tarkoitus ole olla pelkästään synkeätä, vaan juhlavaakin.
Videot tehdään musiikkilähtöisesti, mutta koska nykyään levyt eivät myy, ei videoihin enää ole varaa satsata entiseen malliin.
Hän kritisoi nykyistä asennetta, että tiettyjen asioiden – kuten musiikin – ei pitäisi maksaa mitään. Jostain muusta sen sijaan ollaan valmiita maksamaan melkein mitä vain.
Toppisen mukaan ajan henki on sellainen, että kaikkien pitää koko ajan olla aktiivisia.
– Ihmiset elävät niin informaatioyltäkylläisessä maailmassa, että pitää pysyä mukana toiminnassa.
Hänellä keskittymiseen auttaa meditaatio.
– Jos aivot ovat ylikuormittuneet, ajatuksen kulku hidastuu. Meditaatio resetoi hermojärjestelmän ja palauttaa ihmisen nykyhetkeen.
– Ajatuksena on mielen ja ruumiin palauttaminen samaan paikkaan. Mitä paremmin ne ovat yhtä, sitä levollisempia me ollaan. Sellaisen harjoittelun tarpeellisuus korostuu, koska nykymeno on hirveän kuluttavaa.
Toppinen luennoi vastikään Tampereella Musiikki ja media -tapahtumassa. Keväällä Apocalyptican on tarkoitus esiintyä Pakkahuoneella ja kesällä keikkailla – jos Luoja suo.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola
Tuomiokirkko 24.11. kello 19. Liput: tiketti.fi
Apocalyptican sivut (englanninkieliset)