Vähän lähempänä taivasta -näytelmä käy käsiksi isoihin teemoihin
Aikuisenakin meissä kaikissa elää pieni lapsi, joka miettii, onko saanut elämässään tarpeeksi hyväksyntää ja rakkautta.
Ulkopuolisuus, kaipaus, lohtu ja kuolema ovat teemoja, joita käsitellään uudessa esityksessä. Vähän lähempänä taivasta esitetään neljä kertaa elokuussa Pispalan kirkossa.
Teos on löyhästi jatkoa Muista minua -näytelmälle, jota esitettiin Lamminpään hautausmaalla muutama vuosi sitten. Edellisen näytelmän hahmo Albin Kurmonen, Romu-Alpi, nousee nyt uuden näytelmän päähenkilöksi. Tapahtumat sijoittuvat Pispalaan.
Näytelmä kertoo 5-vuotiaasta Alpista, joka lähtee Karjalasta evakkoreissulle ja jää samaan aikaan orvoksi. Hän on yksinäinen ja turvaton lapsi, joka kaipaa äidin syliä ja perhettä. Monologissa hän kertoo vanhana miehenä tarinaansa evakkomatkasta ja myöhemmistä elämänkokemuksistaan.
Kummankin näytelmän käsikirjoituksen on tehnyt Matti Huotari.
– Alpi on tullut kirkkoon, koska hän tietää pian kuolevansa syöpään. Kuolemanpelko näyttäytyy eri lailla eri ihmisissä, mitä on joskus toisten vaikea ymmärtää. Joku pelkää kipua, toinen hallitsematonta tilannetta, joku taas suree elämätöntä elämää.
– Alpi on aina hakenut turvaa tavarasta. Kuoleman lähestyessä häntä ahdistaa, kun hän ei tiedä, mitä hänen tavaroilleen tapahtuu. Alpi kuitenkin löytää tähän ratkaisun näytelmän lopussa, kertoo Huotari.
Käsikirjoittaja kertoo piilottaneensa tekstiin myös sanaleikin.
– Kurmo tarkoittaa karjalan murteessa ahnetta ihmistä, hymyilee Huotari.
Kaipuu äidin syliin
Alpia esittää Markku Tuulenkari, joka teki roolin myös Muista minua -esityksessä. Hänen mukaansa Alpin ulkopuolisuuden tunteen vertauskuvana on hänen puhumansa kieli, karjalan murre, joka kuulostaa oudolta pispalalaisten korvissa.
– Hän on vähän erilainen, ja siksi yksinäisyys vain lisääntyy. Hän ei ole kuitenkaan halunnut luopua murteesta, koska se on ainoa asia, joka sitoo hänet eläviin muistoihin äidistä ja kaikesta siitä, mitä elämässä oli ennen äidin kuolemaa, miettii Tuulenkari.
Alpi käy yksinpuhelua Jumalan kanssa. Alpille näyttäytyy myös ihmisiä menneisyydestä, muun muassa hänen nuorena kuollut äitinsä, joka laulaa itkuvirsiä. Roolin tekee Emilia Kallonen, ja musiikin suunnittelussa on mukana kanttori Tarja Laitinen.
– Näytelmässä on vahva unen logiikka, ja siinä kaikki on mahdollista niin kuin unissakin, avaa ohjaaja Arokanto.
Kuolema koskettaa kaikkia
Muista minua -esityksessä pohdittiin kuolemaa, ja teema on vahvasti läsnä myös Vähän lähempänä taivasta -näytelmässä.
– Aihetta on hyvä käsitellä, koska kuolemasta kukaan ei voi sanoa, ettei tämä ei kuulu minulle, pohtii esityksen tuottaja, pastori Jaana Rantala.
Näytelmät ovat tuntuneet Rantalasta oikeilta askelmerkeiltä. Marraskuuksi 2025 on Tampereelle valmisteilla kuolemateemainen kaupunkifestivaali, jonka ohjelmassa on taidenäyttelyitä, konsertteja, teatteria, keskustelutilaisuuksia sekä elokuvia yhteistyössä Monroe-elokuvakeskuksen kanssa.
Rantala on ollut mukana myös Kuolemasta elämää -ryhmäkonseptissa, jota esiteltiin Kirkon juhlilla toukokuussa. Konseptin ovat kehittäneet ja pilotoineet Vantaan ja Tampereen seurakunnat sekä Sininauhaliitto.
Rantalan mukaan teatteri on vahva ilmaisukeino, ja taide hyvä väline käsitellä myös kuolemaa. Jokaisen on ratkaistava suhteensa siihen, ja taiteilijoilla on kyky sanoittaa niitäkin asioita, joista on vaikea puhua.
– Näytelmän evakkotarina on myös ajankohtainen nykyisen maailmantilanteen takia, kun niin moni joutuu jättämään kotinsa, jatkaa Rantala.
Matti Huotarin mukaan näytelmän viesti ja sanoma ihmisille on, että Kristukselle saa puhua asioista.
– Se myös antaa katsojalle toivoa tulevasta ja tuonpuoleisesta, miettii Markku Arokanto.
Jaana Rantalan mielestä näytelmä korostaa, että kaikkien ihmisten tarinat ovat tärkeitä ja kertomisen arvoisia.
– Tämä ei ole menestyksen teologiaa, sillä päähenkilö on yksinäinen orpo. Kristus ei kuitenkaan ole vaiennut, hän hymyilee. Maailman mielettömyyden keskellä meillä on toivo, lisää näytelmän assistentti Heidi Rantala.
Teatteri sopii myös kirkkoon
Pispalan teatteriryhmässä on mukana parikymmentä ihmistä. Tuottajan mukaan myös uuteen näytelmään otettiin mukaan ihmisiä rohkeasti.
– Kaikille löytyi paikka, ja meillä on kiva henki. Teatterissa kaikki ihmiset ovat samalla viivalla, on ihmisten sosio-ekonominen asema mikä hyvänsä.
Rantala kiittää ohjaaja Markku Arokantoa, jolla on vuosikymmenien kokemus yhteisöteatterissa työskentelemisestä ja myös kirkkonäytelmien ohjaamisesta.
Hän on toiminut vuodesta 2015 Laajasalon Huvilateatterin toiminnanjohtajana ja ohjaajana sekä ohjannut Via Crucis -pääsiäisvaelluksen Helsingissä vuosina 2023 ja 2024. Tulesta valoon -näytelmän hän ohjasi Harjun seurakunnan harrastajille vuonna 2021.
Harrastajaporukan kanssa työskennellessä haastavinta ja mielenkiintoisinta ohjaajan mukaan on, miten saada eri-ikäiset ja monista taustoista tulevat ihmiset syttymään näyttelemiseen.
– Joskus oivallus voi syntyä nopeammin kuin ammattilaisella. Yhteistyö on se hedelmä, ja kaikista tärkeintä. Opin itse koko ajan, se on tässä suurin anti, miettii Arokanto.
Tampere on vahva teatterikaupunki.
– Työryhmästämme tuntuu, että seurakunnat voisivat käyttää enemmänkin teatteria työvälineenä, pohtii Matti Huotari, ja muut nyökyttelevät.
Markku Arokannon mielestä Pispalan kirkko on jo nyt teatterikirkko.
Teksti: Kirsi Airikka
Kuvat: Hannu Jukola
Vähän lähempänä taivasta -näytelmä Pispalan kirkossa 2024:
- 28.8. klo 18
- 29.8. klo 18
- 30.8. klo 18
- 31.8. klo 15
Vapaa pääsy