Välittäminen voittaa Tiina Lymin ohjaamassa Mielensäpahoittajassa
- Ei pidä kaivella menneitä, vaan jatketaan siitä tilanteesta, missä ollaan, yritetään toimia parhain päin ja kannetaan yhdessä vastuu, kuten tässä elokuvassa neljännestä sukupolvesta, neuvoo Tiina Lymi.
Ohjaajan mielestä tuoreen Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan sanoma on tämä: ihmiset, älkää kadottako toisianne.
– Ihmisten kuvaamiseen yleensä liittyy pienuuden ja hädän kuvaaminen – pienen ihmisen, joka pystyy hädän hetkellä käyttäytymään suuresti.
Lymi toteaa komiikan löytyvän aika usein siitä, että ihminen kuvataan juuri niin pienenä ja tärkeilevänä kuin hän onkin. Näitä ominaisuuksia kun on meissä kaikissa.
Naurun aineksiakin tuoreesta elokuvasta löytyy, vaikka se ei komedia olekaan.
– Komiikka pitää tehdä tosissaan ja hyvin. Minulle komiikka on jollekulle tai itselle nauramista, siinä on aidosti pulassa oleva kärsivä ihminen ja kuolemaa ja häpeää mukana. Usein hauskuus lähtee siitä, kun ihminen yrittää näyttää suuruuttaan.
Omia arvoja kysyttäessä Lymi vastaa:
– Yritän välttää välinpitämättömyyttä.
Aina voi yrittää korjata
Heikki Kinnusen esittämän mielensäpahoittajan hahmosta löytyy varmasti miltei kaikkien mielestä jotain tuttua, kuten myös Tuusulassa kuvatusta maalaistalomaisemasta. Kun nuoruuden elämäninto on haihtunut ja elämänsisältö kadonnut, tilalla on lopun odotusta ja entistä enemmän tylyyttä.
Välittäminen kuroo umpeen sukupolven välistä kuilua. Toisaalta välinpitämättömyyden tuntu siirtyy käyttäytymismallina seuraavalle sukupolvelle.
Kohtaaminen ja lämpö selättävät lopulta jääräpäisyyden ja kyynisen asenteen. Tarina on sen verran riipaiseva, ettei kyyneleiltä voi välttyä. Samalla siitä kuitenkin kumpuaa lohdullisuus.
Lymi allekirjoittaa havainnon ihmissuhteiden tärkeydestä, mutta muistuttaa, että katsoja lopulta päättää, mitä elokuvasta lukee:
– Nämä ovat minun havaintojani; toki tekijänä sitä toivoo, että katsoja näkee sen samalla tavalla.
Elokuvan sanomaan kuuluu myös se, ettei asioiden korjaaminen ole mahdotonta myöhemminkään, niin kauan kuin kaikki asianosaiset ovat elossa. Menneisiin ei kannata juuttua.
– Asioita voi ja kannattaa yrittää korjata. Ja kukin yrittää
olla läsnä parhaan kykynsä mukaan.
Kohtaamista ja rakkautta
Elokuvan teon alkuun sysännyt Tuomas Kyrön teksti oli vasta aihio Lymin saadessa sen ensi kertaa käsiinsä. Hän kuitenkin innostui aiheesta jo siinä vaiheessa.
– Sain aika vapaat kädet ja teinkin käsikirjoituksesta pitkälti oman näköiseni. Tuomas kyllä kommentoi sitä, mutta tämä on minun versioni.
Lymi toteaakin Kyrön kirjojen olevan lähinnä anekdootteja, joista puuttuu draaman kaari.
– Niissä päähenkilö ei kulje sankarin matkaa, ”paini karhua vastaan” ja muutu, katso tapojaan ja toimintaansa ja korjaa niitä. Minun tarinassani päähenkilön pitää käydä katarsiksensa läpi.
Mielensäpahoittajassa kyse on kohtaamisesta ja rakkauden ilmenemismuodoista – joita on monia – ja päähenkilö etsii omaa tapaansa osoittaa sitä rakkautta, Lymi selventää.
Ihmisillä on paljon oletuksia siitä, millaisia perheiden pitäisi olla. Lymi huomauttaa, että perheet ovat monimuotoisia ja asiat monimutkaisia.
– En ole tavannut yhtään perhettä, missä kaikki olisi täydellistä. Facebookissa kyllä näkee kuvia täydellisistä perheistä, mutta olen varma että 99 prosenttia on pelkkää pintaa. Perhe on juuri sellainen kuin on, ei sitä tarvitse selitellä. Jeesuskin oli tietääkseni uusperheestä.
– Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan sitoutumisesta. Niin kuin elokuvassa, asiat harvoin menevät ihan niin kuin on suunniteltu. Silloin vaihtoehdot ovat lähteä pois tai hyväksyä ja rakastaa.
Toinen käsikirjoittaja on Juha Lehtola. Ohjaaja päätti myös näyttelijävalinnoista. Mukana on Kinnusen lisäksi muitakin konkareita, kuten Sulevi Peltola, Elina Knihtilä, Jani Volanen, Mari Perankoski ja Iikka Forss. 17-vuotiasta Sofiaa esittää 24-vuotias Satu Tuuli Karhu.
– Kautta linjan yhteistyö sujui valtavan hyvin. Toisilla on vain enemmän kokemusta ja tietotaitoa.
Jotta työ onnistuisi, näyttelijöille pitää siirtää riittävästi informaatiota, ohjaaja mainitsee.
Tytär Ella Lymi on mukana taustan lauluissa, ja voimallisen loppukappaleen laulaa Johanna Kurkela.
Suojelija-kappaleen on säveltänyt Knipi ja sanoittanut Tiina Lymi.
– Kappale on elokuvan viimeinen repliikki, joka niputtaa elokuvan teeman yhteen. Tiesin jo käsikirjoitusvaiheessa, että tulen sanoittamaan loppubiisin ja suunnittelin elokuvan viimeisen kuvan sen mukaan. Laulun sanat kuvaavat ehdotonta rakkautta, jolle ei ole vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi vanhemman ja lapsen välistä rakkautta.
Elokuvan ovat tuottaneet Markus Selin ja Jukka Helle, jotka tuottivat myös ensimmäisen Mielensäpahoittajan.
Alttiina arvostelulle
Tiina Lymi on myös näyttelijä ja teatteri- ja televisio-ohjaaja, kolumnisti ja äiti. Esikoisromaania Susi sisällä kiiteltiin sujuvasta ja nokkelasta vuoropuhelusta. Töitä on kehuttu paljon, mutta joskus on tullut myös ankaraa lyttäystä, ja Lymin elämää on puitu julkisuudessa.
– Kyllähän kaikki sellainen sattuu, jos riepotellaan julkisuudessa, mutta kestän sen. Kritiikkiä tulee monenlaista, mutta tärkeintä on, että yleisö löytää, hän vakuuttaa.
– Näitä töitä tehdään sillä tavalla, että asetutaan alttiiksi arvostelulle. Vaatii jonkin verran rohkeutta sanoa: ”Tässä tää nyt on, joko tykkäätte tai heitätte kivellä.”
Tiina Lymillä pitää kiirettä, sillä hän valmistelee jo seuraavaa elokuvaa ja kirjoittaa paria sarjaa, ja toinenkin uusi elokuva häämöttää näköpiirissä.
– Mylly pyörii nyt aika kovaa, en ehdi pitää lomaa.
Tampereen mentaliteetti tuntuu jo lähes 30 vuotta Helsingissä asuneesta Lymistä kotoisalta, tärkeältäkin: muistojen maisemat merkitsevät lapsuutta, äitiä ja muutamaa ystävää.
– Suoruus ja pyrkimys rehellisyyteen: näiden ominaisuuksien itsessäni uskon olevan Tampereelta peräisin.
Teksti: Asta Kettunen
Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan traileri
Kohtaus
elokuvasta
