Valoa ja ihmettelyä
– Valo on minulle kaikki kaikessa. Se inspiroi ja yllättää loputtomasti. Valo on myös antanut minulle mahdollisuuden kommunikoida ja jakaa visioitani, kertoo tamperelainen valokuvataiteilija Marja Pirilä, jonka Valon tähden -näyttely on parhaillaan esillä Helsingin Taidehallissa.
Kyseessä on retrospektiivinen näyttely, joka muodostaa kaaren taiteilijan liki 40-vuotiaasta urasta. Kutsujana ja tuottajana on Suomen Taideyhdistys. Esillä on noin 150 teosta tai teoskokonaisuutta, jotka esittelevät Pirilän tuotantoa valokuvista videoihin ja kolmiulotteisiin teoksiin.
Hän työskentelee perinteisestä valokuvauksesta poikkeavilla tavoilla, kokeilevalla ja tutkivalla otteella. Pirilä tunnetaan erityisesti camera obscura -menetelmän uranuurtajana.
Pirilä muuttaa huoneita tai kokonaisia rakennuksia camera obscuroiksi, pimeiksi huoneiksi, joissa hän työskentelee kahdella historiallisesti eriaikaisella välineellä yhtä aikaa: kuvaa nykyaikaisella kameralla camera obscuran sisällä.
Valon assistentti
Camera obscúra -ilmiön yksinkertaisuus ja taianomaisuus kiehtovat valon assistentiksi itseään kutsuvaa taiteilijaa.
– Kuvatessa on aina tunne, että en minä kuvia ota vaan vastaanotan niitä. Pimeässä huoneessa on pakko luottaa, että sinne ilmestyy kuva, kuin näky. Pitää vain valita paikka, keskittyä siihen ja uskoa, että kun aukaisen sulkimen, valo tekee siitä kuvan. Minähän olen valon assistentti, sattuman näkijä. Odotan vain, mitä valo antaa.
Näyttelyssä on Tapani Rinteen äänimaisema. Kolmiulotteiset camera obscura -teokset ja videot Pirilä on tehnyt yhdessä Petri Nuutisen ja Iris Nuutisen kanssa.
Näyttely sisältää useita osioita, joista tamperelaisittain kiinnostavimpia ovat Milavida-sarja ja Näsijärven rannalla kuvattu Kuin valon hengittämistä -teoskokonaisuus.
Vuosien työskentely tyhjillään olleessa Milavida-palatsissa mahdollisti lähes koko rakennuksen muuttamisen camera obscuraksi ja samalla uppoutumisen talon ja sen entisten asukkaiden moninaiseen historiaan.
Avara Näsijärven selkä oli huikaiseva paikka taiteilijan polun varrella Tampereella.
– Se oli kuin suuri maljallinen valoa – hetkessä muuttuvaa ja joka päivä erilaista. Sitä varten rakensin panoraamaneulanreikäkameran ja kuvasin sillä taivaan ja veden valoa eri vuorokauden- ja vuodenaikoina kolmen vuoden ajan.
Kuva kertoo tarinan
Sisätila/ulkotila on Pirilän vanhin, laajin ja pitkäkestoisin camera obscura -menetelmällä tekemistä sarjoista ja se jatkuu yhä. Alkusysäys projektille oli halu tehdä uudella tavalla näkyväksi suhdettamme ulkoiseen todellisuuteen.
– Camera obscura -menetelmän avulla voin yhdistää yhdellä valotuksella monikerroksiseksi kuvaksi ihmisen, hänen huoneensa ja ulkotilan. Pimeissä huoneissa pitkien valotusten aikana kuviini syöpyy heijastuksia myös sisäisestä avaruudestamme, muistoista, unista, peloista ja haaveista.
Oman elämänsä tarinaa Pirilä kertoo teoksessa Minä olen/Sofia, 2024, joka on hänen henkilökohtaisin teoksensa. Se koostuu taiteilijan luuytimestä tehdystä mikroskooppinäytteestä ja monimetrisestä avaruuskuvaa muistuttavasta vedoksesta.
– Vedostin sen mikroskooppinäytelasista, jonka keskellä voi nähdä tuntemattoman luovuttajan kantasoluja. Kutsun niitä Sofian soluiksi – Sofiahan tarkoittaa viisautta, kertoo Pirilä, joka on valokuvaajan ammatin lisäksi kouluttautunut biologiksi.
– Nämä kantasolut antoivat minulle mahdollisuuden jatkaa elämää ja siten myös tehdä valmiiksi näyttelyni Taidehalliin. Teos on kiitollisuudenosoitus tuntemattomalle luovuttajalle, Punaiselle Ristille ja hoitoprosessissa mukana olleille, kertoo Pirilä, joka sairastui leukemiaan ja sai kantasolusiirron vuonna 2020.
Sairastumisen vuoksi näyttelynvalmistusprosessi kesti neljä vuotta; sen aikana Pirilälle kuitenkin kirkastuivat hänen tuotantoaan läpäisevät vastakohtien teemat, kuten valo–pimeys, sisäinen–ulkoinen, elämä–kuolema, lapsuus–vanhuus sekä yksin–yhdessä.
– Teokseni syntyvät ja elävät juuri näiden vastakohtien risteymissä.
– Valon avulla voin kertoa maailman ja elämän ihmeellisyydestä, hauraudesta ja arvaamattomasta kauneudesta. Rakastan arjen keskelle pysähtymistä ja sen ihmettelyä. Ihmettely onkin kaiken taiteeni alku.
Teksti: Kirsi Airikka
Marja Pirilän Valon tähden -näyttely 17.3. saakka Helsingin Taidehallissa