Vanhemmuus voi vahvistua yhteisötaiteen keinoin vankilassakin

Merkityksellisimpiä ovat ne pienet kohtaamiset, joilla voi olla yllättävän hienoja vaikutuksia. Näin uskoo graafikko Valpuri Tauriainen, joka toteutti kolme kuvataidepajaa vangeille ja heidän perheilleen Vanajan vankilassa.

Yhteisöllinen taidepajatyöskentely vankilassa voi vahvistaa vankien vanhemmuutta ja synnyttää vertaistukea perheiden välillä. Se voi myös mahdollistaa luottamuksen rakentumista.

Muun muassa näitä oivalluksia syntyi, kun tamperelainen filosofian maisteri Valpuri Tauriainen alkoi kirjoittaa kulttuurialan opinnäytetyötään Turun ammattikorkeakouluun.

– Tarkoituksena oli tutkia, millaisia taiteen kokemisen mahdollisuuksia voi tarjota osallistujille vankiloiden perhetyössä, pohtii Tauriainen, jonka lopputyö Visuaalinen taidetoiminta lapsiperheiden kohtaamisen tilana vankilassa valmistuu maaliskuussa.

Tauriainen järjesti taidepajatoimintaa ensin kokeiluna Vilppulan vankilassa, Vanajan vankilassa ja Kylmäkosken vankilassa vuonna 2018.  

Varsinaiseen opinnäytetyöhön kuului kolmen taidepajan toteuttaminen vangeille ja heidän perheilleen touko–kesäkuussa 2019 Vanajan vankilassa Hämeenlinnassa.

Pajoihin osallistui 11 lapsiperhettä: yhteensä 17 lasta ja 19 aikuista. Lapset olivat iältään kolmesta kuukaudesta 17-vuotiaaseen. Osallistuvat vangit olivat naisten ja miesten osastoilta sekä perheosastolta.

Näyttely lisäsi vuorovaikutusta

Tauriainen tallensi taidepajojen työskentelyä valokuvaamalla. Tutkimusaineisto kerättiin palautekyselyllä. Aineistoina olivat myös Tauriaisen omat havainnot ja näyttelyn vieraskirja.

Lisäksi hän järjesti työpajojen tuotoksista Tuli yllättävän hienoja ­näyttelyn, joka koostui valokuvista sekä osallistujien keramiikka­ ja askartelumassateoksista ja akryylimaalauksista.

– Julkinen näyttely pyrki rakentamaan vuorovaikutussuhdetta suljetun vankilan ja ympäröivän yhteiskunnan välille. Avoimuus voi hälventää vankilaan, vankeihin ja vankien lapsiin liittyviä ennakkoluuloja ja pelkoja. Taide tarjoaa toisinnäkemisen mahdollisuuden sekä yleisölle että taideteoksen tekijälle, miettii Tauriainen.

Näyttely oli esillä Kansallismuseon Vankilassa ja Kumppanuustaloilla Hämeenlinnassa sekä Seurakuntien talossa Tampereella viime vuonna. Yhteistyökumppaneina opinnäytetyön toteuttamisessa olivat Rikosseuraamuslaitos, Kanta­Hämeen perhetyö -yhdistys ja Tampereen evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä.

– Kansallismuseon Vankilan näyttelyn näki peräti 20 000 ihmistä, hämmästelee Tauriainen.

Huomio lasten oikeuksiin

Kiinnostus aiheeseen syntyi halusta laajentaa omaa ammatillista osaamista taidekasvattajana.

– Halusin haastaa itseäni ja tutkia, miten taiteen saavutettavuutta olisi mahdollista edistää suljetussa laitoksessa, kertoo Tauriainen, joka työskentelee graafikkona Tampereen seurakuntien viestinnässä sekä kuvataiteen tuntiopettajana Kuvataide­ ja käsityökoulu Emilissä.

Vankiloiden perhetyötä on perinteisesti lähestytty vankeinhoidollisesta, turvallisuuteen perustuvasta näkökulmasta.

– Kehittämistyö tarjoaa mahdollisuuden tukea vankiloiden perhetyötä visuaalisten taiteiden keinoilla, joissa huomioidaan lasten tarpeita ja oikeuksia.

Vankiperhe vai lapsiperhe erityisessä ympäristössä? Tätä kysymystä taidekasvattaja alkoi myös pohtia tutustuessaan Rikosseuraamus- ja kriminaalityön materiaaleihin.

– Vankiperhe-termin käyttö ei ole ongelmatonta. Toki vangin saama rangaistus vaikuttaa hänen perheenjäseniinsä ja läheisiinsä, ja vangit saavat voimakkaan stigman yhteiskunnassa. Koko perheen leimaaminen yhden perheenjäsenen tekojen takia on kuitenkin arveluttavaa.

Niinpä Tauriainen puhuukin mieluummin lapsiperheistä erityisessä ympäristössä, vankilassa.

Moniammatillista yhteistyötä

Työskentely marginaalissa tuntui Tauriaisesta merkitykselliseltä. Samalla aihe vaati verkostoitumista vankilatyötä tekevien ihmisten kanssa. Työparina toimi Tampereen seurakuntien erityisdiakonian viranhaltija Mari Paija, joka tekee vankilatyötä Länsi-Suomen Rikosseuraamusalueen vankiloissa.

– Kehittämistyötä oli sen jälkeen mahdollista lähteä suunnittelemaan käytännönläheisesti. Kun ei ollut valmista mallia, se piti luoda itse.

Tauriaisen tavoitteena oli kehittää taiteen saavutettavuudesta toimintamalli, joka on hyödynnettävissä vankiloissa valtakunnallisesti. Malli pohjautuu työpariajatteluun ja moniammatilliseen yhteistyöhön.

– On ollut avartavaa huomata, kuinka suurella sydämellä vankilatyötä tehdään, kiittää Tauriainen yhteistyökumppaneitaan.

Hänen mukaansa lapsiperheiden kohtaaminen erityisessä ympäristössä vaatii työpajan ohjaajalta herkkyyttä, läsnäolon ja kunnioittavan kohtaamisen taitoa.

– Työtä tehdään omalla persoonalla. Koska kohtaamiset voivat olla vain yhden työpajan mittaisia, tuokioihin on hyvä tulla avoimin mielin, miettii taidekasvattaja.

Vaikka Tauriainen on työparinsa Mari Paijan tavoin Tampereen seurakuntien työntekijä, taidetoiminta ei ollut kirkon hanke.

Tauriainen kuitenkin toivoo, että seurakunnat voisivat rohkeammin tehdä yhteistyötä taiteilijoiden ja taidekasvattajien kanssa.

Hän korostaa, että marginaalissa tapahtuva taidekasvatustyö ei liikuta suuria yleisöjä.

– Uskon, että pitkäjänteinen, vuosia kestävä ruohonjuuritason työ kantaa jossain vaiheessa hedelmää. Yhteisötaiteelliset menetelmät ja keinot löytävät vähitellen paikkansa myös vankilassa ja taideyleisössä.

– Taide tarjoaa peilin omille ajatuksille ja asenteille. Aiheeni nostaa esiin asioita, joiden kohtaaminen voi olla vaikeaa. Halutessaan voi yrittää ymmärtää itselle outoa ja tuntematonta.

Palaa otsikoihin