Eletty uskonto avartaa näkökulmaa

Uskontoa voi tutkia monella muullakin tavalla kuin opista ja instituutioista käsin. Eletty uskonto antaa äänen tavalliselle ihmiselle ja hänen hengellisille tuntemuksilleen.

Eletty uskonto tarkoittaa sitä, miten ihmiset toteuttavat uskontoaan arjessa. Tutkimussuuntaus muodostaa vastapainon ajattelutavoille, joissa uskonto nähdään pääasiassa oppirakennelmina tai instituutioina.

Helsingin yliopiston globaalin kristinuskon ja uskontodialogin professori Elina Vuola on toimittanut kirjan Eletty uskonto. Arjen uskonnollisuudesta ja sen tutkimuksesta (SKS 2020).

Kyseessä on ensimmäinen laaja suomenkielinen kokonaisesitys eletystä uskonnosta. Teoksessa käsitellään muun muassa ei-heteroseksuaalina elämistä vanhoillislestadiolaisessa ympäristössä sekä suomalaisten naisten omaehtoista henkisyyttä.

Vuola näkee uuden tutkimussuuntauksen monellakin tapaa avartaneen käsityksiä uskonnosta. Tällä hetkellä uskontoa tutkitaankin tieteellisesti kenties monipuolisemmin ja useammasta näkökulmasta kuin koskaan aiemmin.
Eletyssä uskonnossa paneudutaan arkisiin, tavallisiin, epävirallisiin ja ruumiillisiin ilmiöihin sekä asioihin. Uudella tavalla noteerataan myös eri tavoin marginalisoituja ja syrjittyjä ihmisiä.

– Tutkimuksen aiheena voivat olla vaikkapa uskonnolliset- tai sukupuolivähemmistöt. Usein huomio kiinnittyy naisiin, koska monet uskontoperinteet ovat niin sukupuolittuneita, professori toteaa.

Toisaalta keskeistä on ymmärtää, että ihmisen uskonnollisuus on jatkuvassa muutoksessa, ja myös viralliset opit sovitetaan joustavasti omaan elämään. Opitkaan eivät ole pysyviä, vaan myös ne jalostuvat ajasta toiseen.

– Kun oppi muuttuu toisenlaiseksi, niin muutos useimmiten lähtee alhaalta päin ihmisistä. Heillä on älykkyyttä, kykyä ottaa selvää asioista ja olla aktiivisia.

Vuola on huomannut, että ihmiset ajattelevat omasta uskontoperinteestään monenlaisin tavoin. Ajattelumallit voivat osin olla ristiriitaisiakin.

– Saatat olla eri mieltä joistakin asioista, ja haastaa vahvastikin omaa hengellistä yhteisöäsi. Mutta silti haluat kuulua siihen.

Oman hengellisyyden rakennuspuut

Elina Vuola sanoo, että eletty uskonto ei suinkaan ole vain kammiossaan ahertavien tutkijoiden työkalu. Kuka tahansa voi vaikka ihan itsekseen pohdiskella sitä, mistä kaikista palasista oma uskonnollisuus ja hengellisyys koostuu.

Samalla tarjoutuu mahdollisuus selkeämmin tiedostaa, miten monimuotoinen oma suhde perinteeseen on. 

– Jokainen pääsee sitten myös valitsemaan, mitä tuosta uskonnollisesta perinteestä haluaa säilyttää, ja mitä taas ei.
Vuola on itse tutkinut uuteen kirjaan sukupuolta, uskontoa ja kansaan kuulumista suomenjuutalaisten naisten kokemuksissa. Hän haastatteli artikkeliaan varten 50 naista.

– Yhtäältä heidän juutalainen identiteettinsä on itsestään selvä. Toisaalta nämä naiset tekivät monenlaista rajanvetoa siihen, mistä juutalaisuuden katsotaan koostuvan maallistuneessa nyky-Suomessa.

Hän huomauttaa, että myös tuiki tavallisesta luterilaisuudesta löytyy yllin kyllin kiinnostavia näkökulmia eletyn uskonnon näkökulmaa hyödyntäville tutkijoille.

– Jos mietitään vaikka Sisä-Suomea, niin siellä on maaseutualueen ohella Tampereen kaltaisia perinteisiä teollisuuskeskuksia. Uskonnollinen elämä luterilaisen kirkon sisälläkin varmasti poikkeaa näillä alueilla toisistaan. 

Laulut välittivät kodin äänimaisemaa

Helsingin yliopiston uskontotieteen tutkijatohtori Helena Kupari keräsi muutama vuosi sitten siirtokarjalaistaustaisilta ihmisiltä vapaamuotoisia kirjoituksia siitä, millaista kodin ja naisten uskonnollisuus on ollut ennen ja jälkeen toisen maailmansodan evakkovaiheiden.

– Kun lähdin perehtymään aineistoon, niin huomasin, että siellä oli hyvin paljon muistelua liittyen hengellisiin lauluihin ja laulamiseen, Kupari kertoo.

Kyseisen materiaalin pohjalta syntyi Eletty uskonto -kirjaan artikkeli ”Oi muistatko vielä sen virren”. Hengelliset laulut elettynä ja muistettuna uskontona.

Aineisto koostuu kaikkiaan 45:n vastaajan kirjoituksista. Tekstien pituus vaihteli yhdestä sivusta yli viidenkymmenen sivun pituiseen nivaskaan.

Kuparin mukaan virsillä ja muilla hengellisillä lauluilla on ollut keskeinen rooli siirtokarjalaisten uskonnollisuudessa. Samoja lauluja on laulettu ja kuultu jumalanpalveluksissa sekä paikallisyhteisöjen ja sukujen kokoontumisissa.

– Monelle laulut olivat keskeinen tapa kuvata sitä, millä tavalla uskonto on ollut läsnä lapsuuden ympäristössä. Laulaminen ja hyräily esimerkiksi työtä tehdessä koettiin arkiseksi osaksi kodin äänimaisemaa ja tunnelmaa.

Tutkijatohtori huomauttaa, että luterilaisuus usein mielletään riisutuksi ja eleettömäksi, jos sitä verrataan vaikka ortodoksisuuteen tai katolilaisuuteen.

Maamme valtauskonnostakin löytyy kuitenkin runsaasti lauluperinteen kaltaisia aistillisia elementtejä. Ne vain ilmaistaan jotenkin hienovaraisesti ja pelkistetysti.

Virret lohduttivat evakkomatkalla

Helena Kupari kertoo, että arkisten asioiden ohella myös erityiset tapahtumat saatettiin noteerata yhdessä laulamalla. Siirtokarjalaisilla dramaattisiakin tilanteita riitti. Kaikki eivät suoraan liittyneet sodan läheisyyteen.

Yksi kirjoittaja kuvaa tilannetta, jossa kirkkoherra oli pikahälytyksellä kutsuttu hänen hyvin sairaan äitinsä vuoteen ääreen. Siinä veisattiin perheen kesken äidin lempivirsi On meillä aarre verraton, ja kuoleva ehti saada myös viimeisen ehtoollisen.

– Eräs muistelija taas kertoi siitä, kun hänen karjalaiseen kotikyläänsä majoittui eräs Suomen armeijan yksikkö. Joka ilta sotilaat kokoontuivat hartauteen ja lauloivat virsiä.

Hyvin koskettavia ja syvälle mieliin painuneita olivat myös varsinaiseen evakkomatkaan liittyvät muistot. 
Siirtokarjalaiset tukeutuivat rakkaisiin hengellisiin lauluihinsa niin kotikylän jäädessä taakse, raskaalla evakkotaipaleella maalaistalon pihalla yövyttäessä kuin uudella kotiseudulla väliaikaisessa majoituksessa.

– Erään kirjoittajan mieleen jäi voimakkaasti se, kun ilmahälytyksen aikana evakkojunassa alkoi kuulua virren veisuuta: Jonk´on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa.

Mitkä asiat koetaan hengellisiksi?

Tämän ajan uskontokeskustelussa todetaan usein, että virallinen luterilainen kirkko ei enää tavoita suurta osaa ihmisistä. Ei oikein tunnuta saavan otetta siitä, mitä kansa ajattelee tai mitä se hengellisesti kaipaa.

Kupari uskoo, että eletyn uskonnon tutkimusote voisi olla tässä avuksi. Hän nostaisi tutkimuksen keskiöön esimerkiksi sen, mitkä asiat suomalaiset kokevat hengellisiksi.

Olennaista on se, että tutkijat eivät loisi mitään ennakko-oletuksia siitä, mikä ihmisille ylipäätään on hengellistä tai uskonnollista.

– Kun näitä asioita tarkastellaan hienovaraisesti, eikä vain perinteisin mittarein, niin on mahdollista tehdä aivan uusiakin oivalluksia.

Kupari ottaa esimerkiksi tutkimansa hengelliset laulut. Niillä voi olla suuri merkitys nuoremmille, aika maallistuneillekin sukupolville.

– Vaikka olisit kirkosta eronnut, niin henkilökohtainen suhde kyseisiin lauluihin säilyy. Erityisesti tietynlaisissa elämäntilanteissa ne voivat nousta suureen rooliin.

Ei tulla vain seurustelemaan

Teologian tohtori Petri Merenlahti on kirjoittanut Eletty uskonto -kirjaan artikkelin, joka käsittelee maskuliinisuutta ja elettyä uskontoa miesten raamattupiireissä.

Hän keräsi tutkimusaineistonsa muutama vuosi sitten osallistumalla pääkaupunkiseudulla kuuteen miesten raamattupiiriin.

– Menin mukaan hyvin avoimin mielin havainnoimaan, mikä niiden osallistujille on tärkeää.
Ryhmät olivat niin sanotusti yhteiskristillisiä. Niiden osallistujissa oli luterilaisten lisäksi myös vapaiden suuntien kristittyjä.

– Yhdessäolo ei ollut mikään itsetarkoitus. Miehet eivät tulleet raamattupiiriin seurustelemaan, vaan hoitamaan jumalasuhdetta ja kasvamaan kristittyinä.
Monenlaisista taustoista tulevat osallistujat pyrkivät kokoontuessaan pois kilpailusta ja hierarkioista.

– Voit muuten olla vaikka kuinka iso kiho, mutta täällä raamattupiirissä se ei paljoa paina. Jumalan edessä olemme kaikki tasavertaisia.

Maskuliinisuuden ja feminiinisyyden jännite

Merenlahtea kiinnostaa se, miten kristityt nykymiehet asettuvat osaksi hengellisen maskuliinisuuden historiaa, jonka juuret yltävät aina Raamattuun saakka.

Hänen mukaansa raamattupiireissä suhtautuminen eri sukupuolille tyypillisiksi miellettyihin ominaisuuksiin vaihteli.

– Miehillä esiintyi halua päästä pois suorittamisesta ja liiallisesta kovuudesta. Nähtiin hyvänä asiana, kun opitaan kohtaamaan oma rajallisuus sekä omat tunteet.

Toisaalta esiintyi sellaistakin ajattelua, että tunteille ja empatialle ei saa antaa liikaa painoarvoa. Pelättiin, että kun etenkin naiset haluavat aina ymmärtää kaikkea ja kaikkia, se johtaa liberalismin hetteiselle suolle.

– Miesten Raamattu-uskollisuus ja rationaalisuus miellettiin panssariksi maailman muutoksia vastaan.
Kokemus ja käytännöllisyys ovat vanhastaan olleet miesten maailmassa kovassa kurssissa. Sellainen arvomaailma näkyi Merenlahden tutkimissa raamattupiireissäkin.

– Teoreettista viisastelua ei suosittu, vaan sitä, että saadaan toisilta tukea uskossa ja kristityn vaelluksessa. Raamatun tunteminen oli arvostettu asia.

Petri Merenlahti huomasi, että yhdessä eletty usko toi miesten maskuliinisuuteen joustavuutta ja sopeutumiskykyä. Raamatun ilmoituksen ja kristillisten opinkappaleiden nojalla purettiin keskinäisiä hierarkioita ja tehtiin tilaa tunneilmaisulle.

– Opeteltiin myös sietämään oman ajatusmaailman sisäisiä jännitteitä sekä poikkeavuuden kokemusta yhteiskunnassa ja kirkossa.

TEKSTI: Vesa Keinonen 

Palaa otsikoihin